Työllisyystilastot


Tilastotiedot poimittu toukokuulta 2019.

Seuraava suunniteltu päivitys: syyskuu 2020.

Englanninkielinen versio on uudempi.

Poimintoja

EU:ssa 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli vuonna 2018 ennätyksellisen korkea, 73,1 prosenttia.

Vaikka sukupuolten työllisyysero onkin kaventunut, miesten työllisyysaste oli vuonna 2018 edelleen korkeampi kuin naisten kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.

Vuonna 2018 työssä käyvistä 20–64-vuotiaista naisista 30,8 prosenttia työskenteli EU:ssa osa-aikaisesti, kun miesten vastaava osuus oli 8,0 prosenttia.


Työkalu 1: Työllisyys (kokonaistyöllisyys, naisten, miesten, nuorten ja iäkkäiden työllisyys), 2002–2018
(% 20–64-vuotiaista)
Lähde: Eurostat


Tässä artikkelissa esitetään uusimmat Euroopan unionin (EU) työllisyystilastot, jotka perustuvat EU:n työvoimatutkimukseen (Labour Force Survey, LFS), ja sosioekonomisiin seikkoihin perustuva analyysi. Yleisesti ottaen työllisyystilastoissa esiintyy huomattavia eroja sukupuolen, iän ja koulutustason mukaan. Lisäksi EU:n jäsenvaltioiden työmarkkinoiden välillä on merkittäviä eroja.

Työmarkkinatilastot ovat olleet useiden EU:n politiikan alojen keskipisteessä sen jälkeen, kun Amsterdamin sopimukseen sisällytettiin työllisyyttä koskeva luku vuonna 1997. Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisestä väestöstä on keskeinen yhteiskunnallinen indikaattori, kun tutkitaan työmarkkinoiden kehitystä.

Työkaluissa esiintyvät ja tämän artikkelin tekstissä mainitut luvut ja asteet voivat joissain tapauksissa vaihdella lähdetietojen jatkuvan tarkistamisen vuoksi: työkaluissa viitataan uusimpiin tietoihin (sellaisina kuin ne esitetään Eurostatin tietokannassa Employment and unemployment (Labour Force Survey) (employ)) (englanniksi), kun taas artikkelin tekstissä viitataan toukokuulta 2019 peräisin oleviin tietoihin.

Koko artikkeli

Työllisyysaste sukupuolen, iän ja koulutustason mukaan

EU:n työvoimatutkimuksen mukaan 20–64-vuotiaiden työllisyysaste oli EU-28:ssa 73,1 prosenttia vuonna 2018, mikä on korkein EU:ssa koskaan mitattu vuotuinen keskiarvo. Tämän keskiarvon taustalla voidaan kuitenkin havaita suuria eroja eri valtioiden välillä (ks. kartta 1 ja työkalu 1). Ainoa jäsenvaltio, jonka työllisyysaste on yli 80 prosenttia, on Ruotsi (82,6 %). Myös EFTA-valtioissa Islannissa (86,5 %) ja Sveitsissä (82,5 %) työllisyysaste ylittää 80 prosenttia.

Eurooppa-neuvosto hyväksyi Eurooppa 2020 -strategian vuonna 2010. Strategiassa painotettiin EU:n talouden vahvistamista ja seuraavan vuosikymmenen haasteisiin valmistautumista. Yksi strategian tärkeimmistä tavoitteista EU:n tasolla on nostaa 20–64-vuotiaiden työllisyysaste vähintään 75 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 2018 työllisyysaste oli vähintään 75 % neljässätoista EU:n jäsenvaltiossa, nimittäin kolmessa pohjoisessa jäsenvaltiossa (Ruotsi, Tanska ja Suomi), kolmessa Baltian alueen jäsenvaltiossa (Viro, Liettua ja Latvia) sekä Tšekissä, Saksassa, Alankomaissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Itävallassa, Portugalissa, Sloveniassa ja Maltassa, ks. kartta 1. Työllisyysaste oli korkea, yli 75 prosenttia, myös kolmessa EFTA-valtiossa eli Islannissa, Sveitsissä ja Norjassa.

Asteikon toisessa päässä työllisyysaste jäi kauas EU:n tavoitteesta eli alle 70 prosenttiin Romaniassa, Belgiassa, Espanjassa, Kroatiassa ja Italiassa. Alhaisin työllisyysaste oli Kreikassa (59,5 %).

Kartta 1: Työllisyysaste, 20–64-vuotiaat, 2018
(%)
Lähde: Eurostat (lfsa_ergan)

Interaktiivisesta viivadiagrammista (ks. työkalu 1) käy ilmi, miten työllisyysaste on muuttunut maittain vuodesta 2002. Napsauttamalla työkalun alaosassa olevia kuvakkeita voidaan nähdä eri työllisyysasteiden kehitys: vasemmalta oikealle voidaan siirtyä kokonaistyöllisyydestä naisten, miesten, nuorten ja iäkkäiden työllisyyteen.

