Euroopan kaupungit menestyvät vihreillä toimintatavoilla

  • 22 Sep 2021
Euroopan kaupungeille on tarjolla erilaisia välineitä ja rahoitustukea, jotka helpottavat siirtymistä vihreään, kestävämpään kaupunkikehitykseen. Niihin kuuluvat EU:n ohjeet ympäristöä säästävistä julkisista hankinnoista. Jotkin kaupungit ottavat jo kaiken hyödyn irti tarjolla olevista välineistä parantaakseen kaupunkisuunnittelustrategioitaan ja käynnistääkseen innovatiivisia hankkeita.
Euroopan kaupungit menestyvät vihreillä toimintatavoilla

Euroopan unioni tukee toimintapolitiikoilla ja rahoituksella kaupunkien kehittymistä vihreämmiksi ja kestävämmiksi. Niiden avulla kaupunkisuunnittelijat saavuttavat EU:n tavoitteet kiertotalouteen perustuvan vihreän siirtymän toteuttamisesta.

 

Esimerkiksi EU:n monimuotoisuusstrategia 2030 sisältää luonnon ennallistamissuunnitelman, jonka avulla kaupunkiviranomaiset voivat ottaa käyttöön elämänlaatua parantavia luontopohjaisia ratkaisuja.

 

Samanaikaisesti EU:n strategialla ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi tuetaan kaupunkien toimenpiteitä ilmaston lämpenemisen vaikutuksen hillitsemiseksi.

 

Osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa hyväksyttiin vuonna 2020 uusi kiertotalouden toimintasuunnitelma. Sisällyttämällä kiertotalouden toimintatavat osaksi resurssienhallintaa kaupungit pystyvät etenemään kestävän kehityksen tiellä.

 

EU on myös laatinut julkisia hankintoja koskevat kriteerit, joiden ohjeilla viranomaiset voivat käynnistää ympäristöä säästäviä hankintamenettelyjä. Lisäksi uuteen Leipzigin peruskirjaan sisältyy toimintapoliittinen puiteasiakirja kestävän kaupunkikehityksen edistämiseksi Euroopassa. 

 

EU:n kaupunkiagendan yhteydessä on perustettu useiden sidosryhmien välisiä kumppanuuksia jakamaan tietoa kestävää kaupunkikehitystä koskevista toimintatavoista ja parantamaan niitä:

  • kiertotalouskumppanuus
  • innovatiivisia ja kestäviä julkisia hankintoja edistävä kumppanuus ja
  • kestävää maankäyttöä ja luontopohjaisia ratkaisuja edistävä kumppanuus.

Useat Euroopan kaupungit ovat toteuttaneet erityistoimia, joissa painotetaan voimakkaasti kestävää kaupunkikehitystä yhden tai useamman edellä mainitun kumppanuuden kautta. Lisäksi EAKR:n tuella on kehitetty yhdennettyjä kaupunkistrategioita. Myös URBACT- ja kaupunkialueiden innovatiiviset toimenpiteet -ohjelmilla autetaan kaupunkeja kehittämään erityisiä aloitteita.

 

Raivataan tietä kestäville ratkaisuille

 

Kestävää maankäyttöä ja luontopohjaisia ratkaisuja edistävien kumppanuustoimien innoittamana Bolognan kaupunki käynnisti yleissuunnitelmansa tarkistamisen vuonna 2018. Kiertotalouden periaatteet on otettu osaksi uutta suunnitelmaa, ja samalla sillä edistetään maaperän uudistamista ja vähennetään kaupunkirakenteen hajautumista.

Maan ottaminen infrastruktuurikäyttöön eli kaupunkirakentamiseen käytettävät maa-alueet ovat nyt uuden kaupunkirakentamisen arvioinnin tärkein viiteindikaattori. Uusi suunnittelukehys on myös edistänyt käyttämättömien alueiden ja vanhojen rakennusten kunnostamista ja uudistamista.

 

Samanaikaisesti alankomaalainen Haarlemin kaupunki koordinoi innovatiivisia ja kestäviä julkisia hankintoja edistävää kumppanuutta. Kaupunki on myös perustanut paikallisia yhteistyökeskuksia, jotka keskittyvät laatimaan kestäviä hankintastrategioita.

 

Suunnittelusta ja julkisista hankinnoista vastaavilla kunnilla ei aina ole riittävästi asiantuntevia hankintaviranomaisia, ja niiden osaamisen taso voi vaihdella. Keskukset auttavat ratkaisemaan näitä ongelmia yhdistämällä voimavaroja ja asiantuntemusta ja varmistamalla siten hankintamenettelyjen korkean laadun.

 

Slovenian toiseksi suurin kaupunki Maribor on kehittänyt tavan valita kaupunkeja koskevia vaikuttavia toimenpiteitä, joissa otetaan huomioon talouden, ympäristön ja yhteisöjen tarpeet.

Kaupunki laati aluksi kiertotalousstrategian. Aloitetta rahoitettiin EAKR:n tukea saavasta Greencycle-hankkeesta.

 

Muiden toimien ohella Maribor toteuttaa parhaillaan Urban Soil 4 Food -hanketta, jonka tarkoituksena on vähentää kaatopaikoille sijoitettavaa biologista ja rakennusjätettä tuottamalla siitä sen sijaan maa-ainesta puutarhoille, viheralueille ja rakennustyömaille.

 

Kaupunkiviidakkoa kesyttämässä

 

Italiassa sijaitseva Praton kaupunki toteuttaa monia kestävää kehitystä edistäviä aloitteita. Esimerkiksi Piu’ Prato -hankkeen avulla tuetaan kaupungin Macrolotto Zeron alueen uudisrakentamista sen asuinolojen kohentamiseksi ja taloudellisen toimeliaisuuden lisäämiseksi.

 

Hankkeen toimiin kuuluvat muun muassa hylättyjen rakennusten uudelleenkäyttö, viheralueiden rakentaminen ja kestävän liikkuvuuden edistäminen. Samanaikaisesti Prato Urban Jungle -hankkeella palautetaan luontoa tiettyihin kaupunginosiin rakentamalla viheralueita.

 

Norjan pääkaupunki Oslo koordinoi kiertotalouskumppanuutta. Yksi kumppanuuden tärkeimmistä saavutuksista on ollut 29 suoritusindikaattorin kehittäminen. Niiden pohjalta arvioidaan, miten kaupunki edistyy kertotalousmalliin siirtymisessä.

 

Kaupunki on kehittänyt useita aloitteita jätteiden vähentämiseksi. Se on perustanut yhdeksän pienkierrätyskeskusta, jotta kaupunkilaisten olisi helpompi hävittää pieniä määriä hankalasti käsiteltävää ja vaarallista jätettä ilman omaa ajoneuvoa.

 

LUE LISÄÄ

Kiertotaloutta edistävien julkisten hankintojen hyödyntäminen sekä erityistavoitteet ja -indikaattorit