Terveys on arvo sinänsä. Eurooppalaiset haluavat pitää terveydenhuoltojärjestelmänsä laadukkaina, koska hyvä terveys on kaikille tärkeä tavoite. Terveys on kuitenkin myös tärkeä tekijä kansantalouden kannalta.
Terveydenhuoltoala tarjoaa työpaikkoja, ja toisaalta terveys vaikuttaa ratkaisevasti työkykyyn. Joka kymmenes työntekijä EU:ssa toimii terveysalalla. Terve ihminen saa muita helpommin töitä ja on tuottavampi.
Terveys myös vähentää köyhyyttä. EU-maat ovat yhtä mieltä siitä, että kaikilla on oikeus saada terveydenhoitoa. Tämä oikeus on kirjattu Euroopan unionin perusoikeuskirjaan. Mahdollisuus päästä hoitoon on yksi niistä yhteiskunnallisista tekijöistä, jotka varmimmin auttavat köyhyyden torjunnassa.
Nykypäivänä kehitellään runsaasti terveyteen liittyviä innovaatioita. Terveyssektorilta löytyvät monet kansantaloutemme innovatiivisimmista aloista, kuten lääketeollisuus, lääkintälaiteteollisuus ja biotekniikka.
Mutta terveydestä aiheutuu myös kustannuksia. EU-maissa valtion menoista noin kuudesosa käytetään terveydenhuoltoon: ammattitaitoisen henkilöstön palkkaamiseen, korkeatasoisiin teknisiin laitteisiin, innovatiivisiin lääkkeisiin yms.
On selvää, että näitä varoja on käytettävä harkiten. Siksi Euroopan komissio on mukana kehittämässä välineitä, joilla voidaan arvioida terveysteknologian tehokkuutta. Komissio myös pitää yllä keskustelua ja tiedonvaihtoa siitä, miten kansallinen terveydenhuolto voidaan järjestää. Samalla se on jatkuvasti edistänyt terveitä elintapoja: terveellistä ruokavaliota, liikuntaa ja tupakoimattomuutta. Vaikka terveydenhoitomahdollisuudet olisivat kuinka hyvät, sairauksien ehkäisy on aina paras vaihtoehto.