chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Aiemmin opitun validointi sekä osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Sinä! Juuri sinä! Kirjoita blogiteksti vapaaehtoistoiminnasta nyt EPALEen! Suomen EPALEn järjestämän Vapaaehtoistoiminnan ääni -kirjoituskampanjan tavoitteena on rohkaista aikuisia esittelemään vapaaehtoistoimintaa sekä tuomaan esiin sen kautta kerrytettyjä tietoja, taitoja ja osaamista.

EU:n opetusministerit kokoontuivat maanantaina 26.11 Brysselissä. Suomea edusti opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. Suomi tuki kokouksessa komission ehdotusta Erasmus-ohjelman rahoituksen kaksinkertaistamisesta seuraavalle kaudelle. Myös tavoite eurooppalaisen koulutusalueen luomisesta etenee.

Maaliskuun alussa Suomessa tulee käyttöön tutkintojen ja osaamiskokonaisuuksien viitekehys. Viitekehyksessä kuvataan tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien antamat tiedot, taidot ja pätevyydet yhdenmukaisella ja kansainvälisesti vertailukelpoisella tavalla. Näin edistetään suomalaisten tutkintojen tunnustamista, kansainvälistä liikkuvuutta ja yhteistyötä sekä koulutusvientiä. Valtioneuvosto antoi torstaina asiaa koskevan asetuksen, joka tulee voimaan yhdessä asiaa koskevan lain kanssa 1.3.

Euroopan komissio on lanseerannut 10.6.2016 uuden Euroopan Osaamisohjelman (Skills Agenda for Europe). Ohjelman tavoitteena on varmistaa, että kansalaiset voivat kehittää sellaisia taitoja, jotka ovat välttämättömiä työelämän kannalta nyt ja tulevaisuudessa. Työllisyyden, kilpailukyvyn ja kasvun näkökulmasta tämä on oleellisen tärkeää koko EU:n alueella.

Moni aikuisten ohjaaja ja opettaja varmasti kaipaa kättä pidempää eri kielillä tutkintojen tunnustamisesta Suomessa. Nyt Opetushallitus on julkaissut esitteen aiheesta kymmenellä eri kielellä! Kieliversioissa on mukana mm. arabia, farsi ja kiina sekä useita euroopan kieliä. Lataa eri kieliversiot itsellesi Oph:n sivuilta näistä linkeistä:

Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa kahta SIMHE-hanketta, joilla tuetaan maahanmuuttajien korkeakoulutus- ja urapolkuja. Jyväskylän yliopiston yhteydessä toimiva SIMHE-piste tarjoaa neuvonta- ja ohjauspalvelua korkeakouluopinnoista kiinnostuneille maahanmuuttajille. Metropoliassa toiminta käynnistyy tekniikan alan korkeasti koulutettujen ammatillisen osaamisen tunnistamisella.
Epävirallisen oppimisen ja arkioppimisen validointi, eli osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, tarvitsee tuekseen luottamusta virallisten koulutusjärjestelmien ja vapaan sivistystyön välillä. Tämä ja muita AVA-hankkeen suosituksia esiteltiin EAEA:n ja NVL:n konferenssissa Oslossa.

”A balancing act” is a model and a method that makes it possible to describe skills acquired in the workplace, so that they can be understood in a wider working life context as well as in the formal education system.

Joulukuun ajan käynnissä olleen Vapaaehtoistoiminnan ääni -kirjoituskampanjan ansiokkaimmaksi tuotokseksi Suomen EPALE-tiimi valitsi Annika Tahvanainen-Jaatisen blogitekstin: Onnistuneita vapaaehtoistyön ja vapaan sivistystyön ratkaisuja Hollannissa Lelystadissa. Tahvanainen-Jaatinen kuvasi menestyksekkään vapaaehtoistoiminnan taustalla olevia tekijöitä, vapaaehtoistoiminnan työmenetelmiä, arviointia, vapaaehtoisten kannustamista, osallistavaa päätöksentekoa ja toiminnan vaikuttavuuden mittaamista eräässä hollantilaisessa vapaaehtoistoimintaa koordinoivassa organisaatiossa. Tahvanainen-Jaatinen tutustui kyseiseen organisaatioon syksyllä 2018 osana Kansalaisfoorumin(link is externaln, KSLn(link is external)n ja  ja Siviksen(link is external) European Educational Know-how Supporting Civil Society Erasmus+ -liikkuvuushanketta.

Jos kaipaat apua ja työkalua arkioppimisen ja epävirallisen oppimisen validoinnin kehittämiseen, on sellainen olemassa; Validation and the Value of Competences - Roadmap 2018. Se kysyy puolestasi kysymyksiä, joita et arvannut olevan olemassakaan ja se johdattaa sinut turvallisesti perille. Luvassa myös webinaari, jossa tiekartan ominaisuuksia avataan tarkemmin.
22 toukokuu 2018
by Anni KARTTUNEN
(en)
Aikuisoppimisen temaattinen seminaari 'Validation of Non-formal and Informal Learning – Opportunities for Special Target Groups' kokosi yhteen yli 60 aikuiskoulutuksen ammattilaista 20 eri maasta. Lue mietteitä seminaarista!
Mitä hyötyä ammattilaisen uraohjauksesta on tilanteessa, jossa työpaikat ovat harvassa ja työelämä läpikäy perusteellista muutosta; kontekstissa, jossa työnsaannin kriteerit ja aktiivisesti työllistävät alat vaihtuvat jatkuvasti?
Tutustu Etelä-Savon Ammattiopiston Kotochattiin, Kotomaattiin ja Suomen Diakoniaopiston See Me – Taidot esille -hankkeeseen. Hankkeet keskittyvät maahanmuuttajien kotoumiseen sekä osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen.
Suomen Partiolaisten ja Sitran julkaiseman Kovaa osaamista harrastuksista ja vapaaehtoistoiminnasta -opas on suunnattu erityisesti järjestöjen käyttöön, mutta sitä voi hyödyntää myös jokainen oman harrastuksista hankitun osaamisensa sanoittamista pohtiva.
Monet viihtyvät kansalaisopistoharrastuksessaan kauan ja asettavat itselleen yhä haastavampia tavoitteita. Kertyvää osaamista on voitava osoittaa muutoinkin kuin läsnäolotodistuksella. Suunnittelijaopettaja Merja Kittelä kertoo Wellamo-opiston kehittämästä Taitaja-merkistä.
Maanantai 20 toukokuu 2019 - Tiistai 21 toukokuu 2019, Belgium

