REGIOSTARS Awards

Regiostars on Euroopan palkinto Euroopan Unionin rahoittamille hankkeille, jotka osoittavat huippuosaamista ja uusia lähestymistapoja aluekehityksessä. Euroopan komissio aloitti Regiostars-kilpailun vuonna 2008. Tavoitteena on inspiroida muita alueita ja projektipäälliköitä kaikkialla Euroopassa, ja kilpailuun osallistuvat hankkeet ovat kilpailun ajan Euroopan tason viestinnän keskiössä. Palkinnot jaetaan vuosittain viidessä kategoriassa, jonka lisäksi myös yleisön suosikki palkitaan erikseen.

Lisätyökalut

 

Uutisia

Euroopan komissio on ilmoittanut tänään vuoden 2020 RegioStars-palkintojen voittajat. Palkinnot jaetaan EU:n koheesiopolitiikan parhaille hankkeille. Tämän vuoden RegioStars-seremonia, joka järjestetään Euroopan alueiden ja kuntien 18. teemaviikolla, on ensimmäistä kertaa täysin digitaalinen. Kuusi komission jäsentä isännöi tapahtumaa etänä: koheesio- ja uudistusasioista vastaava komissaari Elisa Ferreira, arvoista ja avoimuudesta vastaava varapuheenjohtaja Věra Jourová, innovoinnista, tutkimuksesta, kulttuurista, koulutuksesta ja nuorisoasioista vastaava komissaari Mariya Gabriel, työllisyysasioista ja sosiaalisista oikeuksista vastaava komissaari Nicolas Schmit, talouspolitiikasta vastaava komissaari Paolo Gentiloni ja ympäristö-, valtameri- ja kalastusasioista vastaava komissaari Virginijus SinkevičiusKuten aiemmin on uutisoitu, tämän vuoden kilpailuun tuli kaikkien aikojen suurin määrä hakemuksia (206), ja myös yleisön suosikki -palkintokategoriassa äänestäjiä oli runsaasti (33 000).

Koheesio- ja uudistusasioista vastaava komissaari Ferreira luonnehtii edunsaajia koheesiopolitiikan todellisiksi tähdiksi, jotka tekevät koheesiopolitiikasta totta. ”Haluan onnitella lämpimästi koheesiopolitiikan vuoden 2020 parhaiden hankkeiden voittajia. He toimivat käytännössä sen eteen, että EU:sta tulee oikeudenmukaisempi ja yhtenäisempi, mikä varmistaa elintasojen lähentymisen ja lisää kaikkien hyvinvointia. RegioStars-palkinto on osoitus siitä, että EU:n, jäsenvaltioiden, alueiden ja kaupunkien yhteistyöllä voidaan saada aikaan erinomaisia tuloksia, kun EU:n rahoitusta hyödynnetään ja hankkeita toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla”, sanoo Ferreira.

Tausta

RegioStars-palkinto myönnetään EU:n rahoittamille hankkeille, jotka ovat osoitus huippuosaamisesta ja alueellisen kehittämisen uusista lähestymistavoista. Euroopan komissio aloitti palkintojen jakamisen vuonna 2008. Tavoitteena on innostaa alueita ja hankejohtajia ympäri Eurooppaa. Osallistuvat hankkeet saavat runsaasti näkyvyyttä Euroopan tasolla. Palkintoja jaetaan vuosittain viidessä eri kategoriassa, minkä lisäksi jaetaan yleisöpalkinto. 

Lisätietoa

RegioStars-palkinto

RegioStars 2020 -finalistit

YouTube: RegioStars-palkintojen voittajat

Lisää uutisia

Kategoria 1 - digitalisaation edistäminen

Energy Cells GR  

Kategoria 2 - viher- ja rannikkoalueiden yhdistäminen rakennettuun ympäristöön kestävällä tavalla

CobBauge  

Kategoria 3 - eriarvoisuuden ja köyhyyden torjuminen

Good support  

Kategoria 4 - ilmastokestävä kaupunkirakentaminen

Climate Active Neighbourhoods (CAN)  

Kategoria 5 - terveyspalvelujen nykyaikaistaminen

Orsi Academy  

Yleisöäänestys

CityWalk  

Napsauta äänestyspainiketta ja anna tukesi jollekin 24:stä REGIOSTARS Awards -kilpailun finalistista!

