Navigation path

High level navigation

Page navigation

Natura 2000 -verkostosta usein kysytyt kysymykset

Mikä on Natura 2000 -verkosto?

1. Mikä on Natura 2000 -verkosto? Miten Natura 2000 -alue eroaa kansallisesta luonnonsuojelualueesta tai kansallispuistosta?

Natura 2000 -alueiden erityisenä tarkoituksena on suojella luonto- ja lintudirektiivissä lueteltujen lajien ja luontotyyppien ydinalueita. EU pitää näitä lajeja ja luontotyyppejä tärkeinä, koska ne ovat uhanalaisia, vaarantuneita, harvinaisia tai kotoperäisiä, tai niissä on edustavia esimerkkejä yhden tai useamman Euroopan yhdeksän luonnonmaantieteellisen alueen luonteenomaisista ominaisuuksista. Euroopassa on yhteensä noin 2 000 lajia ja 230 luontotyyppiä, joille on tarpeen osoittaa ydinalueita Natura 2000 -alueiksi.

Luonnonsuojelualueet, kansallispuistot ja muut kansallisesti tai alueellisesti suojellut alueet puolestaan perustuvat yksinomaan kansalliseen tai alueelliseen lainsäädäntöön, joka voi olla erilainen eri maissa. Alueita voidaan osoittaa useisiin eri tarkoituksiin, ja ne voivat liittyä myös muihin kuin Natura 2000 -verkoston kohteena oleviin lajeihin ja luontotyyppeihin.

Tällaisilla alueilla ei ole samaa asemaa kuin Natura 2000 -alueilla. Osa kansallisesti tai alueellisesti suojelluista alueista on kuitenkin voitu osoittaa myös Natura 2000 -alueiksi, koska ne ovat tärkeitä myös EU:n tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien kannalta. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan EU:n direktiivejä, ellei kansallisessa lainsäädännössä ole asetettu tiukempia vaatimuksia.

Lisätietoja:

Natura 2000 -verkoston rakentaminen
Natura 2000 -verkoston EUNIS-tietokanta

2. Miten alueet valitaan?

Natura 2000 -alueiden valinnassa tavoitteena on varmistaa lintu- ja luontodirektiivillä suojeltavien lajien ja luontotyyppien säilyminen pitkällä aikavälillä. Alueet valitaan tieteellisin perustein.

Lintudirektiivin mukaan EU:n jäsenvaltioiden on osoitettava Natura 2000 -alueiksi direktiivin liitteessä I lueteltujen lajien sekä muuttavien lajien suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan ”sopivimmat alueet”.

Luontodirektiivin mukaan jäsenvaltioiden on osoitettava Natura 2000 -alueiksi tarvittavat alueet sen varmistamiseksi, että liitteessä I Iueteltujen luontotyyppien ja liitteessä II lueteltujen lajien elinympäristöjen suotuisa suojelun taso pystytään säilyttämään tai tarvittaessa saattamaan ennalleen niiden luontaisella levinneisyysalueella.

Alueiden valinnasta ja ehdottamisesta vastaavat jäsenvaltiot. Tämän jälkeen Euroopan ympäristökeskus (EYK) auttaa Euroopan komissiota analysoimaan alue-ehdotukset ja arvioimaan ehdotettujen alueiden vaikutuksen kunkin luontotyypin ja lajin suojelun tasoon luonnonmaantieteellisillä alueilla. Kun luontodirektiivin mukaisesti ehdotettuja alueita katsotaan olevan riittävästi, komissio hyväksyy luettelon alueista ja jäsenvaltiot osoittavat ne erityisten suojelutoimien alueiksi mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kuuden vuoden kuluessa.

