Archive:Energian tuotanto ja tuonti

Tilastotiedot poimittu toukokuulta 2015. Tuoreimmat tilastotiedot: Lisää Eurostat-tietoa, Keskeiset taulukot ja Tietokanta. Seuraava suunniteltu päivitys: elokuu 2016.

Taulukko 1: Energian tuotanto, 2003 ja 2013
(miljoonaa öljyekvivalenttitonnia)
Lähde: Eurostat (nrg_100a)

Kuvio 1: Primäärienergian tuotanto, EU-28, 2013
(% kokonaistuotannosta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a) ja (nrg_107a)

Kuvio 2: Primäärienergian tuotannon kehitys
(polttoaineittain), EU-28, 2003–2013
(2003 = 100, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a)

Taulukko 2: Primäärienergian nettotuonti, 2003–2013
Lähde: Eurostat (nrg_100a) ja (demo_pjan)

Taulukko 3: Primäärienergian tuonnin pääasiallinen alkuperä, EU-28, 2003–2013
(% EU-28:n ulkopuolisesta tuonnista)
Lähde: Eurostat (nrg_122a), (nrg_123a) ja (nrg_124a)

Taulukko 4: Energiariippuvuus, EU-28, 2003–2013
(nettotuonnin %-osuus energian kokonaiskulutuksesta ja ajopolttoaineista, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a), (nrg_102a) ja (nrg_103a)

Kuvio 3: Energiariippuvuus – kaikki tuotteet, 2013
(nettotuonnin %-osuus energian kokonaiskulutuksesta ja ajopolttoaineista, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (tsdcc310)

Euroopan unionin (EU) riippuvuus energian tuonnista, erityisesti öljyn ja viime aikoina myös kaasun tuonnista, on tehnyt energian toimitusvarmuudesta merkittävän poliittisen tekijän. Tässä artikkelissa tarkastellaan primäärienergian tuotantoa EU:ssa. Koska tuotanto ei pysty vastaamaan kysyntään, EU on entistä enemmän riippuvainen energian tuonnista EU:n ulkopuolisista maista. Yli puolet (53,2 %) EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin vuonna 2013 tuontienergialla.

Tärkeimmät tilastolliset tulokset

Primäärituotanto

Vuonna 2013 EU-28:ssa tuotettiin primäärienergiaa yhteensä 790 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia. Tämä jatkoi EU-28:n laskevaa energian tuotannon kehityssuuntausta, lukuun ottamatta vuotta 2010, jolloin tuotanto elpyi talous- ja rahoituskriisin seurauksena vuonna 2009 tapahtuneen voimakkaan laskun jälkeen. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna primäärienergiaa tuotettiin EU-28:ssa vuonna 2013 15,4 % vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. EU-28:n primäärienergian tuotannon yleinen laskukehitys johtuu ainakin osittain siitä, että raaka-ainevarat ovat ehtymässä ja /tai tuottajien mielestä rajallisten raaka-ainevarojen hyödyntäminen on epätaloudellista.

Vuonna 2013 eniten primäärienergiaa tuotettiin jäsenvaltioista Ranskassa, jonka osuus EU-28:n primäärienergian kokonaistuotannosta oli 17,1 %. Muut suurimmat primäärienergian tuottajat olivat Saksa (15,3 %) ja Yhdistynyt kuningaskunta (13,9 %). Selvästi eniten primäärienergian tuotanto laski Yhdistyneessä kuningaskunnassa, 26,2 % vuosien 2003–2013 välillä (taulukko 1). Tuotanto laski kyseisellä ajanjaksolla jäsenvaltioista myös Tanskassa (-0,9 prosenttiyksikköä) ja Liettuassa (-0,4 prosenttiyksikköä). Absoluuttisesti ilmaistuna eniten primäärienergian tuotanto kasvoi vuotta 2013 edeltävien kymmenen vuoden aikana Alankomaissa (11,0 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia), Italiassa (9,1 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia) ja Ruotsissa (4,3 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia). Sitä vastoin Yhdistyneessä kuningaskunnassa primäärienergian tuotanto laski 135,4 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia. Sen lisäksi Saksa (-14,3 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia) ja Tanska (-11,6 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia) olivat ainoat muut EU:n jäsenvaltiot, joissa tuotannon supistuminen oli kaksinumeroisissa luvuissa.

