Verkkoversio | ISSN 2529-4377
   
European Commission Logo

Euroopan komission Suomen-edustusto

Uutiskirje 28/2021

Header Image

Seuraa toimintaamme | Facebook Facebook Finland | YouTube YouTube Finland | Instagram Instagram Finland | Twitter Twitter Finland

Sisällysluettelo
Uutiset
Edustuston tiedotuspäällikkö Pia Siitonen: Komissaarivierailulla esillä kestävä rahoitus ja nuorten talousosaaminen

Komissaarien vierailut Suomeen jatkuvat, ja tällä viikolla meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi EU:n rahoituspalveluista, rahoitusvakaudesta ja pääomamarkkinaunionista vastaava komission jäsen Mairead McGuinness. Hän vierailee Suomessa peräti kolme päivää ja keskustelee eri tahojen kanssa erityisesti EU:n kestävän rahoituksen luokittelusta eli taksonomiasta. Luokitusjärjestelmässä määritellään, millaisia rahoituskohteita voidaan pitää ympäristön kannalta kestävinä. Ilmastonmuutoksen torjunnassa tavoitteena on siirtyä pois sellaisista investoinneista, jotka eivät ole kestäviä. Ydinvoima ja metsät ovat tässä keskustelussa Suomelle tärkeitä, ja komissaari vieraileekin Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa, jossa hän tutustuu ydinjätteen loppusijoitukseen. Hän pääsee myös tutustumaan suomalaiseen metsänhoitoon Kokemäellä.

 
Lisää
 
Edustuston tiedotuspäällikkö Pia Siitonen
Syksyn 2021 talousennuste: elpymisestä kasvuun haasteista huolimatta

Syksyn 2021 talousennusteen mukaan EU:n talouden ennakoidaan jatkavan kasvuaan ennustejaksolla siten, että kasvu on 5 % vuonna 2021, 4,3 % vuonna 2022 ja 2,5 % vuonna 2023. Euroalueen kasvuvauhdin ennustetaan vuosina 2021 ja 2022 olevan sama kuin koko EU:ssa ja 2,4 % vuonna 2023. Suomessa kasvu on ennusteen mukaan 3,4 % vuonna 2021, 2,8 % vuonna 2022 ja 2,0 % vuonna 2023. EU:n talous elpyy pandemian aiheuttamasta taantumasta odotettua nopeammin. Kasvu alkoi elpyä keväällä, kun rokotuskampanjat etenivät ja rajoituksia alettiin purkaa, ja jatkui samaa vauhtia kesän ajan talouden uudelleenavaamisen ansiosta. Havaittavissa on myös epäsuotuisaa kehitystä. Ennusteiden toteutuminen riippuu vahvasti kahdesta tekijästä: koronapandemian kehityksestä sekä vauhdista, jolla tarjonta pystyy mukautumaan kysynnän nopeaan nousuun talouden uudelleenavaamisen jälkeen.

 
Lisää
 
Syksyn 2021 talousennuste
Edustustomme uudet nettisivut avattu

Kaikkien komission edustustojen verkkosivustojen yleisilme yhtenäistetään kokonaisuudistuksella. Tällä viikolla otettiin käyttöön komission Suomen-edustuston uusi verkkosivusto. Sivustolla olevat perustiedot ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi. Suomen-edustuston vanhoille verkkosivuille vievät linkit ohjautuvat nyt uudelle sivustolle.

 
Lisää
 
Etsitkö EU-tietoa?
Tapahtumat
12.11.

”Youth and economy” – komissaari McGuinnessin keskustelu nuorten kanssa. Nuorten mielipiteet halutaan ottaa huomioon EU:n päätöksenteossa, ja ensi vuosi onkin nimetty Euroopan nuorison teemavuodeksi. Suomessa on parhaillaan vierailulla EU:n rahoituspalveluista, rahoitusvakaudesta ja pääomamarkkinaunionista vastaava komissaari Mairead McGuinness, ja hän keskustelee 12. marraskuuta klo 8.45–9.30 nuorten kanssa englanniksi talousasioista. Tilaisuutta voi seurata Facebookissa livelähetyksenä osoitteessa www.facebook.com/euroopankomissiosuomessa.

 
Lisää
 
Nuoret metrossa
15.11.