Vuosina 2002–2018 20–64-vuotiaiden työllisyysaste nousi 6,4 prosenttiyksikköä EU:28:ssa 66,8 prosentista 73,2 prosenttiin. Maiden työmarkkinatilanteet ovat kuitenkin vaihdelleet suuresti viime vuosina. Työllisyysaste kasvoi vuosina 2002–2018 kaikissa muissa maissa paitsi Kreikassa (-3,0 prosenttiyksikköä) ja Kyprosessa (-1,0 prosenttiyksikköä). Työllisyysasteen kasvu oli suurempaa kuin EU:n keskiarvo eli 6,4 prosenttia kaikissa EU:hun vuonna 2004 tai sen jälkeen liittyneissä maissa (Kyprosta lukuun ottamatta) ja Saksassa. Kasvu oli suurinta Bulgariassa (jossa työllisyysaste nousi 16,6 prosenttiyksikköä 55,8 prosentista vuonna 2002 72,4 prosenttiin vuonna 2018) ja Maltassa (17,3 prosenttiyksikköä 57,7 prosentista 75,0 prosenttiin).

Kaikissa EU:n jäsenvaltioissa miesten työllisyysaste oli korkeampi kuin naisten vuonna 2018. Tämä koskee myös koko ajanjaksoa 2002–2018 kahta poikkeusta lukuun ottamatta: Latviaa vuonna 2010 ja Liettuaa vuosina 2009 ja 2010. Miesten ja naisten työllisyysasteen kehityksessä vuosina 2002–2018 oli kuitenkin eroja. Napsauttamalla työkalun 1 toista ja kolmatta kuvaketta voidaan nähdä miesten ja naisten työllisyysasteiden kehitys vuodesta 2002 lähtien.

Työkalu 1: Työllisyys (kokonaistyöllisyys, naisten, miesten, nuorten ja iäkkäiden työllisyys), 2002–2018
(% 20–64-vuotiaista)
Lähde: Eurostat


Vuodesta 2002 lähtien naisten työllisyysaste on kokonaisuutena ottaen kasvanut Euroopassa, ja EU:ssa työllisyysaste on noussut 9,2 prosenttiyksikköä. Naisten työllisyysaste nousi vuosina 2002–2018 eniten Maltassa (29,0 prosenttiyksikköä), Bulgariassa (16,0 prosenttiyksikköä) ja Saksassa (14,0 prosenttiyksikköä). Vuonna 2018 naisten työllisyysaste oli korkein Ruotsissa (80,4 %) ja Islannissa (83,2 %) ja puolestaan alhaisin Kreikassa (49,1 %) ja Italiassa (53,1 %).

Miesten työllisyysaste sitä vastoin nousi EU:ssa vuosina 2002–2018 vähemmän kuin naisten (3,5 prosenttiyksikköä). Miesten työllisyysaste jopa laski 11:ssä EU:n jäsenvaltiossa. Näkyvintä muutos oli Kreikassa (-8,3 prosenttiyksikköä 78,4 prosentista vuonna 2002 70,1 prosenttiin vuonna 2018) ja Kyproksessa (-6.5 prosenttiyksikköä 85,8 prosentista 79,3 prosenttiin).

Naisten ja miesten välinen työllisyysero EU:ssa pieneni 17,3 prosentista 11,6 prosenttiin vuosina 2002–2018. Sama suuntaus oli havaittavissa kaikissa EU:n jäsenvaltioissa lukuun ottamatta Bulgariaa, Viroa, Unkaria, Ruotsia, Puolaa, Slovakiaa ja Romaniaa. Sukupuolten työllisyysero pieneni erityisen voimakkaasti Maltassa (muutos -24,3 prosenttiyksikköä) naisten työllisyysasteen kasvun seurauksena samoin kuin Espanjassa (-17,4 prosenttiyksikköä) ja Luxemburgissa (-17,3 prosenttiyksikköä), joissa se oli seurausta sekä miesten työllisyysasteen pienenemisestä että naisten työllisyysasteen kasvusta.

Työkalun 1 neljäs ja viides kuvake osoittavat, että 15–24-vuotiaiden työllisyysaste (nuorisotyöllisyys) on pienentynyt EU:ssa vuosina 2002–2018, kun taas 55–64-vuotiaiden työllisyysaste (iäkkäiden työllisyys) on kasvanut samana ajanjaksona. Nuorisotyöllisyysasteen pieneneminen on erityisen selvää Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa ja Kreikassa. Toisaalta 55–64-vuotiaiden työllisyysaste kasvoi eniten Saksassa, Bulgariassa ja Slovakiassa.

Työllisyysaste vaihtelee huomattavasti myös koulutustason mukaan (ks. työkalu 2). Koulutustason mukaan analysoidut työllisyysasteet perustuvat 25–64-vuotiaiden ikäryhmään, koska sitä nuoremmat henkilöt saattavat olla edelleen koulutuksessa, etenkin korkea-asteen koulutuksessa, mikä saattaa vaikuttaa merkittävästi työllisyysasteisiin.

Työkalu 2: Työllisyysaste koulutustason mukaan, 2002–2018
(% 25–64-vuotiaista, joilla on alemman asteen / keskiasteen / korkea-asteen koulutus)
Lähde: Eurostat


Korkea-asteen koulutuksen (alin korkea-aste, alempi korkeakouluaste, ylempi korkeakouluaste ja tutkijakoulutusaste tai vastaava) (ISCED-tasot 5–8) saaneiden 25–64-vuotiaiden työllisyysaste oli EU:ssa 85,8 prosenttia vuonna 2018. Tämä on huomattavasti korkeampi kuin enintään alemman tai ylemmän perusasteen koulutuksen saaneiden (ISCED-tasot 0–2) työllisyysaste 56,8 prosenttia. Keskiasteen koulutuksen tai keskiasteen jälkeisen koulutuksen, joka ei ole korkea-asteen koulutusta, (ISCED-tasot 3–4) saaneiden työllisyysaste EU-28:ssa sijoittuu kahden viimeksi mainitun luvun väliin ollen 76,4 prosenttia. Nämä luvut osoittavat, että koulutustason noustessa myös työllistymisen todennäköisyys kasvaa.

