Verkkoversio | ISSN 2529-4377
   
European Commission Logo

Euroopan komission Suomen-edustusto

Uutiskirje 27/2021

Header Image

Seuraa toimintaamme | Facebook Facebook Finland | YouTube YouTube Finland | Instagram Instagram Finland | Twitter Twitter Finland

Sisällysluettelo
Uutiset
Edustuston vt. päällikkö Maria Kokkonen: Teknologiapolitiikka kärkiteemana johtavan varapuheenjohtajan Vestagerin Suomen-vierailulla – ja Kainuussa!

Hyvää marraskuun alkua teille uutiskirjeen lukijoille – toivottavasti teillä on kynttilöitä luomassa lämpöä ja valoa pimeneviin päiviin. Viime viikolla me saimme valovoimaa Malminkadulle, kun komission johtava varapuheenjohtaja Margrethe Vestager vieraili Suomessa. Vestager vastaa komissaarina EU:n digitaalisesta siirtymästä, ja erityisesti hän on keskittynyt valvomaan suurten teknologiayhtiöiden vallan kasvua. Von der Leyenin komission yksi tärkeimmistä prioriteeteista on teknologiapolitiikka, jonka konkreettisimpana tekona toimii vireillä oleva lakiehdotus uudeksi EU:n digimarkkinasäädökseksi. Vestager painottikin Ylen haastattelussa tarvitsevamme sellaisen kehikon, että digijätit tietävät täsmälleen, mitä ne saavat ja mitä ne eivät saa tehdä. Lisäksi komissio haluaa pitää huolen siitä, että Euroopan markkinat pysyvät kilpailukykyisinä. Helsingin Sanomille Vestager painotti, että EU:n tulee liikkua vikkelästi: ”Nyt on aika kutsua ratsuväki paikalle.”

 
Lisää
 
Edustuston vt. päällikkö Maria Kokkonen
Edustuston kansalaisviestinnän päällikkö Ismo Ulvila: Kuulumisia Glasgow'n COP26-ilmastokokouksesta

Ensimmäinen viikko Glasgow’n CoP26-ilmastokokouksessa ja samalla CMA3:ssa (Pariisin sopimuksen osapuolten kokouksena toimivan sopimuspuolten konferenssin kolmas istunto) lähti käyntiin yli sadan valtionpäämiehen vierailulla. Myös komission puheenjohtaja vietti paikalla kaksi päivää – ja kävi myös kahdesti tervehtimässä komission ja Euroopan ulkosuhdehallinnon virkamiehiä EU-paviljongissa. Neuvottelujen ohella oheistapahtumissa on pantu alulle useita uusia aloitteita, joista mainittakoon globaali metaanipäästöjen vähentämisohjelma sekä trooppisia sademetsiä koskeva ohjelma. Vaikka nämä aloitteet eivät suoranaisesti olekaan itse YK-neuvottelujen asialistalla, on niillä yhteistyötä vahvistava rooli. Joitakin Pariisin sopimukseen pohjautuvia kansallisia päästövähennystavoitteita on päivitetty – päivityksiä ovat tehneet muun muassa Australia, Brasilia ja Intia – mutta itse työ on vielä tehtävänä ja toteutuminen valvottavana.

 
Lisää
 
Edustuston kansalaisviestinnän päällikkö Ismo Ulvila
Tapahtumat
9.–10.11.

Haavi – Digitaaliset koulutusmessut. Digimessuilla voit etsiä tietoa koulutus- ja uramahdollisuuksista ja löytää opiskelupaikan. Haavi-messuilla on mukana ammatillisia oppilaitoksia, kansanopistoja, eri aloja edustavia organisaatioita, ammattikorkeakouluja ja yliopistoja, ja myös Euroopan komissio on mukana. Osallistuminen on maksutonta. Varsinaiset tapahtumapäivät ovat 9. ja 10. marraskuuta, mutta kaikki materiaali on katsottavissa läpi messuviikon 15. marraskuuta saakka.

 
Lisää
 
10.11.

EU-rahoitusneuvonnan infopäivä verkossa: Yhteiskunta, ihmiset ja kulttuuri. Euroopan komission ensisijaisiin tavoitteisiin kuuluu yhteisten eurooppalaisten arvojen ja kulttuurin edistäminen. Tässä otetaan huomioon muun muassa tasa-arvo, kansalaisyhteiskunnan osallistaminen, syrjinnän kitkentä, huono-osaisuuden torjuminen sekä eurooppalaisen kulttuurin tukeminen. EU-rahoitusneuvonnan marraskuun 2021 infotilaisuudessa tutustutaan kattavasti rahoitusmahdollisuuksiin, joita EU tarjoaa yhteiskunnallisten ongelmien ratkomiseen sekä kulttuurialalle. Mukana on asiantuntijoita useista EU:n ohjelmista ja rahastoista. Infotilaisuus järjestetään 10. marraskuuta klo 9.00–12.00.

