Nro 72,
16 kesäkuuta 2011
|
|
Kansainvälinen päivä huumeiden väärinkäytön ja huumausainekaupan vastustamiseksi (26.6.2011)
Wolfgang Götz, Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen (EMCDDA) johtaja
Euroopassa kuolee vuosittain yliannostukseen 7 000–8 000 huumeiden käyttäjää, joten huumeet ovat edelleen merkittävä uhka kansanterveydelle. Euroopan huumeongelman luonne on samalla kuitenkin muuttumassa, sillä nykyisin ongelmia aiheuttavat yhä useammin kokaiini ja muut piristeet sekä Euroopan markkinoille ilmaantuvat uudet huumausaineet.
Huumeiden käytön ehkäisy ja käyttäjien tehokas hoito ovat EU:n huumeiden vastaisen työn kulmakiviä. Eräs keskeinen saavutus 1990-luvun jälkeen on ollut se, että ongelmakäyttäjien hoitoa on lisätty kuolemantapauksien ja virusinfektioiden ehkäisemiseksi. Nykyisin EU:ssa saa joka vuosi huumeongelmiinsa hoitoa vähintään miljoona ihmistä, ja puhtaita neuloja ja injektioruiskuja vaihdetaan tai jaetaan suonensisäisten huumeiden käyttäjille vuosittain 50–100 miljoonaa.
Näiden määrällisten parannusten lisäksi on eteenpäin menty myös laadullisesti. Nykyisin tarjolla on enemmän tietoa huumeiden käyttöön puuttumisen tueksi, ja laatuarvioinneista on tullut keskeinen osa huumepolitiikkaa. Tämä koskee myös EU:ta, jonka vuosien 2005–2012 huumestrategiasta tehdään parhaillaan ulkopuolista arviointia. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA) osallistuu tähän arviointiin julkaisemalla raportin, josta käy ilmi, miten huumetilanne ja EU-maiden viranomaisten torjuntatoimet ovat tuona aikana muuttuneet.
Euroopan komissio julkaisee kansainvälisenä huumeiden vastaisena päivänä uusimman Eurobarometri-tutkimuksensa nuorten huumeasenteista. Huumeiden vastaista työtä tukee myös Euroopan huumefoorumi, joka aktivoi yhteiskunnan eri toimijoita tiedottamalla huumausaineiden väärinkäytön vaaroista.
|
EU:n uusi tupakkavalistuskampanja "Ex-smokers are Unstoppable"
Euroopan komissio käynnistää uuden kampanjan, jonka englanninkielinen slogan on "Ex-smokers are Unstoppable". Kampanja on suunnattu 25–34-vuotiaille, joita on EU:ssa 145 miljoonaa. Kampanjassa keskitytään tupakoinnin vaarojen sijaan tupakoinnin lopettamisesta aiheutuviin hyötyihin ja käytetään tupakoinnin lopettaneita ja heidän saavutuksiaan inspiroivina roolimalleina.

Tietoa kolibakteeri-infektioiden torjunnasta kaikilla EU-kielillä
Kansanterveydellistä neuvontaa ripulitaudin ja erityisesti kolibakteerin torjumisesta. Ohjeissa keskitytään Shiga-toksiinia tuottavaan Escherichia coli (STEC) -bakteeriin, jota kutsutaan myös nimellä verotoksiinia tuottava E. coli (VTEC) tai enterohemorraaginen E. coli (EHEC).

Hiv-hoitoa saavia jatkuvasti enemmän
Tuoreimpien tilastojen mukaan antiretroviraalilääkityksen saajien määrä on 16-kertaistunut vuosina 2003–2010.
Hiv-hoitoa saavia jatkuvasti enemmän
Tuoreimpien tilastojen mukaan antiretroviraalilääkityksen saajien määrä on 16-kertaistunut vuosina 2003–2010.
Radioaaltojen muodostamat sähkömagneettiset kentät saattavat aiheuttaa syöpää
Maailman terveysjärjestön alainen kansainvälinen syöväntutkimuskeskus (IARC) on luokitellut radioaaltojen muodostamat sähkömagneettiset kentät mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi, sillä matkapuhelimen käyttö on yhdistetty pahanlaatuiseen aivokasvaimeen.

