|
Euroopan komission Suomen-edustusto
|
Uutiskirje
|
|
|
Sisällysluettelo - 11/2020
|
|
|
|
|
|
|
|
Uutiset
|
Koronarajoitukset purettava hallitusti
|
Komissio on esittänyt suosituksensa suunnitelmasta, jolla koronavirusepidemian johdosta käyttöön otetut rajoitukset poistetaan asteittain. Keskeisiä periaatteita ovat koordinointi, vankka tieteellinen perusta ja optimaalinen tasapaino terveys- ja talousnäkökohtien välillä. Komissio muun muassa suosittaa, että rajoitukset puretaan asteittain ja eri vaiheissa siten, että väliin jää riittävästi aikaa vaikutusten arviointiin. Yleisrajoitukset olisi muutettava asteittain kohdennetuiksi. Esimerkiksi riskiryhmiä (kuten ikäihmisiä ja perussairaita) olisi suojeltava pidempään. EU-mailla tulisi olla käytössään keinot kerätä yhteensopivaa dataa tilanteesta. Lisäksi tarvitaan luotettava kontaktien jäljitysjärjestelmä, joka hyödyntää esimerkiksi mobiililaitteita. Samoin on lisättävä testauskapasiteettia ja yhdenmukaistettava testimenetelmiä. Terveydenhuollon kapasiteettia on tilapäisesti lisättävä, varsinkin kun infektioiden ennustetaan jonkin aikaa lisääntyvän rajoitusten purkamisen jälkeen.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissiolta ohjeet koronatestien luotettavuudesta ja vertailtavuudesta
|
Erilaisten koronatestien luotettavuuden arviointi voi olla hyvin haastavaa, koska arviointiin tarvittavia biologisia vertailunäytteitä ei aina ole saatavilla. Lisäksi testitulosten vertailukelpoisuuden arviointi on vaikeaa. Komissio on nyt antanut ohjeita tilanteen selkiyttämiseksi. Tällä hetkellä testejä on kahdenlaisia: testit virustartunnan havaitsemiseksi sekä testit koronan vasta-aineiden havaitsemiseksi. Vasta-ainetesteillä selvitetään, onko henkilö jo aiemmin jossain vaiheessa altistunut virukselle, eli onko hänen elimistönsä tuottanut viruksen vasta-aineita. Ohjeilla pyritään tukemaan EU-maita testausmenetelmien tuloksellisessa ja luotettavassa käytössä pandemian eri vaiheissa, myös silloin, kun eristystoimenpiteistä aletaan vaiheittain luopua. Luotettavien tietojen avulla minimoidaan rajoitusten purkamisen riskit, ja päätökset voidaan tehdä tieteellisen näytön perusteella.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissiolta ohjeita lääkkeiden saatavuuden turvaamiseksi
|
Komissio on Euroopan lääkeviraston (EMA) tuella kartoittanut lääkkeiden saatavuuden nykytilannetta. Samalla on seurattu kokonaiskysyntää EU-maissa sekä EU:n ulkopuolisten maiden vientikieltojen vaikutuksia. Lääkepulan riski johtuu lähinnä siitä, että koronaviruspotilaiden hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden kysyntä on kasvanut sairaaloissa. Lisäksi protektionistiset toimenpiteet, kuten vientikiellot ja kansallinen ylivarastointi, sekä maiden väliset kuljetusesteet vaikeuttavat tilannetta. Komission ohjeissa käsitellään lääkesaatavuuden optimaalista hallintaa, jotta kysyntä ja tarjonta saataisiin tasapainoon. Komission mukaan EU-maiden tulisi poistaa vientikieltoja ja rajoituksia ja välttää tarpeetonta lääkkeiden varastointia. Viranomaisten olisi myös pyrittävä torjumaan tiettyjen lääkkeiden koronavaikutuksia koskevan virheellisen tiedon leviämistä. Virheellinen tieto voi johtaa hamstraamiseen, kun lääkkeitä ryhdytään paniikinomaisesti ostamaan turhaan.
|
Lue lisää...
