Nro 69,
28 huhtikuuta 2011
|
|
Kansainvälinen työterveys ja -turvallisuuspäivä 28.4.2011
Andrew Smith, viestintäyksikön johtaja, Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA)
EU:ssa kuolee joka vuosi yli 164 000 ihmistä työperäisistä syistä. Näistä kuolemista runsaat 5 000 johtuu työtapaturmista, 159 000 työhön liittyvistä terveysongelmista.
28. huhtikuuta vietetään kansainvälistä työterveys- ja -turvallisuuspäivää. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n järjestämän teemapäivän tavoitteena on edistää kunnollisia työoloja sekä terveyttä ja turvallisuutta työpaikoilla.
Viranomaiset, ammattiliitot, työnantajajärjestöt ja terveys- ja turvallisuusalan ammattilaiset eri puolilla maailmaa järjestävät erilaisia tapahtumia teemapäivän kunniaksi. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto EU-OSHA jakaa Budapestissä järjestettävässä juhlassa vuotuiset palkintonsa työterveyttä ja -turvallisuutta edistäville hyville käytännöille. Tilaisuus järjestetään yhdessä EU:n neuvoston puheenjohtajavaltion Unkarin kanssa.
Tilastojen mukaan monet työntekijät ja työnantajat eivät edelleenkään tunne työpaikkojen kaikkia riskejä ja niiden hallintaa. Kansainvälisen työterveys- ja -turvallisuuspäivän erityisteemana vuonna 2011 on työsuojelujohtamisjärjestelmien edut: työtapaturmien ja työperäisten sairauksien ehkäisyä parannetaan tehokkaimmin jatkuvin toimin, ei yksittäisillä työsuojelutoimenpiteillä.
Tule mukaan teemapäivän tapahtumiin!
|
OSH Management System: A tool for continual improvement
ILO:n raportissa tarkastellaan työsuojelujohtamisjärjestelmän soveltamista työpaikan vaarojen ja riskien tehokkaassa hallinnoinnissa. Asiakirjalla pohjustetaan kansainvälisen työterveys- ja turvallisuuspäivän vuoden 2011 kampanjaa.

Terveysalan asiantuntijoita EU:n terveysalan toimintaohjelmaan
Terveysalan asiantuntijoille suunnattu EU:n terveysalan toimintaohjelman uusi kiinnostuksenilmaisupyyntö on nyt julkaistu EU:n virallisen lehden täydennysosassa. Haku on avoinna terveysohjelman päättymiseen saakka (vuoden 2013 loppuun).

Eurooppalainen terveysfoorumipalkinto
Itävallan Gasteinissa kokoontuva eurooppalainen terveysfoorumi jakaa nyt viidettä kertaa palkinnon useammassa kuin yhdessä Euroopan maassa toteutetulle aloitteelle, jolla edesautetaan Euroopan terveyshaasteisiin vastaamista ja vähennetään terveyspalvelujen tarjonnan eroja.

Bulgaria
Bulgarian terveysministeriö aktiivisesti mukana romanien integrointipolitiikassa
Keskeisenä tavoitteena on varmistaa kansalaisten yhtäläiset mahdollisuudet terveyspalvelujen käyttöön riippumatta sukupuolesta, iästä, etnisestä alkuperästä tai sosiaaliluokasta.
Luxemburg
Vieraiden kielten käyttäminen voi suojata muistiasi
Luxemburgin kansanterveysalan tutkimuskeskuksen (CRP-Santé) tutkimuksen mukaan useiden vieraiden kielten käyttäminen voi suojata kognitiiviselta heikentymiseltä.
|
|
Terveys- ja teknologiakonferenssi (Guarda, Portugal, 29.4.2011)
Konferenssissa käsitellään tietotekniikan kehitystä ja innovatiivisten järjestelmien uusia mahdollisuuksia.
eHealth 2011 (Budapest, 10.–12.5.2011)
EU:n neuvoston puheenjohtajamaan Unkarin isännöimä eHealth-teemaviikko on suurin koko Euroopan laajuinen terveysalan sähköisten palvelujen tapahtuma. Samanaikaisesti järjestetään Euroopan komission korkean tason ministerikonferenssi ja World of Health IT (WoHIT) -konferenssi ja -messut.
Euroopan aids/hiv-konferenssi 2011 (Tallinna, 25.–27.5.2011)
Konferenssissa keskustellaan hiv:n ehkäisyyn liittyvistä hyvistä toimintatavoista, saaduista kokemuksista ja tietämyksen puutteista, erityisen onnistuneista hankkeista, haasteista ja innovaatioista.
|
|
Health statistics: Eurostat compact guide
Eurostatin terveystilastojulkaisun mukaan terveys on eurooppalaisille tärkeä asia, ja he odottavat saavansa asianmukaista suojaa sairauksia vastaan niin kotona, työpaikalla kuin matkoillakin.

Burden of disease from environmental noise. Quantification of healthy life years lost in Europe
WHO:n julkaisussa esitellään ympäristömelun ja terveysongelmien (esim. sydän- ja verisuonitautien, kognitiivisen heikentymisen, unihäiriöiden ja tinnituksen) sekä häiritsevyyden yhteyksiin liittyvää tutkimusta.
Occupational health and safety in the transport sector — an overview
OSHA:n raportissa tarkastellaan liikenteeseen liittyvien eri ammattien työterveys- ja työturvallisuusriskejä, analysoidaan tilastoja ja tutkimuksia ja esitellään ehkäisyyn liittyviä tapaustutkimuksia.

Kansainvälinen työterveys- ja -turvallisuuspäivä 28.4.2011
EU:n tason toimet
Terveys-EU -
Työssä
Terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosasto
Työterveys ja työturvallisuus
Euroopan komissio – Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
EU-OSHA – Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto
Terveysohjelman hankkeita
MHPHands – Mental Health Promotion Handbooks
Hankkeessa tuotetaan oppaita mielenterveysalan ammattilaisten käyttöön. Sen tavoitteena on tarjota erilaisissa ympäristöissä (koulut, työpaikat, vanhustenhuolto) työskenteleville ammattilaisille apukeinoja nuorten, työikäisten ja vanhusten mielenterveyden edistämiseen.
Muita linkkejä:
ENWHP – Euroopan työpaikkaterveyden edistämisen verkosto
EPHA – Euroopan kansanterveysallianssi
WHO:n Euroopan aluetoimisto – Työterveys
ILO – Kansainvälinen työjärjestö
|
|