Uutisia portaalista

Liikkuva työvoima Ruotsissa haluaa Norjaan

Työvoimaa liikkuu paljon Ruotsin ja Norjan välillä, eikä kielimuurikaan ole erityinen este näiden naapurimaiden kohdalla. Tarkkaan ottaen 80 000 ruotsalaista työskentelee virallisesti Norjassa ja on maan veroviranomaisen kirjoissa. Ruotsin EURESin näkökulmasta Norja on liikkuville työnhakijoille vaihtoehto numero yksi.
 
“Vaikka maat ovat kovasti toistensa kaltaisia, on hyvä miettiä joitakin asioita ennen työn hakemista Norjasta. Ansioluettelolta vaaditaan kilpailukykyisyyttä ja työnhakijalta valmiutta esittäytyä työnantajalle henkilökohtaisesti. Sähköpostiviestittely ei yksistään ehkä riitä. On hyvä muistaa, että Norjan työmarkkinoilla on tarjolla etupäässä vuokratyötä välitysyrityksen tarpeiden mukaan. Ei myöskään pidä unohtaa virkatodistuksen ottamista mukaan ja ilmoittautumista Norjan veroviranomaiselle”, muistuttaa Ruotsin EURES-koordinoija Mikael Lindbom, joka on auttanut ruotsalaisia muuttamaan Norjaan jo lähes 20 vuoden ajan.
 
Norjan työttömyysaste – joka oli helmikuussa 2012* 3,2 % – on Euroopan alhaisin. Samaan aikaan työttömyysaste Ruotsissa oli 7,2 %, mikä on eurooppalaisittain melko hyvä. Suuntaus on kuitenkin selvä: työntekijöitä menee enemmän Ruotsista Norjaan kuin Norjasta Ruotsiin.
 
Tällä hetkellä Norjassa on työvoimapulaa kaikilla aloilla, mutta erityisesti tarvetta on varastotyöntekijöistä, myyjistä, työntekijöistä majatalojen ja ravintoloiden asiakaspalvelussa sekä korkeasti koulutetuista työntekijöistä, kuten insinööreistä ja lääkäreistä. Palkkaa Norjassa maksetaan enemmän kuin Ruotsissa, mutta myös elinkustannukset ovat korkeammat. Mikael Lindbom arvioi, että Norjassa palkat ovat 30 % ja elinkustannukset 20 % korkeammat.
 
Lue lisää
 
 
Lisätietoa työ- ja elinoloista Euroopan eri maissa on EURESin ammatillisen liikkuvuuden portaalissa.
 
 
Käy Grensetjansten-sivustolla (jolla on liikkuvaa työvoimaa varten tietoa muuttamisesta Norjaan ja Ruotsiin (vain norjaksi ja ruotsiksi))
 
 
* Eurostatin viimeisimmät tilastotiedot työttömyydestä, helmikuu 2012
 

« Taaksepäin