|
|
|
|
|
|
|
|
Euroopan komission Suomen-edustusto
Uutiskirje 12/2024
|
|
|
|
|
|
|
|
Uutiset
|
|
Edustuston tiedotuspäällikkö Ismo Ulvila: Komission seuraava kausi 2024–29 – historiallisia ehdotuksia maailman muuttuessa
|
Historialliset ajat vaativat historiallisia ehdotuksia. Näin voisi tiivistää jo julkaistujen kolmen erikoisraportin viestin EU-päätöksenteolle. Ensinnäkin Enrico Lettan EU:n sisämarkkinoita koskevassa raportissa esitettiin keskeinen vaatimus sisämarkkinoiden kiireelliselle päivittämiselle ja syventämiselle. Tämä perustuu siihen, että maailma on nyt hyvin erilainen verrattuna Jacques Delorsin kultaiseen kauteen, jolloin EU loi nykyiset sisämarkkinansa. Letta argumentoi viimeksi Turun Eurooppa-foorumissa, että vain yhteistyöllä EU-maat selviävät globaaleista haasteistaan. Suomea raporttiaan varten tarkalla korvalla kuunnellut Letta korosti raporttinsa suositusten pragmaattisuutta ja peräänkuulutti eurooppalaista poliittista tahtotilaa. Tällä viikolla toinen entinen Italian pääministeri, Mario Draghi, vuorostaan annosteli raportissaan Euroopalle lisää samanlaista lääkettä ja peräänkuulutti EU:n ryhtiliikettä ja tuottavuuden ja innovaatioiden nopeaa lisäämistä.
|
|
|
|
|
|
|
|
Energiaunionin tilannekatsaus 2024: EU edistynyt turvallisen, kilpailukykyisen ja kohtuuhintaisen energian varmistamisessa kaikille
|
Komissio on julkaissut energiaunionin tilaa koskevan vuoden 2024 katsauksen, jossa kuvataan, miten EU on selviytynyt energiapoliittisen ympäristön ennennäkemättömistä haasteista tämän komission toimikauden aikana. EU on viime vuosina onnistunut selviytymään energian toimitusvarmuuteen kohdistuvista kriittisistä riskeistä, saamaan energiamarkkinat ja -hinnat taas hallintaan sekä nopeuttamaan siirtymistä ilmastoneutraaliuteen. Uusiutuvan energian osuuden lisäämisessä on edistytty merkittävästi. Tuulivoima ohitti kaasun, ja siitä tuli EU:n toiseksi suurin sähkönlähde ydinvoiman jälkeen. Vuoden 2024 puolivälissä uusiutuvilla energialähteillä tuotettiin jo 50 prosenttia EU:n sähköstä. Venäläisen kaasun osuus EU:n kaasuntuonnista laski 45 prosentista 18 prosenttiin vuoden 2021 ja kesäkuun 2024 välillä.
|
|
|
|
|
|
|
|
Komissiolta ehdotus Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuonna 2025
|
Komissio on hyväksynyt ehdotuksensa vuoden 2025 kalastusmahdollisuuksista Itämerellä. Ehdotus perustuu tieteelliseen arvioon, jonka mukaan useat kalastusalueet ovat erittäin vaikeassa tilanteessa. Komissio on ehdottanut suurimpia sallittuja saaliita ja kiintiöitä yhdeksälle niistä kymmenestä kannasta, joita EU hallinnoi Itämerellä. Pohjanlahden silakkaa koskeva kiintiöehdotus toimitetaan myöhemmin. Komissio ehdottaa kalastusmahdollisuuksien lisäämistä Itämeren keskiosan silakan (+108 %) ja Riianlahden silakan (+10 %) osalta. Samalla ehdotetaan vähennettävän Itämeren pääaltaan lohen (-36 %) ja Suomenlahden lohen (-20 %) sekä kilohailin (-42 %) kalastusta. Punakampelan enimmäissaaliit säilyisivät ennallaan. Komissio ehdottaa pienennettäväksi Itämeren länsiosan turskan (-73 %), Itämeren itäosan turskan (-68 %) ja Itämeren länsiosan silakan (-50 %) tahattomien sivusaaliiden kiintiöitä.
