European Commission logo
Crear una cuenta

Blog

Blog

Auttavat kädet

Auttavat kädet on senioreiden vapaaehtoistyöprojekti, joka tarjoaa tilaisuuden informaaliin oppimiseen kansainvälisessä ympäristössä.
Profile picture for user njuntlin.
Linda JUNTUNEN

Kuuretroskia

Kuva: Kuuret55+ Auttavat kädet

Auttavat kädet -hankkeen tarkoituksena on ollut tukea aktiivista ikääntymistä vapaaehtoistoiminnan kautta ja tarjota yli 50-vuotiaille vapaaehtoisille tilaisuus informaaliin oppimiseen kansainvälisen kanssakäymisen ja toiminnan kautta. 

Auttavat kädet/Helping hands -hanke oli kaksivuotinen projekti portugalilaisen Junta de Frequesia de Cascais e Estorilin ja Kuusankosken Retkeilijöiden välillä. Kumpikin osapuoli lähetti kuusi ja vastaanotti kuusi 50+ ikäistä vapaaehtoista kolmeksi viikoksi osallistumaan kohdemaan vapaaehtoistehtäviin sosiaali- ja ympäristösektoreilla.

Sosiaalisektorilla kohderyhmänä olivat erityisesti ikääntyneet. Osallistujat ja kumppaniorganisaatiot kokivat hyötyneensä merkittävästi hankkeesta, jossa voitiin auttaa ympäröivää yhteisöä ja heikommassa asemasa olevia.

Ensin huvi, sitten työ!

Portugalissa suomalaisten vapaaehtoisjaksoa siivittivät monet juhlat. Ryhmä osallistui tervetuliais-/ syntymäpäivä-/hääpäiväjuhlaan Rosariossa, Misericordian ylläpitämän toimintakeskuksen 27-vuotisjuhlaan sekä suureen seniorien pääsiäisjuhlaan Rosariossa, johon osallistui lähes 200 henkilöä. Vapaaehtoiset auttoivat muun muassa pöytien kattamisessa ja muissa juhlavalmisteluissa.

Jakson aikana suomalainen vapaaehtoisryhmä tutustui Rosarion lähialueisiin, uusiin ihmisiin ja uuteen kulttuuriin. Uudessa kansainvälisessä ympäristössä toimiminen inspiroi vapaaehtoisia pohtimaan omaa oppimista, sekä sosiaalista kehitystä. Työskentely antoi myös uutta perspektiiviä oman kotimaan asioiden käsittelyyn.

Vapaaehtoisten työtehtäviä olivat mm. roskien kerääminen Sintra-Cascaisin luonnonpuistosta sekä muista kohteista, kukkien istutus, leipominen ja leivosten jakaminen kahteen toimintakeskukseen sekä palvelukeskukseen, yhteinen puuhaaminen Misericordia Lissabonin ylläpitämässä Casa de Repouso de Cascais palvelukeskuksessa sekä katugraffitien peittoon maalaaminen.

Kuuretportugalissa

Vapaaehtoiset vierailemassa Casa de Repouso de Cascais palvelukeskuksessa. Kuva: Kuuret55+

Suomalaiset seniorivapaaehtoiset valmistivat portugalilaisille kollegoilleen myös suomalaista ruokaa kuten suppilovahverokeittoa, lihapullia, perunamuusia, mämmiä ja karjalanpiirakoita.

Metsän antimia ja matka Lappiin

Suomeen tulleet portugalilaiset seniorivapaaehtoiset osallistuivat Mäkikylän palvelutalojen virkistystoimintaan muun muassa vanhusten ulkoiluttamisen ja yhteisen puuhastelun merkeissä. Lisäksi vapaaehtoiset osallistuivat Perheniemen talkoopäiville, jossa tehtiin erilaisia puutarhatöitä, haravointia, kitkemistä, oksien leikkuuta sekä omenien ja marjojen poimintaa.

Ryhmä vieraili myös Lapissa jossa ohjelmaan kuului ulkoilua, marjojen ja sienien poimintaa, roskien keräämistä luonnosta sekä kotien halkovarastojen täyttöä.

Vapaaehtoiset olivat mukana Kuusankosken urheilupuiston ympäristötalkoissa, josta kerättiin roskia yhteisvoimin. Lisäksi seniorit tutustuivat SPR:n Nälkäpäiväkeräykseen, työskennellen SPR:n kahvilassa ja kirpputorilla.

Vapaaehtoisena työskenteleminen ulkomailla edistää osallistuneiden mukaan aktiivista ikääntymistä, sosiaalista osallisuutta ja hyvinvointia sekä parantaa elämänlaatua.

Hankeen tulokset

Hanke on mainio esimerkki pienen järjestön toteuttamasta ruohonjuuritason yhteistyöstä, joka on jatkunut pitkäjänteisesti jo useissa aiemmissa hankkeissa ja tulee jatkumaan edelleen.

Hankkeella on ollut myös paikallista vaikuttavuutta ja se on lisännyt yhdistyksen tekemää vapaaehtoistoimintaa paikkakunnalla.

Lue lisää vapaaehtoisten kokoemuksia täältä.

Lähteet:  Kuuret55+ Vapaaehtoistoiminta

European Shared Treasure

Helping Hands

PALAA TAKAISIN BLOGIN ETUSIVULLE

 

Login (0)

Want to write a blog post ?

No dude en hacerlo.
Haga clic en el siguiente enlace y comience a publicar un nuevo artículo.

Últimos debates

TreeImage.
Marcial Pamies Berenguer
Community Collaborator (Silver Member).

Explorando el concepto de persistencia en la educación de adultos

¡Únete a nuestra conversación sobre un tema vital en la educación de adultos! Exploramos la persistencia del alumnado - un viaje lleno de retos únicos.
¿Eres un adulto retomando tus estudios, un educador apasionado por el aprendizaje continuo, o simplemente interesado en la educación? Queremos escuchar tus historias y reflexiones.
Comparte tus experiencias, consejos y preguntas. Juntos, podemos descubrir nuevas formas de apoyar y motivar a los estudiantes adultos en su recorrido educativo. ¡Participa en esta importante discusión!

Más
Profile picture for user n00aq5pg.
Soraya Veronica Medina Fuentes
Community Contributor (Bronze Member).

Educo desde lo que soy

Educación consciente, Educación desde el Ser, Modelos educativo

Más
TreeImage.
Inmaculada Alonso Franco
Community Contributor (Bronze Member).

Teatro y Educación

Técnicas, opiniones, etc. acerca del teatro y su uso como herramienta para la educación en sus diferentes ámbitos.

Más