Webinaari: EU-taksonomia – minne vihreä raha virtaa? EU:ssa on työn alla taksonomiaksi kutsuttu luokittelujärjestelmä eli kestävyyskriteerit vihreiden investointien edistämiseksi. Mihin suuntaan taksonomiaa ollaan viemässä ja ovatko mittarit investointien ympäristövaikutusten mittaamiseksi kohdillaan? Entä mitä välineitä EU:n oma investointipankki tarjoaa vauhdittamaan vihreää siirtymää? Näitä kysymyksiä pohditaan Euroopan parlamentin Suomen-toimiston ja Euroopan investointipankin Helsingin-toimiston järjestämässä webinaarissa 15. marraskuuta klo 9.30-10.45. Aiheesta keskustelevat Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen (EPP, kok.), Euroopan investointipankin pääomamarkkinaosaston johtaja Eila Kreivi, Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Santeri Suominen ja Vihreä raha Oy:n toimitusjohtaja Aila Aho. Keskustelun juontaa Euroopan investointipankin Helsingin-toimiston johtaja Jaani Pietikäinen. Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin.

 
Lisää
 
Webinaari 15.11.: EU-taksonomia – minne vihreä raha virtaa?
15.–23.11.

Eurooppalaisen elokuvan viikkoja vietetään Eurooppasalissa 15.-23.11.2021 (Malminkatu 16, Helsinki). Luvassa on 18 mielenkiintoista ja inspiroivaa elokuvaa eri maista. Ohjelmistoon on kasattu värikäs kattaus tunteellista draamaa, sydämentykytyksiä aiheuttavaa trilleriä, naurua ja tietysti romantiikkaa. Mukana on myös visuaalisesti hätkähdyttäviä ja ajatuksia herättäviä dokumentteja. Elokuvat on tekstitetty englanniksi. Esitteen löydät täältä: https://europa.eu/!MXxGBm. Tapahtuman järjestävät Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto yhdessä EU-maiden Suomen-suurlähetystöjen ja kulttuuri-instituuttien kanssa. Kaikki näytökset ovat maksuttomia. Eurooppasalin kapasiteetti on 60 henkeä, ja kuhunkin näytökseen aletaan jakaa lippuja tuntia ennen sen alkua Eurooppasalin aulatilassa. Kasvomaskin käyttö on pakollista.

 
Lisää
 
Eurooppalaisen elokuvan viikkoja vietetään Eurooppasalissa 15.-23.11.2021 (Malminkatu 16, Helsinki)
18.11.

Etelä-Savon Europe Direct -pisteen avajaiset. Miten Euroopan unioni vaikuttaa Etelä-Savoon ja miten maakunta Euroopan unioniin? Miten Etelä-Savon asiat kuuluvat Euroopassa? EU-asiat kiinnostavat, mutta mistä saan tietoa? Mikä on D.O. Saimaa -alkuperämerkki, ja miksi eteläsavolainen ruoka on erinomaisen hyvää? Kaikille avoimessa teemapäivässä on paikalla asiantuntijoita vastaamassa Eurooppa-kysymyksiin ja kertomassa Europe Direct -pisteen toiminnasta. Tervehdyssanat lausuu maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, ja paikalla on myös Euroopan komission Suomen-edustuston väkeä. Tilaisuus järjestetään 18. marraskuuta klo 13.00–16.00 Mikkelissä Kauppakeskus Stellan Tähtitorilla.

 
Lisää
 
Etelä-Savon Europe Direct -pisteen avajaiset 18.11.
19.11.

Pohjois-Pohjanmaan Europe Direct -pisteen avajaiset. Oulussa järjestetään Europe Direct -verkoston Pohjois-Pohjanmaan yhteyspisteen avajaiset, ja niiden yhteydessä on mahdollisuus tutustua Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton uusiin toimitiloihin. Avajaistervehdyksen tuovat kehitysjohtaja Tiina Rajala Pohjois-Pohjanmaan liitosta ja talouspoliittinen neuvonantaja Vesa-Pekka Poutanen Euroopan komission Suomen-edustustosta. Avajaisten ohjelmaan sisältyy myös tietokirjailija Janne ”Rysky” Riiheläisen esittämä näkökulma EU:n tulevaisuuteen teemalla ”Unioni ja ajan haasteet – ilmastonmuutos seurauksineen, autoritaarisuuden ja demokratian kamppailu sekä suurvaltakilpailu”. Avajaisia vietetään 19. marraskuuta klo 14.00–16.00, ja tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon 16. marraskuuta mennessä.

 
Lisää
 
Europe Direct
23.11.

Suuri arvokeskustelu osana Euroopan tulevaisuuskonferenssia ja valtakunnallista Euroopan Suunta -kampanjaa. Mihin suuntaan Suomi, Eurooppa ja maailma ovat kulkemassa koronapandemian jälkeisenä aikana? Aiheesta keskustelevat ja kansalaisten kysymyksiin vastaavat ulkoministeri Pekka Haavisto, arkkipiispa Tapio Luoma ja THL:n tutkimusprofessori Tiina Laatikainen. Keskustelun juontaa Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Jesse Jääskeläinen. Tapahtuma järjestetään 23. marraskuuta klo 17.00–19.30 EU@Oodi-tietopisteellä Helsingin keskuskirjasto Oodissa, ja siihen pyydetään ilmoittautumaan etukäteen. Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa klo 16.40 alkaen.