 
Lisää
 
15.11.

Webinaari: EU-taksonomia – minne vihreä raha virtaa? EU:ssa on työn alla taksonomiaksi kutsuttu luokittelujärjestelmä eli kestävyyskriteerit vihreiden investointien edistämiseksi. Mihin suuntaan taksonomiaa ollaan viemässä ja ovatko mittarit investointien ympäristövaikutusten mittaamiseksi kohdillaan? Entä mitä välineitä EU:n oma investointipankki tarjoaa vauhdittamaan vihreää siirtymää? Näitä kysymyksiä pohditaan Euroopan parlamentin Suomen-toimiston ja Euroopan investointipankin Helsingin-toimiston järjestämässä webinaarissa 15. marraskuuta klo 9.30-10.45. Aiheesta keskustelevat Euroopan parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen (EPP, kok.), Euroopan investointipankin pääomamarkkinaosaston johtaja Eila Kreivi, Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Santeri Suominen ja Vihreä raha Oy:n toimitusjohtaja Aila Aho. Keskustelun juontaa Euroopan investointipankin Helsingin-toimiston johtaja Jaani Pietikäinen. Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin.

 
Lisää
 
Webinaari 15.11.: EU-taksonomia – minne vihreä raha virtaa?
15.–23.11.

Eurooppalaisen elokuvan viikkoja vietetään Eurooppasalissa 15.-23.11.2021 (Malminkatu 16, Helsinki). Luvassa on 18 mielenkiintoista ja inspiroivaa elokuvaa eri maista. Ohjelmistoon on kasattu värikäs kattaus tunteellista draamaa, sydämentykytyksiä aiheuttavaa trilleriä, naurua ja tietysti romantiikkaa. Mukana on myös visuaalisesti hätkähdyttäviä ja ajatuksia herättäviä dokumentteja. Esitteen löydät täältä: https://europa.eu/!BvwHh4. Tapahtuman järjestävät Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto yhdessä EU-maiden Suomen-suurlähetystöjen ja kulttuuri-instituuttien kanssa. Kuhunkin näytökseen aletaan jakaa lippuja tuntia ennen sen alkua Eurooppasalin aulatilassa. Kaikki näytökset ovat maksuttomia, mutta paikkoja on rajallisesti. Elokuvat on tekstitetty englanniksi.

 
Lisää
 
Eurooppalaisen elokuvan viikkoja vietetään Eurooppasalissa 15.-23.11.2021 (Malminkatu 16, Helsinki)
18.11.

Etelä-Savon Europe Direct -pisteen avajaiset. Miten Euroopan unioni vaikuttaa Etelä-Savoon ja miten maakunta Euroopan unioniin? Miten Etelä-Savon asiat kuuluvat Euroopassa? EU-asiat kiinnostavat, mutta mistä saan tietoa? Mikä on D.O. Saimaa -alkuperämerkki, ja miksi eteläsavolainen ruoka on erinomaisen hyvää? Kaikille avoimessa teemapäivässä on paikalla asiantuntijoita vastaamassa Eurooppa-kysymyksiin ja kertomassa Europe Direct -tiedotuspisteen toiminnasta. Tervehdyssanat lausuu maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, ja paikalla on myös Euroopan komission Suomen-edustuston väkeä. Tilaisuus järjestetään 18. marraskuuta klo 13.00–16.00 Mikkelissä Kauppakeskus Stellan Tähtitorilla.

 
Lisää
 
Etelä-Savon Europe Direct -pisteen avajaiset 18.11.
Linkkivinkit
Osallistu Euroopan nuorison teemavuoden 2022 suunnitteluun – vastaa kyselyyn!

Vuonna 2022 vietetään Euroopan komission aloitteesta Euroopan nuorison teemavuotta, johon sisältyy nuorille suunnattuja tapahtumia ja toimia. Jotta vuodesta tulisi sinunkin kannaltasi hyödyllinen, kyselemme nyt, mitä odotuksia, kiinnostuksenkohteita ja ideoita sinulla on. Teemavuoden ajatuksena on tehostaa EU:n, EU-maiden sekä alue- ja paikallisviranomaisten toimia nuorten pandemian aikana toteuttamien toimien tunnustamiseksi sekä tehdä yhteistyötä nuorten kanssa, kun olemme pääsemässä yli pandemiasta. Tavoitteena on muun muassa tuoda esiin, miten sosiaalisesti oikeudenmukainen vihreä ja digitaalinen siirtymä voi tulevaisuudessa lisätä nuorten mahdollisuuksia. Voit täyttää kyselylomakkeen millä tahansa EU-kielellä. Kielen voi vaihtaa lomakkeessa oikealla olevasta valikosta. Vastausaikaa on 17. marraskuuta saakka.

