chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

Pohdintoja hitaan paneutumisen merkityksestä oppimisessa

25/06/2019
by Anna Kirstinä
Kieli: FI

/epale/fi/file/epalemaariatuhkunenpngepale_maaria_tuhkunen.png

 

“Traditional Arts and ICT Art Tools for Teaching Your Subjects and Promoting Life Skills” -kurssi huhtikuisessa Barcelonassa sysäsi vauhtiin pohdintoja hitaan paneutumisen merkityksestä oppimisessa. Voimakkaita kolahduksia aiheutti myös Gaudín taide.

Europass Teacher Academyn viikon mittaisella kurssilla teemana oli perinteisten ja digitaalisten taidevälineiden yhdistäminen opetukseen. Tiivistä ryhmähenkeä loi pieni, vain viiden taidekasvattajan eloisa ryhmä, jossa oli lisäkseni kaksi kollegaa Norjasta ja kaksi Kyprokselta.

Opetus tapahtui pääasiassa luokkatilassa tietokoneilla istuen, ja viikon aikana meille kertyikin rivakkaan tahtiin esiteltynä mittava lista erilaisia sovelluksia ja verkkosivustoja. Kokemukselliseen oppimiseen tottunut porukkamme tervehtikin ilolla paria pientä käytännön harjoitetta.

Pitkään taidekasvatuksen alalla toimineen joukon ollessa koolla kokemuksia ja ammatillisia ideoita jaettiin anteliaasti varsinaisen opetuksen ulkopuolella, mikä muodostui kokonaisuudessa tärkeäksi anniksi. Kiinnostavaa ja toivoa herättävää oli kuulla esimerkiksi Norjan uudesta perusopetussuunnitelmasta, joka painottaa taide- ja muotoiluprosesseja, käsityötaitoa, visuaalista viestintää ja kulttuurista ymmärrystä. Ehkä meilläkin vielä joskus?

Siinä, missä luokassa keskityttiin digitaalisiin välineisiin, ”analogisen” taiteen maailmassa seikkailtiin pääasiassa omin päin opetustuntien ulkopuolella, itse kunkin mielenkiinnon mukaan, osin opettajan vinkkausten viemänä. Perinteistä taidetta kurssin sisällöissä edusti opastettu kierros katalonialaisen art nouveaun maailmaan. Intohimoisen arkkitehtuurioppaan vetämä kierros oli kokemuksellista oppimista tukeva elämys, joka avasi Antoni Gaudín ja aikalaistensa ajattelua.

Kurssin toinen opettaja olikin oikeastaan Barcelona. Sen kulttuurihistoria, arkkitehtuuri, taide, ruokakulttuuri ja ihmiset tarjosivat loputtoman inspiraation lähteen, jolla ruokkia omaa luovuutta, herkistää aisteja ja raikastaa ajattelua.

Luokassa tiiviisti tietokoneen ääressä istuessa todentui se, miten oleellinen osa oppimistapahtumaa aistit, kehollisuus, mielikuvitus ja leikki ovat. Ja miten aivot ovat vain yksi kehon osa, joka siihen osallistuu. Digitaalinen välineistö on ehdottomasti omalla tavallaan elämyksellistä ja hyödyllinen muun opetuksen täydentäjä. Väitän kuitenkin, että esimerkiksi digitaalisen väripaletin käsitteleminen kosketusnäytöllä ei korvaa oppimiskokemuksena ”oikeiden” värien sekoittamista eli toimintaa, jossa taktiiliset, visuaaliset ja motoriset aistimukset yhdistyvät.

Luovuudesta ja läsnäolosta puhutaan tulevaisuuden keskeisinä inhimillisinä ydintaitoina, joihin robotti ei kykene. Kasvu vaatii kuitenkin maaperäkseen herkkyyttä, hitautta ja pohtimista, sitä ei voi kiirehtiä. Valitsemmeko näennäisdynaamisen pintatasolla touhuamisen vai asioiden äärelle pysähtymisen ja niihin syventymisen? Painotammeko tehokkuusajattelua ja pikapaketointia vai laatua ja syväoppimista? Meillä pedagogeilla on avaimet luoda mahdollisuuksia opetella keskittymisen, pysähtymisen ja avoimen ihmettelyn taitoja. Luovuus ei ole jotain, joka otetaan ulos kaapista silloin tällöin virkistämään, elävöittämään tai opetuksen välineeksi. Se on jotain ihmistä kannattelevaa, jolle kuuluu itseisarvo.

Oppiminen on myös kokemus, jota ympärillä oleva tila aina joko ruokkii tai syö. Vierailu Gaudín elämäntyössä Sagrada Famílian katedraalissa oli sekä tunteita liikuttava että fyysisesti vaikuttava kokemus. Tämä tosin vaati kävijältä viipyilevää antautumista – juuri edellä mainittuja läsnäoloa ja pysähtymistä –, sillä nopea pyrähdys kameralinssin läpi koettuna olisi jättänyt paikan yhdeksi nähtävyydeksi muiden joukossa.

Gaudín kokonaisvaltainen ajattelu inspiroi myös tekemisen filosofiana: hänen tapansa luoda jumalallisella mittakaavalla jotain samaan aikaan ihmisen kokoista, jossa funktionaalinen yhdistyy orgaanisuuteen. Myös keskeneräisyys asettuu laajempaan perspektiiviin teoksessa, jota on rakennettu tätä kirjoittaessa jo 137 vuotta, ja joka vasta nyt lähenee valmistumistaan. Tietoisena siitä, ettei ole näkemässä pyhäkön valmistumista, suuri arkkitehti totesi aikanaan nöyrästi, ettei ole pettynyt, sillä ”minä vanhenen, mutta jälkeeni tulee muita”. Tällainen asettuminen osaksi isompaa kokonaisuutta herättää kunnioitusta. Ihmisen perustarve on löytää oma merkityksellinen palasensa yhteisössä, yhteiskunnassa ja maailmassa, mutta harvemmin ehkä miellämme olevamme osa itseämme isompaa mosaiikkia. Kuten vaikkapa: miten vaikutan siihen, millaista elämä tällä planeetalla on silloin, kun minua ei enää ole?

Ystäväni Antoni on lausunut myös jotain, joka mielestäni pätee niin taiteeseen, pedagogiikkaan ja koko elämään: ”Jotta voi tehdä asiat hyvin, ensin tulee rakkaus ja vasta toisena tekniikka.”

 

Maaria Tuhkunen

Opintokeskus Kansalaisfoorumi

 

Tämä blogikirjoitus on osa alunperin englanninkielistä artikkelisarjaa aikuisoppimisen sektorille sijoittuvista oppimiskokemuksista Euroopan laajuisessa kontekstissa. ERASMUS+ KA1-hankkeemme on nimeltään “European Educational Know-how Supporting Civil Society”.

 

TAKAISIN BLOGIN PÄÄSIVULLE

 

 

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn