|
Euroopan komission Suomen-edustusto
|
Uutiskirje
|
|
 |
Sisällysluettelo - 9/2020
|
|
|
|
 |
|
|
 |
Uutiset
|
Uusi 100 miljardin tilapäinen lainajärjestely irtisanomisten välttämiseksi
|
Komissio ehdottaa koronakriisistä aiheutuvien työttömyysriskien lieventämiseen tilapäistä SURE-tukijärjestelyä. Järjestelyn kautta EU voisi myöntää jäsenmaille lainaa edullisin ehdoin. Järjestelyn käytössä olisi yhteensä 100 miljardia euroa. Lainat auttaisivat EU-maita selviytymään julkisten menojen äkillisestä kasvusta, joka johtuu maiden toteuttamista työllisyyden turvaamiseen tähtäävistä toimista. EU-maiden takaamaa ja komission EU-maiden hyväksynnällä myöntämää lainaa voisi saada esimerkiksi julkisen rahoituksen kautta toimivien työajan lyhentämisjärjestelmien kustannuksiin. Niiden avulla taloudellisissa vaikeuksissa olevat yritykset voivat tietyissä olosuhteissa tilapäisesti vähentää työntekijöidensä työtunteja ja tekemättömistä työtunneista maksetaan työntekijöille julkista tulotukea. Järjestely olisi tilapäinen. Sen kesto ja soveltamisala olisi rajattu yksinomaan koronaviruspandemian seurausten hallitsemiseen.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissio suuntaa lisää EU-varoja koronatoimiin
|
Komissio ehdottaa kaikkien käytettävissä olevien EU-varojen uudelleensuuntaamista koronakriisitoimiin. Komissio ehdottaa lisävaroja mm. vähävaraisimmille suunnatun avun rahastoon. Lisäksi ehdotetaan erityistukea kalastajille ja maataloustuottajille rakennerahastoista sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta. Komissio ehdottaa myös, että kaikki Euroopan aluekehitysrahaston, Euroopan sosiaalirahaston ja koheesiorahaston sitomattomat varat otetaan käyttöön kriisin vaikutusten lieventämiseksi. EU-mailta ei poikkeuksellisesti edellytetä vastarahoitusosuutta, koska ne käyttävät jo nyt kaikkia keinojaan kriisin ratkaisemiseksi. Myös hallintoa yksinkertaistetaan. Erityiseen hätätilan tukijärjestelyyn osoitetaan 3 miljardia euroa, josta 300 miljoonaa euroa varataan RescEU-ohjelmaan yhteisten laitevarastojen tukemiseksi. Ensimmäiseksi keskitytään kansanterveyskriisin hallintaan ja elintärkeiden laitteiden ja tarvikkeiden saatavuuden turvaamiseen.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissiolta menetelmä koronatestien luotettavuuden varmistamiseen
|
Euroopan komission tutkimuskeskuksen JRC:n tutkijat ovat kehittäneet uuden referenssinäytteen eli vertailumateriaalin, jota koronavirustestejä tekevät laboratoriot voivat käyttää tarkistaakseen testien toimivuuden ja välttääkseen väärät negatiiviset tulokset. Väärä negatiivinen tulos tarkoittaa testitulosta, jonka mukaan potilaalla ei olisi koronavirustartuntaa, vaikka hänellä todellisuudessa se on. Tuoreessa EU:n selvityksessä kävi ilmi, että positiivisen vertailumateriaalin puute on yksi kolmesta merkittävimmästä ongelmasta, jotka vaikeuttavat luotettavaa koronatestausta testilaboratorioissa. Tällä hetkellä vertailumateriaalinäytteitä on valmiina 3 000 kappaletta. Ne toimitetaan testilaboratorioihin, virologian asiantuntijalaitoksiin ja sairaaloihin eri puolilla EU:ta. Tavoitteena on mahdollistaa jopa 60 miljoonan laboratoriotestin todentaminen EU-maissa.
|
Lue lisää...
