Rikostilastot

Tiedot: elokuulta 2012. Tuoreimmat tiedot: Lisää Eurostat-tietoa, Keskeiset taulukot ja Tietokanta. Englanninkielinen versio on uudempi.

Taulukko 1: Poliisien määrä, 1999–2009 – Lähde: Eurostat (crim_plce), (demo_pjan) ja (demo_r_d2jan) ja Yhdistyneiden Kansakuntien taloudellisten ja sosiaalisten asiain osasto (Maailman väestöennusteet – vuoden 2002 versio)

Taulukko 2: Poliisin tietoon tulleet rikokset, 1999–2009
(1 000) – Lähde: Eurostat (crim_gen)

Kuvio 1: Poliisin tietoon tulleet rikokset, EU-27, 2005–2009 (1)
(2005=100) – Lähde: Eurostat (crim_gen)

Kuvio 2: Henkirikokset, vuotuinen keskiarvo, 2007–2009
(100 000:ta asukasta kohti) – Lähde: Eurostat (crim_gen), (demo_pjan) ja (demo_r_d2jan) ja Yhdistyneiden Kansakuntien taloudellisten ja sosiaalisten asiain osasto (Maailman väestöennusteet – vuoden 2002 versio)

Taulukko 3: Vankien määrä, 1999–2009 – Lähde: Eurostat (crim_pris), (demo_pjan) ja (demo_r_d2jan) ja Yhdistyneiden Kansakuntien taloudellisten ja sosiaalisten asiain osasto (Maailman väestöennusteet – vuoden 2002 versio)

Tällä hetkellä käytettävissä olevat Euroopan unionin (EU) rikoksia ja rikosoikeutta koskevat tilastot kuvastavat EU:n poliisi- ja oikeusjärjestelmien monimuotoisuutta. Monet tekijät voivat vaikuttaa rikollisuutta koskeviin tietoihin, kuten rangaistavuustaso, rikosoikeusjärjestelmän toimivuus ja poliisin rekisteröintikäytännöt. On myös todennäköistä, että varsin suuri määrä rikoksia jää rekisteröimättä. Siksi jäsenvaltioiden rikostilastojen vertailussa olisi keskityttävä mieluummin ajan myötä tapahtuvan kehityksen suuntauksiin kuin rikosten määrään eri maissa tiettynä vuotena. EU:n jäsenvaltioiden rikostilastojen vertailukelpoisuutta ollaan parhaillaan kehittämässä.

Tärkeimmät tilastolliset tulokset

Vuonna 2009 EU-27:ssä oli 1,7 miljoonaa poliisia, 2,7 % enemmän kuin neljä vuotta aiemmin (vertailussa eivät ole mukana Belgia ja Bulgaria) (taulukko 1). Vuosina 1999–2009 kansallisten poliisivoimien vahvuudessa tapahtui nopeita muutoksia, kun kaikkien Baltiassa sijaitsevien jäsenvaltioiden ja Pohjois-Irlannin poliisivoimien vahvuus heikkeni yli 10 %. Poliisien määrä laski jonkin verran myös Romaniassa, Saksassa, Tšekissä ja Itävallassa. Toisaalta kaikissa muissa jäsenvaltioissa poliisien määrä kasvoi.

Yksittäisten poliisivoimien suhteellista vahvuutta voidaan mitata tarkastelemalla poliisien määrää 100 000:ta asuksta kohti. Vuonna 2009 EU-27:ssä oli keskimäärin 338 poliisia 100 000:ta asukasta kohti. Poliisien määrä tähän nähden oli lähes kaksinkertainen Kyproksessa, jossa oli keskimäärin 672 poliisia 100 000:ta asukasta kohti. Seuraavaksi eniten poliiseja oli Espanjassa (506). Toisessa ääripäässä, eli vähiten poliiseja 100 000:ta asukasta kohti, olivat Suomi (156), Tanska (197) ja Ruotsi (207).

Vuonna 2009 poliisin tietoon tuli arviolta 28 miljoonaa rikosta EU-27:ssä (taulukko 2). Rekisteröityjen rikosten määrä nousi EU-27:ssä vuodesta 2000 vuosiin 2002/2003, jolloin se oli huipussaan, ja laski sen jälkeen joka vuosi vuoteen 2009 asti. Rikosten määrä laski yli 10 % vuosina 2003–2009 Maltassa,Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Puolassa, Kreikassa ja Ranskassa.

