Archive:Energian tuotanto ja tuonti

Tilastotiedot poimittu heinäkuulta 2016. Tuoreimmat tilastotiedot: Lisää Eurostat-tietoa, Keskeiset taulukot ja Tietokanta. Seuraava suunniteltu päivitys: syyskuu 2017.

Taulukko 1: Energian tuotanto, 2004 ja 2014
(miljoonaa öljyekvivalenttitonnia)
Lähde: Eurostat (nrg_100a)

Kuvio 1: Primäärienergian tuotanto, EU-28, 2014
(% kokonaistuotannosta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a) ja (nrg_107a)

Kuvio 2: Primäärienergian tuotannon kehitys
(polttoaineittain), EU-28, 2004–2014
(2004 = 100, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a)

Taulukko 2: Primäärienergian nettotuonti, 2004–2014
Lähde: Eurostat (nrg_100a) ja (demo_pjan)

Taulukko 3: Primäärienergian tuonnin pääasiallinen alkuperä, EU-28, 2004–2014
(% EU-28:n ulkopuolisesta tuonnista)
Lähde: Eurostat (nrg_122a), (nrg_123a) ja (nrg_124a)

Kuvio 3: Energiariippuvuus, EU-28, 2004–2014
(nettotuonnin %-osuus energian kokonaiskulutuksesta ja ajopolttoaineista, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_100a), (nrg_102a) ja (nrg_103a)

Kuvio 4: Energiariippuvuus – kaikki tuotteet, 2014
(nettotuonnin %-osuus energian kokonaiskulutuksesta ja ajopolttoaineista, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (tsdcc310)

Euroopan unionin (EU) riippuvuus energian tuonnista, erityisesti öljyn ja viime aikoina myös kaasun tuonnista, on tehnyt energian toimitusvarmuudesta merkittävän poliittisen tekijän. Tässä artikkelissa tarkastellaan primäärienergian tuotantoa EU:ssa. Koska tuotanto ei pysty vastaamaan kysyntään, EU on entistä enemmän riippuvainen energian tuonnista EU:n ulkopuolisista maista. Yli puolet (53,5 %) EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin vuonna 2014 tuontienergialla.

Tärkeimmät tilastolliset tulokset

Primäärituotanto

Vuonna 2014 EU-28:ssa tuotettiin primäärienergiaa yhteensä 771 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia (Mtoe). Tämä jatkoi EU-28:n laskevaa energian tuotannon kehityssuuntausta, lukuun ottamatta vuotta 2010, jolloin tuotanto elpyi talous- ja rahoituskriisin seurauksena vuonna 2009 tapahtuneen voimakkaan laskun jälkeen. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna primäärienergiaa tuotettiin EU-28:ssa vuonna 2014 17,3 % vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. EU-28:n primäärienergian tuotannon yleinen laskukehitys johtuu ainakin osittain siitä, että raaka-ainevarat ovat ehtymässä ja/tai tuottajien mielestä rajallisten raaka-ainevarojen hyödyntäminen on epätaloudellista.

Vuonna 2014 eniten primäärienergiaa tuotettiin jäsenvaltioista Ranskassa, jonka osuus EU-28:n primäärienergian kokonaistuotannosta oli 17,6 %. Muut suurimmat primäärienergian tuottajat olivat Saksa (15,6 %) ja Yhdistynyt kuningaskunta (14,0 %). Verrattuna kymmenen vuotta aiemmin vallinneeseen tilanteeseen suurin muutos oli Yhdistyneen kuningaskunnan tuotanto-osuuden kutistuminen (vuosikymmen aiemmin osuus oli 24,1 %) (taulukko 1). Tuotanto-osuus pieneni kyseisellä ajanjaksolla jäsenvaltioista myös Tanskassa (-1,3 prosenttiyksikköä) ja Liettuassa (-0,4 prosenttiyksikköä). Kreikan, Kyproksen ja Maltan tuotanto-osuuksissa ei ollut muutoksia.