Sen lisäksi, että enintään ylemmän perusasteen koulutuksen (ISCED-tasot 0–2) suorittaneiden työllistymistodennäköisyys on pienin (näistä kolmesta koulutustasoryhmästä), kriisi koetteli heitä pahimmin: tämän ryhmän työllisyysaste laski 5,0 prosenttiyksikköä EU:ssa vuosina 2007–2013. Vastaava luku keskiasteen koulutuksen (ISCED-tasot 3–4) saaneilla oli 1,7 prosenttiyksikköä ja korkea-asteen koulutuksen (ISCED-tasot 5–8) saaneilla 1,7 prosenttiyksikköä.

Työkalu 2 osoittaa, miten tärkeä ainakin keskiasteen koulutus on työpaikan saamisen kannalta. Esimerkiksi Slovakiassa henkilöiden, joilla ei ollut vähintään keskiasteen koulutusta, työllisyysaste oli 37,9 prosenttia vuonna 2018. Näiden henkilöiden työllisyysaste on paljon pienempi kuin sellaisten henkilöiden, joilla on keskiasteen koulutus (76,9 prosenttia) ja korkea-asteen koulutus (82,6 prosenttia). Tämä tilanne on myös selvästi nähtävissä Kroatiassa (37,5 prosenttia alemman koulutustason saaneista / 68,5 prosenttia keskiasteen koulutuksen saaneista), Tšekissä (52,2 prosenttia / 83,5 prosenttia), Bulgariassa (47,0 prosenttia / 78,5 prosenttia) ja Puolassa (43,1 prosenttia / 70,4 prosenttia).

Useampaa kuin yhtä työtä tekeviä on enemmän korkea-asteen koulutuksen saaneiden keskuudessa

Kuvio 1 osoittaa, että useampaa kuin yhtä työtä tekevien osuus on pieni ja että korkeakoulutuksen suorittaneilla (ISCED-tasot 5–8) on toinen työ todennäköisemmin kuin keskiasteen (ISCED-tasot 3–4) tai perusasteen (ISCED-tasot 0–2) koulutuksen suorittaneilla. Korkea-asteen koulutuksen saaneista 5,0 prosenttia teki useampaa kuin yhtä työtä EU-28:ssa vuonna 2018, kun vastaava osuus alemman asteen koulutuksen saaneilla oli 2,8 prosenttia ja keskiasteen koulutuksen saaneilla 3,8 prosenttia.

Korkea-asteen koulutuksen saaneiden, useampaa kuin yhtä työtä tekevien osuus oli suurin Alankomaissa (10,1 prosenttia), Virossa (9,8 prosenttia), Ruotsissa (8,8 prosenttia) ja Tanskassa (8,3 prosenttia). Alemman asteen ja korkea-asteen koulutuksen saaneiden, useampaa kuin yhtä työtä tekevien välinen ero oli suurin Latviassa (6,9 prosenttiyksikköä), jota seurasivat Viro (6,7 prosenttiyksikköä), Portugali (5,6 prosenttiyksikköä) ja Alankomaat (4,9 prosenttiyksikköä). Joissain maissa useampaa kuin yhtä työtä tekevien osuus oli kuitenkin hieman suurempi alemman asteen koulutuksen saaneiden kuin korkea-asteen koulutuksen saaneiden keskuudessa. Suurin tällainen ero oli Ranskassa (-1,8 prosenttiyksikköä).

Kuvio 1: Kahta työtä tekevät työlliset koulutustason mukaan, 20–64-vuotiaat, 2018
(% kokonaistyöllisyydestä)
Lähde: Eurostat (lfsa_egaed) ja (lfsa_e2ged)

Asiantuntijoiden, alemman tason työntekijöiden ja palvelu- ja myyntityöntekijöiden osuudet

Asiantuntijat muodostivat suurimman ammattiryhmän EU-28:ssa vuonna 2018 (ks. kuvio 2a), sillä heidän osuutensa työllisistä oli 20,0 prosenttia. Seuraavaksi suurin ryhmä olivat palvelu- ja myyntityöntekijät, joiden osuus oli 16,4 prosenttia, ja teknisen alan asiantuntijat, joiden osuus oli 16,3 prosenttia. Kaksi pienintä ammattiryhmää puolestaan olivat maa-, metsä- ja kalatalouden työntekijät (3,0 prosenttia) ja sotilaat (0,6 prosenttia).

Pelkästään ammatin tarkastelu antaa kuitenkin vain suppean kuvan työllisten taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaispiirteistä. Tästä syystä on otettu käyttöön laajempi ESeG-luokitus (Eurooppalaiset sosioekonomiset ryhmät), jossa yhdistyvät ammatti ja ammattiasema. Tätä luokitusta käytettäessä asiantuntijat (20,0 prosenttia) olivat edelleen suurin ryhmä EU-28:ssa vuonna 2018 (ks. kuvio 2b), mutta tällä kertaa seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat alemman tason työntekijät (18,2 prosenttia) ja teollisuuden työntekijät (16,2 prosenttia työllisistä).

