Statistics Explained

Työllisyystilastot

Revision as of 16:44, 4 July 2018 by Corselo (talk | contribs)


Tilastotiedot poimittu kesäkuulta 2017. Tuoreimmat tilastotiedot Lisää Eurostat-tietoa, Keskeiset taulukot ja Tietokanta. Seuraava suunniteltu päivitys: syyskuu 2018.

Tässä artikkelissa esitetään viimeaikaiset Euroopan unionin (EU) työllisyystilastot sekä sosioekonomisiin seikkoihin perustuva analyysi. Työllisyystilastoissa esiintyy huomattavia eroja sukupuolen, iän ja koulutustason mukaan. Lisäksi EU:n jäsenvaltioiden työmarkkinoiden välillä on merkittäviä eroja.

Työmarkkinatilastot ovat olleet useiden EU:n politiikan alojen keskipisteessä sen jälkeen, kun Amsterdamin sopimukseen sisällytettiin työllisyyttä koskeva luku vuonna 1997. Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisestä väestöstä on keskeinen yhteiskunnallinen indikaattori, jota käytetään analysoitaessa työmarkkinoiden kehitystä.

Kartta 1: Työllisyysaste, 20–64-vuotiaat, 2016
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)
Kuvio 1: Työllisyysaste sukupuolen mukaan, 20–64-vuotiaat, 1993–2016
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)
Kuvio 2: Työllisyysaste ikäryhmittäin, 1993–2016
(%)
Lähde: Eurostat (lfsi_emp_a)
Kuvio 3: Työllisyysaste koulutustason mukaan, 25–64-vuotiaat, 1993–2016
(%)
Lähde: Eurostat (lfsa_ergaed)
Kuvio 4: Osa-aikatyön prosenttiosuus kokonaistyöllisyydestä sukupuolen mukaan, 20–64-vuotiaat, 1993–2016
(%)
Lähde: Eurostat (lfsa_eppga)
Kuvio 5: Kahta työtä tekevät työlliset koulutustason mukaan, 15–74-vuotiaat, 1993–2016
(% kokonaistyöllisyydestä)
Lähde: Eurostat (lfsa_e2ged) ja (lfsa_egaed)
Kuvio 6: Työlliset ammateittain, 15–74-vuotiaat, EU-28, 2016
(% kokonaistyöllisyydestä)
Lähde: Eurostat (lfsa_esegp)
Kuvio 7: Määräaikaisessa työsuhteessa olevien palkansaajien osuus ammattiryhmittäin, 15–74-vuotiaat, 2016
(% ammattiryhmästä)
Lähde: Eurostat (lfsa_esegt)

Tärkeimmät tilastolliset tulokset

Työllisyysaste sukupuolen, iän ja koulutustason mukaan

EU:n työvoimatutkimuksen mukaan 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli EU-28:ssa 71,1 prosenttia vuonna 2016, mikä on korkein EU:ssa koskaan mitattu vuotuinen keskiarvo. Tämän keskiarvon taustalla voidaan kuitenkin havaita suuria eroja eri valtioiden välillä (ks. kartta 1). Ainoa jäsenvaltio, jonka työllisyysaste on yli 80 prosenttia, on Ruotsi (81,2 prosenttia). Myös EFTA-valtioissa Islannissa (87,8 prosenttia) ja Sveitsissä (83,3 prosenttia) työllisyysaste ylittää 80 prosenttia.

Työllisyysaste on 70–80 prosenttia muun muassa Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ranskassa ja Saksassa. Tähän ryhmään kuuluvat maat sijoittuvat vyöhykkeelle, joka ulottuu lännessä Irlannista Unkariin idässä ja sisältää myös Baltian maat, Suomen ja Portugalin. Maat, joiden työllisyysasteet sijoittuvat 60 ja 70 prosentin välille, muodostavat kaksi rypästä: yhden läntisen Välimeren / Adrianmeren alueella (Espanja, Italia ja Kroatia) ja toisen EU:n itärajalla kulkien Itämeren eteläpuolelta Mustanmeren lounaispuolelle (Puola, Slovakia, Romania ja Bulgaria). Tähän maaryhmään kuuluu myös Belgia. Lisäksi voidaan erottaa Etelä-Balkanin / Kaukasian maaryhmä, jossa työllisyysaste on alle 60 prosenttia (entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Kreikka ja Turkki).

