• EQF Home Page Icon

Learning Opportunity: Tradenomi (AMK), Liiketalous, monimuotototeutus

No translation available for Croatian. Showing the original language.

Tradenomi (AMK), Liiketalous, monimuotototeutus

Course Information

Ensimmäiselle lukuvuodelle ajoittuvissa perusopinnoissa opiskellaan liiketalouden peruskäsitteitä ja kannattavuuden merkitystä sekä opetellaan ymmärtämään liiketalouden ja toimintaympäristön eri osa-alueiden vaikutuksia toisiinsa. Opintoihin sisältyy myös tietoteknisiä-, kieli- ja viestintäopintoja sekä talousmatematiikkaa. Lukuvuosi päättyy noin 6 vkon pituiseen harjoittelujaksoon, jonka voi suorittaa edellytysten täyttyessä myös nykyisessä työssä.

Toiselle ja kolmannelle lukuvuodelle ajoittuvissa ammattiopinnoissa hankitaan valmiuksia suunnitella, käynnistää, kehittää ja johtaa yrityksen toimintaa myös kansainvälistyen. Hankitaan kehittämismenetelmäosaamista ja syvennetään esimiesosaamista.

Opintojen loppuvaiheeseen, pääsääntöisesti kolmannelle lukuvuodelle ajoittuvat noin 14 viikon mittainen ammattitaitoa ja uraa edistävä harjoittelu sekä esim. harjoittelupaikkaan opinnäyteyönä tehtävä kehittämistehtävä.

Opintoihin kytketyt omaan työyhteisöön tai muihin organisaatioihin ja KAMK:n työelämäyhteistyökumppaneille tehtävät oppimistehtävät ja harjoittelujaksot edesauttavat henkilökohtaisen verkoston rakentamista ja urakehitystä.

Opinnot toteutetaan monimuoto-opintoina eli opetuksessa käytetään useita eri opetusmuotoja. Lähiopetusta on kerran kuukaudessa perjantaisin klo 12.00 - 21.00 ja lauantaisin klo 8.00 - 16.00. Lähiopetuspäivät ilmoitetaan lukuvuosittain. Muina aikoina opetusta toteutetaan verkon välityksellä hyödyntäen esim. internetin kautta toteutettavia luentoja ja Moodle2 oppimisympäristöä.

Opintojen etenemistä voi edesauttaa hyödyntämällä kesäajan. Tutkintoon kuuluvat harjoittelut ja useita opintojaksoista voi suorittaa myös kesäisin.

Reference Data

Location:
Education Level:
Thematic area:
Language:
Teaching Language:
Study Type:
Duration Information: 

3,5 vuotta

Start Date: 
08.09.17
Credits: 

210 ECTS credits

Provider Information

Provider Name: 
Kajaani University of Applied Sciences, School of Business
Provider Contact Info: 

Kajaani University of Applied Sciences, School of Business
hakijapalvelut@kamk.fi
admissions@kamk.fi
08 6189 9626
044 7101 120
PL 52, 87101, KAJAANI
Kuntokatu 5, 87100, KAJAANI

Qualifications Awarded

Reference Data

Qualification Awarded:
Tradenomi
Qualification awarded description:

Opintojen tavoitteena on laaja-alainen liiketalouden korkeakoulututkinto. Opiskelijalle kehittyy kyky taloudellisen toiminnan lainalaisuuksien ja keskinäisten riippuvuussuhteiden ymmärtämiseen. Hän ymmärtää taloudellisen toiminnan yhteiskunnallisia vaikutuksia. Liiketalouden monimuotokoulutuksessa opinnot suuntautuvat erityisesti esimiestaitojen, tiimityötaitojen sekä työyhteisön kehittämistaitojen vahvistamiseen.

Tavoitteena on, että opiskelija on opintojen aikana luonut verkoston työelämän toimijoihin. Hänellä on valmiudet toimia työyhteisöjen kehittäjinä ja itsenäisinä yrittäjinä. Hänellä on yrittäjämäinen ja yhteistoiminnallinen tapa toimia.

Course Locations

Reference Data

Course address:

Kuntokatu 5, 87100, KAJAANI