Kuvio 2a: Työlliset ammateittain (ISCO), 20–64-vuotiaat, EU-28, 2018
(% kokonaistyöllisyydestä)
Lähde: Eurostat (lfsa_egais)


Kuvio 2b: Työlliset eurooppalaisten sosioekonomisten ryhmien mukaan, 20–64-vuotiaat, EU-28, 2018
(% kokonaistyöllisyydestä)
Lähde: Eurostat (lfsa_esega)

Osa-aikatyön ja määräaikaisen työn kasvu

EU-28:ssa sen työvoiman osuus 20–64-vuotiaista, joka ilmoitti päätyönsä olevan osa-aikainen, kasvoi hitaasti mutta vakaasti vuoden 2002 14,9 prosentista 19,0 prosenttiin vuonna 2015 ja laski sitten hieman 18,5 prosenttiin vuonna 2018 (ks. työkalu 3, kuvake 1). Vuonna 2018 eniten osa-aikaisia palkansaajia oli Alankomaissa (46,8 prosenttia) ja sen jälkeen Itävallassa, Saksassa, Belgiassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ruotsissa ja Tanskassa, joissa kaikissa yli viidesosa (21 prosenttia) työssäkäyvistä oli osa-aikaisia. Osa-aikainen työssäkäynti oli sen sijaan varsin epätavallista Bulgariassa (1,8 prosenttia työssäkäyvistä) sekä Unkarissa, Slovakiassa, Kroatiassa ja Puolassa (4,2–6,2 prosenttia). Osa-aikatyö lisääntyi vuodesta 2002 lähtien kaikissa muissa EU:n jäsenvaltioissa paitsi Romaniassa (-3,1 prosenttiyksikköä), Puolassa (-2,7 prosenttiyksikköä), Liettuassa (-2,6 prosenttiyksikköä), Latviassa (-1,7 prosenttiyksikköä), Kroatiassa (-1,6 prosenttiyksikköä), Bulgariassa (-0,9 prosenttiyksikköä) ja Portugalissa (-0,6 prosenttiyksikköä).

Työkalun 3 toisesta ja kolmannesta kuvakkeesta ilmenee selvä ero osa-aikatyön yleisyydessä miesten ja naisten välillä. Hieman alle kolmannes (30,8 prosenttia) 20–64-vuotiaista naisista oli osa-aikatyössä EU-28:ssa vuonna 2018; miesten vastaava osuus oli paljon pienempi (8,0 prosenttia). Noin kolme neljännestä (73,8 prosenttia) naisista ja hieman alle neljännes (23,0 prosenttia) miehistä teki vuonna 2018 osa-aikatyötä Alankomaissa, jossa nämä osuudet olivat suurimmat kaikista EU:n jäsenvaltioista. Osa-aikatyö lisääntyi vuosina 2002–2018 prosenttiyksiköissä mitattuna eniten naisten osalta Italiassa (15,6 prosenttiyksikköä 16,8 prosentista 32,4 prosenttiin) ja miesten osalta Sveitsissä (7,9 prosenttiyksikköä 9,1 prosentista 17,0 prosenttiin). Naisten osa-aikatyö puolestaan väheni eniten Islannissa (-11,8 prosenttiyksikköä 42,3 prosentista 30,5 prosenttiin) ja miesten osa-aikatyö Liettuassa (-3,2 prosenttiyksikköä 8,3 prosentista 5,1 prosenttiin).

Työkalu 3: Osa-aikatyö (yhteensä, naiset ja miehet) ja määräaikainen työ (yhteensä, naiset ja miehet), 2002–2018
(% kaikista 20–64-vuotiaista työntekijöistä/naisista/miehistä)
Lähde: Eurostat


Työntekijöiden, joilla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, osuus EU-28:ssa väheni hieman vuosina 2002–2018, kun taas määräaikaisten työntekijöiden osuus kasvoi 11,2 prosentista vuonna 2002 13,2 prosenttiin vuonna 2018 (ks. työkalu 3, kuvake 4). Määräaikaisten työntekijöiden määrä vaihteli jäsenvaltioittain: työntekijöiden, joilla on määräaikainen työsopimus, suurimmat prosenttiosuudet vuonna 2018 olivat Espanjassa (26,4 prosenttia), Puolassa (23,9 prosenttia) ja Portugalissa (21,5 prosenttia). Määräaikaisten työsopimusten pienimmät osuudet taas mitattiin Romaniassa (1,1 prosenttia), Liettuassa (1,4 prosenttia) ja Latviassa (2,6 prosenttia).

Määräaikaisen työn vertailu miesten ja naisten välillä (ks. työkalu 3, kuvakkeet 5 ja 6) osoittaa, ettei sukupuolten ero ollut niin suuri vuonna 2018 EU:n tasolla, sillä miehillä tämä osuus oli 12,6 prosenttia ja naisilla 13,8 prosenttia.