 
Lisää
 
Suuri arvokeskustelu 23.11.
4.–5.12.

Lahti, Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021, juhlistaa teemavuotensa päättymistä. Lahti kutsuu kaikki mukaan juhlimaan ympäristöpääkaupunkivuotta urheilun, taiteen ja musiikin merkeissä. Kaupunki tuo 4.–5. joulukuuta monipuolista ohjelmaa Lahden torille, Isku Areenalle ja Kirkkopuistoon. Lisäksi se tarjoaa 2 500 ilmaislippua 4. joulukuuta pelattavaan, maailman ensimmäisen hiilineutraalin jääkiekkojoukkueen Lahden Pelicansin jääkiekko-otteluun kiitoksena alueen asukkaille yhteisestä työstä kestävän tulevaisuuden eteen.

 
Lisää
 
Euroopan ympäristöpääkaupunki
Linkkivinkit
EU:n päästövähennystoimet luovat kilpailuetua Euroopalle

Ympäri Eurooppaa, myös Suomessa, käydään keskustelua vihreän siirtymän hinnasta – pelätään, että joudutaan maksamaan enemmän kuin muut. ”Komission tai Euroopan keskuspankin laskelmien valossa ongelma on päinvastainen: jos emme nyt tee tarvittavia investointeja, säilytä asemaamme teknologisena johtajana monilla aloilla ja valmista yhteiskuntiamme tulevaan murrokseen, menetämme kilpailuetumme. Ilmastonmuutoksesta koituvat kustannukset voivat olla jatkossa moninkertaisia verrattuna siihen, että toimimme ja investoimme nyt”, kirjoittaa komission Suomen-edustuston kansalaisviestinnän päällikkö ja YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen pysyvän rahoituskomitean puheenjohtaja Ismo Ulvila Helsingin Sanomien Vieraskynässä 10. marraskuuta. ”Vihreän siirtymän toteuttamisesta vuonna 2050 EU:lle koituvat hyödyt ovat laskelmien mukaan kaksinkertaiset tarvittaviin satojen miljardien eurojen vuosittaisiin investointeihin nähden”, Ulvila kirjoittaa.

 
Lisää
 
Ismo Ulvila
Nuoret ovat keskeinen osa Euroopan tulevaisuutta: ”On tärkeämpää kuin koskaan, että nuoret ovat mukana päätöksenteossa”

Miten nuorten näkemykset saataisiin paremmin näkyviin EU:n päätöksenteossa? Muun muassa tätä mietittiin lokakuussa Euroopan tulevaisuuskonferenssin osana järjestetyssä Future is You(th) -paneelikeskustelussa. Panelisteina olivat komission johtava varapuheenjohtaja Margrethe Vestager, nuorten ilmastodelegaatti Emma Sairanen ja YK-nuorisodelegaatti Yuri Birjulin. Paikalla oli suuri joukko nuoria kuuntelemassa, miten puhujat näkivät EU:n roolin esimerkiksi digijättien sääntelyssä tai ilmastonmuutoksen torjunnassa. Keskeiseksi teemaksi nousi nuorten rooli EU:n päätöksenteossa. Vestager sanoi nuorten olevan ”kirjaimellisesti Euroopan tulevaisuus”. Hän myös totesi nuorille, että ”olemme teidän nimissänne ottaneet paljon lainaa, joka teidän täytyy maksaa takaisin. Siksi on tärkeämpää kuin koskaan, että nuoret ovat mukana päätöksenteossa. Tämän vuoksi pyrimme käyttämään varoja hillitsemään ilmastonmuutosta, edistämään digitalisaatiota Euroopassa ja rakentamaan Euroopasta hyvän paikan elää”.

 
Lisää
 
Uusi Ilmastoannos-merkki kertoo ravintola-annoksen ilmastoystävällisyydestä

Useissa pääkaupunkiseudun ravintoloissa otetaan käyttöön Ilmastoannos-merkki. Sen avulla asiakas tunnistaa suosikkiravintoloidensa ruokalistalta annokset, joiden hiilijalanjälki on keskimääräistä pienempi. Hanke on osa Eurooppa alueellani -kampanjaa, jolla tuodaan esiin EU:n mahdollistamia ideoita ja aloitteita, joilla on merkitystä paikallisella tasolla. Ilmastoannos on esimerkki Uudellamaalla kestävän ruoan eteen tehtävästä työstä, jonka kautta ilmastoystävällinen ja kestävä ruokailu halutaan tuoda osaksi uusimaalaista arkea.