Lisätietoja:

Natura 2000 -alueiden osoittaminen
Natura 2000 -verkoston rakentaminen

3. Minkälaisia ekosysteemejä Natura 2000 -alueisiin sisältyy?

Natura 2000 -alueet sisältävät erilaisia ekosysteemejä, muun muassa maa-alueen, makean veden ja meren ekosysteemejä. Ekosysteemi voi koostua yhdestä tai useammasta erilaisesta luontotyypistä ja sisältää tavallisesti moninaisen kasvien ja eläinten yhteisön.

Natura 2000 -verkostossa on joitakin ekosysteemejä enemmän kuin muita. Verkoston pinta-alasta noin 50 prosenttia on metsäekosysteemejä ja noin 40 prosenttia maatalousekosysteemejä (laidunta ja muita maatalousalueita).

Tällä hetkellä (2016) lähes kuusi prosenttia EU:n merialueesta sisältyy Natura 2000 -verkostoon. Merialueiden osoittamista jatketaan niin, että voidaan varmistaa luonto- ja lintudirektiivillä suojeltavien luontotyyppien ja lajien suojelu meren ekosysteemeissä.

4. Onko Natura 2000 -verkoston alueiden valinnasta järjestetty julkinen kuuleminen?

Direktiiveissä ei säädetä yksityiskohtaisesti alueiden valinnassa noudatettavasta kuulemisprosessista. Menettelyt ovatkin vaihdelleet jäsenvaltioissa huomattavasti niiden hallintojärjestelmien mukaan. Joissain tapauksissa valinnan yhteydessä on käyty yksityiskohtaista keskustelua alueiden omistajien ja käyttäjien kanssa, mutta välillä sidosryhmiä on kuultu vain vähän tai ei lainkaan.

Tämä onkin aiheuttanut kiistaa joissain jäsenvaltioissa ja johtanut erilaisiin hallinnollisiin ja oikeudellisiin haasteisiin, jotka ovat viivästyttäneet ehdotusten toimittamista. Komissio ei kuitenkaan osallistunut tähän vaiheeseen, eikä sillä ollut valtuuksia puuttua jäsenvaltioiden erilaisiin menettelyihin.

Yhteisön tärkeinä pitämistä alueista laaditut kansalliset luettelot on analysoitu ja alueet valittu luonnonmaantieteellisellä tasolla avoimesti komission järjestämissä tieteellisissä seminaareissa ja Euroopan ympäristökeskuksen tuella. Seminaareihin saivat osallistua jäsenvaltiot, omistajien ja käyttäjien asianmukaisia etuja ajavat asiantuntijat sekä ympäristöalan kansalaisjärjestöt.

5. Miksi Natura 2000 -verkoston alueiden valinnassa ei oteta huomioon sosioekonomisia näkökohtia?

Natura 2000 -verkostoon sisällytettävät alueet määritetään ja valitaan täysin tieteellisin perustein lintu- ja luontodirektiivissä säädettyjen valintaperusteiden mukaisesti. Perustamalla valinta tieteellisiin seikkoihin varmistetaan, että

  • vain kaikkein sopivimmat alueet osoitetaan Natura 2000 -alueiksi (ei kaikkia tiettyä luontotyyppiä tai lajia sisältäviä alueita)
  • Natura 2000 -verkostoon sisällytetään riittävä määrä alueita, jotta voidaan varmistaa kunkin luetellun lajin ja luontotyypin suojelu pitkällä aikavälillä niiden luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa.

Jos Natura 2000 -verkostoon ei sisällytetä parhaita alueita tai riittävästi alueita tietyn lajin tai luontotyypin kannalta, verkosto ei ole ekologisesti yhtenäinen eikä täytä kahden luontodirektiivin mukaisia tavoitteitaan.

Siksi valintaprosessissa ei oteta huomioon sosioekonomisia näkökohtia. Ne vaikuttavat kuitenkin merkittävästi päätökseen siitä, miten kutakin Natura 2000 -aluetta suojellaan ja hoidetaan. Luontodirektiivin 2 artiklasta käy selväksi, että kaikilla direktiivin mukaisesti toteutetuilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan EU:n tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason säilyttäminen tai ennalleen saattaminen ottaen samalla huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet.