Työkalussa 4 esitetään työntekijöiden, joilla on määräaikainen työsopimus, osuus 20–64-vuotiaista ESeG-luokituksen perusteella. Useimmissa maissa johtajilla on harvimmin määräaikaisia työsopimuksia, ja alemman tason työntekijöillä niitä on yleisimmin. Määrät kuitenkin vaihtelevat huomattavasti maittain: Puolassa 39,2 prosentilla alemman tason työntekijöistä oli määräaikainen työsopimus, kun taas Romaniassa vastaava luku on vain 2,6 prosenttia. Huomattava vaihtelu EU:n jäsenvaltioiden halukkuudessa käyttää määräaikaisia työsopimuksia voi osittain johtua kansallisista käytännöistä, työvoiman tarjonnasta ja kysynnästä ja työnantajien mahdollista kasvua/supistamista koskevista arvioista sekä siitä, miten helposti työntekijöitä voidaan palkata ja irtisanoa.

Työkalu 4: Määräaikaiset työntekijät eurooppalaisen sosioekonomisen ryhmän mukaan, 2018
(% 20–64-vuotiaista työntekijöistä)
Lähde: Eurostat


Vuokratyöntekijät

Työvoiman vuokrausyrityksen palveluksessa olevien työntekijöiden määrä on alhainen. Vuokratyöntekijöitä oli koko EU:ssa miehissä 2,2 prosenttia ja naisissa 1,5 prosenttia 20–64-vuotiaista työntekijöistä vuonna 2018. Kuviosta 3 ilmenee, että tätä työnteon muotoa käytetään eniten Sloveniassa (4,2 prosenttia miehissä ja 6,0 prosenttia naisissa) ja Espanjassa (4,1 prosenttia miehissä ja 3,6 prosenttia naisissa). Vuokratyön osuus on sitä vastoin erittäin pieni Unkarissa (0,3 prosenttia miehissä ja naisissa), Kreikassa (0,2 prosenttia miehissä ja 0,3 prosenttia naisissa) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (0,6 prosenttia miehissä ja 0,5 prosenttia naisissa).

Miesten ja naisten välinen ero oli suurin Ranskassa (2,0 prosenttiyksikköä) ja sen jälkeen Alankomaissa ja Itävallassa (1,6 prosenttiyksikköä). Miesten ja naisten välinen ero on kuitenkin alle 1 prosenttiyksikköä useimmissa EU:n jäsenvaltioissa. Naiset tekevät vuokratyötä miehiä yleisemmin seitsemässä EU:n jäsenvaltiossa (Kreikka, Kroatia, Tanska, Puola, Latvia, Irlanti ja Slovenia). Unkarissa työvoiman vuokrausyrityksen palveluksessa olevien työntekijöiden prosenttiosuus on sama molemmilla sukupuolilla.

Kuvio 3: Vuokratyöntekijät sukupuolen mukaan, 2018
(% 20–64-vuotiaista työntekijöistä)
Lähde: Eurostat (lfsa_qoe_4a6r2)

Epävarma työsuhde

Vuonna 2018 2,1 prosentilla 20–64-vuotiaista miehistä ja naisista EU-28:ssa oli epävarma työsuhde (enintään kolmen kuukauden työsopimus). Epävarmassa työsuhteessa olevien henkilöiden kokonaisosuus oli suurin Kroatiassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Sloveniassa sekä ehdokasvaltioissa Serbiassa, Montenegrossa ja Pohjois-Makedoniassa (kuvio 4). Miesten ja naisten välinen ero oli alle 1 prosenttiyksikön kaikissa maissa, lukuun ottamatta Suomea (1,1 prosenttiyksikköä), Serbiaa (1,3 prosenttiyksikköä) ja Turkkia (2,0 prosenttiyksikköä). Naisten epävarma työtilanne oli hieman miehiä yleisempää puolessa EU:n jäsenvaltioista.

Kuvio 4: Epävarma työsuhde sukupuolen mukaan, 2018
(% 20–64-vuotiaista työntekijöistä)
Lähde: Eurostat (lfsa_qoe_4ax1r2)

Taulukoiden ja kuvioiden lähteenä käytetyt tiedot

Tietolähteet

Kattavuus

Taloudellisesti aktiiviseen väestöön (eli työvoimaan) luetaan työlliset ja työttömät. EU:n työvoimatutkimuksessa työlliseksi katsotaan vähintään 15-vuotias henkilö, joka viiteviikon aikana työskenteli jonkin verran – vaikka vain tunnin viikossa – maksua, voittoa tai perheen tuloa vastaan. Työvoimaan kuuluvat myös ne, jotka eivät tuona aikana työskennelleet mutta joilla oli työpaikka tai yritys, josta he olivat väliaikaisesti pois esimerkiksi sairauden, loman, työmarkkinariidan tai koulutuksen takia.

Työllisyyttä voidaan mitata henkilöiden tai työpaikkojen määränä, joko kokoaikavastaavuutena tai tehtyinä työtunteina. Kaikki tässä artikkelissa esitetyt arviot perustuvat henkilömäärään. Myös työllisyysastetta kuvaavat luvat perustuvat arvioituun henkilömäärään. Työllisyystilastot esitetään usein työllisyysasteina, jotta väestössä ajan mittaan tapahtuvat määrälliset muutokset eivät vaikuttaisi tuloksiin ja jotta helpotetaan erikokoisten maiden välistä vertailua. Työllisyysaste julkaistaan yleensä työikäisen väestön osalta. Työikäiseksi katsotaan tavallisesti 15–64-vuotiaat, joskin Espanjassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sekä Islannissa ikähaarukka on 16–64. 15–64-vuotiaiden ikäryhmä on myös muiden kansainvälisten tilasto-organisaatioiden käyttämä standardi (joskin jotkin poliittiset päättäjät pitävät 20–64-vuotiaiden ikäryhmää yhä merkittävämpänä, koska yhä suurempi osa EU:n väestöstä jatkaa opintojaan korkea-asteen koulutukseen).

