Statistics Explained

Archive:Energian tuotanto ja tuonti

Revision as of 18:36, 26 November 2019 by Piirtju (talk | contribs)


Tiedot poimittu heinäkuussa 2018.

Seuraava suunniteltu päivitys: tammikuu 2020.

Englanninkielinen versio on uudempi.

Highlights

EU:ssa tuotettiin vuonna 2016 primäärienergiaa 15 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin.
Venäjä oli vuonna 2016 EU:n suurin raakaöljyn, maakaasun ja kiinteiden polttoaineiden toimittaja.
[[File:Development of the production of primary energy_EU-28_2006-2016.xlsx]]

Development of the production of primary energy (by fuel type), EU-28, 2006-2016


Euroopan unionin (EU) riippuvuus energian, erityisesti öljyn ja viime aikoina kaasun, tuonnista muodostaa energian toimitusvarmuutta koskevien poliittisten huolenaiheiden taustan. Tässä artikkelissa tarkastellaan primäärienergian tuotantoa EU:ssa. Koska tuotanto ei pysty vastaamaan kysyntään, EU on entistä enemmän riippuvainen energian tuonnista EU:n ulkopuolisista maista. Yli puolet (53,6 %) EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin vuonna 2016 tuontienergialla.

Full article

Primäärienergian tuotanto väheni vuodesta 2006 vuoteen 2016

Vuonna 2016 EU-28:ssa tuotettiin primäärienergiaa yhteensä 755 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia (Mtoe) – ks. taulukko 1. Tämä oli 1,6 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna ja jatkoi laskevaa energian tuotannon kehityssuuntausta, lukuun ottamatta vuotta 2010, jolloin tuotanto elpyi maailmanlaajuisen talous- ja rahoituskriisin seurauksena vuonna 2009 tapahtuneen energian tuotannon voimakkaan laskun jälkeen. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna primäärienergiaa tuotettiin EU-28:ssa vuonna 2016 14,7 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. EU-28:n primäärienergian tuotannon yleinen laskukehitys johtuu ainakin osittain siitä, että raaka-ainevarat ovat ehtymässä ja/tai tuottajien mielestä rajallisten raaka-ainevarojen hyödyntäminen on epätaloudellista.

Vuonna 2016 eniten primäärienergiaa tuotettiin jäsenvaltioista Ranskassa, jonka osuus EU-28:n primäärienergian kokonaistuotannosta oli 17,3 prosenttia. Muut suurimmat primäärienergian tuottajat olivat Yhdistynyt kuningaskunta (15,8 %) ja Saksa (15,3 %). Suurimmat muutokset kymmenen vuotta aikaisemmin vallinneeseen tilanteeseen verrattuna olivat Yhdistyneen kuningaskunnan ja Tanskan osuuksien pienentyminen 5,1 ja 1,3 prosenttiyksiköllä sekä Ranskan ja Italian osuuksien kasvaminen 2,1 ja 1,1 prosenttiyksiköllä. Muiden jäsenvaltioiden suhteellisissa osuuksissa tapahtui enintään +/–1,0 prosenttiyksikön muutoksia. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Tanskan lisäksi ainoat muut jäsenvaltiot, joiden osuudet pienentyivät tarkasteltavana ajanjaksona, olivat Alankomaat, Saksa, Kreikka, Tšekki ja Liettua.

Absoluuttisesti ilmaistuna primäärienergian tuotanto kasvoi vuotta 2016 edeltävien 11 vuoden aikana EU:n 28 jäsenvaltiosta 15:ssä. Eniten tuotanto kasvoi Italiassa (3,7 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia), ja sen jälkeen tulivat Espanja (2,8 Mtoe), Irlanti (2,5 Mtoe), Itävalta (2,4 Mtoe) ja Ruotsi (2,3 Mtoe). Sitä vastoin Yhdistyneessä kuningaskunnassa primäärienergian tuotanto laski peräti 66,0 Mtoe, ja myös Saksa (-22,8 Mtoe), Alankomaat (-15,3 Mtoe), Tanska (-14,4 Mtoe) ja Puola (-10,4 Mtoe) ilmoittivat tuotannon vähenemisestä yli 10 Mtoe:lla.

