Archive:Energian tuotanto ja tuonti

Tiedot poimittu kesäkuussa 2019.

Seuraava suunniteltu päivitys: marraskuu 2020.

Highlights

EU:ssa tuotettiin vuonna 2017 primäärienergiaa 12 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin.

Venäjä oli vuonna 2017 EU:n suurin raakaöljyn, maakaasun ja kivihiilen toimittaja.

Primäärienergian tuotannon kehitys (polttoaineittain), EU-28, 2007–2017

Euroopan unionin (EU) riippuvuus energian tuonnista, erityisesti öljyn ja maakaasun tuonnista, muodostaa energian toimitusvarmuutta koskevien poliittisten huolenaiheiden taustan. Tässä artikkelissa tarkastellaan primäärienergian tuotantoa EU:ssa. Koska tuotanto ei pysty vastaamaan kysyntään, EU on entistä enemmän riippuvainen energian tuonnista EU:n ulkopuolisista maista. Yli puolet (55,1 %) EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin vuonna 2017 tuontienergialla.

Full article

Primäärienergian tuotanto väheni vuodesta 2007 vuoteen 2017

Vuonna 2017 EU-28:ssa tuotettiin primäärienergiaa yhteensä 758 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia – ks. taulukko 1. Tämä oli vain 0,1 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna ja jatkoi laskevaa energian tuotannon kehityssuuntausta. Ainoana poikkeuksena oli vuosi 2010, jolloin tuotanto elpyi maailmanlaajuisen talous- ja rahoituskriisin seurauksena vuonna 2009 tapahtuneen energian tuotannon voimakkaan laskun jälkeen. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna primäärienergiaa tuotettiin EU-28:ssa vuonna 2017 12,1 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. EU-28:n primäärienergian tuotannon yleinen laskukehitys johtuu ainakin osittain siitä, että raaka-ainevarat ovat ehtymässä ja/tai tuottajien mielestä rajallisten raaka-ainevarojen hyödyntäminen on epätaloudellista.

Vuonna 2017 eniten primäärienergiaa tuotettiin jäsenvaltioista Ranskassa, jonka osuus EU-28:n primäärienergian kokonaistuotannosta oli 17,4 prosenttia. Muut suurimmat primäärienergian tuottajat olivat Yhdistynyt kuningaskunta (15,6 %) ja Saksa (15,3 %). Suurimpia muutoksia kymmenen vuotta aikaisemmin vallinneeseen tilanteeseen verrattuna olivat Italian osuuden kasvaminen 17,8 prosenttiyksikköä, Espanjan 13,5 prosenttiyksikköä ja Ruotsin 11,3 prosenttiyksikköä sekä Tanskan osuuden pieneneminen 41,7 prosenttiyksikköä, Yhdistyneen kuningaskunnan 32,8 prosenttiyksikköä ja Alankomaiden 30,7 prosenttiyksikköä.

Absoluuttisesti ilmaistuna primäärienergian tuotanto kasvoi vuosina 2007–2017 EU:n 28 jäsenvaltiosta 17:ssä. Eniten tuotanto kasvoi Italiassa (5,5 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia), ja sen jälkeen tulivat Espanja (4,1 Mtoe), Ruotsi (3,7 Mtoe), Irlanti (3,4 Mtoe) ja Suomi (2,0 Mtoe). Sitä vastoin Yhdistyneessä kuningaskunnassa primäärienergian tuotanto laski peräti 57,6 Mtoe, ja myös Saksa (-20,6 Mtoe), Alankomaat (-18,5 Mtoe) ja Tanska (-11,3 Mtoe) ilmoittivat tuotannon vähenemisestä yli 10 Mtoe:lla.

Taulukko 1: Energian tuotanto, 2007 ja 2017
(miljoonaa öljyekvivalenttitonnia)
Lähde: Eurostat (nrg_bal_c)

EU-28:ssa primäärienergiaa tuotettiin vuonna 2017 useista eri energialähteistä. Tärkeimpiä olivat uusiutuvat energialähteet, joiden osuus EU-28:n kokonaistuotannosta oli yli neljäsosa (29,9 %).

Toiseksi merkittävin energialähde oli ydinenergia, jonka osuus primäärienergian kokonaistuotannosta oli 27,8 prosenttia. Erityisen suuri merkitys ydinenergialla oli Ranskassa, jossa sen osuus kansallisesta primäärienergian tuotannosta oli lähes 79 prosenttia. Belgiassa vastaava osuus oli lähes kolme neljäsosaa ja Slovakiassa yli kolme viidesosaa (62,6 %). Yhdessätoista muussa jäsenvaltiossa ydinenergian osuus primäärituotannosta oli alle puolet. Ydinenergiaa ei tuotettu lainkaan 14:ssä EU:n jäsenvaltiossa.