EU-28:ssa primäärienergiaa tuotettiin vuonna 2013 useista eri energialähteistä, joista tärkein oli ydinenergia (28,7 % kokonaistuotannosta). Erityisen suuri merkitys ydinenergialla oli Ranskassa, jossa sen osuus kansallisesta primäärienergian tuotannosta oli yli neljä viidesosaa, Belgiassa, jossa sen osuus oli kolme neljäsosaa, ja Slovakiassa, jossa sen osuus oli lähes kaksi kolmasosaa; muualla sen osuus oli alle puolet. EU:n jäsenvaltioista 14:ssä ydinenergiaa ei käytetty primäärienergian tuotantoon lainkaan. Lähes neljäsosa EU-28:n primäärienergiasta tuotettiin uusiutuvista energialähteistä (24,3 %), kun taas kiinteiden polttoaineiden osuus (19,7 %, erityisesti hiili) oli vähän alle viidenneksen ja maakaasun osuus hieman sen alle (16,7 %). Ainoa muu merkittävä primäärienergian tuotannon lähde oli raakaöljy (9,1 %) (kuvio 1).

Primäärienergian tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi enemmän kuin tuotanto muista energiamuodoista. Tämä kasvu oli suhteellisen tasaista lähes koko ajanjakson vuosien 2003 ja 2013 välillä, lukuun ottamatta vuotta 2011, jolloin kasvu hieman notkahti (kuvio 2). Kyseisellä kymmenen vuoden ajanjaksolla uusiutuvan energian tuotanto kasvoi yhteensä 88,4 %. Toisaalta tuotanto muista primäärienergian lähteistä laski yleisesti vuosien 2003 ja 2013 välillä. Eniten primäärienergian tuotanto laski raakaöljyn (-54,0 %), maakaasun (-34,6 %) ja kiinteiden polttoaineiden (-24,9 %) osalta. Ydinvoiman tuotanto laski vähemmän,12,0 %.

Tuonti

Primäärienergian tuotannon taantuminen kivihiilestä, ruskohiilestä, raakaöljystä, maakaasusta ja viime aikoina myös ydinenergiasta on johtanut tilanteeseen, jossa EU:n on kysynnän tyydyttämiseksi tuotava energiaa entistä enemmän. Tilanne on kuitenkin tasaantunut talous- ja rahoituskriisin seurauksena. EU-28:n primäärienergian tuonti oli vuonna 2013 noin 909 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia enemmän kuin vienti. Väkirikkaimmat jäsenvaltiot olivat yleensä suurimpia primäärienergian nettotuojia. Poikkeuksen teki Puola (jolla on vielä kotimaisia hiilivaroja). Tanska oli vuodesta 2004 lähtien ollut EU:n jäsenvaltioista ainoa primäärienergian nettoviejä, mutta vuonna 2013 Tanskan energian tuonti ylitti viennin. Näin ollen yksikään EU:n jäsenvaltioista ei ollut enää energian nettoviejä (taulukko 2). Väkilukuun suhteutettuna suurimmat nettotuojat olivat vuonna 2013 Luxemburg, Malta ja Belgia.

Viime vuosina EU-28:n energian tuonnin alkuperä on muuttunut. Venäjä on säilyttänyt asemansa suurimpana raakaöljyn ja maakaasun toimittajana ja noussut johtavaksi kiinteiden polttoaineiden toimittajaksi (taulukko 3). Vuonna 2013 noin 33,5 % EU-28:n raakaöljyn tuonnista oli peräisin Venäjältä, mikä on hieman vähemmän kuin vuosina 2010–2012. Venäjästä tuli tärkein kiinteiden polttoaineiden toimittaja vuonna 2006, jolloin se ohitti Etelä-Afrikan. Australian se ohitti jo vuonna 2004 ja Kolumbian vuonna 2002. Venäjän osuus EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista nousi vuoden 2003 13,2 %:sta 30,0 %:iin vuonna 2009 ja laski sen jälkeen jonkin verran 25,9 %:iin vuonna 2012 mutta nousi jälleen 28,8 %:iin vuonna 2013. Sen sijaan Venäjän osuus EU-28:n maakaasun tuonnista laski 44,8 %:sta 30,1 %:iin vuosien 2003 ja 2010 välillä. Osuus kääntyi kuitenkin takaisin nousuun ja oli 39,3 % vuonna 2013. Taulukossa 3 näkyvän kymmenvuotiskauden aikana Norja oli toiseksi suurin raakaöljyn ja maakaasun toimittaja EU:hun.