Taulukko 1: Energian tuotanto, 2006 ja 2016
(miljoonaa öljyekvivalenttitonnia)
Lähde: Eurostat (nrg_100a)

EU-28:ssa primäärienergiaa tuotettiin vuonna 2016 useista eri energialähteistä, joista tärkein oli ydinenergia (28,7 % kokonaistuotannosta). Erityisen suuri merkitys ydinenergialla oli Ranskassa, jossa sen osuus kansallisesta primäärienergian tuotannosta oli lähes 80 prosenttia, Belgiassa, jossa sen osuus oli täsmälleen kolme neljäsosaa, ja Slovakiassa, jossa sen osuus oli yli kolme viidesosaa (62,3 %). Muualla ydinenergian osuus primäärienergian tuotannosta oli alle puolet. Puolessa EU:n jäsenvaltioista ydinenergiaa ei käytetty primäärienergian tuotantoon lainkaan. Saksan hallitus on ilmoittanut suunnitelmista sulkea kaikki maan ydinreaktorit vuoteen 2022 mennessä.

Vuonna 2016 yli neljäsosa (27,9 %) EU-28:n primäärienergiasta tuotettiin uusiutuvista energialähteistä, kun taas kiinteiden polttoaineiden osuus (17,5 %, erityisesti hiili) oli vähän alle viidenneksen ja maakaasun osuus hieman pienempi (14,2 %). Ainoa muu merkittävä primäärienergian tuotannon lähde oli raakaöljy (9,8 %) (ks. kuvio 1).

Kuvio 1: Primäärienergian tuotanto, EU-28, 2016
(prosenttia kokonaistuotannosta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a) ja (nrg_107a)

EU-28:n primäärienergian tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi enemmän kuin tuotanto muista energiamuodoista. Tämä kasvu oli suhteellisen yhdenmukaista vuosina 2006-2016 lukuun ottamatta vuonna 2011 tapahtunutta tuotannon pientä vähenemistä (ks. kuvio 2). Näiden 11 vuoden aikana tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi 66,5 prosenttia ja korvasi jossain määrin energian tuotannon muista lähteistä. Toisaalta tuotanto muista lähteistä väheni. Eniten primäärienergian tuotanto laski maakaasun (-41,2 %), raakaöljyn (-39,0 %) ja kiinteiden polttoaineiden (-30,8 %) osalta. Ydinvoiman tuotanto laski vähemmän, 15,2 prosenttia.

Kuvio 2: Primäärienergian tuotannon kehitys (polttoaineittain), EU-28, 2006–2016
(2006 = 100, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a)

EU ja sen jäsenvaltiot ovat kaikki energian nettotuojia

Primäärienergian tuotannon taantuminen kivihiilestä, ruskohiilestä, raakaöljystä, maakaasusta ja viime aikoina myös ydinenergiasta on johtanut tilanteeseen, jossa EU:n on kysynnän tyydyttämiseksi tuotava energiaa entistä enemmän. Tilanne on kuitenkin tasaantunut talous- ja rahoituskriisin jälkeen. EU-28:n primäärienergian tuonti oli vuonna 2016 lähes 904 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia suurempi kuin vienti. Väkirikkaimmat jäsenvaltiot olivat yleensä suurimpia primäärienergian nettotuojia. Poikkeuksen teki Puola (jolla on vielä jonkin verran kotimaisia hiilivaroja). Tanska oli vuonna 2006 EU:n jäsenvaltioista ainoa primäärienergian nettoviejä, mutta vuonna 2013 Tanskan energian tuonti ylitti viennin. Näin ollen yksikään EU:n jäsenvaltioista ei ollut enää energian nettoviejä (ks. taulukko 2). Väkilukuun suhteutettuna suurimmat nettotuojat olivat vuonna 2016 Luxemburg, Malta ja Belgia.