Kiinteiden fossiilisten polttoaineiden osuus (16,4 %, pääosin hiili) oli vähän alle viidenneksen ja maakaasun osuus hieman pienempi (13,6 %). Ainoa muu merkittävä primäärienergian tuotannon lähde oli raakaöljy (8,8 %) (ks. kuvio 1).

Kuvio 1: Primäärienergian tuotanto, EU-28, 2017
(% kokonaistuotannosta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_bal_c)

EU-28:n primäärienergian tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi enemmän kuin tuotanto muista energiamuodoista. Tämä kasvu oli suhteellisen yhdenmukaista vuosina 2007–2017 lukuun ottamatta vuonna 2011 tapahtunutta tuotannon pientä vähenemistä (ks. kuvio 2). Tänä ajanjaksona tuotanto uusiutuvista energialähteistä kasvoi 65,6 prosenttia ja korvasi jossain määrin energian tuotannon muista lähteistä. Toisaalta tuotanto muista lähteistä väheni. Eniten primäärienergian tuotanto laski maakaasun (-39,4 %), raakaöljyn (-38,9 %) ja kiinteiden fossiilisten polttoaineiden (-30,5 %) osalta. Ydinenergian tuotanto laski vähemmän, 12,8 prosenttia.

Kuvio 2: Primäärienergian tuotannon kehitys (polttoaineittain), EU-28, 2007–2017
(2007 = 100, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_bal_c)

EU ja sen jäsenvaltiot ovat kaikki energian nettotuojia

Primäärienergian tuotannon taantuminen kivihiilestä, ruskohiilestä, raakaöljystä, maakaasusta ja viime aikoina myös ydinenergiasta on johtanut tilanteeseen, jossa EU:n on kysynnän tyydyttämiseksi tuotava entistä enemmän primäärienergiatuotteita ja myös sekundäärisiä johdettuja tuotteita (esim. kaasu-/dieselöljyä). Tilanne on kuitenkin tasaantunut maailmanlaajuisen talous- ja rahoituskriisin jälkeen. EU-28:n energiantuonti vuonna 2017 oli 948 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia enemmän kuin vienti. Suurimmat energian nettotuojat olivat absoluuttisesti ilmaistuna Saksa, Italia, Ranska ja Espanja. Tanska oli ollut vuonna 2007 EU:n jäsenvaltioista ainoa energian nettoviejä, mutta vuonna 2013 Tanskan energian tuonti ylitti viennin. Tämä suuntaus vahvistui seuranneiden neljän vuoden aikana vuoteen 2017 saakka. Näin ollen kaikki 28 EU:n jäsenvaltiota ovat olleet vuodesta 2013 lähtien energian nettotuojia (ks. taulukko 2). Väkilukuun suhteutettuna suurimmat nettotuojat olivat vuonna 2017 Luxemburg, Malta ja Belgia.

Taulukko 2: Energian nettotuonti, 2007–2017
Lähde: Eurostat (nrg_bal_s) ja (demo_pjan)

EU-28:n energiantuonnin pääasialliset lähteet ovat muuttuneet hieman viime vuosina. Venäjä on kuitenkin säilyttänyt koko ajanjakson 2007–2017 asemansa tärkeimpien primäärienergiatuotteiden – kivihiilen, raakaöljyn ja maakaasun – suurimpana toimittajana EU:lle (ks. taulukko 3).

Taulukko 3: Primäärienergian tuonnin pääasiallinen alkuperä, EU-28, 2007–2017
(% EU-28:n ulkopuolisesta tuonnista)
Lähde: Eurostat (nrg_ti_sff), (nrg_ti_oil) ja (nrg_ti_gas)

Vuonna 2017 EU:n kivihiilen tuonnista 38,9 prosenttia oli peräisin Venäjältä. Venäjä on johdonmukaisesti ollut suurin kivihiilen toimittaja EU:lle viimeisen vuosikymmenen aikana. Kolumbian osuus EU-28:n kivihiilen tuonnista lähes kaksinkertaistui vuodesta 2007 vuoteen 2015. Sen osuus kasvoi 11,8 prosentista 22,2 prosenttiin kokonaistuonnista mutta laski jälleen 16,9 prosenttiin vuonna 2017. Yhdysvallat oli puolestaan ollut EU-28:n kolmanneksi tärkein kivihiilen tuoja vuonna 2017, ja sen osuus oli 16,9 prosenttia kokonaistuonnista.