Kuviossa 1 esitetään miesten ja naisten työllisyysasteen kehitys vuodesta 1993. Yksi selvimmin näkyvistä piirteistä on sukupuolten työllisyysasteiden välisen eron pieneneminen. Useimmiten tämä johtuu naisten työllisyysasteen kasvusta (esimerkiksi Espanja ja Alankomaat), mutta joissakin tapauksissa eron pieneneminen johtuu lähinnä miesten työllisyysasteen alenemisesta (Kreikka ja Kypros). Yhdessä maaryhmässä miesten ja naisten työllisyysasteet ovat kehittyneet samansuuntaisesti, jolloin sukupuolten työllisyysasteiden ero on pysynyt vakaana. Näin on esimerkiksi Tšekissä (jossa ero oli 19,1 prosenttiyksikköä vuonna 1998 ja 16,0 prosenttiyksikköä vuonna 2016) ja Ruotsissa (2.9 prosenttiyksikköä vuonna 1996 ja 3,8 prosenttiyksikköä vuonna 2016). Naisten työllisyysaste on ollut miesten työllisyysastetta alhaisempi kaikkina vuosina kaikissa maissa lukuun ottamatta kahta poikkeusta, jotka olivat Latvia ja Liettua vuonna 2010, jolloin miesten työllisyysaste laski jyrkästi naisten työllisyysasteen laskiessa paljon lievemmin.

Kuvio 1 osoittaa myös, että eri maiden työmarkkinatilanteet ovat vaihdelleet suuresti sillä ajanjaksolla, jolta Eurostatilla on tietoja. Useimmissa maissa työllisyysaste on noussut hitaasti ja vakaasti (Belgia, Saksa, Ranska, Luxemburg, Alankomaat, Itävalta, Suomi, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta ja Turkki). Joissakin maissa kehityskäyrä on ollut tasainen eli työllisyysaste on pysynyt muuttumattomana (Tanska, Italia, Portugali, Slovenia, Slovakia, Norja ja Sveitsi). Yksi suhteellisen suuri ryhmä muodostuu maista, joissa on tapahtunut huomattavia nousuja ja laskuja, mutta joiden työllisyysaste on vuonna 2016 korkeampi kuin tietojen keruun alkaessa niiden osalta (Bulgaria, Viro, Irlanti, Espanja, Latvia, Liettua ja Puola).

Kuvio 2 osoittaa selvästi, että 25–54-vuotiaiden työllisyysaste on EU-28:ssa pysynyt käytännössä samana vuodesta 2001, mutta noussut hyvin selvästi vanhempien (55–64-vuotiaat) ja laskenut nuorempien (15–24-vuotiaat) keskuudessa.

Työllisyysaste vaihtelee huomattavasti myös koulutustason mukaan (ks. kuvio 3). Koulutustason mukaan analysoidut työllisyysasteet perustuvat 25–64-vuotiaiden ikäryhmään, koska sitä nuoremmat henkilöt saattavat olla edelleen suorittaa koulutuksessa, etenkin korkea-asteen koulutuksessa, mikä saattaa vaikuttaa työllisyysasteisiin. Korkea-asteen koulutuksen (alin korkea-aste, alempi korkeakouluaste, ylempi korkeakouluaste ja tutkijakoulutusaste tai vastaava) saaneiden 25–64-vuotiaiden työllisyysaste oli EU-28:ssa 84,8 prosenttia vuonna 2016, mikä on huomattavasti korkeampi kuin enintään alemman tai ylemmän perusasteen koulutuksen saaneiden työllisyysaste (54,3 prosenttia). Keskiasteen koulutuksen tai keskiasteen jälkeisen koulutuksen, joka ei ole korkea-asteen koulutusta, saaneiden työllisyysaste EU-28:ssa oli 74,8 prosenttia. Sen lisäksi, että enintään ylemmän perusasteen koulutuksen suorittaneiden työllistymistodennäköisyys on joka tapauksessa pienin (näistä koulutustasoryhmistä), kriisi koetteli heitä pahimmin: tämän ryhmän työllisyysaste laski 5,1 prosenttiyksikköä vuosina 2007–2013, kun keskitason koulutuksen hankkineiden vastaava luku oli 1,7 prosenttiyksikköä ja korkea-asteen koulutuksen hankkineiden 1,8 prosenttiyksikköä. Kuvio 3 osoittaa, että vähintään keskitason koulutuksen hankkimisen merkitys työllistymismahdollisuuksien kannalta on huomattava Belgiassa, Bulgariassa, Tšekissä, Liettuassa, Puolassa ja Slovakiassa, mutta pienempi Tanskassa, Virossa, Kreikassa, Kyproksessa ja Luxemburgissa.

