Archive:Julkisyhteisöjen rahoitustilastot

Tilastotiedot poimittu 21. huhtikuuta 2016. Tuoreimmat tilastotiedot: Lisää Eurostat-tietoa, Keskeiset taulukot ja Tietokanta. Seuraava suunniteltu päivitys: heinäkuu 2017. Englanninkielinen versio on uudempi.

Kuvio 1: Julkinen tase, 2014 ja 2015 (¹)
(sulautettu julkistalouden nettoluotonotto/-anto, % BKT:stä)
Lähde: Eurostat (tec00127)

Taulukko 1: Julkinen tase ja julkisyhteisöjen velka, 2012–2015 (¹)
(% BKT:stä)
Lähde: Eurostat (tec00127) ja (tsdde410)

Kuvio 2: Julkisyhteisöjen velka, 2014 ja 2015 (¹)
(julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka, % BKT:stä)
Lähde: Eurostat (tsdde410)

Kuvio 3: Kokonaismenojen ja tulojen kehitys, 2005–2015 (¹)
(% BKT:stä)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Kuvio 4: Kokonaismenojen ja tulojen kehitys, 2005–2015 (¹)
(miljardia euroa)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Kuvio 5: Julkisyhteisöjen tulot ja menot, 2015 (¹)
(% BKT:stä)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Kuvio 6: Kokonaistulojen muodostuminen, 2015 (¹)
(% kokonaistuloista)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Kuvio 7: Julkisyhteisöjen tärkeimmät tuloerät, 2015 (¹)
(% kokonaistuloista)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Kuvio 8: Kokonaismenojen muodostuminen, 2015 (¹)
(% kokonaismenoista)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Kuvio 9: Julkisyhteisöjen tärkeimmät menoerät, 2015 (¹)
(% kokonaismenoista)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Kuvio 10: Verojen ja sosiaaliturvamaksujen pääluokat, EU-28, 2005–2015 (¹)
(% BKT:stä)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Kuvio 11: Verojen ja sosiaaliturvamaksujen pääluokat, 2015 (¹)
(% BKT:stä)
Lähde: Eurostat (gov_10a_main)

Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten julkisyhteisöjen rahoitusta koskevat tärkeimmät indikaattorit ovat kehittyneet Euroopan unionissa (EU) ja euroalueella. Artikkelissa käsitellään erityisesti julkisen talouden (julkisyhteisöjen) alijäämiä, julkisyhteisöjen bruttovelkaa, tuloja ja menoja sekä veroja ja sosiaaliturvamaksuja, jotka ovat julkisen talouden tärkeimpiä tulonlähteitä.

Tilastot ovat tärkeitä indikaattoreita arvioitaessa EU:n jäsenvaltioiden talouden terveyttä. EU:n vakaus- ja kasvusopimuksessa EU:n jäsenvaltiot sitoutuvat pitämään alijäämänsä ja velkansa tiettyjen rajojen alapuolella: jäsenvaltioiden julkisen talouden alijäämä ei saa olla suurempi kuin -3 % sen bruttokansantuotteesta (BKT) eikä velka suurempi kuin 60 % BKT:stä. Jos jäsenvaltio ei pitäydy näissä rajoissa, käynnistetään niin sanottu liiallisia alijäämiä koskeva menettely. Menettelyssä on useita vaiheita ja mahdollisia seuraamuksia, joilla asianomaisia jäsenvaltioita kannustetaan toteuttamaan tilanteen korjaavia toimia. Samat alijäämä- ja velkarajat koskevat myös talous- ja rahaliittoa (EMU) ja siten euroon liittymistä. Yhdennettyjen talouden ja työllisyyden suuntaviivojen viimeisin tarkistus (joka tehtiin älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevan Eurooppa 2020 strategian yhteydessä) sisältää suuntaviivat laadukkaiden ja kestävien julkisten talouksien varmistamiseksi.

Tärkeimmät tilastolliset tulokset

Vuonna 2015 sekä EU-28:n että euroalueen (EA-19) julkisyhteisöjen alijäämä (sulautettu julkistalouden nettoluotonotto osuutena BKT:stä) samoin kuin velka suhteessa BKT:hen pienenivät vuodesta 2014.