EU:n primäärienergian toimitusvarmuus saattaa kärsiä, jos suuri osuus tuonnista on peräisin vain muutamalta kumppanilta. Vuonna 2013 yli kaksi kolmasosaa (69,1 %) EU-28:n maakaasun tuonnista oli peräisin Venäjältä ja Norjasta – tuonti oli hiukan enemmän keskittynyt kuin kahtena edellisenä vuonna: vuonna 2011 59,6 % ja vuonna 2012 63,7 % maakaasun tuonnista oli peräisin näistä kahdesta maasta. Samanlainen tarkastelu osoittaa, että vuonna 2013 53,8 % EU-28:n raakaöljyn tuonnista oli peräisin Venäjältä, Norjasta ja Saudi-Arabiasta ja 73,1 % kivihiilen tuonnista Venäjältä, Kolumbiasta ja Yhdysvalloista. Vuosien 2003 ja 2013 välillä tuontia alkoi esiintyä jonkin verran myös uusista kumppanimaista, joskin niiden tuontimäärät ovat vielä vähäisiä. Nigeriasta, Kazakstanista, Azerbaidžanista ja Irakista tuotiin raakaöljyä ja Qatarista ja Libyasta maakaasua.

EU-28:n riippuvuus energian tuonnista kasvoi 1980-luvun alle 40 %:sta energian kokonaiskulutuksesta 53,2 %:iin vuoteen 2013 mennessä (taulukko 4). Riippuvuusaste on laskenut jonkin verran vuodesta 2008, jolloin se oli korkeimmillaan (54,7 %). Vuonna 2013 energiariippuvuusaste oli suurin raakaöljyn (88,4 %) ja maakaasun (65,3 %) osalta. Riippuvuus EU:n ulkopuolisista maista tapahtuvasta tuonnista kasvoi viime vuosikymmenellä (vuosina 2003–2013) nopeammin maakaasun (13,3 prosenttiyksikköä) kuin raakaöljyn (9,9 prosenttiyksikköä) ja kiinteiden polttoaineiden (9,2 prosenttiyksikköä) osalta. Vuodesta 2004 lähtien EU-28:n energian nettotuonti on ollut suurempi kuin sen primäärienergian tuotanto. Tämä tarkoittaa sitä, että yli puolet EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin nettotuonnilla.

Koska Tanska ei enää ollut nettoviejä, siitä tuli vuonna 2013 kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden tavoin energian tuonnista riippuvainen (kuvio 3). Tuontienergiasta vähiten riippuvaisia olivat Viro, Tanska, Romania, Puola, Alankomaat ja Tšekki (ainoat jäsenvaltiot, joiden riippuvuusaste oli alle 30,0 %). Malta, Luxemburg ja Kypros olivat sen sijaan (lähes) täysin riippuvaisia primäärienergian tuonnista.

Tietolähteet ja tietojen saatavuus

Luonnonvaroista suoraan louhittuja tai voitettuja energiatuotteita sanotaan primäärienergialähteiksi, kun taas primäärienergialähteistä muuntamalla tuotettuja energiatuotteita sanotaan johdetuiksi tuotteiksi. Primäärienergiatuotanto kattaa kansallisen tuotannon primäärienergialähteistä luonnonvaroja hyödyntämällä. Tähän kuuluvat esimerkiksi hiilikaivokset, öljykentät, vesivoimalaitokset ja biopolttoaineiden valmistus. Jos kulutus on suurempi kuin primäärituotanto, se on katettava joko primäärienergian tai johdettujen tuotteiden tuonnilla.

Reaktorissa ydinfissiolla tuotettu lämpö katsotaan ydinenergian primäärituotannoksi. Tuotanto lasketaan joko tosiasiallisesti tuotettuna lämpönä tai ilmoitettuna sähkön kokonaistuotantona ja ydinvoimalaitoksen lämpöhyötysuhteena. Kivihiilen ja ruskohiilen primäärituotanto koostuu louhittujen tai tuotettujen polttoaineiden määristä, laskettuna mahdollisen inertin aineen poiston jälkeen.

Energian muuntamista yhdestä muodosta toiseen, kuten sähköenergian tai lämmön tuotanto lämpövoimalaitoksissa taikka koksin tuotanto koksaamoissa, ei katsota primäärituotannoksi.

Nettotuonti lasketaan tuonnin ja viennin erotuksena. Tuontiin lasketaan kaikki kansalliselle alueelle tuodut määrät, lukuun ottamatta kauttakuljetusta (etenkin kaasu- tai öljyputkien kautta), ja vastaavasti vientiin lasketaan kaikki kansalliselta alueelta viedyt määrät.