|
|
|
Matkustamista EU-alueelle rajoitettava 15. toukokuuta saakka
|
Komissio on kehottanut EU-maita jatkamaan EU:hun suuntautuvaa muuta kuin välttämätöntä matkustamista koskevaa väliaikaista rajoitusta 15. toukokuuta saakka. Komissio toteaa, että rajoitus on saavuttanut tavoitteen vähentää matkustamista tuntuvasti. Pandemian torjumiseksi tarvitaan kuitenkin enemmän kuin 30 päivää. Komissio muistuttaa koordinoinnin tärkeydestä, koska toimet EU:n ulkorajoilla tehoavat ainoastaan, jos niistä päättävät ja niitä toteuttavat kaikki EU:n jäsenmaat ja Schengen-maat kaikilla ulkorajoilla samalla tavalla samaan päivämäärään saakka. Komission tilannearvion mukaan uusien tauti- ja kuolemantapausten määrä jatkaa kasvuaan eri puolilla EU:ta ja pandemia etenee EU:n ulkopuolella, myös maissa, joista tulee tavallisesti vuosittain miljoonia matkailijoita EU:hun. Tässä tilanteessa matkustusrajoituksen jatkaminen on välttämätöntä, jotta voidaan vähentää taudin leviämisriskiä.
|
Lue lisää...
|
|
|
Ohjeet merirahtiliikenteen turvaamiseksi poikkeustilanteessa
|
Suuri osa Euroopan, myös Suomen, rahtiliikenteestä hoidetaan meriteitse. Siksi on hyvin tärkeää pitää merirahtiliikenne toiminnassa koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. ”Merenkulkijat pitävät taloutemme ja toimitusketjujemme elintärkeät kanavat avoimina, sillä 75 prosenttia EU:n maailmankaupasta ja 30 prosenttia kaikista EU:n sisällä kulkevista tavaroista kuljetetaan meritse.”, sanoo EU:n liikennekomissaari Adina Vălean. Laivahenkilöstö työskentelee usein poissa kotoa kuukausia kerrallaan. Joka kuukausi noin 100 000 laivatyöntekijän työrupeama päättyy, jolloin miehistö on vaihdettava satamassa. Usein saapumis-/lähtösatama sijaitsee työntekijän kotimaan ulkopuolella. Merirahtiliikenteen turvaamiseksi komissio on nyt antanut ohjeita mm. siitä, miten rahtialusten miehistöjen vuorovaihdot hoidetaan satamissa turvallisesti. Komissio kehottaa kaikkia EU:n satamavaltioita perustamaan erityismenettelyin toimivia satamia, joissa miehistönvaihdokset kyetään hoitamaan hallitusti.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissio keventää kartellisääntöjä lääkeyhtiöiden yhteistyön helpottamiseksi
|
Komissio sallii väliaikaisesti lääkeyhtiöiden tilapäisen, normaalitilanteessa mahdollisesti EU:n kartellisääntöjen vastaisen, tiiviimmän yhteistyön. Nyt vallitsevat olosuhteet saattavat johtaa kriittisten terveydenhuollon tarvikkeiden pulaan, joka voi pahentua pandemian kehittyessä. Puutetta voi syntyä erityisesti koronaviruspotilaiden hoidossa käytettävistä lääkkeistä ja terveydenhuollon laitteista. Tässä tarvittavan yhteistyön ja sopimisen mahdollistamiseksi komissio on nyt keventänyt kartellisääntelyä. Komissio on myös hyväksynyt rinnakkaislääkevalmistajien Medicines for Europe järjestön uuden yhteistyöhankkeen. Kyseessä on lääkevalmistajien vapaaehtoinen yhteistyöhanke, jolla pyritään turvaamaan koronaviruspotilaiden hoidossa tarvittavien kriittisten sairaalalääkkeiden saatavuus. Rinnakkaisvalmistajat tuottavat valtaosan kriittisistä sairaalalääkkeistä, joita tarvitaan nyt nopeasti suuria määriä lääkepulan välttämiseksi.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissio ehdottaa laajemman pääomituksen sallimista valtiontukisääntöjen puitteissa
|
Komissio ehdottaa, että EU:n valtiontukisääntöjen joustoja laajennetaan edelleen antamalla EU-maille mahdollisuus pääomittaa yrityksiä. Koska tällaisella julkisella pääomittamisella voi olla merkittävä vaikutus kilpailuun, sitä olisi käytettävä vasta viimeisenä keinona. Siksi sille asetetaan selkeät ehdot, jotka koskevat valtion osuutta ja irtautumista yrityksistä, kun sen aika tulee. Hätätoimenpiteet ja rajoitukset, joita EU-maat ovat joutuneet toteuttamaan, vaikuttavat monien EU:n yritysten toimintaan ja ovat vähentäneet merkittävästi kysyntää. Tästä aiheutuvat tappiot voivat rajusti heikentää yritysten pääomatilannetta ja vaikeuttaa niiden markkinaehtoisia lainansaantimahdollisuuksia. Tarkoin kohdennetut valtion toteuttamat pääomitusjärjestelyt voivat vähentää koko EU:n talouteen kohdistuvaa riskiä. EU-maat voivat nyt kommentoida komission ehdotusta. Komissio pyrkii ottamaan lisäjoustot käyttöön jo tällä viikolla.