Bulgaria
Tupakkavalistuskampanja raskaana oleville naisille
Tiedotuskampanja bulgarialaisille nuorille naisille tupakoinnin aiheuttamista sikiövaurioista
Tanska
Tanskan uusi terveysportaali
Tanskan uusi terveysportaali tiedottaa terveydenhuollon asiakkaille keskeisistä potilaiden oikeuksista.
|
EU kitkee väärennettyjä lääkkeitä markkinoilta
Uudella lainsäädännöllä otetaan EU:ssa käyttöön yhdenmukaiset ja kattavat turvallisuus- ja valvontatoimenpiteet.
|
|
Vähimmäisvaatimukset huumeidentorjunnalle, hoidolle ja haittojen vähentämiselle (Bryssel, 15.–17.7.2011)
Komission ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaan Unkarin järjestämä kokous tuo yhteen päättäjiä, ammatinharjoittajia, kansalaisjärjestöjä ja tutkijoita huumeidentorjunnan, ongelmakäyttäjien hoidon ja haittojen vähentämisen aloilta.
Konferenssi ympäristötekijöiden terveysvaikutuksista (Riika, 25.–27.7.2011)
Monitieteinen keskustelufoorumi ympäristötekijöiden terveysvaikutusten eri osa-alueista
|
|
Maailman huumausaineraportti 2010
Raportissa analysoidaan keskeisten huumausainetyyppien eli heroiinin, kokaiinin ja amfetamiinityyppisten piristeiden rajat ylittäviä markkinoita.
Maailman huumausaineraportti 2010
Raportissa analysoidaan keskeisten huumausainetyyppien eli heroiinin, kokaiinin ja amfetamiinityyppisten piristeiden rajat ylittäviä markkinoita.
Yli 40 uutta huumausainetta vuonna 2010
Raportissa esitellään vuoden 2010 tärkeimpiä saavutuksia uusia psykoaktiivisia aineita koskevan tietojenvaihdon, riskien arvioinnin ja valvonnan alalla.
Yli 40 uutta huumausainetta vuonna 2010
Raportissa esitellään vuoden 2010 tärkeimpiä saavutuksia uusia psykoaktiivisia aineita koskevan tietojenvaihdon, riskien arvioinnin ja valvonnan alalla.
Euroopan huumetilanne – Vuosiraportti 2010
EMCDDA julkaisee raportin Euroopan huumetilanteesta vuosittain.
Euroopan huumetilanne – Vuosiraportti 2010
EMCDDA julkaisee raportin Euroopan huumetilanteesta vuosittain.
Miesten terveys Euroopassa
EU:n terveyskomissaari John Dalli käsitteli 14.6.2011 pitämässään puheessa eurooppalaisten miesten terveydentilaa. Tarkempaa tietoa miesten yleisimmistä sairauksista ja terveysongelmista eri maissa on esitteessä ”Miesten terveys Euroopassa”.

Kansainvälinen huumeiden vastainen päivä (26.6.2011)
EU:n tason toimet
Terveys-EU – Huumausaineet
Euroopan komissio – Terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosasto
Huumeet
Euroopan komissio – Terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosasto
EU:n huumeidenvastainen politiikka
Euroopan komissio – Oikeusasiat
EMCCDA – Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus
Terveysohjelman hankkeita
MoreTreat – Hyviksi havaitut huumehoitokäytännöt Euroopassa
Hankkeessa tunnistetaan, kerätään ja arvioidaan hyviksi havaittuja huumehoidon tai huumeiden käyttöön puuttumisen käytäntöjä Euroopassa.
Prevention Standards – Huumeiden torjunnan eurooppalaisia suuntaviivoja
Suuntaviivojen avulla huumeita torjuvat organisaatiot voivat kaventaa tieteen, politiikan ja käytännön välistä kuilua sekä osoittaa saavuttaneensa kansallisesti ja EU-tasolla asetettuja tavoitteita.
SEID – Strategic European Inventory on Drugs
Hankkeessa pyritään antamaan osallistujamaille lisää tietoa siitä, miten puuttua nuorten ihmisten sekakäyttöön.
Muita linkkejä:
EURAD – Europe against Drugs
Pompidou-ryhmä – Euroopan neuvoston huumeiden vastainen yhteistyöelin
UNODC – YK:n huumausaine- ja kriminaalipolitiikan toimisto
INCB – kansainvälisen huumausaineiden valvontalautakunnan yleissopimukset
WHO – Maailman terveysjärjestön päihde- ja huumausainetyö
|
|