|
|
|
Lisärahoitusta eurooppalaisten kotiutuslennoille ja EU:n varmuusvarastolle
|
Komissio on ehdottanut, että EU:n budjetista osoitetaan 75 miljoonaa euroa lisärahoitusta eurooppalaisten kotiuttamislentoihin ja koronaviruksen torjunnassa ja hoidossa tarvittavien laitteiden ja tarvikkeiden RescEU-varmuusvaraston kasvattamiseen. EU on osallistunut unionin pelastuspalvelumekanismin kautta kotiutuslentojen rahoittamiseen. EU osallistuu yhteisvastuuperiaatetta noudattaen sellaisten kotiutuslentojen kustannuksiin, joilla kuljetetaan useamman kuin yhden jäsenmaan kansalaisia. Lennoilla on epidemian alkamisen jälkeen palannut Eurooppaan jo 2 312 ihmistä Kiinasta, Japanista, Yhdysvalloista, Marokosta, Tunisiasta, Georgiasta, Filippiineiltä ja Kap Verdeltä. Lähipäiville on suunnitteilla yli 80 uutta kotiutuslentoa. RescEU-varmuusvarasto sisältää hengityskoneita, hengityssuojaimia ja keskeisen tärkeitä terveydenhuollon tarvikkeita. Lisärahoituksen myötä sen kokonaismäärärahat nousisivat 80 miljoonaan euroon.
|
Lue lisää...
|
|
|
Lisäohjeita kriittisten alojen työntekijöiden rajanylityksistä
|
Komissio on antanut uusia ohjeita siitä, miten liikkuvat työntekijät pääsevät EU:n sisällä työpaikalleen erityisesti niissä ammateissa, jotka ovat kriittisiä koronaviruspandemian torjunnassa. Näihin sisältyvät muun muassa terveydenhuollossa ja elintarvikealalla työskentelevät sekä esimerkiksi lasten- ja vanhustenhoidon työntekijät ja yleishyödyllisten laitosten henkilöstö. Naapurimaassa työssä käyvien ns. rajatyöntekijöiden olisi annettava jatkaa rajan ylittämistä, jos työskentely kyseisellä alalla on edelleen sallittua kohdemaassa. Maiden olisi kohdeltava rajatyöntekijöitä ja kotimaassaan työskenteleviä samalla tavoin. Myös maatalouden kausityöntekijöiden osalta maiden olisi vaihdettava tietoja tarpeistaan ja varmistettava erityisjärjestelyin tällaisten työntekijöiden sujuva liikkuminen, jotta kriisin aiheuttamaan työvoimapulaan voidaan reagoida. Maatalouden kausityöntekijät tekevät joissakin tapauksissa kriittistä sadonkorjuu-, istutus- ja viljelmien hoitotyötä.
|
Lue lisää...
|
|
|
EU ja WTO:n 15 muuta jäsentä perustavat tilapäisen riidanratkaisujärjestelmän
|
EU ja Maailman kauppajärjestön (WTO) 15 muuta jäsentä ovat päättäneet järjestelystä, joka antaa niille mahdollisuuden tehdä valituksia ja ratkaista kauppariitoja WTO:n valituselimen tämänhetkisestä halvaantumisesta huolimatta. Valituselimen toiminnan lamaantuminen johtuu pääasiassa Yhdysvaltain vastustuksesta sen jäsenten valintakysymyksessä. Nyt sovitulla tilapäisellä järjestelmällä taataan, että kauppariidat voidaan ratkaista puolueettoman ja riippumattoman sovittelun kautta, mikä on olennaisen tärkeää sääntöihin perustuvan monenvälisen kaupankäyntijärjestelmän kannalta. Sovittelujärjestely vastaa tavanomaisia WTO:n valitussääntöjä, ja siihen voivat osallistua kaikki halukkaat WTO:n jäsenet, niin kauan kuin WTO:n valituselin ei ole täysin toimintakykyinen. Mukaan järjestelyyn lähtivät heti alkuvaiheessa EU:n lisäksi Australia, Brasilia, Kanada, Kiina, Chile, Kolumbia, Costa Rica, Guatemala, Hong Kong, Meksiko, Uusi-Seelanti, Norja, Singapore, Sveitsi ja Uruguay.
|
Lue lisää...