Taustaa

Energian toimitusvarmuus

Yli puolet EU-28:n energiasta tuodaan EU:n ulkopuolisista maista, ja suuntaus on ollut nouseva viime vuosikymmenen aikana. Suuri osa energiasta tuodaan Venäjältä. Viime vuosina Venäjän riidat kauttakulkumaiden kanssa ovat uhanneet haitata toimituksia. Ukrainan konflikti on entisestään lisännyt huolta Venäjältä tulevien toimitusten varmuudesta.

Vuoden 2009 tammikuussa puhjenneen Venäjän ja Ukrainan välisen kaasukriisin seurauksena energian toimitusvarmuuteen liittyvää lainsäädäntöä tarkasteltiin uudelleen, ja syyskuussa 2009 Euroopan unionin neuvosto hyväksyi direktiivin 2009/119/EY, jolla jäsenvaltiot velvoitetaan ylläpitämään raakaöljyn ja /tai öljytuotteiden vähimmäisvarastoja. Näillä öljy- ja kaasumarkkinoihin liittyvillä toimenpiteillä pyritään varmistamaan, että kaikki osapuolet toteuttavat tehokkaita toimia mahdollisten toimitusongelmien seurausten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi. Samalla pyritään luomaan mekanismit, joiden avulla jäsenvaltiot voivat tehdä tehokasta yhteistyötä, jos öljy- tai kaasutoimituksissa esiintyy merkittäviä häiriöitä. Lisäksi perustettiin koordinointimekanismi, jotta jäsenvaltiot voivat reagoida hätätilanteisiin välittömästi ja yhtenäisesti.

Marraskuussa 2010 Euroopan komissio antoi tiedonannon "Energia 2020 – Strategia kilpailukykyisen, kestävän ja varman energiansaannin turvaamiseksi" (KOM(2010) 639). Strategiassa määritellään energia-alan prioriteetit kymmenen vuoden kaudeksi ja esitellään toimia, joilla pyritään vastaamaan eri haasteisiin. Tällaisia haasteita ovat teknologiajohtajuuden edistäminen ja tehokkaat neuvottelut kansainvälisten kumppanien kanssa sekä sellaisten markkinoiden luominen, joilla on kilpailukykyiset hinnat ja jotka takaavat toimitusvarmuuden. Yhtenä ensisijaisena tavoitteena on edistää hyviä suhteita EU:n ulkopuolisiin energiantoimittajiin ja energian kauttakuljetusmaihin. Lisäksi EU pyrkii (lokakuussa 2005 perustetun) energiayhteisön (englanniksi) kautta integroimaan naapurimaat energian sisämarkkinoihinsa. Energialähteiden suurella määrällä ja toimittajien laajalla valikoimalla sekä kuljetusreiteillä ja -mekanismeilla voi olla huomattava merkitys energiavarmuuden turvaamisessa. Yksi tapa vähentää EU:n energiariippuvuuteen liittyviä riskejä on luotettavien suhteiden rakentaminen toimittajiin ja kauttakulku- ja asiakasmaihin. Syyskuussa 2011 Euroopan komissio antoikin tiedonannon "EU:n energiapolitiikka: yhteistyö rajanaapureiden kanssa" (KOM(2011) 539).

Käynnissä on myös useita aloitteita Euroopan ja sen itäisten ja eteläisten naapureiden välisten kaasuputkien kehittämiseksi. Tällaisia ovat muun muassa Nord Stream (Venäjän ja EU:n välillä Itämeren kautta), joka otettiin käyttöön marraskuussa 2011, ja Trans Adriatic Pipeline (yhdistää Turkin Italiaan Kreikan ja Albanian kautta ja kuljettaa kaasua Kaspianmeren alueelta EU:hun).

EU:n riippuvuus energian tuonnista aiheuttaa yhä enemmän huolta, minkä seurauksena Euroopan komissio julkisti toukokuussa 2014 energiavarmuusstrategiansa (englanniksi) (COM(2014) 330), jolla pyritään varmistamaan energiantoimitusten vakaus ja runsaus. Strategiaan sisältyy lyhyen aikavälin toimenpiteitä, joissa tarkastellaan Venäjältä tapahtuvan kaasuntuonnin pysäytyksistä tai Ukrainan kautta tapahtuvan tuonnin häiriöistä aiheutuvia vaikutuksia, ja lisäksi siinä käsitellään energiavarmuuteen liittyviä pitkän aikavälin haasteita ja ehdotetaan toimia viidellä alalla, mukaan lukien energian tuotannon lisääminen EU:ssa, toimittajamaiden ja toimitusreittien monipuolistaminen ja yhdellä äänellä puhuminen ulkoisessa energiapolitiikassa.