Komission 6 painopistettä kaudella 2019–2024

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma

EU:n tavoitteena on nykyaikaisen ja resurssitehokkaan talouden avulla tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa.

Euroopan digitaalinen valmius

EU:n digitaalistrategia valjastaa uuden sukupolven teknologiat ihmisten hyödyksi.

Ihmisten hyväksi toimiva talous

EU tarvitsee houkuttelevamman investointiympäristön ja kasvua, joka luo laadukkaita työpaikkoja erityisesti nuorille.

Vahvempi EU maailmannäyttämöllä

EU vahvistaa ääntään maailmannäyttämöllä ja ajaa monenvälisyyteen ja sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä.

Eurooppalaisen elämäntavan edistäminen

EU:n on puolustettava oikeusvaltioperiaatetta voidakseen puolustaa oikeutta ja keskeisiä arvojaan.

Uutta vauhtia eurooppalaiselle demokratialle

EU-kansalaisten on saatava vahvempi rooli osallistavassa demokratiassa, ja heitä on suojeltava disinformaation ja verkossa levitettävän vihapuheen kaltaiselta ulkopuoliselta häirinnältä.

 

Euroopan elpymissuunnitelma

Recovery plan for Europe

Tavoitteena kriisistä selviäminen sekä vihreämpi, digitaalisempi ja kestävämpi Eurooppa.

 

Elpymissuunnitelma

 

 

 

Asiakirjat

LataaPDF - 1.2 MB