|
|
|
Ohjeistusta lentorahtikuljetusten varmistamiseksi
|
Komissio on antanut uudet ohjeet, joilla varmistetaan erityisesti lääkinnällisten laitteiden kuljetusten toimivuus koronaviruskriisin aikana. Ohjeet koskevat ensi sijassa lentorahtitoimintaa. Toimenpiteisiin kuuluu väliaikaisten liikenneoikeuksien myöntäminen EU:n ulkopuolelta tulevalle rahtiliikenteelle, johon tavallisesti sovellettaisiin rajoituksia. Tämä koskee myös kuljetusta matkustajakoneilla. Ohjeiden mukaan EU-maiden on poistettava väliaikaisesti yölentokiellot tai lentojen lähtö- ja saapumisaikoja koskevat rajoitukset, kun kyse on välttämättömistä lentorahtioperaatioista. Lisäksi matkustajakoneiden käyttöä rahtioperaatioihin on helpotettava. Tavaroiden kuljetuksiin osallistuva henkilöstö, erityisesti lentomiehistö, on vapautettava matkustusrajoituksista ja karanteenitoimista. On myös varmistettava, että avoinna olevilla lentoasemilla on riittävästi kapasiteettia lentorahdin käsittelyyn.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissiolta erityistoimia maataloustuottajien avuksi
|
Komissio seuraa koronavirustilanteessa tiiviisti maatalousmarkkinoiden ja elintarvikekaupan kehittymistä. Maataloustuottajien tilanteen helpottamiseksi komissio on jo tehnyt tilapäisiä sääntömuutoksia. EU:n maataloustukien hakuaikaa on pidennetty toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Hiljattain hyväksyttyjen uusien tilapäisten valtiontukipuitteiden ansiosta maataloustuottajat voivat saada tukea jopa 100 000 euroa maatilaa kohden. Elintarvikkeita jalostavien ja markkinoivien yritysten osalta enimmäismäärä on 800 000 euroa. Tämän lisäksi EU-maat voivat myöntää maatalousalalla ns. vähämerkityksistä tukea, jota varten ei tarvita komissiolta ennakkohyväksyntää. Sen yläraja nostettiin hiljattain 20 000 euroon, mutta erityistapauksissa tukea voidaan myöntää parhaimmillaan 25 000 euroa. Näin ollen kansallisen tuen kokonaismäärä, joka voidaan yhdelle maatilalle myöntää tässä tilapäisessä erityistilanteessa, on 120 000 euroa (tai poikkeustapauksissa 125 000 euroa).
|
Lue lisää...
|
|
|
YIT:lle lupa myydä osa liiketoiminnasta Peabille
|
Rakennusyhtiö YIT:n kiviaines- ja päällysteliiketoiminnan myynnille on saatu komission hyväksyntä. Liiketoiminta siirtyy ruotsalaisen Peabin omistukseen. Kauppa koskee Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan liiketoimintaa. YIT toimii lisäksi Venäjällä, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Komissio antoi kaupalle hyväksynnän EU:n sulautuma-asetuksen nojalla. Hyväksynnälle ei asetettu ehtoja. Komission mukaan kauppa ei aiheuta kilpailuongelmia, koska yritysten markkina-asema ei yhteenlaskettunakaan ole kyseisillä markkinoilla ja kyseisissä toiminnoissa liian määräävä. Lisäksi markkinoilla on myös muita vahvoja kilpailijoita. Peabin toimialoihin kuuluvat muun muassa talonrakennus, maa- ja vesirakennus, tienrakennus ja betonin tuotanto.
|
Lue lisää...
|
|
|
Rikosuhridirektiivi saatettu osaksi lainsäädäntöä – rikkomusmenettely Suomea vastaan lopetettu
|
Komissio on päättänyt lopettaa rikkomusmenettelyn Suomea vastaan, sillä se on saanut Suomelta tiedot toimenpiteistä, joilla uhrien oikeuksia koskeva direktiivi eli ns. rikosuhridirektiivi saatetaan kokonaisuudessaan osaksi Suomen lainsäädäntöä. Myös Alankomaita, Irlantia ja Kreikkaa koskevat vastaavat menettelyt on lopetettu samoin perustein. Rikosuhridirektiivi vahvistaa merkittävästi rikosten uhrien ja heidän perheenjäsentensä oikeutta saada tietoa, tukea ja suojelua yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Direktiivi sisältää rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevat vähimmäisvaatimukset ja sillä varmistetaan, että rikoksen uhriksi joutuneiden henkilöiden asema tunnustetaan ja että heitä kohdellaan kunnioittavasti. Lisäksi direktiivissä vahvistetaan rikosuhrien tietyt prosessuaaliset oikeudet rikosoikeudenkäynneissä.
|
Lue lisää...
|
|
|
Laaja kuuleminen EU:n ilmastotoimista: Kerro mielipiteesi!