Julkisyhteisöjen alijäämä

EU-28:ssa julkisyhteisöjen alijäämä suhteessa BKT:hen pieneni -3,0 %:sta vuonna 2014 -2,4 %:iin vuonna 2015. Euroalueella alijäämä pieneni -2,6 %:sta -2,1 %:iin. Kolmessa jäsenvaltiossa – Luxemburgissa, Saksassa ja Virossa – julkinen tase oli ylijäämäinen vuonna 2015. Ruotsi ilmoitti, että sen julkinen tase ei ollut ali- eikä ylijäämäinen (0,0 %). Kaikkiaan 17:ssä EU:n jäsenvaltiossa eli Liettuassa, Tšekissä, Romaniassa, Kyproksessa, Itävallassa, Latviassa, Maltalla, Alankomaissa, Unkarissa, Bulgariassa, Tanskassa, Irlannissa, Belgiassa, Italiassa, Puolassa, Suomessa ja Sloveniassa alijäämä oli vuonna 2015 alle -3,0 % BKT:stä (katso kuvio 1).

Slovakian alijäämä oli -3,0 % BKT:stä vuonna 2015. Alijäämäsuhde oli vuonna 2015 yli -3,0 % BKT:stä kuudessa jäsenvaltiossa: Kreikassa (-7,2 %), Espanjassa (-5,1 %), Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Portugalissa (molemmissa -4,4 %), Ranskassa (-3,5 %) ja Kroatiassa (-3,2 %). Kaikissa kuudessa jäsenvaltiossa, joissa alijäämäsuhde oli yli -3,0 % BKT:stä, alijäämä oli ylittänyt -3,0 % myös kolmena edellisenä vuotena, eli koko taulukon 1 kattaman tilastointikauden ajan.

Vuonna 2015 julkisyhteisöjen alijäämä (suhteessa BKT:hen) pieneni vuoteen 2014 verrattuna 21:ssä EU:n jäsenvaltiossa. Ruotsi siirtyi vuoden 2014 alijäämästä tasapainoon vuonna 2015. Saksassa ylijäämä oli vuonna 2015 vuoden 2014 ylijäämää suurempi. Luxemburgissa ja Virossa vuoden 2015 ylijäämä pieneni vuodesta 2014. Tanskassa talous oli vuonna 2014 ylijäämäinen, mutta vuonna 2015 alijäämäinen. Kahdessa muussa jäsenvaltiossa eli Kreikassa ja Slovakiassa alijäämä oli vuonna 2015 kasvanut vuodesta 2014.

Julkisyhteisöjen velka

EU-28:ssa julkisyhteisöjen velka suhteessa BKT:hen pieneni vuoden 2014 lopun 86,8 %:sta 85,2 %:iin vuoden 2015 lopulla. Euroalueella velka suhteessa BKT:hen pieneni 92,0 %:sta 90,7 %:iin (katso kuvio 2). Kaiken kaikkiaan 17 jäsenvaltiossa velkasuhde oli yli 60 % BKT:stä vuonna 2015. Vuoden 2015 lopulla velan suhde BKT:hen oli suurin Kreikassa (176,9 %), jota seurasivat Italia (132,7 %), Portugali (129,0 %), Kypros (108,9 %) ja Belgia (106,0 %), kun taas julkisyhteisöjen velan suhde BKT:hen oli pienin Virossa (9,7 %), jota seurasivat Luxemburg (21,4 %) ja Bulgaria (26,7 %).

Vuonna 2015 julkisyhteisöjen velan suhde BKT:hen kasvoi vuoteen 2014 verrattuna 10 jäsenvaltiossa. Velkasuhde pieneni 18 jäsenvaltiossa, erityisen merkittävästi Irlannissa (-13,7 prosenttiyksikköä BKT:stä), Tanskassa (-4,6 prosenttiyksikköä BKT:stä) ja Latviassa (-4,4 prosenttiyksikköä BKT:stä). Eniten velan suhde BKT:hen kasvoi vuosien 2014 ja 2015 välillä Suomessa (3,8 prosenttiyksikköä), Sloveniassa (2,2 prosenttiyksikköä) ja Liettuassa (2,0 prosenttiyksikköä).