Absoluuttisesti ilmaistuna primäärienergian tuotanto kasvoi vuotta 2014 edeltävien kymmenen vuoden aikana puolessa jäsenvaltioita. Eniten tuotanto kasvoi Italiassa (7,6 Mtoe). Espanjassa, Suomessa, Itävallassa, Portugalissa ja Virossa tuotanto kasvoi 2,0–2,5 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia. Sitä vastoin Yhdistyneessä kuningaskunnassa primäärienergian tuotanto laski peräti 116,7 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia. Sen lisäksi Saksa (-16,9 Mtoe), Tanska (-15,1 Mtoe) ja Puola (-11,2 Mtoe) olivat ainoat muut EU:n jäsenvaltiot, joissa tuotannon supistuminen oli yli 10,0 Mtoe.

EU-28:ssa primäärienergiaa tuotettiin vuonna 2014 useista eri energialähteistä, joista tärkein oli ydinenergia (29,4 % kokonaistuotannosta). Erityisen suuri merkitys ydinenergialla oli Ranskassa, jossa sen osuus kansallisesta primäärienergian tuotannosta oli yli neljä viidesosaa (82,8 %). Belgiassa sen osuus oli lähes kolme neljäsosaa (71,2 %) ja Slovakiassa lähes kaksi kolmasosaa (64,1 %). Muualla ydinenergian osuus primäärienergian tuotannosta oli alle puolet kokonaistuotannosta. EU:n jäsenvaltioista 14:ssä ydinenergiaa ei käytetty primäärienergian tuotantoon lainkaan. Saksan hallitus on ilmoittanut aikovansa sulkea kaikki maan ydinreaktorit vuoteen 2022 mennessä.

Vuonna 2014 noin neljäsosa (25,5 %) EU-28:n primäärienergiasta tuotettiin uusiutuvista energialähteistä, kun taas kiinteiden polttoaineiden osuus (19,4 %, erityisesti hiili) oli vähän alle viidenneksen ja maakaasun osuus hieman sen alle (15,2 %). Ainoa muu merkittävä primäärienergian tuotannon lähde oli raakaöljy (9,1 %) (kuvio 1).

Primäärienergian tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi enemmän kuin tuotanto muista energiamuodoista. Tämä kasvu oli suhteellisen tasaista koko ajanjakson vuosien 2004 ja 2014 välillä, lukuun ottamatta vuotta 2011, jolloin kasvu hieman notkahti (kuvio 2). Kyseisellä kymmenen vuoden ajanjaksolla uusiutuvan energian tuotanto kasvoi 73,1 %. Toisaalta tuotanto muista primäärienergian lähteistä laski yleisesti vuosien 2004 ja 2014 välillä. Eniten primäärienergian tuotanto laski raakaöljyn (-52,0 %), maakaasun (-42,9 %) ja kiinteiden polttoaineiden (-25,5 %) osalta. Ydinvoiman tuotanto laski vähemmän, 13,1 %.

Tuonti

Primäärienergian tuotannon taantuminen kivihiilestä, ruskohiilestä, raakaöljystä, maakaasusta ja viime aikoina myös ydinenergiasta on johtanut tilanteeseen, jossa EU:n on kysynnän tyydyttämiseksi tuotava energiaa entistä enemmän. Tilanne on kuitenkin tasaantunut talous- ja rahoituskriisin jälkimainingeissa. EU-28:n primäärienergian tuonti oli vuonna 2014 noin 881 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia enemmän kuin vienti. Väkirikkaimmat jäsenvaltiot olivat yleensä suurimpia primäärienergian nettotuojia. Poikkeuksen teki Puola (jolla on vielä jonkin verran kotimaisia hiilivaroja). Tanska oli vuonna 2004 EU:n jäsenvaltioista ainoa primäärienergian nettoviejä, mutta vuonna 2013 Tanskan energian tuonti ylitti viennin. Näin ollen yksikään jäsenvaltioista ei ollut enää energian nettoviejä (taulukko 2). Väkilukuun suhteutettuna suurimmat nettotuojat olivat vuonna 2014 Luxemburg, Malta ja Belgia.