|
|
|
|
|
|
|
|
Tapahtumat
|
|
16.9. Paneelikeskustelu EU-yhteistyöstä – mukana Suomen eurooppaministeri ja Ruotsin EU-ministeri
|
Suomi ja Ruotsi pitävät hallitusten yhteiskokouksen Tukholmassa 16. syyskuuta. Euroopan komission Ruotsin-edustusto ja Ruotsin hallituksen kanslia järjestävät tässä yhteydessä paneelikeskustelun, jossa ovat mukana Suomen eurooppaministeri Joakim Strand sekä Ruotsin uusi EU-ministeri Jessica Rosencrantz. Keskustelussa ministerit tuovat esiin maiden painopisteitä EU:ssa ja esittelevät suomalais-ruotsalaista yhteistyötä muun muassa EU:n perusarvojen, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen suojelemisessa ja edistämisessä. Keskustelu käydään ruotsiksi, ja sen vetää komission Ruotsin-edustuston tiedotuspäällikkö Anna Rézette. Paneelikeskustelu järjestetään 16. syyskuuta klo 15.00–16.00 (Suomen aikaa) Tukholmassa (Kulturhuset, Lilla Studion). Sitä voi myös seurata suorana lähetyksenä.
|
|
|
|
|
|
|
|
23.–29.9. Euroopan kielten viikko EU@Oodi-pisteellä Helsingin keskustakirjasto Oodissa
|
EU@Oodissa vietetään kokonaista Euroopan kielten viikkoa. Tule tutustumaan Liisa Ihmemaassa -kirjanäyttelyyn, jossa pääset lukemaan Liisan seikkailuista ihmeellisessä maailmassa EU:n kaikilla 24 virallisella kielellä. Lewis Carrollin kirjoittama Liisa Ihmemaassa on lastenkirjallisuuden merkkiteos, jolla on annettavaa kaikenikäisille lukijoille. EU@Oodi-pisteellä voit myös osallistua kielivisailuun ja pelata Euroopan kielet -muistipeliä. Tervetuloa!
|
|
|
|
|
|
|
|
24.9. EU-rahoitusohjelmien infotilaisuus Helsingissä
|
Osana EU-rahoitusohjelmien kuntakiertuetta sisäministeriön, oikeusministeriön ja Suomen akatemian asiantuntijat esittelevät Helsingissä Musiikkitalolla järjestettävässä infotilaisuudessa EU:n erilaisten ohjelmien, kuten Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot -rahoitusohjelman (CERV), tarjoamia rahoitusvaihtoehtoja. Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti järjestötoimijoille, kunnille, alueille, viranomaisille, oppilaitoksille, säätiöille ja muille rahoituksesta kiinnostuneille. Tapahtuma on myös hyvä mahdollisuus löytää kumppaneita omille hankkeille. Infotilaisuus pidetään Musiikkitalon Camerata-salissa 24. syyskuuta klo 8.00–11.00. Puheenvuorot alkavat klo 8.30 ja sitä ennen tarjolla on kahvia. Saliin mahtuu rajoitettu määrä osallistujia, joten varaa paikkasi nopeasti!
|
|
|
|
|
|
|
|
24.9. Tietoisku EU-rahoituksesta kansalaisjärjestöille
|
Oikeusministeriö järjestää kansalaisjärjestöille tarkoitetun tietoiskun 24. syyskuuta klo 13.00–14.30 verkon välityksellä. Tietoiskun tarkoituksena on kertoa ajankohtaisista rahoitushauista esimerkein ja herättää keskustelua siitä, miten mahdollisia EU-rahoituksen esteitä voitaisiin ylittää. Lisäksi tapahtumalla halutaan ohjata kiinnostuneita myös hankerahoitusmahdollisuuksien äärelle. Tapahtuma järjestetään Teamsin kautta, ja mukaan voi ilmoittautua 20. syyskuuta saakka.