Keskeiset käsitteet

Tärkeimpiä EU:n työvoimatutkimuksen ammattiasemaa koskevia määritelmiä:

  • Palkansaajiksi määritellään henkilöt, jotka työskentelevät julkisen tai yksityisen työnantajan palveluksessa ja saavat korvausta palkan tai palkkion taikka luontoissuorituksen muodossa. Tähän sisältyvät myös asevoimien palveluksessa olevat muut kuin asevelvolliset.
  • Yrittäjät työskentelevät omassa yrityksessään, maatilallaan tai itsenäisessä ammatissa. Yrittäjän katsotaan työskentelevän viiteviikon aikana, jos hän täyttää yhden seuraavista kriteereistä: työskentelee saadakseen tuottoa, käyttää aikaansa yrityksen liiketoimintaan tai on perustamassa yritystä.
  • Yleensä vastaaja määrittää itse vastauksessaan, onko työ kokoaikatyötä vai osa-aikatyötä. Merkittävimpiä poikkeuksia tähän ovat Alankomaat ja Islanti, joissa sovelletaan 35 tunnin raja-arvoa, Ruotsi, jossa yrittäjiin sovelletaan raja-arvoa, ja Norja, jossa 32–36 työtuntia tekeviltä kysytään, onko kyseessä kokoaika- vai osa-aikatyö.
  • Kahta työtä tekeviä koskevaa indikaattoria käytetään vain sellaisista henkilöistä, joilla on samanaikaisesti useampi kuin yksi työ. Niitä henkilöitä, jotka vaihtavat työpaikkaa viiteviikon aikana, ei lasketa kahta työtä tekeviksi.
  • Palkansaaja katsotaan määräaikaiseksi silloin, kun työnantaja ja palkansaaja sopivat, että työsuhteen päättyminen määräytyy objektiivisten ehtojen mukaisesti, esimerkiksi tiettynä päivänä, työtehtävän valmistuessa tai väliaikaisesti korvatun työntekijän palatessa. Tyypillisiä tällaisia tapauksia ovat kausiluonteiset työntekijät, työntekijöitä välittävän toimiston palkkaamat ja edelleen kolmannelle osapuolelle tiettyä työtehtävää varten vuokraamat henkilöt (ellei määräaikaista kirjallista sopimusta tehdä) ja henkilöt, joilla on erityinen harjoittelusopimus

Koulutustaso tarkoittaa saavutettua koulutusta eli korkeinta hyväksytysti suoritettua koulutustasoa. Alemmalla koulutustasolla tarkoitetaan ISCED-tasoja 0–2 (esiaste, alempi ja ylempi perusaste), keskitasolla tarkoitetaan ISCED-tasoja 3 ja 4 (keskiaste ja keskiasteen jälkeinen koulutus, joka ei ole korkea-asteen koulutusta) ja ylemmällä koulutustasolla tarkoitetaan ISCED-tasoja 5–8 (korkea-aste ja tutkijakoulutus).

Eurooppalaiset sosioekonomiset ryhmät (ESeG) on johdettu luokitus, joka mahdollistaa yksilöiden ryhmittelyn samankaltaisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen ominaispiirteiden perusteella koko Euroopan unionissa. Se perustuu vain keskeisiin sosiaalisiin muuttujiin, jotta sitä on helppo käyttää kaikissa yhteiskunnallisissa tutkimuksissa ja jotta tulokset ovat vertailukelpoisia. Tärkeimmät käytetyt keskeiset sosiaaliset muuttujat ovat ”ILO:n määritelmien mukainen työmarkkina-asema”, ”ammattiasema”, (ISCO-08:n mukainen) ”ammatti” ja ”itse ilmoitettu työmarkkina-asema”. Yksityiskohtaisesta luokituksesta ja sitä koskevista selittävistä huomautuksista ks. ESeG page on the Eurostat classification server RAMON (englanniksi).

Tietoaineistot

Useimmat tässä artikkelissa esitetyistä indikaattoreista ovat peräisin tietoaineistoista, jotka muodostavat osan työvoimatutkimuksen pääindikaattoreista (tietoaineistot, jotka alkavat kirjaimilla lfsi). Nämä pääindikaattorit poikkeavat yksityiskohtaisia vuotuisia ja neljännesvuosittaisia tutkimustuloksia sisältävistä tietoaineistoista (tietoaineistot, jotka alkavat kirjaimilla lfsa ja lfsq) sikäli, että yksityiskohtaiset tutkimustulokset perustuvat yksinomaan työvoimatutkimuksesta saatuun mikrodataan, kun taas pääindikaattoreita on käsitelty edelleen. Yleisimmät lisämukautukset ovat tärkeimpiä aikasarjojen katkoksia koskevat oikaisut ja puuttuvien arvojen estimaatit. Nämä mukautukset aiheuttavat huomattavia eroja näiden kahden tietoaineiston välillä joidenkin vuosien osalta.