Segundo foro de aprendizaje de políticas sobre itinerarios de mejora de las capacidades: una visión para el futuro

Hoy, día 21 de mayo de 2019, tiene lugar el último día del  Segundo Foro de Aprendizaje de Políticas sobre itinerarios de mejora de las capacidades: una visión para el futuro (Second Policy learning forum on upskilling pathways: a vision for the future).

Maanantai 21 lokakuu 2019 - Keskiviikko 23 lokakuu 2019, Turkey

Call for Papers: ADVED 2019- 5th International Conference on Advances in Education and Social Sciences

ADVED 2019- 5th INTERNATIONAL CONFERENCE ON ADVANCES IN EDUCATION AND SOCIAL SCIENCES

21-23 October, 2019ISTANBUL, Turkey

Website: http://www.ocerints.org/adved19   

Enquiries: adved19@gmail.com  

Organized by: International Organization Center of Academic Research

CALL FOR PAPERS:

You are invited to participate in ADVED 2019- 5th International Conference on Advances in Education and Social Sciences that will be held in ISTANBUL, Turkey on 21-23 October, 2019.

Maanantai 6 toukokuu 2019

Innovate, learn, share, act!

Are you interested to know about the Upskilling Pathways initiative and other adult education policy initiatives at European level?

@upaepro (Upskilling pathways in AE-PRO) project is launching an online course with interesting speakers, highlighted policy examples and practices from European countries.

The course will cover examples of working with skills assessment, tailored learning, validation and recognition of prior experiences.

Maanantai 1 heinäkuu 2019 - Keskiviikko 3 heinäkuu 2019, Spain

EDULEARN19 (11th annual International Conference on Education and New Learning Technologies)

You are invited to join the 11th edition of EDULEARN (11th annual International Conference on Education and New Learning Technologies) that will be held in Palma de Mallorca (Spain) on the 1st, 2nd and 3rd of July 2019.

This conference will be the best opportunity to present and share your experiences in the fields of Education and New Learning Technologies in a multicultural and enriching atmosphere.

Every year, EDULEARN brings together over 800 delegates from 80 different countries.

There will be 3 presentation formats: Oral, Poster or Virtual.

Keskiviikko 30 tammikuu 2019, Austria

Info-Workshop: Mit der Weiterbildungsakademie als ErwachsenenbildnerIn zertifizieren

Bei dem Info-Workshop der wba werden Details zum Ablauf einer wba-Zertifizierung präsentiert. Teilnehmende erfahren mehr über das Erstellen eines Online-Portfolios, die Übermittlung von Nachweisen und eine praktische Demonstration des Anerkennungsprozesses.

Tiistai 7 toukokuu 2019 - Keskiviikko 8 toukokuu 2019, Germany

3rd Biennale on Validation of Prior Learning (VPL) - Register now!

The 3rd VPL Biennale focusses on "Making policy work - Validation of Prior Learning for education and the labour market". The VPL Biennale is about sharing knowledge, ideas and visions on VPL and about the creative process of learning from each other’s successes, problems and solutions in ‘the VPL-world’. Join us in drafting and adopting the Berlin Declaration on VPL, which paves the road for a stronger and more sustainable implementation of VPL!

Tämä katsaus kuvaa romanien kokemuksia ja näkemyksiä koulutuksesta heidän itsensä kertomana. Julkaisussa käsitellään myös aikuisia kouluttavien oppilaitosten kuvauksia romanien opinnoista lukuvuonna 2013–2014. Tulosten pohjalta on laadittu toimenpide-esityksiä romanien kouluttautumisen edistämiseksi.

Suomen maaraportti on osa isompaa tutkimusta epävirallisen ja arkioppimisen validoinnista Euroopassa. Maaraportti on englanniksi, mutta pääraporttiin "Osaaminen avaimena ammattiin. Arki- ja epävirallisen oppimisen tunnustamisesta ja hyödyntämisestä Euroopassa" voit tutustua suomeksi.

ValiGuide on pohjoismainen sivusto osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Sivu on tarkoitettu käytännön toimijoille. Sivustolla kuvataan mitä osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tarkoittaa, prosessin eri vaiheet ja kompetenssit, joita toimijoilla eri vaiheissa tulisi olla. Lisäksi sivuilla on vinkkejä validointiin.

EAEA on yhteistyössä Pohjoismaisen aikuisen oppimisen verkoston (NVL) laatinut validoinnin toimenpideohjelman.

Toimintaohjelmassa kuvataan konkreettisia ehdotuksia osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen toimeenpanemiseksi. Ehdotukset noudattavat validointiprosessin logiikkaa:

Ei hakuasi vastaavia tuloksia