Olen erittäin tyytyväinen EU:n terveysalan journalistikilpailun satoon. Kilpailuun osallistui lähes 500 artikkelia, joista valittiin 27 finalistia. Arvovaltainen EU-palkintolautakunta valitsi kilpailun kolme voittajaa.
Pääpalkinnon voitti ranskalainen Estelle Saget (L'Express). Toisen palkinnon sai liettualainen Audrė Srėbalienė (Savaitinis žurnalas) ja kolmannen palkinnon romanialainen Emilia Chiscop (Ziarul de Iaşi). Palkinnonsaajat kirjoittivat vaikeista aiheista, kuten mielisairaudesta ja luuytimen luovutuksesta. Heidän artikkelinsa osoittavat, että hyvä terveysjournalismi ei ainoastaan välitä tietoa vaan myös koskettaa meitä. Se voi myös antaa malleja siitä, miten voimme selvitä terveyteen liittyvistä haasteista. Terveysjournalismi voikin antaa ihmisille välineet huolehtia omasta terveydestään ja auttaa läheisiään.
Voittajien ja kilpailuun osallistuneiden journalistien lisäksi kiitos onnistumisesta kuuluu myös EU-palkintolautakunnalle ja 27 kansalliselle palkintolautakunnalle, joiden arvokas työ mahdollisti kilpailun toteuttamisen. Kilpailuun lähetettyjen artikkelien määrä ja aiheiden monipuolisuus osoittavat, että eurooppalaiset ovat erittäin kiinnostuneita terveyteen liittyvistä kysymyksistä.
On erittäin tärkeää, että terveysasioissa tehdään yhteistyötä EU-tasolla, jaetaan kokemuksia ja parhaita käytäntöjä, kerätään tietoa ja määritellään yhteisen toiminnan aloja. Media on tärkeä kumppani näiden tavoitteiden toteuttamisessa, ja journalistipalkinto edesauttaa yhteyksien luomista.
Toivon, että ensimmäisen EU:n terveysalan journalistikilpailun tulokset rohkaisevat yhä useampia journalisteja kirjoittamaan terveysasioista ja valottamaan niitä mahdollisuuksia ja haasteita, jotka liittyvät terveyteen nyt ja tulevaisuudessa.
Ehdolla olleet artikkelit