skip to main content
Newsroom

Overview    News

Ihmisen toiminta aiheuttaa noin 70 % metsäpaloista Suomessa

Vuonna 2020 ihmisen toiminta aiheutti Suomessa yli 70 % metsäpaloista. Pääasiassa syynä olivat onnettomuudet, kuten Euroopan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan metsäpaloja koskevan JRC:n vuosikertomuksen 21. painoksessa todetaan. Metsäpalojen määrä oli vuoden aikana normaalia keskimääräistä tasoa: 2 641 maastopaloa, joista 1 260 ilmoitettiin metsäpaloiksi.

EC JRC 2021

date:  14/02/2022

permalinkMain URL

Kertomuksen kattamalla alueella kokonaisuudessaan vuosi 2019 oli maastopalojen osalta kaikkien aikojen pahin ja vuosi 2020 sen jälkeen hieman parempi. Vuotta 2021 koskevat tiedot näyttävät jälleen huonoilta. Kertomuksen julkistamisen aikaan liekit olivat tuhonneet lähes 0,5 miljoonaa hehtaaria. Tästä 61 % on metsää, jonka elpyminen kestää vuosia.

Vaikka EU on vuonna 2021 lisännyt valmiuksiaan auttaa maita erityisesti Välimeren alueen laajoissa maastopaloissa, metsäpalot ovat kasvava uhka myös Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Useampi kuin yhdeksän kymmenestä palosta EU:ssa johtuu ihmisen toiminnasta.

JRC edistää merkittävästi maastopalojen katastrofiriskin vähentämistä Euroopassa ja maailmanlaajuisesti EU:n metsäpalotietojärjestelmällä (EFFIS). Tällä välineellä tuetaan EU:n työtä maastopalojen ehkäisemiseksi, metsien suojelemiseksi, biodiversiteetin palauttamiseksi ja ihmishenkien pelastamiseksi. Komissio ehdotti heinäkuussa osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa EU:n biodiversiteettistrategiaan pohjautuvaa uutta EU:n metsästrategiaa, joka ulottuu vuoteen 2030.