 
Lisää
 
Euroopan nuorison teemavuosi 2022
Pandemian jälkeen on korkea aika tarkastella uudelleen EU:n talouden ohjausjärjestelmää

EU:n talous on selviytynyt koronapandemiasta vahvan poliittisen tuen ja onnistuneen rokotuskampanjan ansiosta. Epävarmuus ja riskit ovat edelleen merkittäviä, mutta elpyminen on nyt pääsemässä vauhtiin. Kasvu voi tänä vuonna ylittää komission viime kesänä ennustamat 4,8 prosenttia, ja työttömyys on lähes palannut pandemiaa edeltäneelle tasolle. ”Kun nyt pääsemme rauhallisemmille vesille, on aika käynnistää uudelleen EU:n talouden ohjausjärjestelmää koskeva keskustelu, joka meidän oli laitettava viime vuonna tauolle pandemian takia”, kirjoittavat komission johtava varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis ja talouspolitiikasta vastaava komissaari Paolo Gentiloni Hufvudstadsbladetissa 30. lokakuuta. ”Euroopan talous on elpymässä, mutta meidän on varmistettava, että kasvu on sekä pitkäkestoista että kestävää. Olemme tästä yhdessä vastuussa, ja keskustelu siitä, miten sen teemme, alkaa nyt.” Tavoitteena on saavuttaa etenemistavasta laaja yhteisymmärrys hyvissä ajoin ennen vuotta 2023.

 
Lisää
 
Euroopan komission johtava varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis
The Europolitist -sarja kirittää keskustelua Euroopan tulevaisuudesta

The Ulkopolitist -verkkolehti julkaisee yhteistyössä Euroopan parlamentin Suomen-toimiston kanssa videoista, podcasteista ja sosiaalisen median sisällöistä koostuvan The Europolitist -kokonaisuuden. Sarjan ensimmäinen video julkaistaan 4. marraskuuta. Sisällöissä syvennytään Euroopan unionin tulevaisuuskonferenssin teemoihin. Tavoitteena on konferenssin kansalaispaneelien, verkkoalustan ja muiden osallistumismuotojen siivittämänä innostaa The Europolitistin kuulijoita ja katsojia pohtimaan Euroopan tulevaisuuden näkymien merkitystä omassa arjessaan. The Europolitistin video- ja podcast-jaksoissa Euroopan tulevaisuudesta on mukana keskustelemassa Euroopan parlamentin jäseniä, asiantuntijoita sekä Strasbourgissa järjestetyn kansalaispaneelin osallistujia. Keskusteluissa pureudutaan muun muassa EU:n ulkopolitiikkaan, ilmastoon, työhön ja digitalisaatioon.

 
Lisää
 
The Europolitist -sarja
Kuopiossa avattiin Europe Direct -piste tulevaisuuskeskustelun yhteydessä

Pohjois-Savon Europe Direct -piste avattiin tällä viikolla Kuopiossa. Pohjois-Savon liiton maakuntatalossa sijaitsevan pisteen vetäjänä toimiva viestintäasiantuntija Jari Sihvonen näkee maakuntien liittojen isännöimien Europe Direct -pisteiden olevan yhtä henkilöä, tiimiä tai fyysistä huonetta laajempi käsite. ”Meillä on tapana sanoa, että kun avaat oven maakuntataloon, avaat oven Eurooppaan. Maakuntataloa voi hyvällä syyllä sanoa Eurooppataloksi, sillä EU kuuluu monen ihmisen päivittäiseen työhön”, Sihvonen sanoi. Pisteen avajaiset pidettiin Eurooppa olemme me -keskustelutilaisuuden yhteydessä. Tilaisuudessa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen keskusteli Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden kanssa yhteisöllisyydestä, yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Keskustelun alustajiin kuului myös muun muassa Euroopan komission Suomen-edustuston vt. päällikkö Maria Kokkonen. Suomalaisministerien Eurooppa olemme me -kiertue on osa Euroopan tulevaisuuskonferenssia.

 
Lisää
 
Kuopiossa avattiin Europe Direct -piste tulevaisuuskeskustelun yhteydessä
Lähtisikö koulusi mukaan Euroopan parlamentin Ambassador School -hankkeeseen?

