Uutisia portaalista

Opiskelijat tutustumassa EURES-verkostoon

EURES ja Gentin yliopisto Belgiassa järjestivät hiljattain tiedotustapahtuman opiskeleville ja vasta valmistuneille nuorille. Osallistujat saivat kuunnella esittelyjä ja pyytää neuvoja henkilökohtaisesti EURES-neuvojilta.
 
Belgialainen Gentin yliopisto isännöi EURESin kanssa järjestettyä tapahtumaa 29. helmikuuta. Toista kertaa järjestetty Working in Europe -tapahtuma keskittyi erityisesti tiedottamaan yliopisto-opiskelijoille ja vastikään opintonsa päättäneille nuorille asumisesta ja elämisestä Euroopassa.
 
Paikalla oli EURES-neuvojia viidestä maasta kertomassa elämästä ja työskentelystä edustamassaan maassa sekä vastaamassa kysymyksiin. Noin 170 opiskelijaa kuunteli avoimessa tilassa järjestettyjä esityksiä tai sai kahdenkeskistä neuvontaa leppoisissa tunnelmissa.
 
“Opiskelijoita kävi viime vuonna paljon, ja myös tänä vuonna kävijämäärä oli ilahduttava”, totesi Gentin yliopiston opinto- ja uraneuvoja Karel De Middeleir. “Jotkut tulivat pelkkää uteliaisuuttaan, mutta suurin osa opiskelijoista oli hyvinkin määrätietoisia ja tiesi tarkasti, mikä maa heitä kiinnosti ja mistä aiheista he halusivat keskustella EURES-neuvojien kanssa”, hän jatkoi. 
 
Yliopisto, jossa on 11 tiedekuntaa ja 140 laitosta, on profiililtaan monipuolinen ja sen opiskelijat myös monenlaisia ja liikkuvuuteen suuntautuneita. Tapahtumaan osallistui esimerkiksi paljon nuoria lääketieteen ammattilaisia, joilla oli arvokasta osaamista lääketieteen alalla ja jotka osasivat myös monia Euroopan kieliä.
 
EURES-neuvoja Rob Floris Ruotsista oli yksi viidestä tämänvuotisista paikalla olleista neuvojista. Hän uskoo, että kielitaito ja muu osaaminen auttavat opiskelijoita ja valmistuneita lähtemään töihin Ruotsiin. ”Olimme iloisesti yllättyneitä tavattuamme niin paljon hyvätasoisia ja kielitaitoisia nuoria opiskelijoita ja valmistuneita. 
Heillä on tarvitsemaamme ammatillista osaamista sekä kielitaitoa, jota sujuva kotoutuminen edellyttää”, toteaa Rob.
 
Helppo ja suora pääsy asiantuntevien EURES-neuvojien puheille yhdistettynä kiinnostaviin ja viihdyttäviin esittelyihin takasi tapahtuman onnistumisen. EURES ja Gentin yliopisto suunnittelevatkin tekevänsä saman uudestaan ensi vuonna.
 
Lue lisää
 
 
Tietoa ensi vuoden tapahtumasta sekä muista yliopiston tulevista tapahtumista saa Karel De Middeleirilta, joka on Gentin yliopiston opinto- ja uraneuvoja.
 
Etsi työpaikkapäiviä EURESin tapahtumakalenterista
 
 
Lisää tietoa työ- ja elinoloista Euroopan eri maissa on EURESin ammatillisen liikkuvuuden portaalissa.
 
 
 

« Taaksepäin