Eniten ääniä saanut hanke voittaa REGIOSTARS 2019 yleisöpalkinnon. Äänestysaika alkaa 9. heinäkuuta ja päättyy 9. syyskuuta keskiyöllä.

Lue lisää yleisöpalkinnosta.



Kategoria 1 - digitalisaation edistäminen

Energy Cells GR  
Digital Library Librarium  
Connect Innovation  
Open data in the Stockholm region  


Kategoria 2 - viher- ja rannikkoalueiden yhdistäminen rakennettuun ympäristöön kestävällä tavalla

Los_Dama!  
CobBauge  
Le réseau de chaleur Amiens Energies  
Capture  
Ecomare  


Kategoria 3 - eriarvoisuuden ja köyhyyden torjuminen

EUMINT  
WISE Project  
Jacob@Ccess  
Prevention of homelessness  
Good support  


Kategoria 4 - ilmastokestävä kaupunkirakentaminen

CityWalk  
Climate Active Neighbourhoods (CAN)  
Ranta  
Living Labs Brussels Retrofit  
R-Sol-E  


Kategoria 5 - terveyspalvelujen nykyaikaistaminen

eMen  
Cross border Community Paramedic Project  
Oulu Sote Labs  
Effic’Asthme  
Orsi Academy  

Euroopan komissio palkitsee vuosittain ne EU:n rahoittamat hankkeet, jotka ovat malliesimerkkejä huippuosaamisesta ja uusista lähestymistavoista aluekehityksen alalla. Osallistuvien hankkeiden tarkoituksena on innostaa muita alueita ja hankejohtajia kaikkialla Euroopassa, joten niistä viestitään näkyvästi EU:n alueella.

Aihealueet

Hankkeet voivat kilpailla REGIOSTARS-palkinnoista viidellä aihealueella (älykäs kasvu, kestävä kasvu, osallistava kasvu, kaupunkikehitys ja vuoden puheenaihe).

Vuonna 2019 REGIOSTARS-palkinnot jaetaan seuraavilla viidellä EU:n aluepolitiikan tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeällä alalla:

  • digitalisaation edistäminen
  • viher- ja rannikkoalueiden yhdistäminen rakennettuun ympäristöön kestävällä tavalla
  • eriarvoisuuden ja köyhyyden torjuminen
  • ilmastokestävä kaupunkirakentaminen
  • terveyspalvelujen nykyaikaistaminen.

Huippututkijoista koostuva raati arvioi esitetyt hankehakemukset ja palkitsee voittajat.

Lisäksi yleisö saa valita hankkeista avoimessa verkkoäänestyksessä suosikkinsa, jolle myönnetään yleisöpalkinto

Lisätietoa palkintosarjoista saa hakijan oppaasta PDF en.

Hakuohjeet

Hakijan oppaasta löytyy kaikki tarvittavat tiedot, joiden avulla hanke voi nousta voittajaksi. Tämän vuoden palkintosarjojen yksityiskohtaisen kuvauksen sekä osallistumis- ja palkitsemisperusteiden lisäksi opas tarjoaa käytännön ohjeita siitä, miten edetä hakuprosessissa.

Kilpailuun voi osallistua verkossa 19.2.–9.5.2019.

Viiden palkintokategorian sekä yleisöäänestyksen voittajat saavat ansaitut palkintonsa juhlallisessa REGIOSTARS-palkintoseremoniassa, joka pidetään Brysselissä lokakuussa 2019.

Vuotuisessa RegioStars Awards -kilpailussa palkitaan hankkeita, joissa kehitetään huippuosaamista ja uusia lähestymistapoja aluekehityksen alalla. Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin 199 hankehakemusta. Tänä vuonna meillä on ilo esitellä kaikki hankehakemukset. 
Lisätietoa kilpailusta löydät hakijan oppaasta 
Tue suosikkihankettasi jo nyt! Kerro raadille, mikä on mielestäsi paras hanke, ja se voi voittaa matkan Brysseliin REGIOSTARS 2019 palkintoseremoniaan, joka pidetään 9. lokakuuta . Riippumaton raati valitsee jokaisesta kategoriasta enintään viisi finalistia, jotka julkistetaan 9. heinäkuuta. Tämän päivämäärän jälkeen annetut äänet otetaan edelleen huomioon finalistien osalta, sillä ne kilpailevat vielä REGIOSTARS 2019 yleisöpalkinnosta.
Lisätietoa hankkeista saa valitsemalla sen palkintokategorian, josta on kiinnostunut.

Arkistot