Venäjä oli myös EU:n tärkein raakaöljyn toimittaja. Sen osuus oli 33,7 prosenttia vuonna 2007 ja vaihteli 34,7 prosentista (joka oli myös vuonna 2011 kirjattu huippuarvo) 29,0 prosenttiin (pienin osuus, kirjattu vuonna 2015). Vuonna 2017 sen osuus oli 30,3 prosenttia. Samana ajanjaksona Norjasta peräisin oleva osuus EU-28:n raakaöljyn tuonnista laski suhteellisen hitaasti. Sen osuus pieneni 15,0 prosentista vuonna 2007 11,4 prosenttiin vuonna 2017. Irakista ja Kazakstanista peräisin olevan EU-28:n raakaöljyn tuonnin suhteelliset osuudet kasvoivat nopeasti vuosina 2007–2017 siten, että Irakin osuus oli 8.2 prosenttia ja Kazakstanin 7,4 prosenttia. Näin niistä tuli kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat raakaöljyn toimittajat ennen Saudi-Arabiaa.

Venäjän osuus EUn maakaasun tuonnista vuosina 2007–2017 säilyi ennallaan (38,7 %). Pienin se oli vuonna 2010 (31,9 %) ja suurin (41,1 %) vuonna 2013. Taulukossa 3 esitettynä ajanjaksona Norja pysyi EU:n toiseksi suurimpana maakaasun toimittajana. Sen osuus laski vähitellen 28,1 prosentista vuonna 2007 25,3 prosenttiin vuonna 2017. Algerian, joka on kolmanneksi suurin toimittaja, osuus EU-28:n maakaasun tuonnista pieneni vuosien 2007 ja 2017 välillä, kun taas Qatarin osuus yli kaksinkertaistui.

EU:n primäärienergian toimitusvarmuus saattaa kärsiä, jos suuri osuus tuonnista on peräisin vain muutamalta kumppanilta. Vuonna 2017 lähes kolme neljäsosaa (74,6 %) EU-28:n maakaasun tuonnista oli peräisin Venäjältä, Norjasta tai Algeriasta. Vastaava analyysi osoittaa, että lähes kolme neljäsosaa (72,7 %) EU-28:n kivihiilen tuonnista tuli Venäjältä, Kolumbiasta ja Yhdysvalloista, kun taas raakaöljyn tuonti oli hieman vähemmän keskittynyt tärkeimpiin toimittajiin, sillä Venäjä, Norja ja Irak vastasivat suunnilleen puolesta (49,9 %) EU-28:n tuonnista.

Tuonti kattaa yli puolet EU-28:n energiatarpeista

EU-28:n riippuvuus energian tuonnista kasvoi hieman yli 44 prosentista energian kokonaiskulutuksesta vuonna 1990 52,9 prosenttiin vuonna 2007 ja edelleen 55,1 prosenttiin vuoteen 2017 mennessä (ks. kuvio 3). Vuodesta 2004 lähtien EU-28:n energian nettotuonti on ollut suurempi kuin sen primäärienergian tuotanto. Tämä tarkoittaa sitä, että yli puolet EU-28:n energian kokonaiskulutuksesta katettiin nettotuonnilla ja riippuvuusaste oli yli 50,0 prosenttia.

Vuonna 2017 energiariippuvuusaste nousi ennätyksellisen korkeaksi (55,1 %). Vuosina 2007–2017 havaittiin jonkin verran vaihtelua: vuonna 2008 kirjattiin suhteellinen huippuarvo, 54,6 %, kun taas vuonna 2010 kirjattiin alin riippuvuusaste, 52,7 prosenttia. Lähempi tarkastelu osoittaa, että korkeimmat riippuvuusasteet kirjattiin vuonna 2017 raakaöljyn (86,7 %) ja maakaasun (74,3 %) kohdalla, kun taas viimeisin saatavilla oleva kiinteiden fossiilisten polttoaineiden riippuvuusaste oli 43,9 prosenttia.

Kuvio 3: Energiariippuvuus, EU-28, 2007–2017
(nettotuonnin prosenttiosuus energian kokonaiskulutuksesta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_ind_id)

Riippuvuus EU:n ulkopuolisista maista tapahtuvasta tuonnista kasvoi vuosina 2007–2017 paljon nopeammin maakaasun (14,8 prosenttiyksikköä) kuin raakaöljyn (4,2 prosenttiyksikköä) osalta. Riippuvuus kiinteistä fossiilisista polttoaineista kasvoi samalla ajanjaksolla hitaammin, 1,9 prosenttiyksikköä.