|
Lue lisää...
|
|
|
Laaja kuuleminen EU:n ilmastotoimista: Kerro mielipiteesi!
|
Komission laatimassa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa esitetään, miten Euroopasta voi tulla ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Poliittisten päätösten ja lainsäädännön lisäksi muutokseen tarvitaan yhteiskunnan kaikkien tasojen panosta. Tätä varten komissio aikoo laatia osana vihreän kehityksen ohjelmaa eurooppalaisen ilmastosopimuksen, eräänlaisen yhteiskuntasopimuksen, joka antaa kaikille mahdollisuuden vaikuttaa suunniteltaessa uusia ilmastotoimia, jaettaessa tietoa, käynnistettäessä ruohonjuuritason toimia ja esiteltäessä ratkaisuja, joita myös muut voivat soveltaa. Sopimuksen sisällöstä on nyt käynnistetty laaja kuuleminen, jonka tuloksia käytetään sopimuksen muokkaamisessa ennen kuin se julkistetaan Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan konferenssin (COP26) yhteydessä. Kyselyn suomenkieliseen versioon pääset sivun yläreunassa olevasta kielivalikosta ja vastata voi 27. toukokuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
|
Linkkivinkit
|
Puheenjohtaja von der Leyen: ”Kriisin jälkeen kohti kestävämpää, vihreämpää ja digitaalisempaa Eurooppaa”
|
”Euroopassa on aiemminkin ollut talouskriisejä. Taloutemme ei kuitenkaan ole koskaan kokenut tällaista äkkipysäystä. Syyllisiä ei ole, ja kaikki tarvitsevat tukea.Tämä edellyttää ennennäkemättömiä toimenpiteitä ja sen varmistamista, että taloutemme on valmis nousuun heti kun se on mahdollista,” sanoi komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen Euroopan parlamentin täysistunnossa 16. huhtikuuta pitämässään puheessa. ”Tämä kriisi eroaa kaikista muista tunnetuista kriiseistä. Se vaikuttaa vakavasti täysin terveisiin yrityksiin, koska käytännössä koko yhteiskunta on pysäytetty. Tämän vuoksi tarvitsemme innovatiivisia ratkaisuja ja enemmän liikkumavaraa monivuotisessa rahoituskehyksessä, jotta saamme käyntiin mittavat julkiset ja yksityiset investoinnit. Tämä käynnistää taas talouksiemme toiminnan ja edistää elpymistä kohti kestävämpää, vihreämpää ja digitaalisempaa Eurooppaa.”
|
Lue lisää...
