Aikuiskoulutus

Taustaa

Erasmus+ -ohjelmasta tuetaan kouluttautumisjaksoja aikuiskoulutusorganisaatioissa ulkomailla.

Kyseessä voi olla kurssille tai muuhun koulutukseen osallistuminen tai työnseuranta- tai tarkkailujakso koulussa tai muussa organisaatiossa.

Tällaisia organisaatioita ovat esimerkiksi aikuisopistot, korkeakoulut, julkisen sektorin elimet, tutkimuslaitokset ja kursseja tai koulutusta tarjoavat organisaatiot.

Lisätietoa aikuiskoulutuksen ammattilaisille on eurooppalaisella EPALE-foorumilla.

Kesto

Kouluttumisjakso voi kestää vähintään kaksi päivää ja enintään kaksi kuukautta. Matkaan käytettyä aikaa ei lasketa vaihdon kestoon.

Osallistumisehdot

Jotta oppilaitos voi lähettää työntekijänsä Erasmus+ -vaihtoon, sen on haettava mukaan liikkuvuushankkeeseen.

Aikuiskoulutuksen liikkuvuushankkeen on nivouduttava lähettävän organisaation eurooppalaiseen kehittämissuunnitelmaan, jolla pyritään nykyaikaistamaan ja kansainvälistämään organisaation perustehtävä. Hakemuksesta on käytävä ilmi, miten hanke tukee työntekijän ammatillista kehittymistä, ja hankkeessa saavutettuja uusia tietoja ja taitoja on hyödynnettävä koko oppilaitoksen toiminnassa.

Taloudellinen tuki

EU:n apurahoilla katetaan ulkomailla oleskelun matka- ja oleskelukustannuksia sekä tarvittaessa kurssien osallistumismaksuja ja rahoitetaan osallistuvien oppilaitosten organisointitukea.

EU:n myöntämää taloudellista tukea hallinnoivat hankkeeseen osallistuvat aikuiskoulutusorganisaatiot, ja ne vastaavat tuen maksamisesta osallistujille.

Hakumenettely

Yksityishenkilöt eivät voi hakea apurahaa. Oppilaitokset tekevät hakemuksen ja valitsevat henkilökunnastaan ne, jotka osallistuvat vaihtoon.

Henkilöiden valinnan on oltava oikeudenmukaista, avointa ja riittävän dokumentoitua.

Lisätietoja

Kysy omalta aikuiskoulutusorganisaatioltasi lisätietoja tarjolla olevista mahdollisuuksista.

Tarkempia tietoja on Erasmus+ ‑ohjelmaoppaassa:

  • oppaan B-osassa kuvataan tuen myöntämisperusteet, tukikelpoisuusperusteet ja rahoitussäännöt.

Kansalliset toimistot antavat lisätietoa ja apua hakemusten tekemisessä.

Jaa tämä sivu

Aiheeseen liittyvät uutiset ja tapahtumat