EU-28:n energian tuonnin alkuperämaiden osalta on viime vuosina tapahtunut joitakin muutoksia. Venäjä on kuitenkin säilyttänyt asemansa suurimpana raakaöljyn ja maakaasun toimittajana (vaikka sen osuus onkin hieman pienentynyt viime vuosina). Venäjä on myös noussut johtavaksi kiinteiden polttoaineiden toimittajaksi (taulukko 3). Vuonna 2014 noin 29,0 % EU-28:n raakaöljyn tuonnista oli peräisin Venäjältä. Siitä tuli tärkein kiinteiden polttoaineiden toimittaja vuonna 2006, jolloin se ohitti Etelä-Afrikan. Australian se ohitti jo vuonna 2004 ja Kolumbian vuonna 2002. Venäjän osuus EU-28:n kiinteiden polttoaineiden tuonnista nousi vuoden 2004 18,0 %:sta 30,0 %:iin vuonna 2009 ja laski sen jälkeen jonkin verran eli 25,7 %:iin vuonna 2012. Vuonna 2014 osuus kuitenkin taas nousi 29,0 %:iin. Sen sijaan Venäjän osuus EU-28:n maakaasun tuonnista laski 43,6 %:sta 32,1 %:iin vuosien 2004 ja 2010 välillä. Osuus kääntyi kuitenkin takaisin nousuun ja oli 37,5 % vuonna 2014. Taulukossa 3 näkyvän kymmenvuotiskauden aikana Norja oli toiseksi suurin raakaöljyn ja maakaasun toimittaja EU:hun.

EU:n primäärienergian toimitusvarmuus saattaa kärsiä, jos suuri osuus tuonnista on peräisin vain muutamalta kumppanilta. Vuonna 2014 yli kaksi kolmasosaa (69,1 %) EU-28:n maakaasun tuonnista oli peräisin Venäjältä ja Norjasta – tuonti oli hiukan enemmän keskittynyt kuin vuonna 2010, jolloin 59,6 % maakaasun tuonnista oli peräisin näistä kahdesta maasta. Samanlainen tarkastelu osoittaa, että 43,5 % EU-28:n raakaöljyn tuonnista oli peräisin Venäjältä ja Norjasta vuonna 2014 (myös Nigerian, Saudi-Arabian ja Kazakstanin osuudet olivat huomattavat). Kiinteiden polttoaineiden tuonnista puolestaan 70,7 % oli peräisin Venäjältä, Kolumbiasta ja Yhdysvalloista. Vuosien 2004 ja 2014 välillä tuontia alkoi esiintyä jonkin verran myös uusista kumppanimaista. Nigeriasta, Kazakstanista, Azerbaidžanista ja Irakista tuotiin raakaöljyä ja Qatarista ja Libyasta maakaasua.

EU-28:n riippuvuus energian tuonnista kasvoi 1980-luvun alle 40 %:sta energian kokonaiskulutuksesta 53,5 %:iin vuoteen 2014 mennessä (kuvio 3). Riippuvuusaste on laskenut jonkin verran vuodesta 2008, jolloin se oli korkeimmillaan (54,5 %). Vuonna 2014 energiariippuvuusaste oli suurin raakaöljyn (88,2 %) ja maakaasun (67,4 %) osalta. Riippuvuus EU:n ulkopuolisista maista tapahtuvasta tuonnista kasvoi viime vuosikymmenellä (vuosina 2004–2014) nopeammin maakaasun (13,8 prosenttiyksikköä) kuin raakaöljyn (7,5 prosenttiyksikköä) ja kiinteiden polttoaineiden (7,4 prosenttiyksikköä) osalta. Vuodesta 2004 lähtien EU-28:n energian nettotuonti on ollut suurempi kuin sen primäärienergian tuotanto. Tämä tarkoittaa, että yli puolet EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin nettotuonnilla.