 
Lisää
 
Uusi Ilmastoannos-merkki kertoo ravintola-annoksen ilmastoystävällisyydestä
Osallistu Euroopan nuorison teemavuoden 2022 suunnitteluun – vastaa kyselyyn!

Vuonna 2022 vietetään Euroopan komission aloitteesta Euroopan nuorison teemavuotta, johon sisältyy nuorille suunnattuja tapahtumia ja toimia. Jotta vuodesta tulisi sinunkin kannaltasi hyödyllinen, kyselemme nyt, mitä odotuksia, kiinnostuksenkohteita ja ideoita sinulla on. Teemavuoden ajatuksena on tehostaa EU:n, EU-maiden sekä alue- ja paikallisviranomaisten toimia nuorten pandemian aikana toteuttamien toimien tunnustamiseksi sekä tehdä yhteistyötä nuorten kanssa, kun olemme pääsemässä yli pandemiasta. Tavoitteena on muun muassa tuoda esiin, miten sosiaalisesti oikeudenmukainen vihreä ja digitaalinen siirtymä voi tulevaisuudessa lisätä nuorten mahdollisuuksia. Voit täyttää kyselylomakkeen millä tahansa EU-kielellä. Kielen voi vaihtaa lomakkeessa oikealla olevasta valikosta. Vastausaikaa on 17. marraskuuta saakka.

 
Lisää
 
Euroopan nuorison teemavuoden 2022
Avoimet työpaikat
Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) hakee Helsinkiin viestintäpäällikköä

Oletko dynaaminen ja osaava tiedottaja, jolla on vähintään 12 vuoden työkokemus, josta vähintään viisi vuotta viestintäalalla tai muulla siihen liittyvällä alalla ja vähintään kaksi vuotta johtotehtävissä? Silloin voit olla Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) Helsinkiin etsimä uusi viestintäpäällikkö! Kyseessä on viisivuotinen sopimus väliaikaisena toimihenkilönä (palkkaluokka AD 9). Sopimus voidaan uusia. Viestintäpäällikkö vastaa ECHAn viestintäyksiköstä ja muun muassa varmistaa, että viraston toiminnasta tiedotetaan tehokkaasti. Yksityiskohtaiset tiedot koulutusvaatimuksista, työkokemuksesta ja valintaperusteista sekä valintamenettelystä (Head of Communications, ECHA/TA/2021/010) löytyvät englanniksi ECHAn verkkosivustolta. Valintamenettelyssä laaditaan varallaololuettelo, johon kirjataan soveltuvimmat hakijat. Heille voidaan tarjota työsopimusta. Luettelo on voimassa kaksi vuotta, ja sen voimassaoloa voidaan jatkaa. Hakuaika päättyy 29. marraskuuta klo 12.00.

 
Lisää
 
Työpaikat EU:n toimielimissä
Työpaikat EU:n toimielimissä
Yhdelle sivustolle koottuna löytyy suomeksi kattava tietopaketti virkamiesurasta, määräaikaisista työmahdollisuuksista ja harjoitteluista Euroopan komissiossa ja muissa EU:n toimielimissä. Sivusto sisältää osiot muun muassa avoimista työpaikoista, hakumenettelystä, käytännön työskentelystä EU:n palveluksessa, harjoittelujaksoista, tutkijoille tarjolla olevista tehtävistä sekä rekrytointeja hoitavasta EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSOsta.
 
Lisää
 
Avoimien EU-työpaikkojen hakutietokanta
EU:n henkilöstövalintatoimiston EPSOn tietokannasta voi hakea avoimia EU-työpaikkoja aihealueen, sopimustyypin, palkkaluokan ja toimipaikan perusteella. Tietokannassa on tarjolla sekä vakituisia että määräaikaisia työsuhteita.
 
Lisää
 
Harjoittelupaikat EU:n toimielimissä ja erillisvirastoissa
EU:n henkilöstövalintatoimiston EPSOn sivuilta löytyy keskitetysti tietoa EU:n eri toimielinten ja lukuisten EU:n alaisten erillisvirastojen, kuten Helsingissä sijaitsevan Euroopan kemikaalivirasto ECHAn, tarjoamista harjoittelumahdollisuuksista. Useimmat EU-elimet tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto sekä harjoittelusta maksettava palkka/korvaus vaihtelee isäntäorganisaation ja sijaintimaan kustannustason mukaan. Vuosittain harjoittelijoita otetaan yhteensä n. 1200.
 
Lisää
 
Tämä on Euroopan komission Suomen-edustuston uutiskirje. Ohjeet uutiskirjeen tilaamiseen ja tilauksen lopettamiseen löytyvät täältä. Uutiskirjeeseen sovellettavat vastuuvapaus-, tekijänoikeus- ja tietosuojasäännöt löytyvät täältä.