|
|
|
Medialukutaito ja lähdekritiikki valttia somessa
|
Sosiaalista mediaa käytetään yhä enemmän uutislähteenä perinteisten tiedotusvälineiden rinnalla ja jopa niiden sijaan. Raja informaation ja disinformaation välillä hämärtyy, ja vaatii tarkkuutta erottaa oikea tieto virheellisestä ja valheellisesta. Varsinkin teknisesti vääristeltyjen ja tekaistujen videoiden kautta disinformaatio leviää helposti eteenpäin. Videoiden taustalla voi olla joko yksittäisiä henkilöitä tai erilaisia ryhmittymiä. Laajalle levitessään videot aiheuttavat turhia väärinkäsityksiä ja jopa vihapuhetta. Videoiden levittäjät voivat pyrkiä myös saamaan taloudellista hyötyä mainostulojen muodossa. Pahimmillaan tarkoituksena voi olla puuttua ulkopuolelta julkiseen keskusteluun tai horjuttaa yhteiskuntaa. Disinformaation torjunta onnistuu parhaiten, kun muistaa olla kriittinen, tarkistaa lähteet ja harkitsee tarkkaan, ennen kuin jakaa videoita eteenpäin. Katso lyhyt kooste disinformaation olemuksesta ja vaikutuksista.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissio koordinoi koronatoimia
|
Komission puheenjohtaja von der Leyen on lähtenyt vahvasti ajamaan koordinoituja EU:n toimia koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, terveydenhuoltojärjestelmien kantokyvyn ylläpitämiseksi ja viruksen talousvaikutusten minimoimiseksi. Komissio on muun muassa tilapäisesti höllentänyt EU-maita koskevia velka- ja budjettivajesääntöihin. Komissio on myös keventänyt EU:n valtiontukisääntöjä, joilla suitsitaan kilpailua vääristävää valtiontukea, eli EU-mailla on lupa myöntää virustilanteen vuoksi talousvaikeuksiin joutuville yrityksille enemmän valtiontukea. Lisäksi komissio rahoittaa virukseen tehoavan rokotteen nopeaa kehittämistä sekä pyrkii yhteishankinnoin ja tarvikevalmistajia auttamalla varmistamaan, että Euroopassa on saatavilla riittävästi esimerkiksi käsidesinfiointinesteitä, hengityssuojaimia ja muita tarvikkeita. Komissio koordinoi myös liikkumisrajoituksia ja pyrkii turvaamaan tavaraliikenteen. Von der Leyenin videolausunnot komission toimista löytyvät linkin takaa.
|
Lue lisää...
|
|
|
Eurooppanuorten Linnaseminaari ehdolla Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon saajaksi
|
Eurooppanuoret on Linnaseminaari -hankkeellaan Suomen ehdokas vuoden 2020 Kaarle Suuri nuorisopalkinnon voittajaksi. ”Linnaseminaari on kasvanut ja kehittynyt viime vuosien aikana yhdeksi vuoden merkittävimmistä nuorten Eurooppa-tapahtumista. On upeaa, että nuorilta nuorille tehty työ tunnustetaan”, kommentoi Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaa. Euroopan parlamentti palkitsee yhdessä Aachenin kansainvälisen Kaarle Suuri -palkintosäätiön kanssa vuosittain hankkeita, jotka muun muassa edistävät eurooppalaisen identiteetin kehitystä ja tarjoavat nuorille käytännön esimerkkejä siitä, kuinka eurooppalaisuus sitoo meitä yhteen. Palkintona voittajat saavat rahoitusta projektilleen ja pääsevät vierailemaan parlamentissa. Koronapandemian vuoksi tämän kevään palkintoseremonia on lykätty myöhempään ajankohtaan. Viime vuonna Eurooppanuoret ylsi koko Euroopan tasolla toiselle sijalle Eurooppalainen kansalaisuutesi -hankkeella.
|
Lue lisää...
|
|
|
Disinformaation sijaan faktatietoa koronaviruksesta
|
Verkossa liikkuu paljon virheellistä ja vääristeltyä tietoa eli disinformaatiota. Myös koronaviruksen yhteydessä on levitetty virheellisiä väitteitä. Onkin tärkeä muistaa aina lähdekritiikki. Luotettavinta tietoa saa terveysviranomaisten kautta, ja EU:ssa kattavimmat tiedot julkaistaan Euroopan tartuntatautivirasto ECDC:n sivustolla. Komissio osallistuu disinformaation torjuntaan yhteistyössä sosiaalisen median verkkoalustojen kanssa. Vääriä, harhaanjohtavia ja terveydelle vahingollisia tietoja poistetaan ja luotettavalle tiedolle annetaan enemmän näkyvyyttä. Koronavirustoimia koskevalle komission verkkosivustolle on kerätty disinformaation torjuntaan liittyvää tietoa ja linkkejä. Koronaviruksesta esitetään faktatietoja verkossa esitettyjen virheellisten väitteiden sijaan. Sivusto sisältää linkit muun muassa ECDC:n ja WHO:n ajantasaiseen tietoon.
