skip to main content
Newsroom

Overview    News

Biotalousalan työn tuottavuus kasvaa Suomessa

Suomi on siirtynyt biotalousalan työn tuottavuuden osalta Euroopan edelläkävijämaiden joukkoon sen ansiosta, että tuottavuus tietyillä erikoisaloilla on kasvanut. Näitä aloja ovat esimerkiksi biopohjaisten kemikaalien, lääkkeiden ja muovien valmistus, metsätalous ja paperin valmistus. Biopohjainen kemianteollisuus on kasvanut Suomessa merkittävästi viime vuosina. Tämä käy ilmi myös JRC:n äskettäin komission biotalouden osaamiskeskukselle laatimassa uudessa selvityksessä.

date:  15/02/2021

permalinkMain URL

Biotalousala työllisti vuonna 2017 Euroopan unionissa 17,5 miljoonaa ihmistä, mikä on 8,9 prosenttia koko työvoimasta. Lisäksi se tuotti 4,7 prosenttia BKT:stä ja jopa 614 miljardia euroa arvonlisäystä. Arvonlisäys kasvoi vuosina 2008–2017 jyrkästi kaikilla aloilla, erityisesti biopohjaisella lääkealalla (18 prosenttia) ja maataloudessa (12 prosenttia).

Covid-19-pandemian sosioekonomisista vaikutuksista Euroopan biotalouteen ei ole vielä saatavilla tarkempia tietoja. Työllisyys alkutuotannossa kuitenkin laski noin 4,2 prosenttia vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna samaan ajanjaksoon vuonna 2019. Sen sijaan alkutuotannon bruttoarvonlisäys kasvoi 0,1 prosenttia saman ajanjakson aikana.