Taulukko 2: Primäärienergian nettotuonti, 2006-2016
Lähde: Eurostat (nrg_100a) ja (demo_pjan)

Viime vuosina EU-28:n energian tuonnin alkuperä on muuttunut, vaikka Venäjä on säilyttänyt asemansa suurimpana raakaöljyn ja maakaasun toimittajana (joskin sen osuus on pienentynyt jonkin verran) ja noussut johtavaksi kiinteiden polttoaineiden toimittajaksi (ks. taulukko 3).

Taulukko 3: Primäärienergian tuonnin pääasiallinen alkuperä, EU-28, 2006-2016
(prosenttia EU-28:n ulkopuolisesta tuonnista)
Lähde: Eurostat (nrg_122a), (nrg_123a) ja (nrg_124a)

Vuonna 2016 noin 30,2 prosenttia EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista oli peräisin Venäjältä: se ohitti Etelä-Afrikan ja nousi kiinteiden polttoaineiden tärkeimmäksi toimittajaksi vuonna 2006. Venäjän osuus EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista saavutti vuonna 2009 ensimmäisen suhteellisen huipun, 30,0 prosenttia, ennen kuin se laski vuonna 2010 nopeasti ja palautui sitten 28,8 prosenttiin vuonna 2013. Seuraavien kahden vuoden aikana osuus pysyi lähes muuttumattomana ja saavutti huippuarvon vuonna 2016. Kolumbian osuus EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista kaksinkertaistui vuodesta 2006 vuoteen 2016. Sen osuus kasvoi 11,7 prosentista 23,4 prosenttiin kokonaistuonnista. Etelä-Afrikka oli puolestaan ollut EU-28:n toiseksi tärkein kiinteiden polttoaineiden tuoja vuonna 2006 (23,1 % kokonaistuonnista), mutta sen osuus laski 5,1 prosenttiin vuonna 2016.

Venäjä oli myös EU-28:n tärkein raakaöljyn tuoja. Sen osuus oli 33,8 prosenttia vuonna 2006 ja vaihteli 34,8 prosentista (joka oli myös vuonna 2011 kirjattu huippuarvo) 29,1 prosenttiin (pienin osuus, kirjattu vuonna 2015). Vuonna 2016 sen osuus oli 31,9 prosenttia. Samana ajanjaksona Norjan osuus EU-28:n raakaöljyn tuonnista laski suhteellisen hitaasti. Sen osuus laski 15,4 prosentista vuonna 2006 12,4 prosenttiin vuonna 2016. Irakista (2,8-kertainen lisäys), Azerbaidžanista (2,0-kertainen lisäys) ja Nigeriasta (1,6-kertainen lisäys) tulevan EU-28:n raakaöljyn tuonnin suhteelliset osuudet kasvoivat nopeasti vuosina 2006–2016.

Sitä vastoin Venäjän osuus EU-28:n maakaasun tuonnista laski 39,3 prosentista 31,9 prosenttiin vuosina 2006–2010, mutta tämä kehitys kääntyi, ja vuonna 2013 kirjattiin huippuarvo 41,1 prosenttiin, minkä jälkeen osuus laski jonkin verran hieman alle 40,0 prosenttiin. Taulukossa 3 esitettyjen 11 vuoden aikana Norja pysyi EU:n toiseksi suurimpana maakaasun tuojana. Sen osuus laski vähitellen yli neljäsosasta (25,9 % vuonna 2006) hieman alle neljäsosaan (24,8 % vuonna 2016). Nigerian ja Libyan osuudet EU-28:n maakaasun tuonnista lähes puolittuivat vuosien 2006 ja 2016 välillä, kun taas Qatarin osuus kasvoi (3,2-kertainen lisäys).