Julkisyhteisöjen tulot ja menot

Julkisen sektorin merkitystä taloudelle voidaan mitata julkisyhteisöjen kokonaistulojen ja menojen prosenttiosuutena BKT:stä. Vuonna 2015 julkisyhteisöjen kokonaistulot EU-28:ssa olivat 45,0 % BKT:stä (45,2 % vuonna 2014) ja kokonaismenot 47,4 % BKT:stä (48,2 % vuonna 2014). Euroalueella julkisyhteisöjen kokonaismenot olivat 48,6 % BKT:stä vuonna 2015 (49,3 % BKT:stä vuonna 2014) ja kokonaistulot 46,6 % BKT:stä (46,8 % BKT:stä vuonna 2014) (ks. kuvio 3).

EU-28:n ja euroalueen kokonaismenot prosenttiosuutena BKT:stä pienentyivät vuosien 2004 ja 2007 välillä. Tämän jälkeen ne kasvoivat voimakkaasti vuosien 2007 ja 2009 välillä, ja vuonna 2009 kokonaismenojen osuus oli EU-28:ssa 50,3 % BKT:stä ja euroalueella 50,7 % BKT:stä. Kummallakin alueella kokonaismenot pienentyivät tämän jälkeen hitaasti vuosien 2009 ja 2011 välillä, kasvoivat vuonna 2012 ja pienentyivät hitaasti vuoteen 2015.

Absoluuttisina arvoina ilmaistut julkisyhteisöjen kokonaismenot kasvoivat vuosina 2005–2015 hitaasti sekä EU-28:ssa että euroalueella (lukuun ottamatta pientä laskua euroalueella vuosien 2010 ja 2011 välillä; katso kuvio 4). Tulot kasvoivat vuosina 2009–2015 tasaisemmin, minkä vuoksi alijäämä supistui. Vuosina 2008–2009 julkisyhteisöjen tulot kuitenkin pienentyivät kummallakin alueella.

EU-28:ssa julkisyhteisöjen menot kasvoivat vuosien 2009 ja 2015 välillä kaiken kaikkiaan 776 miljardia euroa ja samaan aikaan EU-28:n julkisyhteisöjen tulot kasvoivat 1 244 miljardia euroa. Vastaavasti euroalueella julkisyhteisöjen menot kasvoivat 358 miljardia euroa ja tulot kasvoivat 724 miljardia euroa samalla ajanjaksolla.

Julkisyhteisöjen menojen ja tulojen taso vaihtelee voimakkaasti EU:n jäsenvaltioiden välillä (katso kuvio 5). Vuonna 2015 julkisyhteisöjen menojen ja tulojen yhteistaso suhteessa BKT:hen oli korkein (yli 100 %) Suomessa, Ranskassa, Tanskassa, Belgiassa, Kreikassa, Itävallassa ja Ruotsissa. Myös Norjassa suhdeluku oli yli 100 %. Vuonna 2015 yhteistaso oli suhteellisen alhainen (alle 80 % BKT:stä) seitsemässä jäsenvaltiossa: Irlannissa, Liettuassa, Romaniassa, Latviassa, Bulgariassa, Kyproksessa ja Virossa. Samaan joukkoon kuuluu myös Sveitsi.

Koko EU-28:ssa julkisyhteisöjen kokonaistulojen tärkeimmät tuloerät ovat verot ja sosiaaliturvamaksut (ks. kuvio 6). Vuonna 2015 verojen osuus kokonaistuloista oli EU-28:ssa 59,2 % (55,9 % euroalueella) ja nettososiaaliturvamaksujen osuus 29,4 % (33,0 % euroalueella). Markkinatuotos, tuotos omaan loppukäyttöön ja maksut markkinattomasta tuotoksesta (’maksut ja palkkiot’ ja oman pääoman muodostus) muodostivat 6,9 % kokonaistuloista EU-28:ssa ja 7,0 % kokonaistuloista euroalueella. Omaisuustulot (lähinnä korot, osingot ja vuokrat) muodostivat 2,0 % kokonaistuloista EU-28:ssa ja 1,8 % euroalueella.