|
Komission laatimassa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa esitetään, miten Euroopasta voi tulla ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Poliittisten päätösten ja lainsäädännön lisäksi muutokseen tarvitaan yhteiskunnan kaikkien tasojen panosta. Tätä varten komissio aikoo laatia osana vihreän kehityksen ohjelmaa eurooppalaisen ilmastosopimuksen, eräänlaisen yhteiskuntasopimuksen, joka antaa kaikille mahdollisuuden vaikuttaa suunniteltaessa uusia ilmastotoimia, jaettaessa tietoa, käynnistettäessä ruohonjuuritason toimia ja esiteltäessä ratkaisuja, joita myös muut voivat soveltaa. Sopimuksen sisällöstä on nyt käynnistetty laaja kuuleminen, jonka tuloksia käytetään sopimuksen muokkaamisessa ennen kuin se julkistetaan Glasgow’ssa marraskuussa 2020 järjestettävän Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan konferenssin (COP26) yhteydessä. Kyselyn suomenkieliseen versioon pääset sivun yläreunassa olevasta kielivalikosta ja vastata voi 27. toukokuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
EU:n toimintatavat koronavirusepidemian aikana
|
EU:n toimielimet jatkavat toimintaansa poikkeusoloissa ja mukauttavat sitä tilanteen vaatimalla tavalla. Komissio koordinoi yhteisiä toimia koronavirusepidemian torjumiseksi ja tarjoaa tietoa viruksen leviämisestä ja tehokkaista toimista sen hillitsemiseksi. Komissaarit kokoontuvat etäyhteyksin. Yleisötilaisuudet ja tapahtumat komission tiloissa, myös Suomen-edustustossa, on peruttu toukokuun loppuun saakka. Neuvoston viralliset ministerikokoukset on peruttu huhtikuun loppupuolelle asti, mutta työt jatkuvat, osin epävirallisesti. EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Kroatia järjestää kokouksensa nyt puhelinkokouksina. Euroopan parlamentti jatkaa työtään, ja jäsenillä on mahdollisuus osallistua täysistuntoihin ja äänestää etäyhteydellä. Kattavat tiedot poikkeusjärjestelyistä on koottu Valtioneuvoston kanslian verkkosivulle.
|
Lue lisää...
|
|
|
 |
|
 |
Linkkivinkit
|
Komissio koordinoi koronatoimia
|
Komission puheenjohtaja von der Leyen on lähtenyt vahvasti ajamaan koordinoituja EU:n toimia koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, terveydenhuoltojärjestelmien kantokyvyn ylläpitämiseksi ja viruksen talousvaikutusten minimoimiseksi. Komissio ajaa muun muassa tilapäisiä höllennyksiä EU-maita koskeviin velka- ja budjettivajesääntöihin. Komissio on myös keventänyt EU:n valtiontukisääntöjä, joilla suitsitaan kilpailua vääristävää valtiontukea, eli EU-mailla on nyt lupa myöntää virustilanteen vuoksi talousvaikeuksiin joutuville yrityksille enemmän valtion tukea. Lisäksi komissio rahoittaa virukseen tehoavan rokotteen nopeaa kehittämistä sekä pyrkii yhteishankinnoin ja tarvikevalmistajia auttamalla varmistamaan, että Euroopassa on saatavilla riittävästi esimerkiksi käsidesinfiointinesteitä, hengityssuojaimia ja muita terveydenhuollon tarvikkeita. Komissio koordinoi myös liikkumisrajoituksia ja pyrkii turvaamaan tavaraliikenteen. Von der Leyenin videolausunnot löytyvät linkin takaa.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komission puheenjohtaja von der Leyenin puhe Euroopan parlamentissa
|
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen piti torstaina 26.3. Euroopan parlamentin täysistunnossa puheen EU:n koordinoiduista toimista covid-19-epidemiassa. Hän korosti, että kaikkien EU-maiden kannalta olisi järkevämpää ja tehokkaampaa toimia viruksen torjunnassa yhdessä ja koordinoidusti. ”Nyt vastassamme on näkymätön vihollinen, joka asettaa unionimme perusarvot koetukselle. Meidän kaikkien on jälleen luotettava toisiimme. Meidän kaikkien on jälleen autettava toisiamme näinä vaikeina aikoina. Tällä hetkellä kaikkein tärkein velvollisuutemme ja tavoitteemme on pelastaa eurooppalaisten henki ja elinkeinot. Mutta sekin päivä koittaa, ja toivon, ettei se ole kovin kaukana, jona meidän on katsottava eteenpäin ja saatava talous elpymään yhdessä”, von der Leyen sanoi.
|
Lue lisää...
|
|
|
Komissaari Urpilainen: ”Olen koivistomainen optimisti.”