|
Lue lisää...
|
|
|
Oppisoppi – materiaaleja kotiopiskeluun
|
Iso osa suomalaisistakin joutuu nyt pysyttelemään kotioloissa koronavirusepidemian vuoksi. Suurin osa koululaisista ja opiskelijoista joutuu myös etäopiskelemaan kotoa käsin. Oppisoppi-sivusto tarjoaa opettajille ja kotona opiskeleville monenlaista oppimateriaalia ja ajanvietettä: verkko-opiskeluaineistoja, videoita, tietovisoja, pelejä yms. Sivustolla on materiaaleja monista aiheista, kuten vaikkapa EU:n historiasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä, ympäristön ja ilmaston suojelusta ja tasa-arvo- ja perusoikeuskysymyksistä. Aineistot on jaoteltu ikäryhmittäin alle 9-vuotiaista yli 15-vuotiaisiin ja ne ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Sivustolla kerrotaan myös koulujen kansainvälisistä yhteistyömahdollisuuksista ja siihen saatavilla olevasta rahoituksesta sekä opiskelusta ja vapaaehtoistyöstä ulkomailla.
|
Lue lisää...
|
|
|
Toimittajaksi aikoville nuorille haku Brysseliin journalismioppiin
|
Journalismin opiskelijoilla on taas mahdollisuus hakea Euroopan komission Youth4Regions-ohjelmaan. Ohjelmaan haetaan lähettämällä lyhyt artikkeli tai videoraportti hankkeesta, joka on saanut EU-rahoitusta. Tämän vuoden aiheena on solidaarisuus Euroopassa, ja erityisesti kannustetaan kertomaan luovista ratkaisuista koronaviruspandemian torjunnassa ja poikkeusolosuhteissa elämisessä. Hakemusten perusteella valitaan 33 nuorta aikuista (ikähaarukka 18–30 vuotta), jotka kutsutaan Brysseliin EU:n alueiden ja kuntien teemaviikoksi 11.–16. lokakuuta. He pääsevät kouluttautumaan ja työskentelemään kokeneiden journalistien ohjauksessa sekä tutustumaan EU:n päätöksentekojärjestelmään ja paikallisiin medioihin. Lisäksi kahdelle osallistujista myönnetään aloittelevien toimittajien Megalizzi–Niedzielski-palkinto. Hakuaikaa on 13. heinäkuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
EU:n terveyspalkintokilpailu 2020
|
EU:n terveyspalkintokilpailun (2020 EU Health Award) aiheina ovat tänä vuonna rokotukset ja terveelliset elämäntavat. Rokotusteemassa etsitään organisaatioita, kouluja ja päiväkoteja, jotka ovat onnistuneesti edistäneet lasten ja nuorten (0–18 vuotta) rokotuskattavuutta. Elämäntapateemassa taas halutaan nostaa esiin kaupunkeja ja kouluja, jotka ovat erityisen hyvin edistäneet paikallisyhteisössään lasten ja nuorten (6–18 vuotta) terveellisiä elämäntapoja. Kategoriansa parhaaksi valittu hanke tai toimintamuoto saa 50 000 euron rahapalkinnon, toiseksi tullut 30 000 euron palkinnon ja kolmannelle sijalle yltävä 20 000 euron palkinnon. Kummankin kategorian kolme parasta osallistujaa julkistetaan marraskuussa. Ilmoittautumisaikaa kilpailuun on 29. huhtikuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
Kilpailu innovatiivisille kaupungeille
|
Vuoden 2020 European Capital of Innovation -kilpailu, josta käytetään myös nimeä iCapital, on alkanut. Kilpailussa palkitaan kaupunkeja, jotka ovat erityisen onnistuneesti kyenneet hyödyntämään innovatiivisia ratkaisuja, esimerkiksi kaupunkiliikkuvuuden, ilmastonmuutoksen torjunnan, paikallisdemokratian tai syrjäytymisen ehkäisyn alalla, asukkaidensa elämänlaadun parantamiseen. Kilpailun voittajalle on luvassa miljoonan euron rahapalkinto. Loppukilpailuun päässeet viisi seuraavaksi tullutta kaupunkia saavat kukin 100 000 euron palkinnon. Pääpalkinnon ovat aiemmin voittaneet Barcelona, Amsterdam, Pariisi, Ateena ja Nantes. Espoo sijoittui viime vuonna kuuden parhaan kaupungin joukkoon. Hakuaikaa kilpailuun on 23. kesäkuuta saakka ja voittajat julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa syyskuussa Brysselissä.