Jäsenvaltioittain tarkasteltuna eri tuloluokkien suhteellinen merkitys vaihteli voimakkaasti. Esimerkiksi Slovakiassa, Tšekissä, Sloveniassa ja Liettuassa verojen osuus julkisyhteisöjen tuloista vuonna 2015 oli alle 50 %, kun taas Tanskassa niiden osuus oli 87,2 % ja Ruotsissa 80,0 % (ks. kuvio 7).

EU-28:ssa julkisyhteisöjen suurin menoerä vuonna 2015 oli tulonjako joko käteis- tai luontoismuotoisina sosiaalisina tulonsiirtoina (katso kuviot 8 ja 9). Sosiaaliset tulonsiirrot (sosiaalietuudet ja luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot – ostettu markkinatuotanto) kattoivat 43,6 % EU-28:n kokonaismenoista (47,2 % euroalueella). Palkansaajille maksettavat korvaukset kattoivat 21,4 % julkisyhteisöjen menoista EU-28:ssa (20,9 % euroalueella). Välituotekäyttö kattoi 13,7 % EU-28:n kokonaismenoista ja 10,8 % euroalueella. Maksettujen omaisuustulojen – joista suurin erä olivat korkomaksut – osuus julkisyhteisöjen menoista oli EU-28:ssa 4,8 % ja euroalueella 5,0 %. Kiinteän pääoman bruttomuodostus (lähinnä investoinnit) muodosti kokonaismenoista 6,2 % EU-28:ssa ja 5,6 % euroalueella.

Tärkeimpiä julkisyhteisöjen tuloeriä ovat tulo-, varallisuus-, ym. juoksevat verot, tuotannon ja tuonnin verot ja nettososiaaliturvamaksut. Vuonna 2015 EU-28:ssa tuotannon ja tuonnin verot olivat 13,5 % BKT:stä, tulo-, varallisuus-, ym. juoksevat verot 12,9 % BKT:stä ja nettososiaaliturvamaksut 13,3 % BKT:stä. Tulo-, varallisuus-, ym. juoksevista veroista sekä tuotannon ja tuonnin veroista saatujen tulojen suhteellinen osuus BKT:stä kasvoi EU-28:ssa vuosien 2010 ja 2015 välisenä ajanjaksona. Eniten kasvoi tulo-, varallisuus-, ym. juoksevien verojen osuus (ks. kuvio 10). Talous- ja rahoituskriisin aikana kuitenkin myös supistuminen on ollut suurinta juuri tässä luokassa. Toisaalta nettososiaaliturvamaksuista saadut tulot (suhteessa BKT:hen) kasvoivat kriisin aikana, ja viime vuosina ne ovat säilyneet suhteellisen vakaina.

Vuosina 2009–2015 tuotannon ja tuonnin verojen osuus BKT:stä kasvoi 1,0 prosenttiyksikköä, kun taas tulo-, varallisuus-, ym. juoksevien verojen osuus kasvoi 0,8 prosenttiyksikköä vuosina 2010–2015. Nettososiaaliturvamaksujen osuus BKT:stä laski 0,2 prosenttiyksikköä vuosina 2013–2015.

Verotulojen rakenne vaihteli huomattavasti EU:n jäsenvaltioissa vuonna 2015 (katso kuvio 11). Ne jäsenvaltiot, joissa menot olivat suhteellisen korkeat, keräsivät odotetusti myös enemmän veroja julkisyhteisöille (suhteessa BKT:hen). Esimerkiksi vuonna 2015 verojen ja sosiaaliturvamaksujen pääluokista saadut tulot suhteessa BKT:hen olivat korkeimmat Tanskassa (47,4 % BKT:stä) ja sen jälkeen Ranskassa (47,2 %) ja Belgiassa (46,1 %). Sen sijaan tällaisten tulojen osuus BKT:stä oli alle 30 % viidessä EU:n jäsenvaltiossa (Romania, Irlanti, Bulgaria, Latvia ja Liettua) sekä Sveitsissä.

