Uutisia portaalista

EURES auttaa saksalaista yritystä etsimään uusia työntekijöitä ulkomailta

Eräällä saksalaisella keskisuurella yrityksellä oli vaikeuksia löytää työntekijöitä kotimaasta. EURESin työpaikkamessuille osallistumisen ansiosta se onnistui kuitenkin palkkaamaan vastikään uusia työntekijöitä Tšekistä.
 
EAB, joka sijaitsee Zschopaussa Saksin osavaltiossa Saksassa, on erikoistunut elektronisten järjestelmien kokoamiseen ja toimittamiseen. Se työllistää noin 120 henkeä. Aiemmin yrityksellä ei ollut mitään vaikeuksia löytää työntekijöitä paikallisilta työvoimamarkkinoilta. Saksin osavaltion taloudessa ja väestörakenteessa tapahtuneiden muutosten vuoksi EAB:n kaltaisilla yrityksillä on nyt kuitenkin pulaa osaavista työntekijöistä.
 
Sopivien henkilöiden löytäminen
Uusia työntekijöitä löytääkseen EAB osallistui keväällä 2012 EURESin työpaikkamessuille lähellä Saksan rajaa sijaitsevassa Karlovy Varyn kaupungissa. Luoteis-Tšekin alueella on keskittymiä, joissa työttömyys on erittäin korkealla, joten työnhakijat ovat usein innokkaita tutkimaan työmahdollisuuksiaan muualla.
 
”EAB osallistui työpaikkamessuille muutamien nuorten työntekijöidensä voimin. He vaikuttivat herättävän työnhakijoissa luottamusta niin, että nämä tulivat katsomaan, mitä oli tarjolla”, kertoo Sebastian Klähn, Tšekin, Saksan ja Puolan raja-alueella toimivan EURES TriRegion koordinaattori.
 
”Kolme tšekkiläistä työpaikkamessuille osallistunutta työnhakijaa on nyt tehnyt työsopimuksen EAB:n kanssa. Työpaikkamessuilla EAB sai myös tehtyä itseään laajemmin tunnetuksi, ja monet tšekit ovat ottaneet sen jälkeen yritykseen yhteyttä ja kyselleet työmahdollisuuksista.”
 
Tällä hetkellä EAB:ssä työskentelee neljä osaavaa työntekijää Tšekistä. ”EAB käytti nyt ensimmäistä kertaa rajat ylittävän liikkuvuuden tarjoamia mahdollisuuksia, ja se osoittautui oikein onnistuneeksi ratkaisuksi”, iloitsee Sebastian, joka toivoo, että EAB:n kokemukset innoittavat Saksin muita pieniä ja keskisuuria yrityksiä harkitsemaan työntekijöiden palkkaamista naapurialueilta.
 
 
Lue lisää
 
 
Etsi työpaikkapäiviä EURESin tapahtumakalenterista
 
 
EURESin ammatillisen liikkuvuuden portaalilla on lisätietoja elämisestä ja työskentelystä eri Euroopan maissa
 
 
EURESin palvelut työnantajille
 

 
 
 

« Taaksepäin