Työvoimatutkimuksen pääindikaattorien tietoaineistot ovat täydellisin ja luotettavin työvoimatutkimuksesta saatavilla olevien työllisyys- ja työttömyystietojen kokoelma. Koska ne eivät kuitenkaan tarjoa kaikkien taustamuuttujien analyysia, joissain tapauksissa on tarpeen käyttää myös yksityiskohtaisia tutkimustuloksia.

Taustaa

Työllisyystilastoja voidaan hyödyntää useissa eri analyyseissa, kuten makrotaloudellisissa tutkimuksissa (työvoima tuotannontekijänä) ja työvoiman tuottavuutta tai kilpailukykyä koskevissa tutkimuksissa. Niiden avulla voidaan myös analysoida monia yksittäisten henkilöiden työllisyystilanteen sosiaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä näkökohtia, kuten vähemmistöjen integroitumista tai työssäkäyntiä kotitalouksien tulonlähteenä.

Työllisyys on sekä rakenteellinen että lyhyen aikavälin indikaattori. Rakenneindikaattorina se voi antaa tietoa työmarkkinoiden ja talousjärjestelmien rakenteesta silloin, kun sillä mitataan työvoiman tarjontaa ja kysyntää tai työn laatua. Lyhyen aikavälin indikaattorina työllisyys seuraa suhdannevaihteluja. Tältä osin sillä on kuitenkin rajoituksensa, sillä työllisyyttä pidetään usein viiveellisenä indikaattorina.

Työllisyystilastot ovat keskeisiä monille EU:n politiikan aloille. Euroopan työllisyysstrategian laatiminen käynnistettiin Luxemburgin työllisyyshuippukokouksessa marraskuussa 1997 ja sitä uudistettiin vuonna 2005 sen sovittamiseksi tiiviimmin yhteen tarkistettujen Lissabonin tavoitteiden kanssa. Työllisyyden suuntaviivat vuosiksi 2008–2010 saatettiin ajan tasalle heinäkuussa 2008. Maaliskuussa 2010 Euroopan komissio käynnisti älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevan Eurooppa 2020 -strategian, jonka Eurooppa-neuvosto hyväksyi virallisesti kesäkuussa 2010. Eurooppa-neuvosto sopi viidestä yleistavoitteesta. Niistä ensimmäinen oli nostaa 20–64-vuotiaiden miesten ja naisten työllisyysaste 75 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. EU:n jäsenvaltiot voivat asettaa omat kansalliset tavoitteensa näiden yleistavoitteiden puitteissa ja laatia kansallisia uudistusohjelmia, jotka sisältävät toimia strategian täytäntöön panemiseksi. Strategian tavoitteet voidaan ehkä saavuttaa ainakin osittain panostamalla työolosuhteiden joustavuuteen – esimerkiksi osa-aikatyö ja etätyö – minkä uskotaan lisäävän osallistumista työelämään. Muita aloitteita, joilla ihmisiä houkutellaan työmarkkinoille, ovat lastenhoitomahdollisuuksien parantaminen, elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien lisääminen ja ammatillisen liikkuvuuden helpottaminen. Keskeistä tällöin on ’joustoturva’ eli politiikat, joissa huomioidaan samanaikaisesti sekä työmarkkinoiden joustavuus, työjärjestelyt ja työmarkkinasuhteet että työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen, työllisyysturva ja sosiaalinen suojelu. Euroopan työllisyysstrategiassa edistetään toimenpiteitä, joilla myötävaikutetaan Eurooppa 2020 -strategian kolmen yleistavoitteen toteuttamiseen vuoteen 2020 mennessä. Nämä tavoitteet ovat:

  • 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin;
  • koulunkäynnin keskeyttäneiden osuuden laskeminen alle 10 prosenttiin ja 30–34-vuotiaiden korkea-asteen koulutuksen saaneiden osuuden nostaminen vähintään 40 prosenttiin;
  • köyhyysriskissä tai syrjäytymisvaarassa olevien määrän vähentäminen vähintään 20 miljoonalla ihmisellä.

Koska talous- ja rahoituskriisistä toipuminen on ollut hidasta ja tilastojen mukaan työttömyys on nousussa, Euroopan komissio esitteli 18. huhtikuuta 2012 employment package (englanniksi) työllisyyspaketin, joka sisältää joukon toimenpide-ehdotuksia työpaikkojen lisäämiseksi. Ehdotuksissa keskitytään muun muassa työpaikkojen luomiseen kysynnän näkökulmasta ja esitetään EU:n jäsenvaltioille keinoja kannustaa työhönottoa vähentämällä työn verotusta ja tukemalla yritysten perustamista. Lisäksi ehdotuksissa yksilöidään talouden aloja, joilla on tulevaisuudessa työllistämispotentiaalia – tällaisia aloja ovat esimerkiksi vihreä talous, terveyspalvelut sekä tieto- ja viestintätekniikka.

Koska useissa EU:n jäsenvaltioissa nuorisotyöttömyys oli yhä korkea ja uhkasi kasvaa entisestään, Euroopan komissio teki joulukuussa 2012 esityksen nuorisotyöllisyyspaketista (COM(2012) 727 final). Paketti jatkaa laajemmassa työllisyyspaketissa nuorille kohdistettuja toimenpiteitä, ja se sisältää joukon esityksiä, kuten:

  • kaikkien enintään 25-vuotiaiden nuorten on saatava laadukas työtarjous tai heille on tarjottava laadukasta jatkokoulutusta, oppisopimuskoulutusta tai harjoittelujaksoa neljän kuukauden kuluessa koulunkäynnin päättymisestä tai työttömäksi joutumisesta (nuorisotakuu);
  • eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia on kuultava harjoittelun laatupuitteista, jotta nuoret voivat hankkia laadukasta työkokemusta turvallisissa oloissa;
  • on perustettava eurooppalainen oppisopimusyhteenliittymä, jonka tarkoituksena on parantaa oppisopimuskoulutuksen laatua ja tarjontaa ja kehittää keinoja nuorten liikkuvuuden esteiden vähentämiseksi.