Osa-aikatyö

EU-28:ssa sen työvoiman osuus 20–64-vuotiaista, joka ilmoitti päätyönsä olevan osa-aikainen, kasvoi hitaasti mutta vakaasti vuoden 2002 14,9 prosentista 19,0 prosenttiin vuonna 2015 ja laski sitten hieman 18,9 prosenttiin vuonna 2016. Vuonna 2016 eniten osa-aikaisia palkansaajia oli Alankomaissa (46,6 prosenttia) ja sen jälkeen Itävallassa, Saksassa, Belgiassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Irlannissa, joissa kaikissa yli viidesosa työssäkäyvistä oli osa-aikaisia. Osa-aikainen työssäkäynti oli sen sijaan varsin epätavallista Bulgariassa (1,9 prosenttia työssäkäyvistä) sekä Unkarissa, Kroatiassa, Tšekissä ja Slovakiassa (4,8–5,7 prosenttia – ks. kuvio 4.

Osa-aikatyön (ks. määritelmä osiossa Tietolähteet ja tietojen saatavuus) yleisyys vaihtelee huomattavasti miesten ja naisten välillä. Hieman alle kolmannes (31,4 prosenttia) 20–64-vuotiaista naisista oli osa-aikatyössä EU-28:ssa vuonna 2016; miesten vastaava osuus oli paljon pienempi (8,2 prosenttia). Alankomaissa lähes kolme neljäsosaa (74.8 prosenttia) työssäkäyvistä naisista teki osa-aikatyötä vuonna 2016. Tämä on selvästi suurin osuus EU:n jäsenvaltioissa. Osa-aikatyö on lisääntynyt selvästi vuosina 1993–2016 Saksassa, Irlannissa, Italiassa ja Itävallassa, mutta vähentynyt tuntuvasti Islannissa.

Henkilöt, joilla on useampi kuin yksi työ

Kuvio 5 osoittaa, että useampaa kuin yhtä työtä tekevien osuus on pieni ja että korkeakoulutuksen suorittaneilla on toinen työ todennäköisemmin kuin keski- tai perusasteen koulutuksen suorittaneilla. Tilanne on pysynyt EU-28:ssa hyvin vakaana kaikkina vuosina, joilta on tietoja (2002–2016), noin 5 prosentissa korkeakoulutettujen ja 3 prosentissa kahden muun koulutustasoryhmän osalta. Suurin jäsenvaltioissa mitattu osuus on 16,3 prosenttia (korkeakoulutetut Puolassa vuonna 2000) ja pienin 0,3 prosenttia (keskiasteen koulutus, Bulgaria, 2010–2016). Muita maita, joissa kahden työn tekeminen on jokseenkin tavallista, ovat Tanska, Viro, Latvia, Alankomaat, Portugali, Ruotsi, Islanti ja Norja.

Ammatit

Selvästi suurin ammattiryhmä EU-28:ssa oli vuonna 2016 palvelu- ja myyntityöntekijät, joiden osuus työvoimasta oli 9,5 prosenttia ja määrä 21,4 miljoonaa (ks. kuvio 6). Tämä ammattiryhmä on suurempi kuin kahdeksan pienintä ammattiryhmää yhteensä. Näihin kuuluvat muun muassa kaikki maatalouden työntekijät, elintarvikealan työntekijät ja sotilaat. Palvelu- ja myyntiammattiryhmän jälkeen seuraavaksi suurin ryhmä on toimistotyöntekijät ja sen jälkeen liike-elämän ja hallinnon asiantuntijat.