Tietolähteet ja tietojen saatavuus

Liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn ehtojen mukaisesti EU:n jäsenvaltioiden on toimitettava Euroopan komissiolle julkisyhteisöjen alijäämää ja velkaa koskevat tilastot ennen kunkin vuoden 1. huhtikuuta ja 1. lokakuuta. Lisäksi Eurostat kerää tarkempia tietoja julkisista talouksista lähettämisohjelmassa (englanniksi), jolla toimitetaan kansantalouden tilinpidon tiedot. Julkisyhteisöistä kerätyt pääaggregaatit toimitetaan Eurostatille kahdesti vuodessa. Julkisyhteisöjen tehtäviä (COFOG) koskevat tilastot taas on toimitettava vuoden kuluessa viitekauden päättymisestä ja yksityiskohtaiset vero- ja sosiaaliturvamaksutuloja koskevat tilastot yhdeksän kuukauden kuluessa viitekauden päättymisestä.

Tässä artikkelissa esitetyt tiedot vastaavat osaa niistä julkisyhteisöjen pääindikaattoreista, jotka kootaan kansantalouden tilinpidon (EKT 2010) pohjalta.

Kokonaistulojen ja -menojen erotus – mukaan luettuna pääomamenot ja erityisesti kiinteän pääoman bruttomuodostus – vastaa julkisyhteisöjen nettoluotonantoa/-ottoa, joka on myös muita kuin rahoitustilejä koskevan julkisyhteisöjen tilinpidon tasapainoerä.

Julkisyhteisöjen rajaaminen

Julkisyhteisöt käsittävät kaikki institutionaaliset yksiköt, jotka ovat markkinattomia tuottajia ja joiden tuotos on tarkoitettu yksilölliseen tai kollektiiviseen kulutukseen ja jotka rahoitetaan muihin sektoreihin kuuluvien yksiköiden suorittamin pakollisin maksuin, sekä pääasiallisesti kansantulon ja varallisuuden uudelleenjakoa harjoittavat institutionaaliset yksiköt (EKT 2010, kohta 2.111). Julkisyhteisöt jaetaan neljään alasektoriin: valtionhallintoon, (tarvittaessa) osavaltiohallintoon, paikallishallintoon ja (tarvittaessa) sosiaaliturvarahastoihin.

Pääindikaattorien määritelmät

Julkisella taseella tarkoitetaan liiallisia alijäämiä koskevaa menettelyä varten ilmoitettua julkisyhteisöjen nettoluotonottoa/-antoa, joka ilmaistaan suhteessa BKT:hen. Liiallisia alijäämiä koskevasta menettelystä tehdyn pöytäkirjan mukaan julkisyhteisöjen velalla tarkoitetaan nimellisarvona ja sulautettuna mitattua julkisyhteisöjen bruttovelkaa käteisrahana, talletuksina, joukkovelkakirjoina ja lainoina vuoden lopussa.

Julkisyhteisöjen pääasialliset tulot muodostuvat veroista, sosiaaliturvamaksuista sekä myynti- ja omaisuustuloista. EKT 2010 -järjestelmässä ne määritellään eri luokkiin, joita ovat muun muassa markkinatuotos, tuotos omaan loppukäyttöön, maksut markkinattomasta tuotoksesta, tuotannon ja tuonnin verot, muut tuotantotukipalkkiot, omaisuustulot, tulo-, varallisuus-, ym. juoksevat verot, nettososiaaliturvamaksut, muut tulonsiirrot ja pääomansiirrot.

Tärkeimmät menot muodostuvat (julkishallinnon) työntekijöiden palkoista, sosiaalietuuksista (sosiaalietuudet ja luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot – julkisyhteisöjen ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen ostama markkinaton tuotanto), julkisyhteisöjen velan koroista, tuista ja kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta. Julkisyhteisöjen kokonaismenot määritellään EKT 2010 -järjestelmässä eri luokkiin, joita ovat muun muassa välituotekäyttö, pääoman bruttomuodostus, palkansaajakorvaukset, muut tuotantoverot, tukipalkkiot, omaisuustulot, tulo-, varallisuus- ja muut juoksevat verot, muut sosiaalietuudet kuin luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot, luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot – ostettu markkinaton tuotanto, muut tulonsiirrot, eläkeoikeuksien muutoksen oikaisut, pääomansiirrot ja valmistamattomiin varoihin kohdistuvat taloustoimet.