|
|
|
|
|
|
|
|
26.9. Odysseia-runoelman lausuntaa EU-kielillä Helsingin keskustakirjasto Oodissa
|
Odysseia on Homeroksen nimiin pantu muinaiskreikkalainen eeppinen runoelma, samoin kuin sitä aiemmin kirjoitettu Ilias-eeposkin. Iliasta ja Odysseiaa pidetään antiikin kreikkalaisen kirjallisuuden ja koko länsimaisen kirjallisuuden vanhimpina teoksina. Odysseia koostuu noin 12 000 säkeestä ja kertoo Ithakan kuninkaan Odysseuksen kymmenvuotisista seikkailuista ja harharetkistä paluumatkalla kotiin Troijan sodasta. Monissa kielissä, myös suomessa, ”odysseia” on eepoksen vaikutuksesta tullut käyttöön harharetkeen viittaavana vertauskuvallisena sanana. Odysseiasta esitetään katkelma useilla eri EU-kielillä Helsingin keskustakirjasto Oodin 3. kerroksessa Saarikoski-matolla Euroopan kielten päivänä 26. syyskuuta. Tervetuloa!
|
|
|
|
|
|
|
|
4.–13.10. European Film Weeks – Eurooppalaisen elokuvan viikot
|
Eurooppalaisen elokuvan viikkoja vietetään tänä vuonna 4.–13. lokakuuta. Ohjelmaan kuuluu yhteensä 19 elokuvaa eri EU-maista. Tänä vuonna mukana on vielä elokuvateattereissa olevia uutuuselokuvia, palkittuja draamoja, dokumentteja monista eri ajankohtaisista aiheista, taiteellisia animaatioita ja myös komedioita. Kaikki elokuvat on tekstitetty englanniksi. Elokuviin ja esitysaikatauluun pääset tutustumaan elokuvaviikkojen esitteestä. Näytöksiin on vapaa pääsy. Eurooppasaliin (Malminkatu 16, Helsinki) mahtuu 100 katsojaa, ja näytösten liput ovat saatavilla puoli tuntia ennen näytöstä Eurooppasalin aulassa. Tapahtuman järjestävät Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto yhdessä EU-maiden Suomen-suurlähetystöjen ja kulttuuri-instituuttien kanssa. Tervetuloa elokuviin!
|
|
|
|
|
|
|
|
11.10. Itämeren ympäristön tilaa koskeva seminaari ”Sustainable agriculture for a healthy Baltic Sea - cultivating joint solutions and sharing best practices”
|
Itämeri on yksi maailman saastuneimpia meriä. Miten valtiot, tutkijat, päätöksentekijät, maatalousteollisuus ja kansalaiset voivat yhdessä vähentää meren saastumista ja suojella herkkää ekosysteemiä? Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio (HELCOM) ja Liettuan Suomen-suurlähetystö järjestävät aiheesta 11. lokakuuta klo 10.00–13.00 englanninkielisen seminaarin ”Sustainable agriculture for a healthy Baltic Sea - cultivating joint solutions and sharing best practices”. Seminaariin voi osallistua joko paikan päällä (Malminkatu 16, Helsinki) tai verkossa. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan 4. lokakuuta mennessä.