Kuviosta 1 käy ilmi poliisin tietoon tulleiden rikosten kehitys EU-27:ssä vuosina 2005–2009 tiettyjen rikosten osalta. Eniten poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä laski kyseisenä ajanjaksona moottorikulkuneuvon varkauksien osalta (-26 %). Myös poliisiin tietoon tulleiden henkirikosten ja murtojen määrä laski. Toisaalta taas asuntomurrot (3 %) ja huumausainekauppa (1 %) lisääntyivät jonkin verran.

Kuviossa 2 annetaan tarkempi kuva jäsenvaltioissa poliisin tietoon tulleista henkirikoksista. Tiedot ovat keskimäärin vuosilta 2007–2009. Koko EU-27:ssä tehtiin 1,3 henkirikosta 100 000:ta asukasta kohti. Luvut olivat korkeimmat Liettuassa (8,3) ja sen naapurimaassa Virossa (6,1) ja alhaisimmat Espanjassa, Saksassa, Sloveniassa ja Itävallassa (alle 1).

Vankien määrä sisältää kaikentyyppiset vankilat, mukaan lukien aikuisten ja nuorten rangaistuslaitokset, sekä tutkintavangit. Se ei kuitenkaan sisällä vankeja, jotka eivät ole syyllistyneet rikokseen vaan joita pidetään vangittuna hallinnollisista syistä, kuten maahanmuuttaja-asemaa koskevan tutkimuksen ajan. Vuonna 2009 EU-27:ssä oli yli 630 000 vankia, mikä oli noin 127 vankia 100 000:ta asukasta kohti. Eniten vankeja (yli 200 vankia 100 000:ta asukasta kohti) oli Baltiassa sijaitsevissa jäsenvaltioissa ja Puolassa. Skaalan toisessa päässä Pohjoismaissa eli Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa (sekä muista kuin jäsenvaltioista Islannissa ja Norjassa) kussakin oli alle 80 vankia 100 000:ta asukasta kohti vuonna 2009. Näin oli myös Sloveniassa ja Irlannissa sekä Sveitsissä (taulukko 3).

Tietolähteet ja tietojen saatavuus

Eurostat on julkaissut rikoksia ja rikosoikeusjärjestelmiä koskevia tilastoja rekisteröityjen rikosten kokonaismäärästä vuodesta 1950 lähtien ja tietyistä rikoksista vuodesta 1993 lähtien. Lisäksi tietokanta sisältää tilastoja vankien määrästä vuodesta 1987 lähtien ja poliisien määrästä vuodesta 1993 lähtien.

Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevat tiedot toimitetaan erikseen Englannin, Walesin, Skotlannin ja Pohjois-Irlannin osalta.

Pääsääntöisesti olisi vertailtava mieluummin kehityssuuntauksia kuin määriä, koska eri maiden rekisteröintijärjestelmien oletetaan pysyvän ajan mittaan suhteellisen samanlaisina. Aikasarjoissa on kuitenkin paljon aukkoja, ja menettelyt ja määritelmät ovat muuttuneet.

Rikostilastojen vertailuun maiden välillä voivat vaikuttaa monet tekijät:

erilaiset lainsäädäntö- ja rikosoikeusjärjestelmät;
niiden rikosten osuus, jotka tulevat poliisin tietoon ja jotka poliisi rekisteröi;
erot siinä, milloin rikos rekisteröidään (esimerkiksi kun rikos tulee poliisin tietoon, kun rikoksesta epäilty tunnistetaan jne.);
erot säännöissä, joiden mukaan toistuvat rikokset lasketaan;
erot luetteloissa niistä rikoksista, jotka sisällytetään yleisiin rikoslukuihin.

Toimitettuja tietoja olisi tästä syystä analysoitava varovaisesti.

Myös vankien määrää koskeviin lukuihin voivat vaikuttaa monet tekijät:

oikeudessa käsiteltyjen tapausten määrä;
niiden tuomittujen määrä, joille on annettu vapausrangaistus;
annettujen rangaistusten kesto;
tutkintavankeudessa olevien määrä;
päivämäärä, jona kyselytutkimus tehtiin (erityisesti jos myönnetään armahduksia tai vankeja vapautetaan muusta syystä ennen määräaikaa).

Vankien määrää olisi mitattava aikuisten ja nuorten vankien kokonaismääränä (mukaan lukien tutkintavangit) kunkin vuoden syyskuun 1. päivänä. Luvut sisältävät vankiloissa, nuorisorikollisten kasvatuslaitoksissa, huumausaineiden käyttäjille tarkoitetuissa laitoksissa sekä psykiatrisissa ja muissa sairaaloissa olevat vangit.

