Uutisia portaalista

Erasmus täyttää 25 vuotta

Erasmus-ohjelma on edistänyt opiskelijoiden liikkuvuutta 25 vuoden ajan. Seuraavassa pieni silmäys ohjelmaan ja sen saavutuksiin sekä joitakin kommentteja ihmisiltä, jotka ovat vuosien mittaan hyödyntäneet Erasmus-ohjelmaa.
 
Erasmus-ohjema alkoi vuonna 1987 erillisenä hankkeena 11 EU:n jäsenvaltion kesken. Sen ensimmäisen vuoden aikana 3 244 opiskelijaa lähti ulkomaille saamaan kokemusta opiskelusta ja asumisesta toisessa EU-maassa tai Islannissa, Kroatiassa, Liechtensteinissä, Norjassa, Sveitsissä tai Turkissa. Vaatimattoman alun jälkeen paljon on muuttunut. Kuluneiden 25 vuoden aikana yli 2 700 000 opiskelijaa on käyttänyt hyväkseen Erasmus-ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia, ja tällä hetkellä neljä prosenttia kaikista opiskelijoista 33:sta ohjelmaan osallistuvasta maasta hyödyntää Erasmus-apurahaa opiskellakseen jossakin ulkomaisessa yliopistossa opiskeluohjelmansa osana.
 
“Tällaisen vaihdon tarjoamaa kulttuurista arvoa ei voi hankkia lukemalla, se on koettava [..] Se oli suurenmoinen tilaisuus tavata uusia ystäviä kaikkialta Euroopasta, ja tunnen itseni nyt enemmän eurooppalaiseksi kuin ennen lähtöäni”, sanoo tanskalainen Nina Siig Simonsen, joka oli Erasmus-opiskelijana Liettuassa vuonna 2009.
 
Sen lisäksi, että Erasmus-ohjelma hyödyttää liikkuvuudesta Euroopassa kiinnostuneita opiskelijoita, ohjelma tarjoaa tilaisuuksia myös joillekin ammattilaisille kuten yliopistojen opettajille. Rumjana Todorova on opettajana Šumenin yliopistossa Bulgariassa ja on opettanut monissa muissakin Euroopan yliopistoissa Erasmus-ohjelman ansiosta. “Vaikka luulisikin tuntevansa sen maan kulttuurin, johon menee, huomaa aina päästessään siihen syvemmälle, että on aina jotakin uutta opittavaa”, hän vakuuttaa.
 
Tilaisuus viettää ajanjakso ulkomailla tarjoaa kaikille osallistujille arvokkaita kokemuksia, jotka voivat auttaa heitä yksityiselämässä tai ammatillisesti. Milada Hlavácková toimii luennoitsijana ja Erasmus-koordinoijana Ostravan teknillisessä korkeakoulussa Tšekin tasavallassa. Hän on huomannut, että ulkomailla olleilla opiskelijoilla on esimerkiksi “parempi kielitaito ja jotakin erilaista lisättäväksi ansioluetteloonsa, joka erottaa heidät muista tutkinnon suorittaneista.”
 
Erasmus-ohjelman kautta ulkomailla suoritetun opiskelu- tai työskentelyjakson arvoa ei pidä väheksyä, ja itse asiassa sen tuleva hyöty uran kannalta on usein yksi tärkeimmistä osallistumiseen motivoivista tekijöistä. Espanjalainen EURES-neuvoja José Antonio Acerete on työskennellyt Erasmus-ohjelmaan osallistuneiden työnhakijoiden parissa. Myös hän on sitä mieltä, että ohjelma avaa ovet Eurooppaan ja “täydentää EURESin toimintaa, joka tähtää henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kehitykseen”.
 
Lisätietoja
 
Etsi työpaikkapäiviä EURESin tapahtumakalenterista
 
 
 
 
Etsi ammattitaitoisia työntekijöitä EURESin ansioluettelotietokannasta
 
Katso, miten EURES voi auttaa työnantajia

« Taaksepäin