Edustusto Suomessa

Ilman huoltajaa olevien lasten siirrot Kreikasta Suomeen käynnistyneet

/finland/file/pakolaiset_fiPakolaiset

Pakolaiset
copyright Euroopan unioni

Kreikasta on siirretty Suomeen ja Portugaliin ilman huoltajaa olevia lapsia osana järjestelyä, jota komissio koordinoi yhdessä Kreikan viranomaisten kanssa. Siirrot toteutetaan yhteistyössä YK:n virastojen ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) kanssa. Yhteensä Suomeen ja Portugaliin on siirretty 49 ilman huoltajaa olevaa lasta.

08/07/2020

Siirtoja on tarkoitus toteuttaa lähikuukausina vaiheittain nyt, kun komissiossa tehdyt valmistelut on saatu päätökseen ja koronaviruksesta johtuvia matkustusrajoituksia ollaan purkamassa.

Seuraavat siirrot toteutetaan myöhemmin tässä kuussa. Belgiaan siirretään 18, Ranskaan 50, Saksaan 106, Sloveniaan 4 ja Liettuaan 2 lasta. Saksan lukuun sisältyy myös siirrettävien lasten sisaruksia ja vanhempia.

Järjestelyn alkuperäisenä tavoitteena oli siirtää vähintään 1 600 lasta ja nuorta, mutta tähän mennessä EU-maat ovat jo tarjoutuneet vastaanottamaan heitä kaikkiaan 2 000.

Pääasiallinen kohderyhmä ovat ilman huoltajaa olevat lapset, mutta järjestelyyn hyväksytään myös lapsia, joilla on jokin vakava terveysongelma, ja heidän lähiomaisiaan.

Myös Kreikkaan jäävien ilman huoltajaa olevien lasten suojelun ja huolenpidon järjestämiseen on löydettävä pysyviä ratkaisuja. Komissio on valmis lisäämään tähän liittyvää tukea Kreikalle ja muille EU-maille.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1288

 

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979

etunimi.sukunimi@ec.europa.eu

Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857

etunimi.sukunimi@ec.europa.eu

Seuraa Twitterissä @eukomissio