|
|
|
|
|
|
|
|
Linkkivinkit
|
|
EU – mukana arjessa: Lisää kannustimia hiiliviljelyyn
|
Aamu on jo pitkällä, kun maanviljelijä Juuso Joona vastaa puhelimeen kesken puimurin huollon. Kauran puinti Joutsenossa sijaitsevalla Tyynelän tilalla on määrä aloittaa puolenpäivän jälkeen, kun aamukaste on kuivunut. Tyynelän tila näyttää toimillaan esimerkkiä, millä tavoin viljelijät voivat sopeutua ilmastonmuutokseen ja osallistua samalla sen torjumiseen. Tilalla harjoitetaan hiiliviljelyä, jolla maaperän hiilivarastoa kasvatetaan lisäämällä eloperäisen aineksen määrää maassa. Samalla maan rakenne, kasvukunto ja satoisuus paranevat. Euroopan parlamentti hyväksyi 10. huhtikuuta 2024 alustavan sopimuksen hiilenpoistoja ja hiiliviljelyä koskevasta asetuksesta. Sillä luotiin ensimmäinen EU:n laajuinen, vapaaehtoinen kehys hiilenpoistojen, hiiliviljelyn ja hiilen tuotteisiin varastoinnin sertifioimiseksi. Joona kertoo odottavansa hiilenpoistoja ja hiiliviljelyä koskevalta asetukselta paljon.
|
|
|
|
|
|
|
|
Demokratia ei ole itsestäänselvyys ja sitä pitää nyt puolustaa
|
Demokratian uhkien lista on pitkä. Sitä koettelevat niin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa kuin maailmanlaajuinen kilpailu teknologisesta ylivallasta. Samalla yhteiset globaalit haasteet vaativat lisää yhteistyötä. Turun Eurooppa-foorumissa demokratioiden uhista ja mahdollisuuksista uudessa globaalissa ympäristössä olivat keskustelemassa edustuston päällikön Maria Blässarin johdolla europarlamentaarikot Li Andersson ja Mika Aaltola, komissaari Jutta Urpilaisen kabinettipäällikkö Taneli Lahti sekä Yhdysvaltojen Suomen-suurlähettiläs Douglas Hickey. Avauspuheenvuorossaan Maria Blässar otti esiin muun muassa jännitteiden vaikutukset demokraattisiin instituutioihin. Hän tiedusteli panelisteilta, miten nämä näkevät globaalin kehityksen vaikuttavan lännen arvoasemaan maailmassa ja kuinka Yhdysvallat ja EU voivat varmistaa yhteistyön sujuvuuden nykygeopoliittisten realiteettien keskellä.
|
|
|
|
|
|
|
|
Euroopan kielten päivä: Syyskuisessa videokampanjassa esittelyssä kieliin liittyviä ammatteja
|
Euroopan kielten päivää vietetään vuosittain 26. syyskuuta. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin kielten osaamisen tärkeyttä – ja hauskuutta – sekä Euroopan kielellistä monimuotoisuutta. Edustusto esittelee tämänvuotisessa kielten päivän videokampanjassaan useita suomalaisia, jotka työskentelevät konkreettisesti kielten parissa joko omalla äidinkielellään tai muilla kielillä. Mukana on muun muassa toimittajia, kielenhuoltaja, pelianalyytikko, kustannustoimittaja, kääntäjä ja tulkki. Seuraa kampanjaamme Facebookissa ja Instagramissa! Löydät kaikki videot myös verkkosivuiltamme sitä mukaa kuin ne on julkaistu sosiaalisessa mediassa.
|
|
|
|
|
|
|
|
Euroopan liikkujan viikko ja Auton vapaapäivä
|
Euroopan liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16.–22. syyskuuta. Viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia arkisia liikkumisvalintojaan ja niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen. Tänä vuonna korostetaan yhteisten kaupunkitilojen merkitystä, erityisesti sitä, miten voidaan varmistaa, että etenkin jalankulkijat ja pyöräilijät voivat liikkua turvallisesti. Liikkujan viikon aikana eurooppalaiset kaupungit ja kunnat järjestävät tapahtumia ja juhlistavat pysyviä toimia, joilla ne edistävät kestävää liikkumista. Teemaviikko päättyy perinteeksi muodostuneeseen Auton vapaapäivään 22. syyskuuta.