Euroopan komissio jatkoi nuorisotyöttömyyden vähentämiseen pyrkiviä toimia vuonna 2013 esittämässään nuorisotyöllisyysaloitteessa (COM(2013) 144 final), jonka tarkoituksena on vahvistaa ja nopeuttaa nuorisotyöllisyyspaketissa kuvattuja toimenpiteitä. Aloitteen tavoitteena on tukea etenkin nuoria, jotka eivät ole koulutuksessa, työssä tai työharjoittelussa, alueilla, joilla nuorisotyöttömyysaste on yli 25 prosenttia. Lisäksi komissio on antanut tiedonannon Yhteistyötä Euroopan nuorten hyväksi – Kehotus toimiin nuorisotyöttömyyttä vastaan (COM(2013) 447 final), jonka tavoitteena on nopeuttaa nuorisotakuun täytäntöönpanoa ja tukea EU:n jäsenvaltioita ja yrityksiä nuorten palkkaamiseksi.

Tehtävässään vuonna 2014 aloittaneen komissaarien kollegion yksi ensisijainen tavoite on lisätä työpaikkoja, kasvua ja investointeja vähentämällä sääntelyä ja hyödyntämällä tehokkaammin olemassa olevia taloudellisia resursseja ja julkisia varoja. Helmikuussa 2015 komissio julkaisi maakohtaisten raporttien sarjan. Raporteissa analysoidaan jäsenvaltioiden talouspolitiikkaa ja annetaan tietoa maiden tulevista painopisteistä kasvun ja uusien työpaikkojen lisäämiseksi. Niin ikään helmikuussa komissio ehdotti, että vuonna 2015 nuorisotyöllisyysaloitteelle kohdennetaan 1 miljardi euroa, jolla 30-kertaistetaan ennakkorahoitus, jota jäsenvaltiot voivat saada nuorten työllisyysasteen parantamiseksi. Tarkoituksena on auttaa 650 000:ta nuorta siirtymään työmarkkinoille.

Euroopan komissio hyväksyi kesäkuussa 2016 osaamisohjelman Euroopalle (COM(2016) 381/2) otsikolla ”Vahvistetaan yhdessä inhimillistä pääomaa, työllistettävyyttä ja kilpailukykyä”. Tällä pyritään varmistamaan, että kansalaiset kehittävät nyt ja tulevaisuudessa tarvittavia taitoja työllistettävyyden, kilpailukyvyn ja kasvun lisäämiseksi kaikkialla EU:ssa.

Uusimpana toimena Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio allekirjoittivat yhteisesti 17. marraskuuta 2017 Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin, jossa on kyse uusien ja entistä tehokkaampien oikeuksien antamisesta kansalaisille, tärkeimmät alat ovat työllisyys- ja sosiaalipolitiikka. Sen kolme keskeistä aihealuetta ovat: 1) yhtäläiset mahdollisuudet ja pääsy työmarkkinoille, 2) oikeudenmukaiset työolot ja 3) sosiaalinen suojelu ja osallisuus. Nykyiset joustavammat työjärjestelyt tarjoavat varsinkin nuorille uusia työmahdollisuuksia, mutta ne saattavat johtaa uudenlaiseen epävarmuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Euroopan kehittäminen ja sen sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen on komission ensisijainen painopiste. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariin liittyy ”sosiaali-indikaattoreiden tulostaulu”, jolla seurataan pilarin täytäntöönpanoa seuraamalla kehityssuuntauksia ja tuloksia EU:n eri valtioissa 12:lla eri osa-alueella ja josta saadaan pohjaa talouspolitiikan koordinoinnin eurooppalaiselle ohjausjaksolle. Tulostaululla seurataan myös koko EU:n edistymistä ”sosiaalisen AAA-luokituksen” saavuttamisessa.

Suora pääsy
Muut artikkelit
Taulukot
Tietokanta
Aihekohtainen osio
Julkaisut
Metodologia
Lainsäädäntö
Visualisoinnit
Muut verkkosivustot






LFS main indicators (t_lfsi)
Population, activity and inactivity - LFS adjusted series (t_lfsi_act)
Employment - LFS adjusted series (t_lfsi_emp)
Unemployment - LFS adjusted series (t_une)
LFS series - Detailed annual survey results (t_lfsa)
LFS series - Specific topics (t_lfst)
LFS main indicators (lfsi)
Employment and activity - LFS adjusted series (lfsi_emp)
Unemployment - LFS adjusted series (une)
Labour market transitions - LFS longitudinal data (lfsi_long)
LFS series - Detailed quarterly survey results (from 1998 onwards) (lfsq)
LFS series - Detailed annual survey results (lfsa)
LFS series - Specific topics (lfst)
LFS ad-hoc modules (lfso)

Julkaisut

ESMS metadata files and EU-LFS methodology