Koska Tanska ei enää ollut nettoviejä, sen energiariippuvuusaste kääntyi positiiviseksi vuonna 2013 ja pysyi positiivisena myös vuonna 2017 kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden tavoin (ks. kuvio 4). Vuonna 2017 alhaisimmat energiariippuvuusasteet kirjattiin Virossa, Tanskassa, Romaniassa ja Ruotsissa. Malta, Kypros ja Luxemburg olivat (lähes) täysin riippuvaisia primäärienergian tuonnista, sillä niiden riippuvuusasteet olivat yli 95,0 prosenttia.

Vuosien 2007 ja 2017 välisen kehityksen analyysi osoittaa, että Tanskan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Liettuan, Alankomaiden, Puolan ja Tšekin riippuvuus energian tuonnista kokonaiskulutuksensa tyydyttämiseksi kasvoi; tämän kehityksen voidaan suurelta osin katsoa liittyvän primäärienergian tuotannon vähenemiseen (mikä johtuu raaka-ainevarojen ehtymisestä). Riippuvuus kasvoi – tosin vähemmässä määrin – myös Saksassa, Maltassa, Unkarissa, Kroatiassa, Kyproksessa ja Kreikassa. Kaikkien muiden EU:n jäsenvaltioiden energiariippuvuusasteet laskivat vuosina 2007–2017, ja nopeinta muutos oli Virossa, jossa riippuvuusaste laski 27,1 prosentista 4,1 prosenttiin. Riippuvuusaste laski yli 10,0 prosenttiyksikköä myös Irlannissa, Latviassa ja Bulgariassa, ja tämä johtui energiatehokkuuden lisäyksistä ja/tai uusiutuvista energialähteistä tapahtuvaa primäärituotantoa edistävästä energiayhdistelmän muutoksesta.

Kuvio 4: Energiariippuvuus, kaikki tuotteet, 2007 ja 2017
(nettotuonnin prosenttiosuus energian kokonaiskulutuksesta, öljyekvivalenttitonneina ilmaistuna)
Lähde: Eurostat (nrg_ind_id)

Taulukoiden ja kaavioiden lähdetiedot

Energy production and imports: tables and figures (englanniksi)

Tietolähteet

Luonnonvaroista suoraan louhittuja tai voitettuja energiatuotteita sanotaan primäärienergialähteiksi, kun taas primäärienergialähteistä muuntamalla tuotettuja energiatuotteita sanotaan johdetuiksi tuotteiksi. Primäärienergiatuotanto kattaa kansallisen tuotannon primäärienergialähteistä luonnonvaroja hyödyntämällä. Tähän kuuluvat esimerkiksi hiilikaivokset, öljykentät, vesivoimalaitokset ja biopolttoaineiden valmistus. Jos kulutus on suurempi kuin primäärituotanto, se on katettava joko primäärienergian tai johdettujen tuotteiden tuonnilla.

Reaktorissa ydinfissiolla tuotettu lämpö katsotaan ydinenergian primäärituotannoksi. Tuotanto lasketaan joko tosiasiallisesti tuotettuna lämpönä tai ilmoitettuna sähkön kokonaistuotantona ja ydinvoimalaitoksen lämpöhyötysuhteena. Kivihiilen ja ruskohiilen primäärituotanto koostuu louhittujen tai tuotettujen polttoaineiden määristä, laskettuna mahdollisen inertin aineen poiston jälkeen.

Energian muuntamista yhdestä muodosta toiseen, kuten sähköenergian tai lämmön tuotantoa lämpövoimalaitoksissa taikka koksin tuotantoa koksaamoissa, ei katsota primäärituotannoksi.

Nettotuonti lasketaan tuonnin ja viennin erotuksena. Tuontiin lasketaan kaikki kansalliselle alueelle tuodut määrät, lukuun ottamatta kauttakuljetusta (etenkin kaasu- tai öljyputkien kautta), ja vastaavasti vientiin lasketaan kaikki kansalliselta alueelta viedyt määrät.

Taustaa

Yli puolet EU-28:n energiasta tulee EU:n ulkopuolisista maista, ja tämä osuus on yleisesti ottaen kasvanut viime vuosikymmeninä (joskin riippuvuussuhteen vakiintumisesta viime vuosina on jonkin verran näyttöä). Suuri osa EU:hun tuotavasta energiasta tuodaan Venäjältä. Viime vuosina Venäjän riidat kauttakulkumaiden kanssa ovat uhanneet haitata toimituksia. Ukrainan konflikti lisäsi entisestään huolta Venäjältä tulevien toimitusten varmuudesta. Uusilla öljy- ja kaasumarkkinoihin liittyvillä toimenpiteillä pyritään varmistamaan, että kaikki osapuolet toteuttavat tehokkaita toimia mahdollisten toimitusongelmien seurausten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi. Samalla pyritään luomaan mekanismit, joiden avulla EU:n jäsenvaltiot voivat tehdä tehokasta yhteistyötä, jos öljy- tai kaasutoimituksissa esiintyy merkittäviä häiriöitä. Lisäksi perustettiin koordinointimekanismi, jotta jäsenvaltiot voivat reagoida hätätilanteisiin välittömästi ja yhtenäisesti.