|
”Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto tunnetaan lausahduksestaan: ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.” Vaikeasta ja vakavasta tilanteesta huolimatta olen koivistomainen optimisti. Me voitamme tämän viruksen, ja teemme sen yhdessä. Se tulee kuitenkin vaatimaan vielä paljon työtä. Ilman vaurioitakaan emme selviä. Olemme kuitenkin vahvempia yhdessä,” kirjoittaa EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen blogissaan. ”On myös ilmiselvää, että kumppanuustyössämme tulevat lähivuosina painottumaan terveydenhuoltojärjestelmien vahvistaminen ja kriisin taloudellisten ja sosiaalisten seurauksien hoitaminen. Koronavirus ei valitettavasti myöskään ole viimeinen vaikea asia, joka meidän on yhteistyössä ratkaistava. Kriisin keskelläkin on siis erittäin tärkeää pitää huolta kansainvälisestä yhteistyöstä ja yhteisistä työkaluistamme. Kumppanuus on monesti paras lääke, kun hätä on suurin.”
|
Lue lisää...
|
|
|
EU:n irtaantumisstrategia koronasta – mitä sen pitäisi sisältää
|
Koronakriisiä on hoidettu höllentämällä valtiontuen ja vakaus- ja kasvusopimuksen sääntöjä sekä tukemalla kriisistä kärsiviä maita, toimialoja ja alueita taloudellisesti. Komissio valmistelee myös strategiaa, jolla kriisistä päästäisiin jälleen normaaliin toimintaan ja talous saataisiin raiteilleen. Tehtävä ei ole helppo, sillä vaikutukset eri EU-maiden talouksiin ovat erilaisia eikä kriisin päättymisajankohta ole tiedossa kellään. ”Strategian laatimiselle on kuitenkin lyijynpainavat syyt. Yhteiset varjeltavat edut esimerkiksi sisämarkkinoiden ja euroalueen takia ovat mittavat. Jos yksi maa ei onnistu taudin selättämisessä tai sen talous nujertuu, mainingit ulottuvat korkeina naapureiden puolelle”, kirjoittaa Akavan kv. päällikkö ja EU:n talous- ja sosiaalikomitean jäsen Markus Penttinen. Strategiasta tulee Penttisen mukaan väistämättä mittava, jopa uuden EU:n hallitusohjelman kaltainen. Blogissamme Penttinen esittää ajatuksiaan siitä, millainen irtautumisstrategian pitäisi olla.
|
Lue lisää...
|
|
|
Precordior sai EU:n tukea sydänsairauksia tunnistavan sovelluksen kehittämiseen
|
Euroopan innovaationeuvosto (EIC) tarjoaa keskitetysti innovaatiorahoitusta, jolla on tarkoitus jalostaa tieteen tuloksia uudeksi liiketoiminnaksi ja auttaa innovatiivisia yrityksiä laajentamaan toimintaansa. Yksi suomalaisista tutkimuslähtöisistä tukea saaneista yrityksistä on turkulainen Precordior Oy. Precordior kehittää ainutlaatuista ja patenttisuojattua ratkaisua sydänsairauksien nopeaan ja luotettavaan tunnistamiseen. Teknologia perustuu älypuhelimien sisäänrakennettuihin liikeantureihin, kiihtyvyysanturiin ja erityisesti gyroskooppiin, jotka mahdollistavat sydämen kiertoliikkeen mittaamisen ja analysoinnin. Ratkaisu ei vaadi minkäänlaisia lisälaitteita, pelkkä älypuhelin riittää. ”Kehittämällämme CardioSignal-mobiilisovelluksella kuka tahansa voi helposti tarkistaa sydämensä toimintaa ja havaita eteisvärinän 96 % tarkkuudella”, kuvaa Juuso Blomster, Precordior Oy:n toimitusjohtaja ja kardiologi.
|
Lue lisää...
|
|
|
EU@Oodi vetää väkeä
|
Helsingin keskustakirjasto Oodissa sijaitseva EU:n tietopiste EU@Oodi on sekin nyt koronaviruspandemian vuoksi suljettuna. EU@Oodin ensimmäinen toimintavuosi on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin hiljainen. ”Kuten arvata saattaa, EU@Oodissa työskennellessä koskaan ei voi olla täysin varma mitä päivä tuo tullessaan. Kohtaamiset ja keskustelut infopisteellä voivat olla paitsi yllättäviä, myös erittäin kiinnostavia ja hedelmällisiä. Keskustakirjasto Oodin keräämän kotimaisen ja kansainvälisen kiinnostuksen siivittämänä myös EU@Oodi on tavoittanut reilun vuoden aukiolon aikana paljon vierailijoita paitsi Suomesta ja Euroopasta, myös erityisesti Aasiasta ja Venäjältä. Tämä on synnyttänyt monipuolista ajatustenvaihtoa ja parhaassa tapauksessa sekä vierailijat että me työntekijät olemme oppineet toisiltamme paljon,” kirjoittavat EU@Oodissa työskentelevät Merita ja Susanna.
