Uusi eurooppalainen Bauhaus on merkittävä Euroopan vihreän kehityksen ohjelman edistäjä, lisärahoitusta tulossa

  • 17 January 2023
Uusi eurooppalainen Bauhaus on merkittävä Euroopan vihreän kehityksen ohjelman edistäjä, lisärahoitusta tulossa

Komissio on esitellyt Uusi eurooppalainen Bauhaus -aloitteen ensimmäisen edistymisraportin, jossa tarkastellaan aloitteen kahden ensimmäisen vuoden saavutuksia. Samalla esiteltiin aloitteen piirissä toteutettavien hankkeiden ensimmäinen arviointiväline, eli NEB Compass -työkalu.

Uusi eurooppalainen Bauhaus on luonut laajan yhteisön, johon kuuluu organisaatioita ja kansalaisia eri puolilta Eurooppaa. Se perustuu yhteiseen visioon, jossa yhdistyvät kestävyys, osallisuus ja esteettisyys. Aloitteen keskeiset toiminnot – kuten Uusi eurooppalainen Bauhaus -palkinnot, aloitteen ensimmäinen festivaali sekä ajatushautomo (NEB Lab) – tuottavat tulosta ja ovat rakentaneet ruohonjuuritasolta lähtevän monikansallisen verkoston. Jo myönnetyn yli 100 miljoonan euron EU-rahoituksen ansiosta eri puolilla Eurooppaa on nyt kehitteillä niin pieniä kuin laajamittaisiakin hankkeita. Komissio aikoo lisätä rahoitusta 106 miljoonalla eurolla vuosiksi 2023–2024 Horisontti Eurooppa -puiteohjelmasta.

Aloite kasvanut liikkeeksi

Aloite on laajentunut liikkeeksi, jossa on mukana aktiivinen ja kasvava yhteisö kaikista EU-maista ja muualtakin.

EU:n laajuisista verkostoista paikallisiin aloitteisiin vaihtelevien yli 600 virallisen kumppaniorganisaationsa kautta se tavoittaa miljoonia kansalaisia. Aloite kokoaa yhteen eri alojen ihmisiä – taiteilijoita ja muotoilijoita, kulttuuri- ja luovien alojen toimijoita sekä kulttuuriperintölaitoksia, kasvatusalan ammattilaisia, tutkijoita ja innovoijia, yrityksiä, paikallis- ja alueviranomaisia ja kansalaisaloitteiden taustavoimia.

Alusta lähtien aloite on kannustanut ja innoittanut paikallisia, alueellisia ja kansallisia toimijoita luomaan omia aloitteitaan. Jotta rahoitushauista, tuensaajista ja yhteisön jäsenistä olisi saatavilla avoimesti tietoa, komissio on luonut erityisen tulostaulun, eli interaktiivisen kartan muodossa olevan kattavan tietokannan.

Aloitteen ympärille syntynyt yhteisö toimii myös Ukrainassa. Se osallistuu sekä hätämajoitusratkaisujen kehittämiseen että pitkän aikavälin jälleenrakennussuunnitteluun. NEB Lab toteuttaa kolmea pilottihanketta (kiireellinen asuntotuotanto, kiertotalous ja valmiuksien kehittäminen). Lisäksi on laadittu inventaario Ukrainan kuntien ja niiden eri sidosryhmien (esim. arkkitehdit, kaupunkisuunnittelijat, opiskelijat ja rakennusyhtiöt) lyhyen ja pitkän aikavälin jälleenrakennustarpeista. Pilottihankkeiden tulosten perusteella tuodaan vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä ukrainalaisten, aloitteen kumppanien ja kansainvälisten jälleenrakennusasiantuntijoiden käyttöön joukko valmiuksien kehittämiseen tarkoitettuja työkaluja.

EU:n merkittävät investoinnit alkavat kantaa hedelmää

EU:n eri ohjelmista myönnetyn kohdennetun rahoituksen myötä aloite on alkanut saada aikaan todellisia muutoksia kentällä. Vuonna 2022 valittiin ja aloitti toimintansa ensimmäiset kuusi esittelykohdetta. Ne ovat Horisontti Eurooppa -puiteohjelmasta rahoitettuja laajamittaisia ja toistettavissa olevia paikallisia muutosvoimaisia hankkeita. Vuonna 2023 saadaan koheesiopolitiikkaan kuuluvien innovaatiotoimien puitteissa kymmenen lisää. Kun otetaan huomioon myös eri puolilla Eurooppaa toteutetut pienemmät hankkeet, monivuotisen rahoituskehyksen eri ohjelmista on vuosina 2021–2022 investoitu yli 100 miljoonaa euroa aloitteen piiriin kuuluviin hankkeisiin.