|
|
|
|
|
|
|
|
Euroopan urheiluviikko 23.–30. syyskuuta – #BeActive
|
Euroopan komissio järjestää vuosittain Euroopan urheiluviikon edistääkseen urheilua ja liikuntaa kaikkialla Euroopassa. Viikon tavoitteena on innostaa eurooppalaisia liikkumaan enemmän omassa arjessaan. Viikon aikana järjestetään erilaisia haasteita, kampanjoita ja tapahtumia, myös virtuaalisia. Ohjelmaa on viikon aikana runsaasti. Esimerkiksi 24. syyskuuta keskitytään pohtimaan nuorten urheilijoiden mielen hyvinvointia ja sitä, miten valmentaja voisi siihen vaikuttaa. Tuo päivä on myös seurapaitapäivä! Valmentajan päivää vietetään vuorostaan 25. syyskuuta. Euroopan koululiikuntapäivän ajankohta on 27. syyskuuta, mutta koulut voivat järjestää oman tapahtumansa myös jonakin muuna päivänä tuon viikon aikana.
|
|
|
|
|
|
|
|
Ilmastolähettiläs Timo Huhtamäki uskoo kiertotalouteen tulevaisuuden talousmallina
|
”Tulevaisuudessa meillä on vain yksi talous, ja se on kiertotalous”, arvioi EU-ilmastolähettiläs Timo Huhtamäki. Hän on jopa kuullut olevansa Euroopan ensimmäinen ilmastolähettiläs, joka keskittyy kiertotalouteen. Huhtamäki on kasvanut kierrätyksen ajatukseen jo lapsuudessaan, jolloin hän kiersi kirpputoreja vanhempiensa kanssa. Hän oppi jo silloin, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena ja että käytettyjen tavaroiden parista voi tehdä hienoja löytöjä. Huhtamäki aloitti ilmastolähettiläänä vuoden 2024 alussa ja hakee syksyllä jatkokautta tehtäväänsä. Kiertotalouden edistäminen on hänelle sydämen asia, jonka ympärille kiertyy kaikki. ”EU ja kiertotalous ovat yhä tiukemmin naimisissa keskenään. EU:n rooli kasvaa tulevaisuudessa, ja sen merkitystä on jo nostettu. Materiaalista kiertää Euroopassa vasta 13 prosenttia ja Suomessa viisi prosenttia, eli kasvun varaa on paljon”, Huhtamäki sanoo.
|
|
|
|
|
|
|
|
Lukioiden kieltenopettajille tiedoksi – nyt on taas aika ilmoittaa oma koulu mukaan Juvenes Translatores -käännöskilpailuun!
|
Euroopan komission käännöstoimen pääosasto järjestää vuosittain nuorille suunnatun Juvenes Translatores -käännöskilpailun. Tänä vuonna kilpailu on tarkoitettu vuonna 2007 syntyneille opiskelijoille. He voivat kääntää kilpailussa mistä tahansa EU:n 24 virallisesta kielestä mihin tahansa toiseen EU:n viralliseen kieleen. Kilpailu järjestetään marraskuussa, ja kustakin EU-maasta valitaan yksi voittaja helmikuussa 2025. Voittaja pääsee matkustamaan palkintotilaisuuteen Brysseliin opettajansa ja vanhempiensa kanssa keväällä 2025. Koulujen ilmoittautumisaika päättyy 14. lokakuuta klo 13.00 Suomen aikaa.
|
|
|
|
|
|
|
|
Avoimet työpaikat
|
|
Tämä on Euroopan komission Suomen-edustuston uutiskirje. Ohjeet uutiskirjeen tilaamiseen ja tilauksen lopettamiseen löytyvät täältä. Uutiskirjeeseen sovellettavat vastuuvapaus-, tekijänoikeus- ja tietosuojasäännöt löytyvät täältä. Newsroom-palvelun kautta saatavia tietoja koskevien tilausten hallinnointiin liittyvä tietosuojaseloste löytyy täältä.
|
ISSN: 2529-4377
|
|
|
|