|
Lue lisää...
|
|
|
RegioStars-kilpailu aluekehityshankkeille
|
Komissio palkitsee vuosittain EU:n rahoittamia hankkeita, jotka ovat malliesimerkkejä huippuosaamisesta ja uusista lähestymistavoista aluekehityksen alalla. Erityisen hyvin toimivien hankkeiden esiin nostamisella halutaan innostaa muita alueita ja projekteja kaikkialla Euroopassa, joten ne saavat runsaasti näkyvyyttä EU:n alueella. Palkinnot jaetaan vuosittain viidessä kategoriassa, minkä lisäksi myös yleisön suosikki palkitaan erikseen. Kategorioiden voittajat saavat myös 5000 euron mediasopimuksen hankkeen näkyvyyden lisäämiseksi. Tänä vuonna kategoriat ovat: 1. Teollisuuden muutos älykästä Eurooppaa varten, 2. Kiertotalous vihreää Eurooppaa varten, 3. Taidot ja koulutus digitaalista Eurooppaa varten, 4. Kansalaisten sitoutuminen yhtenäisiä eurooppalaisia kaupunkeja varten ja 5. Nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen rajat ylittävässä yhteistyössä – Interreg 30 vuotta. Hakuaikaa on Eurooppa-päivään eli 9. toukokuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
Euroopan kansalaisen palkinnon haku käynnissä
|
Euroopan parlamentin vuotuinen Euroopan kansalaisen palkinto on jälleen haettavissa. Palkinnolla annetaan tunnustusta esimerkiksi hankkeille, joilla edistetään EU-maiden kansalaisten keskinäistä ymmärtämystä ja lähentymistä tai helpotetaan rajat ylittävää tai valtioiden välistä yhteistyötä. Palkittava hanke voi myös koskea rajat ylittävää tai valtioiden välistä kulttuuriyhteistyötä, joka auttaa vahvistamaan Eurooppa-henkeä tai Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistettuja arvoja. Kansalaiset, ryhmät, yhdistykset tai järjestöt voivat hakea Euroopan kansalaisen palkintoa toteuttamistaan hankkeista tai nimetä ehdolle yhden muun kansalaisen, ryhmän, yhdistyksen tai järjestön. Huom. Hakuaikaa jatkettu 30.6. saakka. Palkinnon voittajat kutsutaan Euroopan parlamentissa pidettävään palkintoseremoniaan. Suomenkieliseen hakulomakkeeseen pääsee hakusivun yläkulmassa olevan kielivalikon kautta.
|
Lue lisää...
|
|
|
EU Datathon – kilpailu datasovelluksille
|
Komission järjestämässä nyt neljättä kertaa toteutettavassa EU Datathon -kilpailussa haetaan uusia innovatiivisia sovelluksia, joissa hyödynnetään EU:n alueella saatavilla olevia lukuisia avoimen datan aineistoja. Sovelluksissa voidaan esimerkiksi yhdistellä EU:n tason avointa dataa alueellisen tason avoimeen dataan. Sovelluksilla on haettava ratkaisuja neljään laajaan haastekokonaisuuteen, jotka vastaavat Ursula von der Leyenin komission poliittisia painopisteitä: ”Euroopan vihreän kehityksen ohjelma”, ”Ihmisten hyväksi toimiva talous”, ”Uutta vauhtia eurooppalaiselle demokratialle” ja ”Euroopan digitaalinen valmius”. Kilpailun 12 finalistia kutsutaan lokakuussa Brysseliin Euroopan alueiden ja kaupunkien konferenssiin esittelemään ideoitaan. Kunkin haastekokonaisuuden kolmelle parhaaksi valitulle sovellusidealle on luvassa rahapalkinnot: 12 000, 8 000 ja 5000 euroa. Kilpailuun voi hakea mukaan 3. toukokuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
|
Avoimet työpaikat
|
IT-alan kouluttajalle töitä Tallinnassa
|
