breadcrumb.ecName
fi Suomi

Asukkaiden aktivointia ja Keski-Itämeren asuinalueiden elävöittämistä koskeva suunnitelma

  • 09 November 2016

CADDIES-hankkeessa kehitettiin menetelmiä ja työkaluja, joita yhteisöt voivat käyttää apunaan asukkaiden yhteistoiminnassa ja asuinalueiden kehittämisessä. Asukkaat Suomessa, Ruotsissa ja Latviassa ovat hyötyneet hankkeen ruohonjuuritason työstä, jossa tähdättiin asuinalueiden viihtyvyyden parantamiseen ja osallistavuuden lisäämiseen.

Opimme paljon uusia menetelmiä paikallisten yhteyksien ja verkostojen luomiseen. Tämä on tietoa, josta hyödymme edelleen kehitystyön paikallistoimijana. Monet paikallisista aloitteista ovat yhä elinvoimaisia, mikä on tietenkin erittäin palkitsevaa.

Anna Kanervo, CADDIES-hankejohtaja

Kuinka paikallisia ryhmiä ja asukkaita voidaan kannustaa ottamaan aiempaa aktiivisempi rooli asuinalueensa kehittämisessä, ja miten heidät saadaan ottamaan vastuu prosessista? Voitettavia esteitä ovat muun muassa paikallisen kehityksen puolesta työskentelevien vapaaehtoisten riittämättömästi määritetyt roolit sekä asukkaiden ja kunnan viranomaisten väliset puutteelliset yhteydet.

Rajatylittävä CADDIES-hanke tarttui näihin haasteisiin käynnistämällä aloitteita kuudella asuinalueella eri kaupungeissa Suomessa, Ruotsissa ja Latviassa. ”Hankkeessa otettiin käyttöön työkaluja, joiden tarkoituksena oli asukkaiden kannustaminen vapaaehtoistoimintaan ja muuhun yhteistyöhön asuintalojen, korttelien ja kaupunginosien kehittämiseksi kestävillä tavoilla”, kertoo hankejohtaja Anna Kanervo ruotsalaisesta Hyresbostäder i Norrköping -yhtiöstä. Tavoitteena oli parantaa asuinoloja ja kehittää yhteisöjä aiempaa osallistavammiksi.

Kunkin asuinalueen pilottialoitteet toimivat hyödyllisinä kokeiluina hankkeen konsepteista, menetelmistä ja työkaluista. Opitut asiat koottiin oppaiksi, jotka auttavat muita yhteisöjä omien asuinalueidensa kehitystavoitteiden saavuttamisessa.

Ruohonjuuritason osallistumista 

Hankkeeseen osallistuneet asuinalueet olivat Pohjois-Haaga, Kannelmäki ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki/Artova Helsingissä, Latgales priekspilsēta Riiassa sekä Ljura ja Ringdansen Norrköpingissä. Hankkeessa mukana olleet kolme Itämeren alueen kumppania ovat aktiivisesti mukana asuinalueidensa toiminnassa ja tuntevat asukkaiden tarpeet.

CADDIES-hankkeen avulla ne kehittivät menetelmiä, joilla kunkin alueen asukasryhmät voivat muodostaa yhteisen näkemyksen, asettaa tavoitteita, kehittää strategioita ja panna ne täytäntöön omilla asuinalueillaan. Nämä suunnitelmat otettiin osaksi yleistä kaupunkikehitystä, ja ne nähtiin keinona kehittää yhteistyötä asukkaiden, kaupungin virkamiehien ja muiden paikallisten toimijoiden välillä. Tavoitteiden tukemiseksi CADDIES-hankkeessa myös vahvistettiin paikallisia viestintäverkostoja ja otettiin käyttöön kulttuurisesti soveltuvia menetelmiä ja työkaluja. 

”Lopputulemana asuinalueidensa hyväksi toimivien vapaaehtoisryhmien ja yksittäisten henkilöiden määrä on kasvanut”, Kanervo sanoo.

Suunnitelmista tekoihin

Käytetyt mallit ja työkalut on koottu kolmeen oppaaseen. Muut yhteisöt ja kumppaniorganisaatiot voivat käyttää niitä etenemissuunnitelmana lujittaessaan yhteistyötä paikallisviranomaisten kanssa, kehittäessään toimivia viestintärakenteita ja kannustaessaan asukkaita osallistumaan asuinalueiden kehittämiseen.

GeoNotes-mobiilisovelluksen testaus antoi hankkeelle mahdollisuuden kehittää kokeiluluonteinen alusta, jolla varmistettiin tärkeiden paikallisten tietojen saatavuus kaikille ryhmille ja asukkaille. Hankekumppanit voivat mukauttaa alustaa paikallisten tarpeiden mukaan.

Kokonaisinvestointi ja EU-rahoitus

CADDIES-hankkeen kokonaisinvestointi oli 1 240 190 euroa. EU:n Euroopan aluekehitysrahasto osallistui hankkeeseen yhteensä 958 450 eurolla Keski-Itämeren aluetta koskevan toimenpideohjelman (Central Baltic INTERREG IV A) kautta ohjelmakaudella 2007–2013.