Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus

Roland Maté, Unkari

Roland Maté
 

Tekstin selkokielinen versio on saatavilla täällä

Roland Maté on 36-vuotias tv- ja radiojuontaja ja bloggaaja Unkarista. Viimeiset 18 vuotta hän on toiminut useiden kansallisten televisiokanavien uutisohjelmien Szegedin-kirjeenvaihtajana. Vuonna 2018 hänen vasen jalkansa amputoitiin polven alapuolelta. Siitä lähtien hän on pitänyt Facebookissa elämästään kertovaa blogia ”Hetki – elämä jalattomana”. Hän jatkaa myös työskentelyä mediassa ja juontaa ohjelmia sekä televisiossa että radiossa. Amputoinnin aiheuttamat elämänmuutokset eivät ole estäneet Rolandia tarttumasta toimeen monella saralla. Hän järjestää interaktiivisia luentoja ja keskusteluja sekä lapsille että aikuisille ja jatkaa eri puolilla Unkaria järjestettävien tapahtumien, kuten kaupunkiohjelmien, festivaalien, kauneuskilpailujen ja muotinäytösten, juontamista. Roland osallistuu myös yhä aktiivisemmin erilaisiin kehopositiivisuuskampanjoihin ja järjestää omia hyväksyntää edistäviä tapahtumiaan.

Seuraa Rolandia

Jaa tämä sivu