6. Kuinka monta aluetta verkostossa on ja missä ne sijaitsevat?

Natura 2000 -verkostoon kuuluu tällä hetkellä (2016) yli 27 000 EU:n jäsenvaltioiden maa- ja merialueilla sijaitsevaa aluetta, joiden kokonaispinta-ala on noin 1 150 000 neliökilometriä. Verkoston maapinta-ala kattaa kaikkiaan noin 18 prosenttia EU:n maa-alueiden kokonaispinta-alasta. Natura 2000 -verkostoon liitettyjen alueiden osuus eri maiden maapinta-alasta vaihtelee 9 prosentista lähes 38 prosenttiin. Ero johtuu osittain kunkin maan luontaisten tai puoliluontaisten luontotyyppien määrästä. Esimerkiksi Välimeren vyöhykkeellä, mannervyöhykkeellä ja alppivyöhykkeellä on paljon enemmän lintu- ja luontodirektiivin mukaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja lajeja kuin Atlantin vyöhykkeellä. Lisäksi joidenkin maiden historiaan on kuulunut toisia enemmän maan tehokäyttöä ja pirstoutumista, minkä vuoksi niissä on vähemmän direktiivien mukaisesti suojeltavia luonnonvaroja. Luontaisia ja puoliluontaisia luontotyyppejä ja lajeja, kuten suuria lihansyöjiä, on tavallisesti vanhoja jäsenvaltioita runsaammin ja laajemmalle levinneenä Keski- ja Itä-Euroopan jäsenvaltioissa, jotka liittyivät EU:hun vuonna 2004 ja sen jälkeen. Eroon vaikuttavat myös jäsenvaltioiden eri tavat rajata Natura 2000 -alueiksi valitut alueet. Monet jäsenvaltiot ovat ottaneet kokonaisvaltaisemman lähestymistavan ja ehdottaneet laajasti rajattuja suuria Natura 2000 -alueita, jotka sisältävät myös muita kuin vaatimustenmukaisia luontotyyppejä. Toiset jäsenvaltiot ovat rajanneet alueensa tarkemmin sisältämään vain vaatimustenmukaisen luontotyypin.

Natura 2000 -barometriin päivitetään säännöllisesti kunkin maan ja koko EU:n alueiden lukumäärä- ja pinta-alatiedot.

Natura 2000 Viewer on verkkosivusto, jossa käyttäjät voivat etsiä ja tarkastella Natura 2000 -alueita koko EU:ssa yhdellä napin painalluksella.

Lisätietoja:

Luettelot komission hyväksymistä Natura 2000 -alueista jokaisella luonnonmaantieteellisellä alueella
Natura 2000 kaikissa jäsenvaltioissa

7. Mitä eroa on erityisten suojelutoimien alueella (SAC), yhteisön tärkeänä pitämällä alueella (SCI), erityisellä suojelualueella (SPA) ja Natura 2000 -alueella?

Erityisten suojelutoimien alueet, yhteisön tärkeinä pitämät alueet ja erityiset suojelualueet ovat kaikki Natura 2000 -alueita. Erityiset suojelualueet ovat lintudirektiivin mukaisesti osoitettuja ja yhteisön tärkeinä pitämät alueet ja erityisten suojelutoimien alueet luontodirektiivin mukaisesti osoitettuja Natura 2000 -alueita. Yhteisön tärkeinä pitämät alueet ja erityisten suojelutoimien alueet ovat samoja alueita. Ainoana erona on suojelun taso.

Yhteisön tärkeinä pitämät alueet ovat Euroopan komission virallisesti hyväksymiä alueita, joten niihin sovelletaan 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdan suojelusäännöksiä. Erityisten suojelutoimien alueet ovat yhteisön tärkeinä pitämiä alueita, jotka jäsenvaltiot ovat osoittaneet oikeudellisella toimenpiteellä ja joilla sovelletaan tarvittavia suojelutoimenpiteitä niiden sisältämien EU:n tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien suojelemiseksi.