EU:n primäärienergian toimitusvarmuus saattaa kärsiä, jos suuri osuus tuonnista on peräisin vain muutamalta kumppanilta. Vuonna 2016 yli kolme neljäsosaa (77,1 %) EU-28:n maakaasun tuonnista oli peräisin Venäjältä, Norjasta tai Algeriasta. Vastaava analyysi osoittaa, että yli kaksi kolmasosaa (68,2 %) EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista tuli Venäjältä, Kolumbiasta ja Australiasta, kun taas raakaöljyn tuonti oli hieman vähemmän keskittynyttä tärkeimpiin toimittajiin, sillä Venäjä, Norja ja Irak vastasivat 52,6 prosentista EU-28:n tuonnista.

Tuonti kattaa yli puolet EU-28:n energiatarpeista

EU-28:n riippuvuus energian tuonnista kasvoi hieman yli 40 prosentista energian kokonaiskulutuksesta vuonna 1990 53,6 prosenttiin vuoteen 2016 mennessä (ks. kuvio 3). Vuodesta 2004 lähtien EU-28:n energian nettotuonti on ollut suurempi kuin sen primäärienergian tuotanto. Tämä tarkoittaa sitä, että yli puolet EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin nettotuonnilla ja riippuvuusaste oli yli 50,0 prosenttia.

Vuonna 2016 energiariippuvuusaste oli samalla tasolla kuin vuonna 2006 (53,6 %). Tällä ajanjaksolla havaittiin jonkin verran vaihtelua: vuonna 2008 kirjattiin suhteellinen huippuarvo 54,5 prosenttia, kun taas vuonna 2010 kirjattiin alin riippuvuusaste 52,7 prosenttia. Lähempi tarkastelu osoittaa, että korkeimmat riippuvuusasteet kirjattiin vuonna 2016 raakaöljyn (87,8 %) ja maakaasun (70,4 %) kohdalla, kun taas viimeisin saatavilla oleva kiinteiden polttoaineiden riippuvuusaste oli 40,2 prosenttia.

Kuvio 3: Energiariippuvuus, EU-28, 2006-2016
(nettotuonnin prosenttiosuus energian kokonaiskulutuksesta ja ajopolttoaineista, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a), (nrg_102a) ja (nrg_103a)

Riippuvuus EU:n ulkopuolisista maista tapahtuvasta tuonnista kasvoi vuosina 2006–2016 nopeammin maakaasun (11,1 prosenttiyksikköä) kuin raakaöljyn (3,9 prosenttiyksikköä) osalta. Riippuvuus kiinteistä polttoaineista väheni samalla ajanjaksolla 1,4 prosenttiyksikköä.

Koska Tanska ei enää ollut nettoviejä, sen energiariippuvuusaste kääntyi positiiviseksi vuonna 2013 ja pysyi positiivisena vuonna 2016 kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden tavoin (ks. kuvio 4). Vuonna 2016 alhaisimmat energiariippuvuusasteet kirjattiin Virossa, Tanskassa Romaniassa ja Puolassa. Malta, Kypros ja Luxemburg olivat (lähes) täysin riippuvaisia primäärienergian tuonnista, sillä niiden riippuvuusasteet olivat yli 96,0 prosenttia.

Vuosien 2006 ja 2016 välisen kehityksen analyysi osoittaa, että Tanskan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Liettuan, Alankomaiden ja Puolan riippuvuus energian tuonnista kokonaiskulutuksensa tyydyttämiseksi kasvoi. Tämän kehityksen voidaan suurelta osin katsoa liittyvän primäärienergian tuotannon vähenemiseen (mikä johtuu raaka-ainevarojen ehtymisestä). Riippuvuus kasvoi – tosin vähemmässä määrin – myös Belgiassa, Tšekissä, Kreikassa, Saksassa ja Maltassa. Kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden energiariippuvuusasteet laskivat vuosina 2006–2016, ja nopeinta muutos oli Virossa, jossa riippuvuusaste laski 29,2 prosentista 6,8 prosenttiin. Riippuvuusaste laski yli 10,0 prosenttiyksikköä myös Irlannissa, Latviassa, Portugalissa ja Itävallassa, ja tämä johtui energiatehokkuuden lisäyksistä ja/tai uusiutuvista energialähteistä tapahtuvaa primäärituotantoa edistävästä energiayhdistelmän muutoksesta.

