chevron-down chevron-left chevron-right chevron-up home circle comment double-caret-left double-caret-right like like2 twitter epale-arrow-up text-bubble cloud stop caret-down caret-up caret-left caret-right file-text

EPALE

Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi

 
 

Blogi

Porukalla kokkaaminen ehkäisee ikämiesten syrjäytymistä

29/06/2018
by Juha Wakonen
Kieli: FI
Document available also in: EN SV HU RO

/epale/fi/file/epalekapustaukot1jpgepalekapustaukot1.jpg

Kuva: Sammeli Juntunen

Kapustaukot ja Tosikokit ovat molemmat esimerkkejä sellaisesta ruohonjuuritason vapaaehtoistoiminnasta, jonka vaikutukset tuntuvat osallistujien arjessa hyvin konkreettisesti. Molemmissa ikämiehet opettelevat yhdessä laittamaan ruokaa, osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan erilaisten tapahtumien kestitykseen ja saavat samalla elämäntilanteisiinsa vertaistukea. Yksi Kapustaukkojen toimintaan jo lähes viiden vuoden ajan osallistunut on 88-vuotias Pertti Nousiainen. Hän kokee kokkikerhon ennen kaikkea yhteisöllisyyttä lisäävänä ja merkityksellisenä ajanvietteenä, joka parhaimmassa tapauksessa katkaisee yksinäisyyden arkielämässä.

Kapustaukot ovat Säämingin seurakuntakeskuksessa ja Tosikokit Linnalassa kokoontuvia ikämiesten kokkikerhoja. Niitä molempia vetää itseoppinut aktiivinen ruuanlaittaja Jarmo Kasanen.

Kasasen työ perustuu täysin sekä vapaaehtoisuuteen että paikallisuuteen, joten sekä Savonlinnan seurakunta että Linnalan Setlementti tarjoavat keittiötilansa kerhoille ilmaiseksi. Ruoka-aineista aiheutuvat kulut kerholaiset jakavat itse keskenään.

– Olen harrastanut ruuanlaittoa aktiivisesti läpi koko elämäni, vaikka minulla ei alan koulutusta olekaan. Kapustaukot sai alkunsa viisi vuotta sitten siitä, kun eräs leskeksi jäänyt ystäväni kysyi minulta, taustani tuntien, että voisinko ryhtyä isännöimään kokkikerhoa, Kasanen kertoo.

– Kapustaukkojen aloittaessa meitä oli alle kymmenen, eikä moni osannut tehdä ruokaa juuri ollenkaan. Nykyään kerhossamme käy joka kerralla 25-30 miestä ja jokainen osaa kokata.

Yhdessä oppimista ja vertaistukea

Niin Kapustaukkojen kuin Tosikokkienkin toiminta edustaa käytännönläheistä esimerkkiä siitä, miten aikuisoppiminen ei rajoitu vain työikäisiin. Se hyödyttää hyvin konkreettisesti myös ikäihmisiä, jotka esimerkiksi puolison kuoleman vuoksi ovat joutuneet uuteen elämäntilanteeseen.

– Kerhoissa saaduilla opeilla moni leskimies pärjää nyt kotona ruuanlaitossa itse, sanoo Kasanen.

Lisäksi molempien kerhojen toiminnalla on selkeä syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus.

– Meillä toinen antaa toiselle tukea, myös muissa asioissa kuin ruuan valmistamisessa. Yksi tapaaminen kestää noin neljä tuntia, ja se on niin pitkä aika, että miehet ehtivät myös istua ja keskustella keskenään.

Kapustaukot- ja Tosikokit-ryhmiin osallistuminen on hyvin vapaamuotoista. Eläkeläinen täytyy toki olla, mutta ei suinkaan yksinäinen tai keittotaidoton. Mielikuvitusta Kasanen itse pitää kaiken hyvän ruuan perusainesosana.

Jäsenien keskinäisen kokkaustoiminnan lisäksi ryhmät harrastavat myös jonkin verran pitopalvelutoimintaa. Kun unkarilaisen diakoniatyön yksikkö kiinnostui Kasasen vapaaehtoistoiminnasta, jäsenistöä tuli paikan päälle Savonlinnaan ja sai maistaa Kapustaukkojen valmistamia kermamuikkuja ja karjalanpaistia, perunamuusia, kasvisgratiinia sekä ohraryynirieskaa. Jälkiruuaksi miehet olivat leiponeet täytekakun.

– Kapustaukkojen reseptit on kerätty myös keittokirjaksi, joka pyritään saamaan kuluvan kesän aikana valmiiksi. Se sisältää myös paljon huumoria, koska niin hyvällä mielellä tätä työtä tehdään, kertoo Kasanen.

Mukana aivan kaikenlaisia miehiä

Eräs Kapustaukot-kerhoon lähes alusta alkaen osallistunut on Pertti Nousiainen, 88-vuotias savonlinnalaismies, joka ryhtyi harjoittelemaan kokkausta voidakseen valmistaa vaimolleen ruokaa. Nyt kun Nousiaisen vaimo on jo kuollut, hän kokee ryhmän merkityksen entistäkin merkittävämpänä.

– Tutun porukan kanssa kokoontuminen yhteisen asian äärelle katkaisee sitä arkipäivän yksinäisyyttä. Kokkikerhossa käyminen tukee sekä uuden oppimista että yhteisöllisyyttä, Nousiainen miettii.

Nousiaisen mukaan Kapustaukkojen ja Tosikokkien kaltaisille ikämiesten omille ruokaryhmille on selvästi tilausta, koska molempiin tulee jatkuvasti lisää jäseniä. Itse asiassa tulijoita on nyt niin paljon, että seurakunnan tilat alkavat käydä ahtaiksi.

– Kapustaukoissa ja Tosikokeissa käy miehiä kautta linjan. Mukana on esimerkiksi paljon maanviljelijöitä, maalareita, virkamiehiä ja autoilualan ammattilaisia, siis aivan kaikenlaisia, sanoo Nousiainen.

– Välillä me vaihdamme tietysti myös viihteelle. Talvisin järjestämme esimerkiksi pilkkikisoja, ja kesällä puolestaan tarjoilemme paikallisille ihmisille Puruveden kuuluisaa muikkukeittoa.

Teksti: Juha Wakonen

Share on Facebook Share on Twitter Epale SoundCloud Share on LinkedIn