|
Lue lisää...
|
|
|
Disinformaation sijaan faktatietoa koronaviruksesta
|
Verkossa liikkuu paljon virheellistä ja vääristeltyä tietoa eli disinformaatiota. Myös koronaviruksen yhteydessä on levitetty virheellisiä väitteitä. Onkin tärkeä muistaa aina lähdekritiikki. Luotettavinta tietoa saa terveysviranomaisten kautta, ja EU:ssa kattavimmat tiedot julkaistaan Euroopan tartuntatautivirasto ECDC:n sivustolla. Komissio osallistuu disinformaation torjuntaan yhteistyössä sosiaalisen median verkkoalustojen kanssa. Vääriä, harhaanjohtavia ja terveydelle vahingollisia tietoja poistetaan ja luotettavalle tiedolle annetaan enemmän näkyvyyttä. Koronavirustoimia koskevalle komission verkkosivustolle on kerätty disinformaation torjuntaan liittyvää tietoa ja linkkejä. Koronaviruksesta esitetään faktatietoja verkossa esitettyjen virheellisten väitteiden sijaan. Sivusto sisältää linkit muun muassa ECDC:n ja WHO:n ajantasaiseen tietoon.
|
Lue lisää...
|
|
|
Europolin muistilista kodin kyberturvallisuuteen
|
Koronavirus ajaa ihmiset neljän seinän sisälle. Kodin tietoliikenneyhteydet ovat kovassa käytössä, niin työasioissa kuin viihteenkin äärellä. Tämä lisää myös verkossa tapahtuvaa hämäräperäisempää toimintaa. Joka kodissa on suuri määrä laitteita, joiden tietoturvasta ja kyberturvallisuudesta kannattaa huolehtia tietomurtojen ja verkkohyökkäysten varalta. Kaikkia turvattavia laitteita ei helposti tule edes ajatelleeksi – jopa lasten käytössä olevat älylelutkin voivat aiheuttaa tietoturvariskin. EU:n poliisiyhteistyövirasto Europolin kyberrikostorjuntakeskus on koonnut muistilistalle muun muassa kotia, nettiostoksia ja epäilyttäviä yhteydenottoja koskevia neuvoja. Vinkkejä annetaan myös siitä, mitä kyberturva-asioita kannattaa käydä läpi lasten kanssa.
|
Lue lisää...
|
|
|
Oppisoppi – materiaaleja kotiopiskeluun
|
Iso osa suomalaisistakin joutuu nyt pysyttelemään kotioloissa koronavirusepidemian vuoksi. Suurin osa koululaisista ja opiskelijoista joutuu myös etäopiskelemaan kotoa käsin. Oppisoppi-sivusto tarjoaa opettajille ja kotona opiskeleville monenlaista oppimateriaalia ja ajanvietettä: verkko-opiskeluaineistoja, videoita, tietovisoja, pelejä yms. Sivustolla on materiaaleja monista aiheista, kuten vaikkapa EU:n historiasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä, ympäristön ja ilmaston suojelusta ja tasa-arvo- ja perusoikeuskysymyksistä. Aineistot on jaoteltu ikäryhmittäin alle 9-vuotiaista yli 15-vuotiaisiin ja ne ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Sivustolla kerrotaan myös koulujen kansainvälisistä yhteistyömahdollisuuksista ja siihen saatavilla olevasta rahoituksesta sekä opiskelusta ja vapaaehtoistyöstä ulkomailla.
|
Lue lisää...
