Maailman syöpäpäivän tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen, että syöpä koskee meitä kaikkia. Joka kolmas EU-kansalainen sairastuu syöpään jossakin vaiheessa elämäänsä, ja syöpään kuolee vuosittain 1,2 miljoonaa ihmistä.
Luvut ovat järkyttävän suuria, varsinkin kun tiedetään, että syövän vaikutuksia voitaisiin vähentää tehokkailla ehkäisy- ja seulontatoimilla. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä – muutos edellyttää aktiivisuutta ja halua tehdä terveyttä edistäviä päätöksiä ja valintoja.
Näistä syistä Euroopan syöpäpotilasjärjestöjen kattojärjestö European Cancer Patient Coalition (ECPC) on käynnistänyt kampanjan syöväntorjuntastrategioiden parantamiseksi koko EU:ssa. Tavoitteena on syövän ehkäisyn, väestöpohjaisen seulonnan, varhaisdiagnosoinnin ja hoidon tehostaminen. Vuonna 2004 perustettu ECPC toimii syöpäpotilasjärjestöjen yhteisenä äänitorvena ja pyrkii vaikuttamaan siihen, että syövän torjuntaan löytyy poliittista tahtoa.
Vuosi 2008 oli syöpäpotilaille erityisen merkittävä. Euroopan parlamentti hyväksyi syöväntorjuntaa koskevan päätöslauselman , jota ajoi erityisesti europarlamentaarikkojen syövänvastainen verkosto MEPs against Cancer. Niin ikään Slovenian EU-puheenjohtajakaudella EU-maiden terveysministerit antoivat neuvoston päätelmät, joissa käsiteltiin syöpätaudeista aiheutuvien rasitteiden vähentämistä .
Euroopan komission vuoden 2009 syöväntorjuntatoimiin kuuluu muun muassa syöväntorjuntaa koskevan kumppanuusohjelman käynnistäminen eri sidosryhmien yhteistyötä varten. ECPC haluaa tuoda yhteistyöhön potilaiden näkökulman. Jos tahtoa on, syövän vaikutuksia voidaan vähentää yhdistämällä voimavaroja, tietoa ja asiantuntemusta.