Euroopan parlamentin Ambassador School- eli EPAS-hankkeella pyritään lisäämään koulujen tietoisuutta EU:sta ja Euroopan parlamentista ja tuomaan nuoria lähemmäs EU:n toimintaa ja poliittista keskustelua. EPAS on tarkoitettu yläkouluille, lukioille ja ammattikouluille. Euroopan parlamentti tarjoaa kouluille valmiita oppimateriaaleja opetuksen ja oppimisen tueksi. EPAS-ohjelman käytännön toteutus on kuitenkin vapaasti koulujen valittavissa, ja oppilaat voivat esimerkiksi pitää EU-aiheisen teemapäivän tai järjestää työpajoja materiaalien pohjalta. Euroopan parlamentin Suomen-toimisto toteuttaa EPAS-ohjelmaa yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL) kanssa. Ilmoittautumisesta Ambassador Schooliin on lisätietoja HYOL:n sivuilla. Lukuvuoden 2021–2022 ilmoittautuminen on nyt käynnissä ja päättyy 14. tammikuuta.

 
Lisää
 
Euroopan parlamentin Ambassador School -hanke
Avoimet työpaikat
Euroopan komissio hakee rikosteknisen tutkinnan asiantuntijoita

Euroopan komissio hakee virkakilpailulla digitaalisen forensiikan sekä operatiivisen ja strategisen analyysin alojen hallintovirkamiehiä. Kilpailussa laaditaan varallaololista, jolta palkattavat asiantuntijat (palkkaluokka AD 7) työskentelevät pääasiassa Euroopan petostentorjuntavirastossa (OLAF). Haussa on sekä digitaalisen rikostutkinnan valmistelun että operatiivisen ja strategisen analyysin asiantuntijoita. Huom. Hakija voi valita vain yhden alan. Hakuaika päättyy 9. marraskuuta klo 13.00. Lisätietoa vaatimuksista ja hakumenettelystä on EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSOn sivuilla.

 
Lisää
 
Työpaikat EU:n toimielimissä
Euroopan komissio hakee palvelukseensa petoksentorjunnan asiantuntijoita ja tutkijoita
Komissio hakee virkakilpailulla petoksentorjuntatutkijoita ja petoksentorjunnan asiantuntijoita pääasiassa petostentorjuntavirasto OLAFin palvelukseen seuraavilla aloilla: EU:n menot ja korruptiontorjunta sekä tulli ja kauppa, tupakkatuotteet ja tuoteväärennökset. Virkakilpailussa laaditaan varallaololista, jolta voidaan palkata tutkijoita (palkkaluokka AD 7) ja asiantuntijoita (palkkaluokka AD 9). Huom. Hakija voi valita vain yhden palkkaluokan ja alan. Hakuaika päättyy 9. marraskuuta klo 13.00. Lisätietoa vaatimuksista ja hakumenettelystä on EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSOn sivuilla.
 
Lisää
 
Työpaikat EU:n toimielimissä
Yhdelle sivustolle koottuna löytyy suomeksi kattava tietopaketti virkamiesurasta, määräaikaisista työmahdollisuuksista ja harjoitteluista Euroopan komissiossa ja muissa EU:n toimielimissä. Sivusto sisältää osiot muun muassa avoimista työpaikoista, hakumenettelystä, käytännön työskentelystä EU:n palveluksessa, harjoittelujaksoista, tutkijoille tarjolla olevista tehtävistä sekä rekrytointeja hoitavasta EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSOsta.
 
Lisää
 
Avoimien EU-työpaikkojen hakutietokanta
EU:n henkilöstövalintatoimiston EPSOn tietokannasta voi hakea avoimia EU-työpaikkoja aihealueen, sopimustyypin, palkkaluokan ja toimipaikan perusteella. Tietokannassa on tarjolla sekä vakituisia että määräaikaisia työsuhteita.
 
Lisää
 
Harjoittelupaikat EU:n toimielimissä ja erillisvirastoissa
EU:n henkilöstövalintatoimiston EPSOn sivuilta löytyy keskitetysti tietoa EU:n eri toimielinten ja lukuisten EU:n alaisten erillisvirastojen, kuten Helsingissä sijaitsevan Euroopan kemikaalivirasto ECHAn, tarjoamista harjoittelumahdollisuuksista. Useimmat EU-elimet tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto sekä harjoittelusta maksettava palkka/korvaus vaihtelee isäntäorganisaation ja sijaintimaan kustannustason mukaan. Vuosittain harjoittelijoita otetaan yhteensä n. 1200.
 
Lisää
 
Tämä on Euroopan komission Suomen-edustuston uutiskirje. Ohjeet uutiskirjeen tilaamiseen ja tilauksen lopettamiseen löytyvät täältä. Uutiskirjeeseen sovellettavat vastuuvapaus-, tekijänoikeus- ja tietosuojasäännöt löytyvät täältä.