Helmikuun 4. vietettävä Maailman syöpäpäivä muistuttaa siitä,
että syöpä vaatii edelleen valtavan määrän kuolonuhreja yhteiskunnassamme.
Syöpä on sydän- verisuonitautien jälkeen toiseksi yleisin kuolinsyy: siihen
menehtyy kaksi naista ja kolme miestä kymmenestä. Joka vuosi noin 3,2
miljoonalla eurooppalaisella todetaan syöpä.
Pelkästään vuonna 2005 menetettiin syövän vuoksi Maailman
terveysjärjestön (WHO) Euroopan alueella arviolta yli 17 miljoonaa elinvuotta,
kun otetaan huomioon työkyvyttömyys ja ennenaikaiset kuolemantapaukset. Uusia
syöpätapauksia ilmenee sekä naisilla että miehillä aiempaa useammin, vaikka
syövän torjunta ja hoito ovat parantuneet. Kun elinikä nousee ja väestö
ikääntyy, syöpäpotilaita ja etenkin ikääntyviä syöpäpotilaita on entistä
enemmän. Syöpäsairauksien aiheuttamat rasitteet kasvavat entisestään
lähivuosina ja -vuosikymmeninä.
Näistä syistä Slovenia valitsi syöväntorjunnan yhdeksi
tärkeimmistä terveysalan tavoitteistaan, kun se toimi Euroopan unionin
puheenjohtajavaltiona. Slovenia alkaa myös koordinoida syöväntorjunnan
EU-ohjelmaan kuuluvia yhteisiä toimia.
Euroopan komissio julkaisi kesäkuussa 2009 tiedonannon
Syöväntorjunta: eurooppalainen kumppanuusohjelma. Sen pohjalta laadittiin
vuodeksi 2010 toimintaohjelma, jossa määriteltiin syöväntorjunta yhdeksi
keskeisistä toiminnan aloista. Komissio haluaa kannustaa EU-maiden hallituksia
ja muita sidosryhmiä tekemään tiiviimpää yhteistyötä Euroopan tasolla, jotta
syövän aiheuttamia rasitteita saataisiin vähennettyä uudenlaisten yhteistyö- ja
hallintorakenteiden avulla. Syöväntorjunnan EU-ohjelman osanottajat vaihtavat
syövän torjuntaan liittyviä tietoja, resursseja, parhaita käytäntöjä ja
asiantuntemusta. Sen avulla on myös helpompi arvioida, millaisilla EU:n tason
toimilla voidaan tuoda lisäarvoa kansallisiin toimiin.
Jos kaikkia näitä mahdollisuuksia hyödynnetään tehokkaasti,
saavutetaan todennäköisesti kaksi tärkeää tavoitetta: syövän aiheuttama taakka
kevenee ja erot EU-maiden syöpäkuolleisuudessa tasaantuvat. Jotta
eurooppalaisten terveys ja hyvinvointi voidaan varmistaa myös tulevaisuudessa,
syöpää on torjuttava jatkuvilla pitkän aikavälin toimilla.