Kuvio 4: Energiariippuvuus, kaikki tuotteet, 2006 ja 2016
(nettotuonnin prosenttiosuus energian kokonaiskulutuksesta ja ajopolttoaineista, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (t2020_rd320)

Taulukoiden ja kaavioiden lähdetiedot

Tietolähteet

Luonnonvaroista suoraan louhittuja tai voitettuja energiatuotteita sanotaan primäärienergialähteiksi, kun taas primäärienergialähteistä muuntamalla tuotettuja energiatuotteita sanotaan johdetuiksi tuotteiksi. Primäärienergiatuotanto kattaa kansallisen tuotannon primäärienergialähteistä luonnonvaroja hyödyntämällä. Tähän kuuluvat esimerkiksi hiilikaivokset, öljykentät, vesivoimalaitokset ja biopolttoaineiden valmistus. Jos kulutus on suurempi kuin primäärituotanto, se on katettava joko primäärienergian tai johdettujen tuotteiden tuonnilla.

Reaktorissa ydinfissiolla tuotettu lämpö katsotaan ydinenergian primäärituotannoksi. Tuotanto lasketaan joko tosiasiallisesti tuotettuna lämpönä tai ilmoitettuna sähkön kokonaistuotantona ja ydinvoimalaitoksen lämpöhyötysuhteena. Kivihiilen ja ruskohiilen primäärituotanto koostuu louhittujen tai tuotettujen polttoaineiden määristä, laskettuna mahdollisen inertin aineen poiston jälkeen.

Energian muuntamista yhdestä muodosta toiseen, kuten sähköenergian tai lämmön tuotantoa lämpövoimalaitoksissa taikka koksin tuotantoa koksaamoissa, ei katsota primäärituotannoksi.

Nettotuonti lasketaan tuonnin ja viennin erotuksena. Tuontiin lasketaan kaikki kansalliselle alueelle tuodut määrät, lukuun ottamatta kauttakuljetusta (etenkin kaasu- tai öljyputkien kautta), ja vastaavasti vientiin lasketaan kaikki kansalliselta alueelta viedyt määrät.

Taustaa

Yli puolet EU-28:n energiasta tulee EU:n ulkopuolisista maista, ja tämä osuus on yleisesti ottaen kasvanut viime vuosikymmeninä (joskin riippuvuussuhteen vakiintumisesta viime vuosina on jonkin verran näyttöä). Suuri osa EU:hun tuotavasta energiasta tuodaan Venäjältä. Viime vuosina Venäjän riidat kauttakulkumaiden kanssa ovat uhanneet haitata toimituksia. Ukrainan konflikti lisäsi entisestään huolta Venäjältä tulevien toimitusten varmuudesta. Uusilla öljy- ja kaasumarkkinoihin liittyvillä toimenpiteillä pyritään varmistamaan, että kaikki osapuolet toteuttavat tehokkaita toimia mahdollisten toimitusongelmien seurausten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi. Samalla pyritään luomaan mekanismit, joiden avulla EU:n jäsenvaltiot voivat tehdä tehokasta yhteistyötä, jos öljy- tai kaasutoimituksissa esiintyy merkittäviä häiriöitä. Lisäksi perustettiin koordinointimekanismi, jotta jäsenvaltiot voivat reagoida hätätilanteisiin välittömästi ja yhtenäisesti.