|
|
|
EU:n terveyspalkintokilpailu 2020
|
EU:n terveyspalkintokilpailun (2020 EU Health Award) aiheina ovat tänä vuonna rokotukset ja terveelliset elämäntavat. Rokotusteemassa etsitään organisaatioita, kouluja ja päiväkoteja, jotka ovat onnistuneesti edistäneet lasten ja nuorten (0–18 vuotta) rokotuskattavuutta. Elämäntapateemassa taas halutaan nostaa esiin kaupunkeja ja kouluja, jotka ovat erityisen hyvin edistäneet paikallisyhteisössään lasten ja nuorten (6–18 vuotta) terveellisiä elämäntapoja. Kategoriansa parhaaksi valittu hanke tai toimintamuoto saa 50 000 euron rahapalkinnon, toiseksi tullut 30 000 euron palkinnon ja kolmannelle sijalle yltävä 20 000 euron palkinnon. Kummankin kategorian kolme parasta osallistujaa julkistetaan marraskuussa. Ilmoittautumisaikaa kilpailuun on 29. huhtikuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
Kilpailu innovatiivisille kaupungeille
|
Vuoden 2020 European Capital of Innovation -kilpailu, josta käytetään myös nimeä iCapital, on alkanut. Kilpailussa palkitaan kaupunkeja, jotka ovat erityisen onnistuneesti kyenneet hyödyntämään innovatiivisia ratkaisuja, esimerkiksi kaupunkiliikkuvuuden, ilmastonmuutoksen torjunnan, paikallisdemokratian tai syrjäytymisen ehkäisyn alalla, asukkaidensa elämänlaadun parantamiseen. Kilpailun voittajalle on luvassa miljoonan euron rahapalkinto. Loppukilpailuun päässeet viisi seuraavaksi tullutta kaupunkia saavat kukin 100 000 euron palkinnon. Pääpalkinnon ovat aiemmin voittaneet Barcelona, Amsterdam, Pariisi, Ateena ja Nantes. Espoo sijoittui viime vuonna kuuden parhaan kaupungin joukkoon. Hakuaikaa kilpailuun on 23. kesäkuuta saakka ja voittajat julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa syyskuussa Brysselissä.
|
Lue lisää...
|
|
|
RegioStars-kilpailu aluekehityshankkeille
|
Komissio palkitsee vuosittain EU:n rahoittamia hankkeita, jotka ovat malliesimerkkejä huippuosaamisesta ja uusista lähestymistavoista aluekehityksen alalla. Erityisen hyvin toimivien hankkeiden esiin nostamisella halutaan innostaa muita alueita ja projekteja kaikkialla Euroopassa, joten ne saavat runsaasti näkyvyyttä EU:n alueella. Palkinnot jaetaan vuosittain viidessä kategoriassa, minkä lisäksi myös yleisön suosikki palkitaan erikseen. Kategorioiden voittajat saavat myös 5000 euron mediasopimuksen hankkeen näkyvyyden lisäämiseksi. Tänä vuonna kategoriat ovat: 1. Teollisuuden muutos älykästä Eurooppaa varten, 2. Kiertotalous vihreää Eurooppaa varten, 3. Taidot ja koulutus digitaalista Eurooppaa varten, 4. Kansalaisten sitoutuminen yhtenäisiä eurooppalaisia kaupunkeja varten ja 5. Nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen rajat ylittävässä yhteistyössä – Interreg 30 vuotta. Hakuaikaa on Eurooppa-päivään eli 9. toukokuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
Euroopan kansalaisen palkinnon haku käynnissä
|
Euroopan parlamentin vuotuinen Euroopan kansalaisen palkinto on jälleen haettavissa. Palkinnolla annetaan tunnustusta esimerkiksi hankkeille, joilla edistetään EU-maiden kansalaisten keskinäistä ymmärtämystä ja lähentymistä tai helpotetaan rajat ylittävää tai valtioiden välistä yhteistyötä. Palkittava hanke voi myös koskea rajat ylittävää tai valtioiden välistä kulttuuriyhteistyötä, joka auttaa vahvistamaan Eurooppa-henkeä tai Euroopan unionin perusoikeuskirjassa vahvistettuja arvoja. Kansalaiset, ryhmät, yhdistykset tai järjestöt voivat hakea Euroopan kansalaisen palkintoa toteuttamistaan hankkeista tai nimetä ehdolle yhden muun kansalaisen, ryhmän, yhdistyksen tai järjestön. Haku päättyy 20.4. Palkinnon voittajat julkistetaan heinäkuussa ja kutsutaan Euroopan parlamentissa marraskuussa 2020 pidettävään palkintoseremoniaan. Suomenkieliseen hakulomakkeeseen pääsee hakusivun yläkulmassa olevan kielivalikon kautta.
|
Lue lisää...