Koska Tanska ei enää ollut nettoviejä, siitä tuli energian tuonnista riippuvainen vuonna 2013 ja se myös pysyi tuonnista riippuvaisena vuonna 2014, kuten kaikki muutkin EU:n jäsenvaltiot (kuvio 4). Vuonna 2014 tuontienergiasta vähiten riippuvaisia olivat Viro, Tanska, Romania ja Puola (ainoat jäsenvaltiot, joiden riippuvuusaste oli alle 30,0 %). Malta, Luxemburg ja Kypros olivat sen sijaan (lähes) täysin riippuvaisia primäärienergian tuonnista, sillä niiden riippuvuusasteet olivat yli 90 %.

Tietolähteet ja tietojen saatavuus

Luonnonvaroista suoraan louhittuja tai käyttöön otettuja energia tuotteita sanotaan primäärienergialähteiksi, kun taas primäärienergialähteistä muuntamalla tuotettuja energiatuotteita sanotaan johdetuiksi tuotteiksi. Primäärienergiatuotanto kattaa kansallisen tuotannon primäärienergialähteistä luonnonvaroja hyödyntämällä. Tähän kuuluvat esimerkiksi hiilikaivokset, öljykentät, vesivoimalaitokset ja biopolttoaineiden valmistus. Jos kulutus on suurempi kuin primäärituotanto, se on katettava joko primäärienergian tai johdettujen tuotteiden tuonnilla.

Reaktorissa ydinfissiolla tuotettu lämpö katsotaan ydinenergian primäärituotannoksi. Tuotanto lasketaan joko tosiasiallisesti tuotettuna lämpönä tai ilmoitettuna sähkön kokonaistuotantona ja ydinvoimalaitoksen lämpöhyötysuhteena. Kivihiilen ja ruskohiilen primäärituotanto koostuu louhittujen tai tuotettujen polttoaineiden määristä, laskettuna mahdollisen inertin aineen poiston jälkeen.

Energian muuntamista yhdestä muodosta toiseen, kuten sähköenergian tai lämmön tuotanto lämpövoimalaitoksissa taikka koksin tuotanto koksaamoissa, ei katsota primäärituotannoksi.

Nettotuonti lasketaan tuonnin ja viennin erotuksena. Tuontiin lasketaan kaikki kansalliselle alueelle tuodut määrät, lukuun ottamatta kauttakuljetusta (etenkin kaasu- tai öljyputkien kautta), ja vastaavasti vientiin lasketaan kaikki kansalliselta alueelta viedyt määrät.

Taustaa

Energian toimitusvarmuus

Yli puolet EU-28:n energiasta tuodaan EU:n ulkopuolisista maista, ja osuus on ollut yleisesti kasvussa viime vuosikymmenten aikana (vaikka jotkin tiedot viittaavatkin siihen, että riippuvuusaste on viime vuosina vakaantunut). Suuri osa unioniin tuodusta energiasta on peräisin Venäjältä, jonka riidat kauttakulkumaiden kanssa ovat uhanneet haitata toimituksia viime vuosina. Ukrainan konflikti lisäsi entisestään huolta Venäjältä tulevien toimitusten varmuudesta.

Vuoden 2009 tammikuussa puhjenneen Venäjän ja Ukrainan välisen kaasukriisin vuoksi energian toimitusvarmuuteen liittyvää lainsäädäntöä tarkasteltiin uudelleen, ja syyskuussa 2009 Euroopan unionin neuvosto antoi direktiivin 2009/119/EY, jolla jäsenvaltiot velvoitetaan ylläpitämään raakaöljyn ja/tai öljytuotteiden vähimmäisvarastoja. Näillä öljy- ja kaasumarkkinoihin liittyvillä toimenpiteillä pyritään varmistamaan, että kaikki osapuolet toteuttavat tehokkaita toimia mahdollisten toimitusongelmien seurausten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi. Samalla pyritään luomaan mekanismit, joiden avulla jäsenvaltiot voivat tehdä tehokasta yhteistyötä, jos öljy- tai kaasutoimituksissa esiintyy merkittäviä häiriöitä. Lisäksi perustettiin koordinointimekanismi, jotta jäsenvaltiot voivat reagoida hätätilanteisiin välittömästi ja yhtenäisesti.

