Yhdistyneen kuningaskunnan ero EU:sta, sisämarkkinoilta ja tulliliitosta on luonut uusia esteitä maiden rajat ylittävälle kaupalle 1.1.2021 alkaen.

EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja yhteistyösopimuksesta huolimatta erolla on väistämättömiä, laajoja ja kauaskantoisia seurauksia julkishallinnoille, yrityksille ja kansalaisille.

Komissio on järjestänyt koulutusta ja antanut opastusta jäsenmaiden viranomaisille ja sidosryhmille ja järjestää myös jatkossa kaikkien jäsenmaiden kanssa alakohtaisia teknisen tason seminaareja. Niiden tarkoituksena on auttaa tarvittavien toimien täytäntöönpanossa erityisesti henkilöiden ja tavaroiden rajatarkastusten alalla.

Kauppa- ja yhteistyösopimusta koskevien kysymysten osalta kansalaiset, järjestöt ja yritykset voivat kääntyä Europe Direct -neuvonnan puoleen.

Komissio on myös perustanut yhden luukun asiointipisteen, jossa EU:n yritykset, kaupan alan järjestöt ja kansalaisjärjestöt voivat tehdä valituksia kaupan esteistä EU:n ulkopuolisissa maissa ja EU:n ulkopuolisten maiden laiminlyönneistä kauppasopimusten mukaisten velvoitteidensa täyttämisessä esimerkiksi kestävään kehitykseen liittyvien ehtojen osalta.

Alakohtaiset ohjeet

Komissio tukee muutoksiin varautumista pitämällä ajan tasalla yli 100:aa alakohtaista eroon valmistautumista koskevaa ohjeistusta, jotka se julkaisi Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa käytyjen eroneuvottelujen aikana (nämä versiot ovat saatavilla tästä linkistä). Jo päivitetyt ohjeistukset ovat jäljempänä. Niissä kerrotaan, mitä hallintojen, yritysten ja kansalaisten olisi tehtävä voidakseen olla valmiita muutoksiin.

LataaPDF - 220 KB
LataaPDF - 322.2 KB
LataaPDF - 165.7 KB
LataaPDF - 292.5 KB
LataaPDF - 146.3 KB
LataaPDF - 164.2 KB
LataaPDF - 160.2 KB
LataaPDF - 254.5 KB
LataaPDF - 268.1 KB
LataaPDF - 384.5 KB
LataaPDF - 265.2 KB
LataaPDF - 330.3 KB
LataaPDF - 264 KB
LataaPDF - 173.6 KB
LataaPDF - 327.8 KB
LataaPDF - 293.3 KB
LataaPDF - 326.6 KB
LataaPDF - 318.3 KB
LataaPDF - 175.7 KB
LataaPDF - 681.7 KB
LataaPDF - 238.4 KB
LataaPDF - 403.8 KB
LataaPDF - 244.2 KB
LataaPDF - 325.8 KB
LataaPDF - 147.4 KB
LataaPDF - 137.4 KB
LataaPDF - 223 KB
LataaPDF - 206.9 KB
LataaPDF - 450.3 KB
LataaPDF - 304.9 KB
LataaPDF - 258.2 KB
LataaPDF - 218 KB
LataaPDF - 248.2 KB
LataaPDF - 266.4 KB
LataaPDF - 163.6 KB
LataaPDF - 410 KB
LataaPDF - 152.6 KB
LataaPDF - 421.2 KB
LataaPDF - 331.6 KB
LataaPDF - 264.7 KB
LataaPDF - 442.3 KB
LataaPDF - 358.5 KB
LataaPDF - 473.5 KB
LataaPDF - 501.7 KB
LataaPDF - 321.6 KB
LataaPDF - 158.1 KB
LataaPDF - 363.8 KB
LataaPDF - 247.5 KB
LataaPDF - 598.2 KB
LataaPDF - 215.5 KB
LataaPDF - 349.7 KB
LataaPDF - 328.1 KB
LataaPDF - 251.2 KB
LataaPDF - 257.6 KB
LataaPDF - 290.2 KB
LataaPDF - 270.3 KB
LataaPDF - 432.8 KB
LataaPDF - 252.6 KB
LataaPDF - 156.4 KB
LataaPDF - 618.2 KB
LataaPDF - 580.3 KB
LataaPDF - 349.4 KB
LataaPDF - 333.7 KB
LataaPDF - 492.1 KB
LataaPDF - 369.6 KB
LataaPDF - 251.4 KB
LataaPDF - 277.3 KB
LataaPDF - 262.5 KB
LataaPDF - 175.4 KB
LataaPDF - 328.7 KB
LataaPDF - 181.6 KB
LataaPDF - 326.6 KB
LataaPDF - 237.9 KB
LataaPDF - 166.7 KB
LataaPDF - 399.6 KB
LataaPDF - 352.9 KB
LataaPDF - 421.3 KB
LataaPDF - 145.8 KB
LataaPDF - 147.3 KB
LataaPDF - 251.6 KB
LataaPDF - 336.1 KB
LataaPDF - 165.2 KB
LataaPDF - 247.8 KB
LataaPDF - 174.3 KB
LataaPDF - 399.3 KB
LataaPDF - 282.3 KB
LataaPDF - 179.7 KB
LataaPDF - 477.8 KB
LataaPDF - 236.1 KB
LataaPDF - 412.4 KB
LataaPDF - 676.8 KB
LataaPDF - 647.9 KB
LataaPDF - 371.8 KB
LataaPDF - 261.4 KB

Viimeisin päivitys: 22.3.2021

Tiedonanto "Valmiina muutoksiin"

Komissio julkaisi 9.7.2020 tiedonannon ”Valmiina muutoksiin”.

Siinä käydään aloittain läpi tärkeimmät muutokset. Tiedonannossa myös kerrotaan, miten jäsenmaiden viranomaisten, yritysten ja kansalaisten olisi varauduttava niihin.

LataaPDF - 138.8 KB
Proposal26 December 2020

Brexit Adjustment Reserve

Regulation proposed by the Commission to counter unforeseen and adverse consequences of the Brexit in Member States and sectors that are worst affected.

 

Diaesitykset ja muut resurssit

09 December 2020

Trade information about the UK and Brexit

Information in the Trade Access2Markets portal about the UK and Brexit
09 December 2020

Taxation and Customs Union: BREXIT – How to get ready for the end of the transition period

Guide for businesses - National contacts - Links to more information

 

19 October 2020

Brexit readiness seminar: treating UK nationals at the external Schengen borders and related issues

Material used by the European Commission to help ensure that Member States' national administrations are ready for the end of the transition period.