Ensimmäiset askeleet kohti vertailukelpoisempia rikoksia ja rikosoikeusjärjestelmiä koskevia tilastoja esiteltiin Euroopan komission tiedoannossa Rikollisuuden ja rikoslainkäytön mittaamista koskeva kattava ja johdonmukainen EU:n strategia: EU:n toimintasuunnitelma vuosiksi 2006–2010 (KOM(2006) 437 lopullinen). Lyhyellä aikavälillä tavoitteena oli kerätä kansallisia tietoja ja arvioida niiden laatua. Euroopan komission sisäasioiden pääosaston pitkän aikavälin tavoitteena on kuitenkin kehittää tiiviissä yhteistyössä Eurostatin kanssa yhdenmukaistettu menettely, johon Euroopan laajuisten tilastotietojen keruu perustuisi ja jonka avulla voitaisiin vertailla rikollisuuden rakennetta ja kehityssuuntauksia eri jäsenvaltioissa. Tätä työtä jatketaan Tukholman ohjelmassa Avoin ja turvallinen Eurooppa kansalaisia ja heidän suojeluaan varten.

Asiayhteys ja muuta taustatietoa

EU:n sisäisten rajatarkastusten asteittainen poistuminen on helpottanut huomattavasti Euroopan kansalaisten vapaata liikkumista. Samalla se on voinut helpottaa rikollisten toimintaa, varsinkin kun lainvalvontaviranomaisten ja rikosoikeusjärjestelmien toimivalta rajoittuu yleensä kansallisten rajojen sisäpuolelle.

Amsterdamin sopimuksessa EU asetti tavoitteekseen luoda vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan yhteisen alueen. Tavoitetta selkeytettiin vuonna 2004 Haagin ohjelmassa, jossa määriteltiin kymmenen painopistealuetta: perusoikeuksien ja kansalaisuuden vahvistaminen, terrorismin torjunta, tasapainoisen maahanmuuttopolitiikan määrittäminen, EU:n ulkorajojen yhtenäisen valvonnan kehittäminen, yhteisten turvapaikkamenettelyjen laatiminen, maahanmuuton positiivisten vaikutusten maksimointi, yksityisyyden ja turvallisuuden tasapaino tiedon välityksessä, järjestäytynyttä rikollisuutta koskevan strategian laatiminen, todellisen Euroopan oikeusalueen varmistaminen sekä vastuun jakaminen ja solidaarisuus.

Osana rikoksia ja rikosoikeusjärjestelmiä koskevien tilastojen yhdenmukaistamispyrkimystä EU:n jäsenvaltiot ovat sopineet tietyntyyppisten rikosten määritelmien ja niiden seuraamusten lähentämisestä. Rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön perustana olisi oltava kansallisten tuomioistuinten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen. Tässä yhteydessä on kehitetty joukko välineitä, joilla helpotetaan rajat ylittävää käytännön yhteistyötä.

Poliisiyhteistyön helpottamiseksi EU haluaa myöntää jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisille pääsyn oleellisiin tietoihin (DNA, sormenjäljet, ajoneuvorekisterit ja maahanmuuttajia koskevat tietokannat) ja parantaa poliisien yhteistyötä henkilötietosuojan puitteissa. Tietojen saatavuudesta säädetään monissa säädöksissä, kuten tietojen säilyttämistä koskevassa direktiivissä 2006/24/EY, Ruotsin puitepäätöksessä 2006/960/YOS, Prümin sopimusta koskevassa neuvoston päätöksessä 2008/615/YOS ja asetuksessa (EY) N:o 767/2008 viisumitietojärjestelmästä (VIS) ja jäsenvaltioiden välisestä tietojenvaihdosta.

Poliisiyhteistyötä on edistetty niin ikään monilla säädöksillä, kuten puitepäätöksellä 2002/465/YOS yhteisistä tutkintaryhmistä ja neuvoston päätöksellä 2008/617/YOS yhteistyön parantamisesta erityistoimintayksiköiden välillä. Tämän lisäksi on perustettu lukuisia organisaatioita ja elimiä tukemaan lainvalvontaviranomaisten yhteistyötä, kuten Euroopan poliisiakatemia (CEPOL), Euroopan poliisivirasto (Europol) tai Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto (Frontex). Lisäksi EU tukee useita kansallisia ja monikansallisia hankkeita erilaisten ohjelmien kuten rikosten ennalta ehkäisyä ja torjuntaa koskevan ohjelman kautta (neuvoston päätös 2007/125/YOS).