Marraskuussa 2010 Euroopan komissio antoi tiedonannon ”Energia 2020 – Strategia kilpailukykyisen, kestävän ja varman energiansaannin turvaamiseksi” (KOM(2010) 639 lopullinen). Strategiassa määriteltiin energia-alan prioriteetit kymmenen vuoden kaudeksi ja esiteltiin toimia, joilla pyritään vastaamaan eri haasteisiin. Tällaisia haasteita ovat teknologiajohtajuuden edistäminen ja tehokkaat neuvottelut kansainvälisten kumppanien kanssa sekä sellaisten markkinoiden luominen, joilla on kilpailukykyiset hinnat ja jotka takaavat toimitusvarmuuden. Yhtenä ensisijaisena tavoitteena on edistää hyviä suhteita EU:n ulkopuolisiin energiantoimittajiin ja energian kauttakuljetusmaihin. Tätä työtä on viety eteenpäin energiastrategialla 2030 (englanniksi), jolla luodaan ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet vuoteen 2030 saakka ja energia-alan etenemissuunnitelmalla 2050 (englanniksi), jossa asetetaan pitkän aikavälin tavoitteeksi EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80–95 %:lla vuoteen 2050 mennessä.

Lisäksi EU pyrkii (lokakuussa 2005 perustetun) energiayhteisön (englanniksi) kautta integroimaan naapurimaat energian sisämarkkinoihinsa. Energialähteiden laajalla valikoimalla ja useiden eri toimittajien ja kuljetusreittien ja -mekanismien käytöllä voi olla huomattava merkitys energiavarmuuden turvaamisessa. Yksi tapa vähentää EU:n energiariippuvuuteen liittyviä riskejä on luotettavien suhteiden rakentaminen toimittajiin ja kauttakulku- ja asiakasmaihin. Syyskuussa 2011 Euroopan komissio antoikin tiedonannon ”EU:n energiapolitiikka: yhteistyö rajanaapureiden kanssa” (KOM(2011) 539 lopullinen).

Käynnissä on myös useita aloitteita Euroopan ja sen itäisten ja eteläisten naapureiden välisten kaasuputkien kehittämiseksi. Tällaisia ovat muun muassa Nord Stream (Venäjän ja EU:n välillä Itämeren kautta), joka otettiin käyttöön marraskuussa 2011, ja Trans Adriatic Pipeline (yhdistää Turkin Italiaan Kreikan ja Albanian kautta ja kuljettaa kaasua Kaspianmeren alueelta EU:hun).

EU:n riippuvuus energian tuonnista aiheuttaa yhä enemmän huolta, minkä vuoksi Euroopan komissio julkisti toukokuussa 2014 energiavarmuusstrategiansa (COM(2014) 330 final), jolla pyritään varmistamaan energiantoimitusten vakaus ja runsaus. Strategiaan sisältyy lyhyen aikavälin toimenpiteitä, joissa tarkastellaan Venäjältä tapahtuvan kaasuntuonnin pysäytyksistä tai Ukrainan kautta tapahtuvan tuonnin häiriöistä aiheutuvia vaikutuksia, ja lisäksi siinä käsitellään energiavarmuuteen liittyviä pitkän aikavälin haasteita ja ehdotetaan toimia viidellä alalla, mukaan lukien energian tuotannon lisääminen EU:ssa, toimittajamaiden ja toimitusreittien monipuolistaminen ja yhdellä äänellä puhuminen ulkoisessa energiapolitiikassa.