Kaikilla EU-mailla on vuosien 2021–2027 koheesiopoliittisissa ohjelmissaan viittauksia Uusi eurooppalainen Bauhaus -hankkeisiin, mikä parantaa hankkeiden mahdollisuuksia saada koheesiorahoitusta.

Uusi NEB Compass -työkalu hankkeiden kehittämisen ja arvioinnin tueksi

Komissio esitteli tänään myös NEB Compass -työkalun, joka auttaa ymmärtämään, missä määrin tietty hanke ilmentää aloitteen lähestymistapaa. Työkalu auttaa ymmärtämään, mitä aloitteen kolme arvoa, eli kestävyys, osallistavuus ja esteettisyys, käytännössä tarkoittavat eri yhteyksissä ja miten ne voidaan integroida ja yhdistää mahdollisimman monipuolista osallistujakuntaa ja poikkitieteellisyyttä korostaviin toimintaperiaatteisiin. Työkalun pohjalta kehitetään seikkaperäisempiä arviointivälineitä, aluksi rakennettua ympäristöä varten.

Seuraavaksi

Komissio jatkaa työtä aloitteen valtavirtaistamiseksi EU:n ohjelmissa, myös yhteistyössä EU-maiden kanssa hallinnoidussa koheesiopolitiikassa. Komissio pyrkii myös edelleen kasvattamaan aloitteen rahoitusta. Rahoitushakuihin osoitetaan vuosina 2023 ja 2024 yli 106 miljoonaa euroa Horisontti Eurooppa -puiteohjelman Missiot ja klusterit -osiosta.

Euroopan osaamisen teemavuonna 2023 Uusi eurooppalainen Bauhaus -palkinnoissa keskitytään koulutukseen, ja aloite laajenee EU-maiden lisäksi Länsi-Balkanille. Tänä vuonna kehitetään myös NEB Academy -hanketta ja järjestetään koulutusta kestävästä rakentamisesta, kiertotaloudesta ja biopohjaisista materiaaleista alan muutoksen nopeuttamiseksi.

Käynnissä olevia hankkeita, kuten NEB Lab, jatketaan, jotta aloite saadaan nivottua yhteen kaikkien EU-politiikan osa-alueiden kanssa. Aloitteessa pidetään myös tärkeänä lisätä läsnäoloa maissa ja alueilla, myös maaseutualueilla, joilla aloitteen toiminta on tähän mennessä ollut vähäistä.

Erasmus+ -ohjelman DiscoverEU -rahoituksen Uusi eurooppalainen Bauhaus -reittien ansiosta nuorilla eurooppalaisilla on pian mahdollisuus tutustua Euroopan kiehtoviin maisemiin ja kaupunkeihin samalla kun he oppivat lisää Uusi eurooppalainen Bauhaus -hankkeista.

Kahden vuoden aikana olemme saaneet aikaan yli 100 ruohonjuuritason hanketta ja yli 100 miljoonan euron investoinnit EU:n eri ohjelmista. Olen ylpeä siitä, että puolet tästä investoinnista on peräisin koheesiopolitiikan rahastoista. Tämä on vasta alkua, sillä kaikki 27 EU-maata ovat tehneet Uusi eurooppalainen Bauhaus -hankkeita koskevia varauksia vuosien 2021–2027 koheesiopolitiikan ohjelmiinsa. Toivomme, että tulevina vuosina käynnistetään lisää aloitteen hankkeita myös alueiden ja paikallisyhteisöjen tasolla. Koheesiopolitiikka on tässä EU-maiden ja aloitteen toimijoiden tukena jatkossakin.

Koheesio- ja uudistusasioista vastaava komission jäsen Elisa Ferreira - 16/01/2023

Tänään esitelty raportti Uusi eurooppalainen Bauhaus -aloitteesta nostaa esiin tähän mennessä aikaansaadut mittavat saavutukset. Vuosi 2023 tuo uusia mahdollisuuksia erityisesti nuorille eurooppalaisille, jotka pian pääsevät tutustumaan aloitteen kohteisiin Erasmus+ -ohjelman DiscoverEU -rahoituksen ansiosta. He pääsevät omakohtaisesti kokemaan, että Uusi eurooppalainen Bauhaus on liike, joka pystyy muuttamaan elämäämme. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että koulutus nostetaan valokeilaan Uusi eurooppalainen Bauhaus -palkintojen erityiskategorialla ja NEB Academy -hankkeen järjestämillä erityiskoulutuksilla kestävän kehityksen eri aihepiireistä.

Innovoinnista, tutkimuksesta, kulttuurista, koulutuksesta ja nuorisoasioista vastaava komission jäsen Mariya Gabriel - 16/01/2023

Lisätietoja