|
|
|
EU Datathon – kilpailu datasovelluksille
|
Komission järjestämässä nyt neljättä kertaa toteutettavassa EU Datathon -kilpailussa haetaan uusia innovatiivisia sovelluksia, joissa hyödynnetään EU:n alueella saatavilla olevia lukuisia avoimen datan aineistoja. Sovelluksissa voidaan esimerkiksi yhdistellä EU:n tason avointa dataa alueellisen tason avoimeen dataan. Sovelluksilla on haettava ratkaisuja neljään laajaan haastekokonaisuuteen, jotka vastaavat Ursula von der Leyenin komission poliittisia painopisteitä: ”Euroopan vihreän kehityksen ohjelma”, ”Ihmisten hyväksi toimiva talous”, ”Uutta vauhtia eurooppalaiselle demokratialle” ja ”Euroopan digitaalinen valmius”. Kilpailun 12 finalistia kutsutaan lokakuussa Brysseliin Euroopan alueiden ja kaupunkien konferenssiin esittelemään ideoitaan. Kunkin haastekokonaisuuden kolmelle parhaaksi valitulle sovellusidealle on luvassa rahapalkinnot: 12 000, 8 000 ja 5000 euroa. Kilpailuun voi hakea mukaan 3. toukokuuta saakka.
|
Lue lisää...
|
|
|
 |
|
 |
Avoimet työpaikat
|
Europol hakee kahta juristia
|
Alankomaissa Haagissa sijaitsevassa Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirastossa Europolissa on avoinna kaksi juristin paikkaa. Tehtäviin valituista toinen avustaa työoikeudellisia asioita hoitavaa tiimiä ja toinen kauppaoikeudellisia asioita hoitavaa tiimiä, joten työ tarjoaa mahdollisuuden laajentaa osaamista jommallakummalla oikeudenalalla. Hakijoilta edellytetään vähintään kolmen vuoden työkokemusta kauppa- tai työoikeudellisista asioista sekä kirjallista ranskan kielen taitoa. Lisäksi toivotaan työkokemusta EU:n rahoituksen alalta (etenkin avustuksista) sekä kokemusta kaupallisten sopimusten laatimisesta ja tulkinnasta. Valintamenettelyn läpäisseistä hakijoista voidaan laatia myös varallaololista. Tehtävät ovat määräaikaisia – sopimus tehdään neljäksi vuodeksi, ja se voidaan uusia kahden vuoden määräajaksi. Mikäli sopimusta jatketaan tämän jälkeen, se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Hakemus on jätettävä viimeistään 5. huhtikuuta.
|
Lue lisää...
|
|
|
Työpaikat EU:n toimielimissä
|
Yhdelle sivustolle koottuna löytyy suomeksi kattava tietopaketti virkamiesurasta, määräaikaisista työmahdollisuuksista ja harjoitteluista Euroopan komissiossa ja muissa EU:n toimielimissä. Sivusto sisältää osiot muun muassa avoimista työpaikoista, hakumenettelystä, käytännön työskentelystä EU:n palveluksessa, harjoittelujaksoista, tutkijoille tarjolla olevista tehtävistä sekä rekrytointeja hoitavasta EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSOsta.
|
Lue lisää...
|
|
Avoimien EU-työpaikkojen hakutietokanta
|
EU:n henkilöstövalintatoimiston EPSOn tietokannasta voi hakea avoimia EU-työpaikkoja aihealueen, sopimustyypin, palkkaluokan ja toimipaikan perusteella. Tietokannassa on tarjolla sekä vakituisia että määräaikaisia työsuhteita.
|
Lue lisää...
|
|
Harjoittelupaikat EU:n toimielimissä ja erillisvirastoissa
|
EU:n henkilöstövalintatoimiston EPSOn sivuilta löytyy keskitetysti tietoa EU:n eri toimielinten ja lukuisten EU:n alaisten erillisvirastojen, kuten Helsingissä sijaitsevan Euroopan kemikaalivirasto ECHAn, tarjoamista harjoittelumahdollisuuksista. Useimmat EU-elimet tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto sekä harjoittelusta maksettava palkka/korvaus vaihtelee isäntäorganisaation ja sijaintimaan kustannustason mukaan. Vuosittain harjoittelijoita otetaan yhteensä n. 1200.
|
Lue lisää...
|
|
 |
|
|
Tämä on Euroopan komission Suomen-edustuston uutiskirje. Ohjeet uutiskirjeen tilaamiseen ja tilauksen lopettamiseen löytyvät täältä.
Uutiskirjeeseen sovellettavat vastuuvapaus-, tekijänoikeus- ja tietosuojasäännöt löytyvät täältä.
|
|