Uutisia portaalista


Nuorten liikkuvuuden edistäminen Pohjoismaissa

Nordjobb on tarkoitettu 18–28-vuotiaille nuorille, jotka haluavat työskennellä Pohjoismaiden alueella (http://www.nordjobb.net/). Se on Pohjoismaiden välinen nuorisovaihto-ohjelma, josta vastaa Norden-Yhdistysten Liitto (Föreningen Norden).

Nordjobb-ohjelmaan voivat hakea nuoret kaikkialta Euroopasta. Aikaisempaa työkokemusta ei vaadita – hakijalta edellytetään ainoastaan kiinnostusta pohjoismaiseen kulttuuriin, hyvää tanskan, norjan tai ruotsin kielen taitoa sekä halukkuutta oppia vaihtokokemuksesta. Nordjobb välittää kaikenlaisia työpaikkoja, esimerkiksi kausityötä, maatalous- tai varastotyötä tai vanhusten- ja lastenhoitoa.

Tavallisesti Nordjobb välittää työnantajille nuorten hakemuksia. Työnantajat saattavat kuitenkin toisinaan hakea sellaisia työntekijöitä, joita sillä ei ole. Silloin yhteistyö Euresin kanssa voi osoittautua hyvinkin tulokselliseksi. Nordjobb ja Suomen EURES tekivät esimerkiksi hiljattain yhteistyötä kuorma-auton kuljettajien välittämiseksi töihin Ruotsiin – Ruotsissa heistä oli nimittäin pulaa, mutta Suomessa ei.

Lisäksi nämä kaksi työnvälitysverkostoa tekevät yhteistyötä erityisesti järjestämällä tiedotus- ja rekrytointitapahtumia yrityksille. Nordjobbin Frederik Jakobsen on ollut mukana järjestämässä rekrytointipäiviä yhdessä Suomen Euresin kanssa. Prosessi on yksinkertainen mutta tehokas – ulkomaisia työntekijöitä etsivälle työnantajalle pidetään yleensä oma rekrytointitilaisuus. Työnantaja voi olla miltä toimialalta hyvänsä. Sille esitellään etukäteen muutamia ehdokkaita, joista osa on EURES-portaaliin rekisteröityneitä työnhakijoita. Rekrytoija valitsee heidän joukostaan hakijat, jotka kutsutaan rekrytointitapahtumaan työhaastatteluun.

EURES lähettää kutsut tapahtumaan, ja hakijoiden matkakulut maksaa Suomen työvoimahallinto. Suomalainen EURES-neuvoja Tomi Puranen selvittää tapahtuman kulkua. Alussa kaikki työnhakijat toivotetaan tervetulleiksi tilaisuuteen. Sen jälkeen Nordjobbin ja työnantajan edustajat kertovat yrityksessä työskentelyyn liittyvistä käytännön asioista – esimerkiksi päivittäisistä työtehtävistä, palkasta, majoituksesta ja vapaa-ajan toiminnasta. Loppupäivä käytetään työhaastatteluihin, ja EURES-neuvoja on koko ajan paikalla jakamassa tietoja ja neuvoja ulkomailla asumisesta ja työskentelystä. Tilaisuus on avoin kaikille muillekin.

Suomessa näitä tapahtumia on maaliskuusta 2008 lähtien järjestetty Turussa kahdesta kolmeen kertaan vuodessa. Tähän mennessä kussakin tapahtumassa on saatu suomalaisille työnhakijoille noin kymmenen työtarjousta. ”EURES ja Nordjobb voivat vaihtaa keskenään työnantajien yhteystietoja ja auttaa näin työnhakijoita etsimään työtä Pohjoismaista. Sekä Euresin että Nordjobbin neuvojat ovat jatkuvasti työnhakijoiden käytettävissä sekä koti- että työskentelymaassa. Heiltä voi milloin tahansa pyytää neuvoja ja tietoja”, Tomi kertoo.

”Yhdessä Nordjobb ja EURES auttavat parantamaan nuorten työllistymismahdollisuuksia kaikkialla Euroopassa sekä lisäämään ymmärrystä ja kiinnostusta pohjoismaista kulttuuria kohtaan”, Frederik lisää.

« Taaksepäin