Marraskuussa 2010 Euroopan komissio antoi tiedonannon Energia 2020 – Strategia kilpailukykyisen, kestävän ja varman energiansaannin turvaamiseksi (KOM(2010) 639 lopullinen). Tässä strategiassa määritellään energia-alan prioriteetit kymmenen vuoden ajaksi ja ehdotetaan toimia, joilla vastataan useisiin erilaisiin haasteisiin. Tällaisia toimia ovat muun muassa sellaisten markkinoiden luominen, joilla hinnat perustuvat kilpailuun ja toimitukset ovat varmoja; teknologisen johtoaseman vahvistaminen; tehokkaat neuvottelut kansainvälisten kumppanien kanssa (esimerkiksi hyvien suhteiden edistämiseksi EU:n ulkopuolisiin energiantoimittajiin ja energian kauttakuljetusmaihin). Tätä työtä on kehitetty edelleen vuoteen 2030 ulottuvalla energiastrategialla, joka muodostaa poliittisen kehyksen ilmasto- ja energiapolitiikalle vuoteen 2030 asti, ja energia-alan etenemissuunnitelmalla 2050, jossa asetetaan pitkän aikavälin tavoitteeksi vähentää EU:n kasvihuonekaasupäästöjä 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Lisäksi EU pyrkii (lokakuussa 2005 perustetun) energiayhteisön kautta integroimaan naapurimaat energian sisämarkkinoihinsa. Energialähteiden suurella määrällä ja toimittajien laajalla valikoimalla sekä kuljetusreiteillä ja -mekanismeilla voi olla huomattava merkitys energiavarmuuden turvaamisessa. Käynnissä on esimerkiksi useita aloitteita Euroopan ja sen itäisten ja eteläisten naapureiden välisten kaasuputkien kehittämiseksi. Tällaisia ovat muun muassa Nord Stream (Venäjän ja EU:n välillä Itämeren kautta), joka otettiin käyttöön marraskuussa 2011, ja Trans Adriatic Pipeline (yhdistää Turkin Italiaan Kreikan ja Albanian kautta ja kuljettaa kaasua Kaspianmeren alueelta EU:hun). Yksi tapa vähentää EU:n energiariippuvuuteen liittyviä riskejä on luotettavien suhteiden rakentaminen toimittajiin ja kauttakulku- ja asiakasmaihin. Syyskuussa 2011 Euroopan komissio antoikin tiedonannon EU:n energiapolitiikka: yhteistyö rajanaapureiden kanssa (KOM(2011) 539 lopullinen).

EU:n riippuvuus energian tuonnista aiheuttaa yhä enemmän huolta, minkä seurauksena Euroopan komissio julkisti toukokuussa 2014 energiavarmuusstrategiansa (COM(2014) 330 final), jolla pyritään varmistamaan energiantoimitusten vakaus ja runsaus. Strategiaan sisältyy lyhyen aikavälin toimenpiteitä, joissa tarkastellaan Venäjältä tapahtuvan kaasuntuonnin pysäytyksistä tai Ukrainan kautta tapahtuvan tuonnin häiriöistä aiheutuvia vaikutuksia, ja lisäksi siinä käsitellään energiavarmuuteen liittyviä pitkän aikavälin haasteita ja ehdotetaan toimia viidellä alalla, mukaan lukien energian tuotannon lisääminen EU:ssa, toimittajamaiden ja toimitusreittien monipuolistaminen ja yhdellä äänellä puhuminen ulkoisessa energiapolitiikassa. Vuonna 2015 Euroopan komissio antoi tiedonannon Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskeva puitestrategia (COM(2015) 80 final), jossa todettiin, että energian (ja erityisesti kaasun) toimitusvarmuuden varmistamisen kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että kolmansien maiden kanssa tehtävät energianhankintasopimukset ovat täysin EU:n lainsäädännön mukaisia. Tämän jatkoksi Euroopan komissio teki helmikuussa 2016 ehdotukset uusiksi säännöiksi EU:n kaasunsaannin turvaamiseksi (COM(2016) 52 final) ja uusiksi säännöiksi jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisistä energiasopimuksista (COM(2016) 53 final).