Teollisuus ja yritystoiminta
Raaka-aineet
Raaka-aineet puntarissa
Raaka-aineet ovat teollisuuden perusta. Jos valmistaja ei saa kohtuullisin ehdoin käyttöönsä niitä perusaineksia, joista se valmistaa tuotteensa, se ei voi toimia kilpailukykyisesti. Eurooppa oli teollisen vallankumouksen kehto ja se kuuluu edelleen teollisuuden supervaltoihin, mutta sen raaka-ainevarannot ovat suppeat. Teollisuutensa kilpailukyvyn turvaamiseksi Euroopan on siis välttämätöntä taata laajan raaka-ainevalikoiman saanti kolmansista maista.
Matkapuhelinten, kannettavien tietokoneiden ja hybridiautojen keskeisen osan, nikkeliakun, valmistukseen tarvitaan lantaania. Lantaani kuuluu 17 harvinaisen maametallin joukkoon, joita Euroopalla on häviävän vähän. Lääkinnällisissä laitteissa ja optisissa välineissä käytetään puolestaan tantaalia, joka on vain Brasiliassa ja Australiassa esiintyvä metalli. Tähän mennessä 14 raaka-aineen tilanne on todettu kriittiseksi, sillä ne ovat välttämättömiä EU:n teollisuudelle mutta niitä ei ole saatavilla Euroopassa ja myös niiden saanti ulkomaisilta markkinoilta on vaikeaa.
Tämä joukko voi vielä kasvaa, sillä raaka-ainemarkkinat vääristyvät yhä enemmän protektionististen kauppapolitiikkojen, kuten vientiverojen, tuontitullien, hintojen sopimisen ja rajoittavien sijoitussääntöjen, seurauksena. Esimerkiksi vuonna 2012 EU joutui jättämään Maailman kauppajärjestölle valituksen Kiinan asettamista harvinaisten maametallien vientirajoituksista. Myös kansainvälinen raaka-aineiden kysyntä on kasvussa hintojen nousun vuoksi.
Tässä tilanteessa tarvitaan ”raaka-ainediplomatiaa”: EU:n kansainvälisten kumppaneidensa suhteen omaksumaa kattavaa lähestymistapaa, jossa neuvottelujen työvälineinä hyödynnetään kauppaa, kehitysyhteistyötä ja raaka-aineiden saantia. Kun EU avaa markkinansa – jotka ovat maailman suurimmat – ulkomaiselle kilpailulle, sen on vaadittava tästä määrätietoisesti vastineeksi oikeutta hankkia ulkomaisia raaka-aineita kohtuullisin ehdoin.
EU käy parhaillaan neuvotteluja raaka-aineiden saannista useiden kumppaneiden kanssa; niihin kuuluvat muun muassa Argentiina, Grönlanti, Japani, Kiina, Meksiko, Venäjä ja Yhdysvallat. Nyt näissä neuvotteluissa on tärkeää luoda perusta lopullisille sopimuksille.
Yhteistyö Grönlannin kanssa
EU haluaa tiivistää erityisesti Grönlannin kanssa molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä käyttämällä yhteisiä infrastruktuureja ja investointeja tai valmiuksien kehittämistä raaka-aineiden etsinnässä ja hyödyntämisessä. Allekirjoitin Nuukissa kesäkuussa 2012 Euroopan komission puolesta aiesopimuksen tämän alan yhteistyöstä. Sopimuksen allekirjoittivat kanssani EU:n kehitysyhteistyöstä vastaava komission jäsen Andris Piebalgs ja Grönlannin pääministeri Kuupik Kleist. Tällä hetkellä noin 58 prosenttia Grönlannissa toimivista etsintäyrityksistä on kanadalaisia tai australialaisia yrityksiä. Eurooppalaisten yritysten osuus on Grönlannissa vain 15 prosenttia. Nämä yritykset ovat peräisin Tanskasta, Saksasta, Tšekistä ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Vaikka eurooppalaisilla yrityksillä on kolme neljäsosaa Grönlannin käyttöluvista, eurooppalaisten yritysten osallistuminen käynnissä oleviin etsintätoimiin on vähäistä ja niillä on vain vähän etsintälupia. Suurin osa luvista kuuluu Yhdistyneelle kuningaskunnalle, Saksalle ja Tanskalle.