Julkisyhteisöjä koskevien pääaggregaattien osalta EKT 2010 -järjestelmän puitteissa toimitettavat tiedot on sulautettava. Tällä tarkoitetaan sitä, että tietyt julkisyhteisöjen institutionaalisten yksiköiden väliset taloustoimet – kuten omaisuustulot, muut tulonsiirrot ja pääomansiirrot – eliminoidaan tai jätetään huomioimatta. Näiden taloustoimien osalta alasektoreiden tiedot on sulautettava kunkin alasektorin sisällä, mutta ei alasektoreiden välillä. Tällöin sektorin tason tietojen pitäisi olla alasektoreiden tietojen summa lukuun ottamatta omaisuustuloja, muita tulonsiirtoja ja pääomansiirtoja, jotka on sulautettu. Viimeksi mainittujen tietojen osalta, ja tästä syystä myös kokonaistulojen ja -menojen osalta, alasektoreiden yhteenlasketun arvon olisi oltava suurempi kuin sektorin arvo.

Verot ja sosiaaliturvamaksut ovat valtion-, osavaltio- tai paikallishallinnon taikka sosiaaliturvarahastojen (rahana tai luontoisetuina) keräämiä tuloja. Nämä maksut (joihin viitataan yleensä veroina) jaetaan kolmeen tärkeimpään osa-alueeseen, jotka kuuluvat seuraavien otsakkeiden alle:

tulo-, varallisuus-, ym. juoksevat verot, mukaan luettuna pakolliset, vastikkeettomat maksut, joita julkisyhteisöt perivät jaksoittain yritysten ja kotitalouksien tuloista ja varallisuudesta,
tuotannon ja tuonnin verot, mukaan luettuna pakolliset, vastikkeettomat maksut, joita julkisyhteisöt perivät tavaroiden ja palvelujen tuotannosta ja tuonnista, työvoiman käytöstä ja maan, rakennusten ja muiden tuotannossa käytettyjen varojen omistuksesta tai käytöstä,
nettososiaaliturvamaksut, mukaan luettuna kaikki työnantajien ja kotitalouksien todelliset sosiaaliturvamaksut sekä laskennalliset sosiaaliturvamaksut, jotka ovat niiden sosiaalietuuksien vastine, jotka työnantajat maksavat suoraan, sekä kaksi muuta laskennallista maksua (kotitalouksien sosiaaliturvamaksutäydennykset ja sosiaalivakuutusjärjestelmien palvelumaksut).

Taustaa

Talous- ja rahoituskriisi aiheutti monille Euroopan maille vakavia ongelmia. Suurimmat huolenaiheet liittyivät siihen, miten maat pystyvät hoitamaan velkojensa takaisinmaksun ja saamaan julkiset menot kuriin mutta edistävät samalla talouskasvua.

Vakaus- ja kasvusopimuksen määräyksillä pyritään varmistamaan, että EU:n jäsenvaltioiden talouskehitys pysyy jokseenkin samanlaisena, erityisesti euroalueella. Lisäksi sopimuksella halutaan estää jäsenvaltioita toteuttamasta toimia, jotka edistäisivät yksinomaan niiden omaa taloutta muiden kustannuksella. Vakaus- ja kasvusopimuksessa määrätään kahdesta pääperiaatteesta: (ennakoitu tai toteutunut) alijäämä ei saa olla suurempi kuin -3 % BKT:stä, ja velan suhde BKT:hen ei saa olla suurempi kuin 60 % (tai se pitäisi pyrkiä laskemaan kyseiselle tasolle). Vakaus- ja kasvusopimuksen, samoin kuin EU:n talouden ohjauksen ja hallinnan ylipäätään, merkitys kasvoi huomattavasti vuonna 2011.

Jäsenvaltiot toimittavat Euroopan komissiolle vuosittain yksityiskohtaisia tietoja talouspolitiikastaan ja julkisen taloutensa tilasta. Euroalueeseen kuuluvat maat toimittavat tiedot vakausohjelmien ja muut jäsenvaltiot lähentymisohjelmien muodossa. Euroopan komissio arvioi, ovatko toimintalinjat sovittujen taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristötavoitteiden mukaisia, ja katsoessaan alijäämän olevan muodostumassa suhteettoman suureksi se voi antaa varoituksen. Varoitus voi johtaa neuvoston päätelmään liiallisesta alijäämästä, jolloin asetetaan määräaika alijäämän korjaamiseksi.