Määräaikaiset työsopimukset

Määräaikaisten 15–74-vuotiaiden palkansaajien osuus oli EU-28:ssa 14,2 prosenttia vuonna 2016. Yli viidesosalla palkansaajista oli määräaikainen työsopimus Puolassa (27,5 prosenttia), Espanjassa (26,3 prosenttia), Kroatiassa, Portugalissa (molemmissa 22,3 prosenttia) ja Alankomaissa (20,8 prosenttia) (ks. kuvio 7). Muissa EU-28:n jäsenvaltioissa määräaikaisten palkansaajien osuus vaihteli Slovenian 71,0 prosentista Romanian 1,4 prosenttiin. Maiden välisten erojen lisäksi myös ammattien välillä on säännönmukaisia eroja. Useimmissa maissa johtajilla on harvimmin määräaikaisia työsopimuksia, ja alemman tason työntekijöillä niitä on yleisimmin. Määrät kuitenkin vaihtelevat huomattavasti: Puolassa 44,1 prosentilla alemman tason työntekijöistä oli määräaikainen työsopimus, kun taas Romaniassa vastaava luku on vain 3,2 prosenttia. Huomattava vaihtelu EU:n jäsenvaltioiden halukkuudessa käyttää määräaikaisia työsopimuksia voi osittain johtua kansallisista käytännöistä, työvoiman tarjonnasta ja kysynnästä ja työnantajien mahdollista kasvua/supistamista koskevista arvioista sekä siitä, miten helposti työntekijöitä voidaan palkata ja irtisanoa.

Tietolähteet ja tietojen saatavuus

Kattavuus

Taloudellisesti aktiiviseen väestöön (eli työvoimaan) luetaan työlliset ja työttömät. EU:n työvoimatutkimuksessa työlliseksi katsotaan vähintään 15-vuotias henkilö, joka viiteviikon aikana työskenteli jonkin verran – vaikka vain tunnin viikossa – maksua, voittoa tai perheen tuloa vastaan. Työvoimaan kuuluvat myös ne, jotka eivät tuona aikana työskennelleet mutta joilla oli työpaikka tai yritys, josta he olivat väliaikaisesti pois esimerkiksi sairauden, loman, työmarkkinariidan tai koulutuksen takia.

Työllisyyttä voidaan mitata henkilöiden tai työpaikkojen määränä, joko kokoaikavastaavuutena tai tehtyinä työtunteina. Kaikki tässä artikkelissa esitetyt arviot perustuvat henkilömäärään. Myös työllisyysastetta kuvaavat luvat perustuvat arvioituun henkilömäärään. Työllisyystilastot esitetään usein työllisyysasteina, jotta väestössä ajan mittaan tapahtuvat määrälliset muutokset eivät vaikuttaisi tuloksiin ja jotta helpotetaan erikokoisten maiden välistä vertailua. Työllisyysaste julkaistaan yleensä työikäisen väestön osalta. Työikäiseksi katsotaan tavallisesti 15–64-vuotiaat, joskin Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä Islannissa ikähaarukka on 16–64. 15–64-vuotiaiden ikäryhmä on myös muiden kansainvälisten tilasto-organisaatioiden käyttämä standardi (joskin jotkin poliittiset päättäjät pitävät 20–64-vuotiaiden ikäryhmää yhä merkittävämpänä, koska yhä suurempi osa EU:n väestöstä jatkaa opintojaan korkea-asteen koulutukseen).

Keskeiset käsitteet

Tärkeimpiä EU:n työvoimatutkimuksen ammattiasemaa koskevia määritelmiä:

  • Palkansaajiksi määritellään henkilöt, jotka työskentelevät julkisen tai yksityisen työnantajan palveluksessa ja saavat korvausta palkan tai palkkion taikka luontoissuorituksen muodossa. Tähän sisältyvät myös asevoimien palveluksessa olevat muut kuin asevelvolliset.
  • Yrittäjät työskentelevät omassa yrityksessään, maatilallaan tai itsenäisessä ammatissa. Yrittäjän katsotaan työskentelevän viiteviikon aikana, jos hän täyttää yhden seuraavista kriteereistä: työskentelee saadakseen tuottoa, käyttää aikaansa yrityksen liiketoimintaan tai on perustamassa yritystä.
  • Yleensä vastaaja määrittää itse vastauksessaan, onko työ kokoaikatyötä vai osa-aikatyötä. Merkittävimpiä poikkeuksia tähän ovat Alankomaat ja Islanti, joissa sovelletaan 35 tunnin raja-arvoa, Ruotsi, jossa yrittäjiin sovelletaan raja-arvoa, ja Norja, jossa 32–36 työtuntia tekeviltä kysytään, onko kyseessä kokoaika- vai osa-aikatyö.
  • Kahta työtä tekeviä koskevaa indikaattoria käytetään vain sellaisista henkilöistä, joilla on samanaikaisesti useampi kuin yksi työ. Niitä henkilöitä, jotka vaihtavat työpaikkaa viiteviikon aikana, ei lasketa kahta työtä tekeviksi.
  • Palkansaaja katsotaan määräaikaiseksi silloin, kun työnantaja ja palkansaaja sopivat, että työsuhteen päättyminen määräytyy objektiivisten ehtojen mukaisesti, esimerkiksi tiettynä päivänä, työtehtävän valmistuessa tai väliaikaisesti korvatun työntekijän palatessa. Tyypillisiä tällaisia tapauksia ovat kausiluonteiset työntekijät, työntekijöitä välittävän toimiston palkkaamat ja edelleen kolmannelle osapuolelle tiettyä työtehtävää varten vuokraamat henkilöt (ellei määräaikaista kirjallista sopimusta tehdä) ja henkilöt, joilla on erityinen harjoittelusopimus.

Tietoaineistot

Useimmat tässä artikkelissa esitetyistä indikaattoreista ovat peräisin tietoaineistoista, jotka muodostavat osan työvoimatutkimuksen pääindikaattoreista (tietoaineistot, jotka alkavat kirjaimilla lfsi). Nämä pääindikaattorit poikkeavat yksityiskohtaisia vuotuisia ja neljännesvuosittaisia tutkimustuloksia sisältävistä tietoaineistoista (tietoaineistot, jotka alkavat kirjaimilla lfsa ja lfsq) sikäli, että yksityiskohtaiset tutkimustulokset perustuvat yksinomaan työvoimatutkimuksesta saatuun mikrodataan, kun taas pääindikaattoreita on käsitelty edelleen. Yleisimmät lisämukautukset ovat tärkeimpiä aikasarjojen katkoksia koskevat oikaisut ja puuttuvien arvojen estimaatit. Nämä mukautukset aiheuttavat huomattavia eroja näiden kahden tietoaineiston välillä joidenkin vuosien osalta.

Työvoimatutkimuksen pääindikaattorien tietoaineistot ovat täydellisin ja luotettavin työvoimatutkimuksesta saatavilla olevien työllisyys- ja työttömyystietojen kokoelma. Koska ne eivät kuitenkaan tarjoa kaikkien taustamuuttujien analyysia, joissain tapauksissa on tarpeen käyttää myös yksityiskohtaisia tutkimustuloksia, kuten tässä artikkelissa on tehty taulukossa 3 ja osassa taulukkoa 4 esitettyjen tietojen osalta.

Taustaa

Työllisyystilastoja voidaan hyödyntää useissa eri analyyseissa, kuten makrotaloudellisissa tutkimuksissa (työvoima tuotannontekijänä) ja työvoiman tuottavuutta tai kilpailukykyä koskevissa tutkimuksissa. Niiden avulla voidaan myös analysoida monia yksittäisten henkilöiden työllisyystilanteen sosiaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä näkökohtia, kuten vähemmistöjen integroitumista tai työssäkäyntiä kotitalouksien tulonlähteenä.

Työllisyys on sekä rakenteellinen että lyhyen aikavälin indikaattori. Rakenneindikaattorina se voi antaa tietoa työmarkkinoiden ja talousjärjestelmien rakenteesta silloin, kun sillä mitataan työvoiman tarjontaa ja kysyntää tai työn laatua. Lyhyen aikavälin indikaattorina työllisyys seuraa suhdannevaihteluja. Tältä osin sillä on kuitenkin rajoituksensa, sillä työllisyyttä pidetään usein viiveellisenä indikaattorina.