Raaka-aineiden saanti: Etuoikeutetun suhteen luominen Afrikkaan
Käsittelin Addis Abebassa 8. kesäkuuta 2010 pidetyssä neljännessä Afrikan unionin ja Euroopan unionin kollegioiden kokouksessa Euroopan ja Afrikan välisten suhteiden tärkeitä osatekijöitä: kestävää politiikkaa raaka-aineiden saannin parantamiseksi sekä mahdollisuuksia alueellisen yhdentymisen ja infrastruktuurin kehittämiseksi erityisesti avaruussovellusten alalla.
Afrikan unionin komissio ja Euroopan komissio ovat sopineet raaka-aineiden saannin osalta tekevänsä yhteistyötä hallintoon, infrastruktuuriin sekä geologiseen asiantuntemukseen ja osaamiseen liittyvissä asioissa.
Brysselissä järjestettiin tammikuussa 2012 EU:n ja Afrikan välistä raaka-ainekumppanuutta koskeva korkean tason konferenssi, jonka teemana oli Afrikan mineraalivarojen muuntaminen todelliseksi kehitykseksi.
Raaka-aineita koskevassa aloitteessaan komissio sitoutui jatkamaan yhteistyössä Afrikan maiden kanssa sen selvittämistä, missä määrin Afrikassa ja Euroopassa tehtävän geologisen tutkimuksen yhteistyötä kannattaa tukea, ja edistämään alan yhteistyötä monenvälisillä foorumeilla, kuten Unescon geotieteiden ohjelmassa.
Tätä aihetta koskevan kartoituksen pitäisi käynnistyä vuonna 2013. Sen tavoitteena on perustaa yhteisiä hankkeita, joilla kehitetään tietämystä Afrikan esiintymistä, luodaan verkosto koulutuksen toimittamiseksi afrikkalaisille tutkimuskeskuksille sekä vaihdetaan tietoja ja siirretään niitä digitaaliseen muotoon.
Eurooppalaisilla geologian tutkimuskeskuksilla on tässä prosessissa ratkaisevan tärkeä tehtävä.
Euroopan oman raaka-ainetuotannon lisääminen
Euroopan sisäisten kaivoshankkeiden kestävyyttä on myös tärkeää kohentaa. On tärkeää parantaa raaka-aineita koskevia EU:n sääntelykehyksiä, jotta eurooppalaisista lähteistä saatavien raaka-aineiden vakaa ja kilpailukykyinen tarjonta voidaan taata. Koska eurooppalaiset varannot ovat suppeat, meidän on lisäksi otettava kaikki hyöty irti tekniikan tarjoamista mahdollisuuksista ja samalla pidettävä yllä eurooppalaisen kaivosteollisuuden kestävyyttä.
Arvioiden mukaan Euroopan maaperässä on 500–1 000 metrin syvyydessä hyödyntämättömiä mineraaleja noin 100 miljardin euron arvosta. Tästä syystä komissio on perustanut raaka-aineita koskevan eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden lisätäkseen Euroopan omaa tuotantoa. Innovaatiokumppanuus kokoaa yhteen taloudellisia ja inhimillisiä resursseja sekä jäsenvaltioita, yrityksiä ja tutkijoita, jotka pyrkivät yhteistyössä edistämään raaka-aineiden etsintää, louhintaa ja käsittelyä. Tekniikan kehittymisen ansiosta louhinta on tullut mahdolliseksi aiempaa syvemmällä maaperässä, entistä syrjäisemmillä alueilla ja yhä vaikeammissa olosuhteissa. Lisäksi on pyrittävä kehittämään korvaavia aineita kriittisille raaka-aineille sekä tehostamaan sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätystä, sillä jokainen EU:n kansalainen tuottaa tällaista jätettä 17 kiloa vuodessa.