Edustusto Suomessa

Suomi kärkeen EU:n digivertailussa

/finland/file/desipieni0jpg_fidesi_pieni_0.jpg

EU:n digivetailu (DESI)
Copyright Euroopan unioni

Suomi nousi ykköseksi tämän vuoden DESI-digitalisaatiovertailussa. DESI-indeksi vertailee EU-maiden edistymistä digitalisaation hyödyntämisessä 13 indikaattorin avulla. Viime vuonna Suomi oli vertailussa kolmas heti Ruotsin ja Tanskan jälkeen.

11/06/2019

Euroopan komission vuotuinen digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) kuvaa kunkin EU-maan digitaalista toimintakykyä ja sen kehitystä.

Tämän vuoden vertailussa kärkeen nousi viime vuoden kolmannelta sijalta Suomi. Vanavedessä seuraavat Ruotsi, Alankomaat ja Tanska. Jonon hännillä sen sijaan ovat Kreikka, Romania ja Bulgaria.

DESI-vertailussa maksimipistemäärä on 100. Suomen pistemäärä on tänä vuonna 69,9, mikä on reilusti enemmän kuin EU-maiden keskiarvo 52,5. Suomi yltää nyt ykkössijalle ensimmäistä kertaa vertailun historiassa.

Heikoiten, vaikkakin edelleen varsin hyvin, Suomi menestyy liitettävyyttä kuvaavassa indikaattorissa. Tämä johtuu kiinteän verkon laajakaistaliittymien alhaisesta tiheydestä. Tämä taas johtuu pitkälti mobiiliverkon liittymien suuresta suosiosta.

Vaikka kiinteän verkon laajakaistaliittymä on tarjolla lähes jokaiseen kotitalouteen, sen suosio jää Suomessa alle EU:n keskiarvon (Suomi 58 %, EU 77 %).

Mobiililaajakaistan käytössä Suomi on EU:n ykkössijalla, kirkkaalla erolla seuraavaan maahan. Liittymätiheys on lähes kaksinkertainen EU:n keskiarvoon verrattuna.

Suomi suoriutuu erittäin hyvin digitaalisissa viranomaispalveluissa ja digiteknologian hyödyntämisessä.

Korkea osaamistaso on yksi Suomen vahvimpia kilpailuvaltteja: 76 prosenttia väestöstä omaa vähintään perustason digitaidot, mikä on roimasti yli EU-keskiarvon (57 %).

Suomi pitääkin EU-maiden ykkössijaa niin digitaalisissa viranomaispalveluissa kuin digitaidoissakin.

Yleisestikin ottaen Suomi toimii digitalisaation kärkijoukoissa: Se sijoittuu huippusuoriutujien ryhmään yhdessä Ruotsin, Tanskan, Iso-Britannian, Alankomaiden, Luxemburgin, Irlannin, Belgian ja Viron kanssa.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

http://europa.eu/rapid/press-release_IP-19-2930_fi.htm 

Lisätietoa DESI-indeksistä ja Suomen maaraportti:

https://ec.europa.eu/digital-single-market/en/desi

                

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979

etunimi.sukunimi@ec.europa.eu

Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857

etunimi.sukunimi@ec.europa.eu

Seuraa Twitterissä @eukomissio