Tukikelpoiset alueet

Koheesiopolitiikalla on kolme päätavoitetta (lähentyminen, alueellinen kilpailukyky ja työllisyys sekä Euroopan alueellinen yhteistyö), ja jokainen EU:n alue kuuluu niistä kahden piiriin. Pääasiassa varat suunnataan kuitenkin sinne, missä niitä eniten tarvitaan: alueille, joiden asukaskohtainen BKT on alle 75 prosenttia EU:n keskiarvosta.

Lisätyökalut

 

Kuinka alueet määritetään? Koheesiopolitiikassa käytetään EU:n NUTS-alueluokitusta, jonka mukaan kukin jäsenvaltio jaetaan asukasmäärän perusteella kolmen eri suuruusluokan tilastollisiin alueisiin (NUTS-alueet). Koko EU:ssa on tällä hetkellä 273 tason 2 aluetta, joista kaikki kuuluvat koheesiopolitiikan soveltamisalaan.

NUTS-tasojen määrittely asukasmäärän perusteella:

Taso Vähintään Enintään
NUTS-taso 1 3 miljoonaa 7 miljoonaa
NUTS-taso 2 800 000 3 miljoonaa
NUTS-taso 3 150 000 800 000

Kartta: Lähentymistavoitteen ja alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen piiriin kuuluvat alueet - ohjelmakausi 2007-2013

Koheesiopolitiikan tukikelpoisuuden 2007-2013

Lähentymistavoitteen piiriin kuuluvat alueet

NUTS 2 -alueet, joiden asukaskohtainen bruttokansantuote on alle 75 prosenttia EU:n keskiarvosta.

  • Kroatia: koko valtio
  • Bulgaria: koko valtio
  • Tšekki: Keski-Böömi, Lounais-Tšekki, Luoteis-Tšekki, Koillis-Tšekki, Kaakkois-Tšekki, Keski-Määri, Määrin Sleesia
  • Saksa: Koillis-Brandenburg, Mecklenburg-Vorpommern, Chemnitz, Dresden, Dessau, Magdeburg, Thüringen
  • Viro: koko valtio
  • Kreikka: Itä-Makedonia, Traakia, Thessalia, Ipeiros, Jooniansaaret, Länsi-Kreikka, Peloponnesos, Pohjois-Egea, Kreeta
  • Espanja: Andalusia, Kastilia-La Mancha, Extremadura, Galicia
  • Ranska: Guadeloupe, Ranskan Guayana, Martinique, Réunion
  • Unkari: Keski-Transdanubia, Länsi-Transdanubia, Etelä-Transdanubia, Pohjois-Unkari, Pohjois-Alföld, Etelä-Alföld
  • Italia: Calabria, Campania, Apulia, Sisilia
  • Latvia: koko valtio
  • Liettua: koko valtio
  • Malta: koko valtio
  • Puola: koko valtio
  • Portugali: Pohjois-Portugali, Keski-Portugali, Alentejo, Azorit
  • Romania: koko valtio
  • Slovenia: koko valtio
  • Slovakia: Länsi-Slovakia, Keski-Slovakia, Itä-Slovakia
  • Yhdistynyt kuningaskunta: Cornwall ja Scillysaaret, Länsi-Wales ja The Valleys

Seuraavat alueet saavat asteittain lopetettavaa tukea (ne kuuluivat lähentymistavoitteen piiriin, kun EU:ssa oli 15 jäsenvaltiota, mutta eivät enää 25 jäsenvaltion EU:ssa):

  • Belgia: Hainaut
  • Saksa: Lounais-Brandenburg, Lüneburg, Leipzig, Halle
  • Kreikka: Keski-Makedonia, Länsi-Makedonia, Attika
  • Espanja: Ceuta, Melilla, Asturias, Murcia
  • Italia: Basilicata
  • Itävalta: Burgenland
  • Portugali: Algarve
  • Yhdistynyt kuningaskunta: Ylämaa ja saaret

Alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoitteen piiriin kuuluvat alueet

Kaikki alueet, jotka eivät kuulu lähentymistavoitteen piiriin tai saa asteittain lopetettavaa tukea.
Siirtymäkauden tukea saavat vuoteen 2013 asti seuraavat alueet, joiden BKT oli alle 75 prosenttia 15 jäsenvaltion EU:n keskiarvosta edellisellä kaudella (2000-2006), mutta tämän yli vuoden 2007 jälkeen:

  • Irlanti: Border, Midland ja West
  • Kreikka: Keski-Kreikka, Etelä-Egea
  • Espanja: Kanaria, Kastilia ja León, Valencia
  • Italia: Sardinia
  • Kypros: koko valtio
  • Unkari: Keski-Unkari
  • Portugali: Madeira
  • Suomi: Itä-Suomi
  • Yhdistynyt kuningaskunta: Merseyside, Etelä-Yorkshire

Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoite

  • Rajat ylittävä yhteistyö: NUTS 3 -alueet EU:n maasisärajoilla ja joillakin maaulkorajoilla sekä merirajoilla sijaitsevilla alueilla, joiden etäisyys maa-alueeseen on enintään 150 kilometriä (katso kartta pdfEnglish ).
  • Valtioiden välinen yhteistyö: : katso kartat pdfEnglish
  • Inter-regional cooperation: all regions in the EU.