Työllisyystilastot ovat keskeisiä monille EU:n politiikan aloille. Euroopan työllisyysstrategian laatiminen käynnistettiin Luxemburgin työllisyyshuippukokouksessa marraskuussa 1997 ja sitä uudistettiin vuonna 2005 sen sovittamiseksi tiiviimmin yhteen tarkistettujen Lissabonin tavoitteiden kanssa. Työllisyyden suuntaviivat vuosiksi 2008–2010 saatettiin ajan tasalle heinäkuussa 2008. Maaliskuussa 2010 Euroopan komissio käynnisti älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevan Eurooppa 2020 strategian, jonka Eurooppa-neuvosto hyväksyi virallisesti kesäkuussa 2010. Eurooppa-neuvosto sopi viidestä yleistavoitteesta. Niistä ensimmäinen oli nostaa 20–64-vuotiaiden miesten ja naisten työllisyysaste 75 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. EU:n jäsenvaltiot voivat asettaa omat kansalliset tavoitteensa näiden yleistavoitteiden puitteissa ja laatia kansallisia uudistusohjelmia, jotka sisältävät toimia strategian täytäntöön panemiseksi. Strategian tavoitteet voidaan ehkä saavuttaa ainakin osittain panostamalla työolosuhteiden joustavuuteen – esimerkiksi osa-aikatyö ja etätyö – minkä uskotaan lisäävän osallistumista työelämään. Muita aloitteita, joilla ihmisiä houkutellaan työmarkkinoille, ovat lastenhoitomahdollisuuksien parantaminen, elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien lisääminen ja ammatillisen liikkuvuuden helpottaminen. Keskeistä tällöin on ’joustoturva’ eli politiikat, joissa huomioidaan samanaikaisesti sekä työmarkkinoiden joustavuus, työjärjestelyt ja työmarkkinasuhteet että työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen, työllisyysturva ja sosiaalinen suojelu. Euroopan työllisyysstrategiassa edistetään toimenpiteitä, joilla myötävaikutetaan kolmen Eurooppa 2020 strategian yleistavoitteen toteuttamiseen vuoteen 2020 mennessä. Nämä tavoitteet ovat:

  • 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin;
  • koulunkäynnin keskeyttäneiden osuuden laskeminen alle 10 prosenttiin ja 30–34-vuotiaiden korkea-asteen koulutuksen saaneiden osuuden nostaminen vähintään 40 prosenttiin;
  • köyhyysriskissä tai syrjäytymisvaarassa olevien määrän vähentäminen vähintään 20 miljoonalla ihmisellä.

Koska talous- ja rahoituskriisistä toipuminen on ollut hidasta ja tilastojen mukaan työttömyys nousussa, Euroopan komissio esitteli 18. huhtikuuta 2012 työllisyyspaketin, joka sisältää joukon toimenpide-ehdotuksia työpaikkojen lisäämiseksi. Ehdotuksissa keskitytään muun muassa työpaikkojen luomiseen kysynnän näkökulmasta ja esitetään EU:n jäsenvaltioille keinoja kannustaa työhönottoa vähentämällä työn verotusta ja tukemalla yritysten perustamista. Lisäksi ehdotuksissa yksilöidään talouden aloja, joilla on tulevaisuudessa työllistämispotentiaalia – tällaisia aloja ovat esimerkiksi vihreä talous, terveyspalvelut sekä tieto- ja viestintätekniikka.

Koska useissa EU:n jäsenvaltioissa nuorisotyöttömyys oli yhä korkea ja uhka kasvaa entisestään, Euroopan komissio teki joulukuussa 2012 esityksen nuorisotyöllisyyspaketista (COM(2012) 727 final). Siinä jatketaan laajemmassa työllisyyspaketissa nuorille kohdistettuja toimenpiteitä, ja se sisältää joukon esityksiä, kuten:

  • kaikkien enintään 25-vuotiaiden nuorten on saatava laadukas työtarjous tai heille on tarjottava laadukasta jatkokoulutusta, oppisopimuskoulutusta tai harjoittelujaksoa neljän kuukauden kuluessa koulunkäynnin päättymisestä tai työttömäksi joutumisesta (nuorisotakuu);
  • eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia on kuultava harjoittelun laatupuitteista, jotta nuoret voivat hankkia laadukasta työkokemusta turvallisissa oloissa;
  • on perustettava eurooppalainen oppisopimusyhteenliittymä, jonka tarkoituksena on parantaa oppisopimuskoulutuksen laatua ja tarjontaa ja kehittää keinoja nuorten liikkuvuuden esteiden vähentämiseksi.

