Viimeisten kymmenen vuoden aikana on alettu kiinnittää entistä
enemmän huomiota terveyteen liittyvän eriarvoisuuden vähentämiseen EU-maiden
sisällä ja niiden välillä. Tämä kiinnostus johtuu niin moraalisista kuin
taloudellisistakin syistä. EU:n kansanterveysohjelmista on tuettu alan
tutkimusta ja terveyserojen vähentämiseen tähtäävien strategioiden ja
toimenpiteiden kehittämistä.
Euroopan komission vuonna 2009 antamassa tiedonannossa
Solidaarinen terveydenhuolto annetaan suuntaa terveyspolitiikalle ja sen
käytännön toteuttamiselle, jotta ongelmat voitaisiin ratkaista tehokkaasti.
Eri EU-maat ovat puheenjohtajakausillaan osoittaneet, että
hallitukset tunnustavat terveydelliseen eriarvoisuuteen liittyvien ongelmien
laajuuden, mikä on tärkeä edellytys niiden selvittämiselle. Tämänhetkinen
puheenjohtajamaa Espanja tukee aktiivisesti käytännön toimia, joilla edistetään
tarpeiden arviointia ja ymmärtämistä.
Vaikka terveyserot eivät johdukaan yksinomaan
terveydenhuoltojärjestelmistä, niiden kehittäminen on olennaisen tärkeää.
Kehitystyössä on painotettava erityisesti sairauksien ennaltaehkäisyä sekä
terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Tämä on tärkeää myös taloudellisen ja
yhteiskunnallisen kriisin ratkaisun kannalta, joka on keskeisellä sijalla
Eurooppa 2020 strategiassa.
EU-toimielimet ovat ratkaisevassa asemassa. EU asetti
Lissabonin sopimuksessa arvokkaaksi tavoitteekseen "edistää [...]
kansojensa hyvinvointia". Tämä edellyttää toimintaa, jossa kiinnitetään
huomiota sosiaalisiin, taloudellisiin ja ympäristöön liittyviin tekijöihin –
heikon terveyden perimmäisiin syihin. Vasta sen jälkeen voimme paneutua
ongelmien ratkaisuun.