Tallinnassa sijaitseva EU:n tietojärjestelmävirasto EU-LISA hakee palvelukseensa väliaikaista toimihenkilöä valmiuksien kehittämisen asiantuntijaksi vastaamaan erityisesti yhteentoimivuutta ja uusia järjestelmiä koskevasta koulutuksesta. Viraston tehtävänä on hallinnoida Eurodac-järjestelmää sormenjälkien vertailua varten, Schengenin tietojärjestelmää (SIS II) ja viisumitietojärjestelmää (VIS) eli välineitä, jotka ovat olennaisia Schengenin alueen turvaamisen ja rajaturvallisuuden sekä turvapaikka- ja viisumipolitiikan kannalta. Hakuprosessissa menestyneet pääsevät ensin varallaololistalle, jolta otetaan palvelukseen ensin yksi hakija. Muille voidaan tarjota työpaikkaa myöhemmin. Varallaololista on voimassa vuoden 2023 loppuun (voimassaoloa voidaan jatkaa). Huom. Hakuaikaa on jatkettu 20. huhtikuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
Frontex hakee Varsovaan määräaikaista insinööriä
|
Varsovassa sijaitsevassa Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexissa on avoinna määräaikaisen järjestelmäinsinöörin paikka. Tehtävässä edellytetään erityisesti merirajavalvonnan, antennijärjestelmien ja maanpäällisen rajavalvonnan järjestelmätekniikan vankkaa osaamista. Sopimus tehdään 5 vuodeksi, ja se voidaan uusia. Toimenkuvaan sisältyy muun muassa erilaisia teknisten ratkaisujen arviointi-, määrittely- ja hankintatehtäviä. Hakijoilta edellytetään vähintään alempaa korkeakoulututkintoa sekä vähintään kuuden vuoden työkokemusta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Lisäksi edellytetään vahvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valintamenettelyn läpäisseistä hakijoista laaditaan varallaololista, jolta voidaan palkata myös myöhemmin vastaaviin tehtäviin, kun Frontexissa avautuu uusia paikkoja. Varallaololista on voimassa kaksi vuotta, mutta sen voimassaoloa voidaan jatkaa. Hakuaika päättyy 11. toukokuuta.
|
Lue lisää...
|
|
Työpaikat EU:n toimielimissä
|
Yhdelle sivustolle koottuna löytyy suomeksi kattava tietopaketti virkamiesurasta, määräaikaisista työmahdollisuuksista ja harjoitteluista Euroopan komissiossa ja muissa EU:n toimielimissä. Sivusto sisältää osiot muun muassa avoimista työpaikoista, hakumenettelystä, käytännön työskentelystä EU:n palveluksessa, harjoittelujaksoista, tutkijoille tarjolla olevista tehtävistä sekä rekrytointeja hoitavasta EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSOsta.
|
Lue lisää...
|
|
Avoimien EU-työpaikkojen hakutietokanta
|
EU:n henkilöstövalintatoimiston EPSOn tietokannasta voi hakea avoimia EU-työpaikkoja aihealueen, sopimustyypin, palkkaluokan ja toimipaikan perusteella. Tietokannassa on tarjolla sekä vakituisia että määräaikaisia työsuhteita.
|
Lue lisää...
|
|
Harjoittelupaikat EU:n toimielimissä ja erillisvirastoissa
|
EU:n henkilöstövalintatoimiston EPSOn sivuilta löytyy keskitetysti tietoa EU:n eri toimielinten ja lukuisten EU:n alaisten erillisvirastojen, kuten Helsingissä sijaitsevan Euroopan kemikaalivirasto ECHAn, tarjoamista harjoittelumahdollisuuksista. Useimmat EU-elimet tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto sekä harjoittelusta maksettava palkka/korvaus vaihtelee isäntäorganisaation ja sijaintimaan kustannustason mukaan. Vuosittain harjoittelijoita otetaan yhteensä n. 1200.
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
Tämä on Euroopan komission Suomen-edustuston uutiskirje. Ohjeet uutiskirjeen tilaamiseen ja tilauksen lopettamiseen löytyvät täältä.
Uutiskirjeeseen sovellettavat vastuuvapaus-, tekijänoikeus- ja tietosuojasäännöt löytyvät täältä.
|
|