Marraskuussa 2010 Euroopan komissio antoi tiedonannon Energia 2020 – Strategia kilpailukykyisen, kestävän ja varman energiansaannin turvaamiseksi (KOM(2010) 639 lopullinen). Tässä strategiassa määritellään energia-alan prioriteetit kymmenen vuoden ajaksi ja ehdotetaan toimia, joilla vastataan useisiin erilaisiin haasteisiin. Tällaisia toimia ovat muun muassa sellaisten markkinoiden luominen, joilla hinnat perustuvat kilpailuun ja toimitukset ovat varmoja; teknologisen johtoaseman vahvistaminen; tehokkaat neuvottelut kansainvälisten kumppanien kanssa (esimerkiksi hyvien suhteiden edistämiseksi EU:n ulkopuolisiin energiantoimittajiin ja energian kauttakuljetusmaihin). Tätä työtä on kehitetty edelleen vuoteen 2030 ulottuvalla energiastrategialla, joka muodostaa poliittisen kehyksen ilmasto- ja energiapolitiikalle vuoteen 2030 asti, ja energia-alan etenemissuunnitelmalla 2050, jossa asetetaan pitkän aikavälin tavoitteeksi vähentää EU:n kasvihuonekaasupäästöjä 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Lisäksi EU pyrkii (lokakuussa 2005 perustetun) energiayhteisön kautta integroimaan naapurimaat energian sisämarkkinoihinsa. Energialähteiden suurella määrällä ja toimittajien laajalla valikoimalla sekä kuljetusreiteillä ja mekanismeilla voi olla huomattava merkitys energiavarmuuden turvaamisessa. Käynnissä on esimerkiksi useita aloitteita Euroopan ja sen itäisten ja eteläisten naapureiden välisten kaasuputkien kehittämiseksi. Tällaisia ovat muun muassa Nord Stream (Venäjän ja EU:n välillä Itämeren kautta), joka otettiin käyttöön marraskuussa 2011, ja Trans Adriatic Pipeline (yhdistää Turkin Italiaan Kreikan ja Albanian kautta ja kuljettaa kaasua Kaspianmeren alueelta EU:hun). Yksi tapa vähentää EU:n energiariippuvuuteen liittyviä riskejä on luotettavien suhteiden rakentaminen toimittajiin ja kauttakulku- ja asiakasmaihin. Syyskuussa 2011 Euroopan komissio antoikin tiedonannon EU:n energiapolitiikka: yhteistyö rajanaapureiden kanssa (KOM(2011) 539 lopullinen).

EU:n riippuvuus energian tuonnista aiheuttaa yhä enemmän huolta, minkä seurauksena Euroopan komissio julkisti toukokuussa 2014 energiavarmuusstrategiansa (COM(2014) 330 final), jolla pyritään varmistamaan energiantoimitusten vakaus ja runsaus. Strategiaan sisältyy lyhyen aikavälin toimenpiteitä, joissa tarkastellaan Venäjältä tapahtuvan kaasuntuonnin pysäytyksistä tai Ukrainan kautta tapahtuvan tuonnin häiriöistä aiheutuvia vaikutuksia, ja lisäksi siinä käsitellään energiavarmuuteen liittyviä pitkän aikavälin haasteita ja ehdotetaan toimia viidellä alalla, mukaan lukien energian tuotannon lisääminen EU:ssa, toimittajamaiden ja toimitusreittien monipuolistaminen ja yhdellä äänellä puhuminen ulkoisessa energiapolitiikassa. Vuonna 2015 Euroopan komissio julkaisi tiedonannon Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskeva puitestrategia (COM(2015) 80 final), jossa todettiin, että energian (ja erityisesti kaasun) toimitusvarmuuden varmistamisen kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että kolmansien maiden kanssa tehtävät energianhankintasopimukset ovat täysin EU:n lainsäädännön mukaisia. Tämän jatkoksi Euroopan komissio teki helmikuussa 2016 ehdotukset uusiksi säännöiksi EU:n kaasunsaannin turvaamiseksi (COM(2016) 52 final) ja uusiksi säännöiksi jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä energiasopimuksista (COM(2016) 53 final).

Direct access to

Other articles
Tables
Database
Dedicated section
Publications
Methodology
Visualisations





Energy statistics – quantities (t_nrg_quant)


Energy statistics – quantities, annual data (nrg_quant)
Energy statistics – supply, transformation and consumption (nrg_10)
Energy statistics – imports (nrg_12)
Energy statistics – exports (nrg_13)