Euroopan komissio jatkoi nuorisotyöttömyyden vähentämiseen pyrkiviä toimia vuonna 2013 esittämässään nuorisotyöllisyysaloitteessa (COM(2013) 144 final), jonka tarkoituksena on vahvistaa ja nopeuttaa nuorisotyöllisyyspaketissa kuvattuja toimenpiteitä. Aloitteen tavoitteena on tukea etenkin nuoria, jotka eivät ole koulutuksessa, työssä tai työharjoittelussa, alueilla, joilla nuorisotyöttömyysaste on yli 25 prosenttia. Lisäksi komissio on antanut tiedonannon Yhteistyötä Euroopan nuorten hyväksi – Kehotus toimiin nuorisotyöttömyyttä vastaan (COM(2013) 447 final), jonka tavoitteena on nopeuttaa nuorisotakuun täytäntöönpanoa ja tukea EU:n jäsenvaltioita ja yrityksiä nuorten palkkaamiseksi.

Tehtävässään vuonna 2014 aloittaneen komissaarien kollegion yksi ensisijainen tavoite on lisätä työpaikkoja, kasvua ja investointeja vähentämällä sääntelyä ja hyödyntämällä tehokkaammin olemassa olevia taloudellisia resursseja ja julkisia varoja. Helmikuussa 2015 Euroopan komissio julkaisi maakohtaisten raporttien sarjan. Raporteissa analysoidaan jäsenvaltioiden talouspolitiikkaa ja annetaan tietoa maiden tulevista painopisteistä kasvun ja uusien työpaikkojen lisäämiseksi. Niin ikään helmikuussa komissio ehdotti, että vuonna 2015 nuorisotyöllisyysaloitteelle kohdennetaan 1 miljardi euroa, jolla 30-kertaistetaan ennakkorahoitus, jota jäsenvaltiot voivat saada nuorten työllisyysasteen parantamiseksi. Tarkoituksena on auttaa 650 000:ta nuorta siirtymään työmarkkinoille.

Euroopan komissio hyväksyi kesäkuussa 2016 osaamisohjelman Euroopalle (COM(2016) 381/2) otsikolla ’Vahvistetaan yhdessä inhimillistä pääomaa, työllistettävyyttä ja kilpailukykyä’. Tällä pyritään varmistamaan, että kansalaiset kehittävät nyt ja tulevaisuudessa tarvittavia taitoja työllistettävyyden, kilpailukyvyn ja kasvun lisäämiseksi kaikkialla EU:ssa.

Katso myös

Lisää Eurostat-tietoa

Julkaisut

Keskeiset taulukot

LFS main indicators (t_lfsi)
Population, activity and inactivity - LFS adjusted series (t_lfsi_act)
Employment - LFS adjusted series (t_lfsi_emp)
Unemployment - LFS adjusted series (t_une)
LFS series - Detailed annual survey results (t_lfsa)
LFS series - Specific topics (t_lfst)

Tietokanta

LFS main indicators (lfsi)
Employment and activity - LFS adjusted series (lfsi_emp)
Unemployment - LFS adjusted series (une)
Labour market transitions - LFS longitudinal data (lfsi_long)
LFS series - Detailed quarterly survey results (from 1998 onwards) (lfsq)
LFS series - Detailed annual survey results (lfsa)
LFS series - Specific topics (lfst)
LFS ad-hoc modules (lfso)
2014. Migration and labour market (lfso_14)
2013. Accidents at work and other work-related health problems (lfso_13)
2012. Transition from work to retirement (lfso_12)
2011. Access to labour markets for disabled people (lfso_12)
2010. Reconciliation between work and family life (lfso_10)
2009. Entry of young people into the labour market (lfso_09)
2008. Labour market situation of migrants (lf so_08)
2007. Work related accidents, health problems and hazardous exposure (lfs_07)
2006. Transition from work into retirement (lfso_06)
2005. Reconciliation between work and family life (lfso_05)
2004. Work organisation and working time arrangements (lfso_04)
2003. Lifelong learning (lfso_03)
2002. Employment of disabled persons (lfso_02)
2000. Transition from school to working life (lfso_00)

Aihekohtaiset osiot

Metodologia / Metatiedot

Julkaisut

ESMS-metadatatiedostot ja EU-LFS-metodologia

Taulukoiden ja kuvioiden lähteenä käytetyt tiedot (MS Excel)

Muut verkkosivustot


Retrieved from "https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Archive:Employment_statistics/fi&oldid=393178"