Metal 3D Innovations ‑hankkeessa (Me3DI) on luotu Etelä-Karjalaan alueellinen osaamiskeskittymä edistämään 3D-tulostuksen käyttöä teollisuuden metalliosien valmistuksessa. Keskittymään kuuluu insinöörejä, muotoilijoita, teollisten järjestelmien ja materiaalien toimittajia, tutkimuskeskuksia ja metalliosien käyttäjiä, joten sillä on laajemmat mahdollisuudet käyttää 3D-tulostuksen asiantuntemusta, resursseja ja palveluita. Hankkeen tulos eli keskittymän jäsenten työprosessien digitalisointi lisää jäsenten innovointivalmiuksia ja antaa niille kilpailuetua.
enHakutulokset
Suomen RANTA-hankkeen tavoitteena on kiertotalouden edistäminen, ja siinä kartoitettiin ja testattiin innovatiivisia tapoja tehostaa julkisten rakennusten purkujätteen uudelleenkäyttöä. Kolmen todellisen tapauksen avulla haluttiin antaa paikallisille viranomaisille käytännön esimerkkejä menettelyjen resurssitehokkuuden parantamisesta sekä EU:n kiertotalouspaketin ja Suomen valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteiden saavuttamisesta.
enBoosting Innovative Entrepreneurial Ecosystem in Regions for Young Entrepreneurs (iEER) -hankkeessa on mukana kymmenen Euroopan aluetta, ja sillä tuetaan nuorten yrittäjyyttä eri puolilla Eurooppaa antamalla heille mahdollisuus hankkia liiketoimintaosaamista. Hankkeessa otettiin käyttöön alueellisia ekosysteemejä uusyrityksiä varten, jotta eurooppalaiset nuoret hyötyvät paremmista yrityspalveluista ja yrittäjyyskoulutuksesta.
da | de | en | es | fr | it | pl | roTampereen alueella erilaiset oppilaitokset hyödynsivät Suomen mainetta teknologisena johtajana ja yhdistyivät EU-rahoitteisessa hankkeessa luodakseen ainutlaatuisen kolmiulotteiseen mallintamiseen keskittyvän verkoston. Se tarjoaa asiantuntijuutta, palveluja, työkaluja ja koneenkäyttöaikaa tällä lupaavalla ja innostavalla alalla.
enAsunnottomuushanke perustuu olemassa oleviin asiantuntijaverkostoihin ja mukana olevien kuntien palvelurakenteisiin. Tavoitteena on kehittää kansallinen asunnottomuuden ennaltaehkäisemismalli, jota voidaan soveltaa myös paikallisesti.
enItseohjautuvat bussit saattavat pian yleistyä: suomalaistutkijat testaavat kyseisiä ajoneuvoja tosielämän olosuhteissa ja ovat halukkaita kehittämään teknologiaa edelleen. Muutaman viikon pituisia koejaksoja on toteutettu Espoossa, Helsingissä ja Tampereella. Hanke on yksi edistyksellisimpiä maailmassa, sillä kyseiset bussit liikkuvat yleisillä teillä muun liikenteen joukossa.
enUseimpien yritysten toiminta perustuu nykyisin tietojärjestelmiin, mutta hakkereiden ja haittaohjelmien maailmassa tietoturvauhkat ovat alati läsnä. Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Suomen raja-aluehankkeen ansiosta pk-yritykset saavat kattavamman käsityksen tieto- ja kyberturvallisuusongelmista ja tiedostavat ne paremmin. Lisäksi se tarjoaa käytännön apua riskien vähentämiseen. CYNIC-hankkeessa yritykset voivat kokeilla ja arvioida ratkaisuja kahdessa tietoturvalaboratoriossa.
en | svEuroopan pohjoisimmissa osissa toteutettavalla hankkeella lujitetaan EU:n ja saamelaisten alkuperäiskansojen suhteita. Filling the EU-Sápmi knowledge gaps -hanke toimii Koillis-Suomen, Ruotsin Ylä-Norlannin ja Norjan rajaseutualueella. Saamelaiset voivat osallistua sen yhteydessä järjestettäviin koulutustapahtumiin ja harjoitteluohjelmiin. Muita toimia ovat muun muassa EU-Sámi-ajatushautomon perustaminen ja EU-Sámi Week -pilottitapahtuman järjestäminen Brysselissä.
en | svOuluHealth Labsin ansiosta terveysteknologia-alan yrityksillä on käytössään ainutlaatuinen yhdistetty testaus- ja kehitysympäristö kaikkia T&K-prosessin vaiheita varten, ja siihen kuuluu myös terveydenhuollon ammattilaisilta ja potilailta saatava palaute.
en