Ks. Komission muistio: erityisten suojelutoimien alueiksi (SAC) nimeäminen

8. Onko Natura 2000 -verkosto valmis? Lisätäänkö siihen vielä uusia alueita?

Natura 2000 -verkosto sisältää yli 27 000 aluetta, jotka sijaitsevat EU:n 28 jäsenvaltion alueilla (tilanne vuonna 2016). Yhdessä ne muodostavat yli miljoonan neliökilometrin laajuisen alueen, joka kattaa lähes viidesosan (18,36 %) Euroopan maa-alueesta sekä tärkeän osan sitä ympäröivistä meristä. Natura 2000 onkin yksi maailman suurimmista koordinoiduista suojelualueiden verkostoista.

Euroopan komission tehtävänä on arvioida biologisen monimuotoisuuden eurooppalaisen aihekeskuksen avustuksella, kattavatko verkostoon kuuluvat alueet riittävällä tavalla kunkin lajin ja luontotyypin niin kansallisella kuin luonnonmaantieteelliselläkin tasolla. Komissio on todennut, että Natura 2000 -verkosto on nyt pitkälti valmis maa-alueiden osalta. Se on kuitenkin pyytänyt joitain jäsenvaltioita ehdottamaan lisää alueita useita lajeja ja luontotyyppejä varten, jotta verkosto saadaan valmiiksi myös niiden alueella.

Natura 2000 -alueiden osoittaminen meriympäristössä on ollut paljon hitaampaa kuin maalla. Tähän mennessä (kesäkuu 2016) Natura 2000 -verkostoon on osoitettu yli 3 000 merialuetta, jotka kattavat lähes kuusi prosenttia (yli 360 000 km²) EU:n kaikista merialueista. Yksi merialueiden hitaan osoittamisen merkittävimmistä syistä on ollut se, ettei EU:ssa suojeltavien merellisten luontotyyppien ja lajien jakaantumisesta ole riittävästi tieteellistä tietoa, varsinkaan niin tarkkaa tietoa kuin alueiden määrittämiseen ja asianmukaisen hoidon aloittamiseen tarvittaisiin.

Euroopan komissio ja jäsenvaltiot ovat viime aikoina tehostaneet toimia uusien merialueiden osoittamiseksi, erityisesti EU:n lainkäyttövaltaan kuuluvilla jäsenvaltioiden aluevesien ulkopuolisilla avomerialueilla.

Lisätietoja:

Natura 2000
Natura 2000 meriympäristössä

9. Voidaanko alueita muokata tai poistaa Natura 2000 -verkostosta?

Alue voidaan poistaa luettelosta vain, jos se on menettänyt suojeluarvonsa luonnon tapahtumien vuoksi eikä sitä voida saattaa ennalleen hoitotoimenpiteiden avulla. On kuitenkin tärkeää muistaa, että esimerkiksi puutteellisesta hoidosta johtuva alueen huononeminen rikkoo 6 artiklan 2 kohtaa. Tällaisia alueita ei poisteta verkostosta vain siksi, että niiden on annettu huonontua eikä niitä ole hoidettu oikein kahden luonnonsuojeludirektiivin vaatimusten mukaisella tavalla. Alueet, jotka ovat tuhoutuneet ja joiden osalta toteutetaan asianmukaisia korvaavia toimenpiteitä luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti, voidaan poistaa luettelosta. Lisäksi alueita, jotka on alun perin osoitettu tai rajattu virheellisen tieteellisen tiedon perusteella, voidaan muokata, tai ne voidaan poistaa luettelosta. Komissio hyväksyy tällaista muutosta koskevat jäsenvaltioiden ehdotukset vain, jos niille on olemassa asianmukaiset tieteelliset perusteet.

Lisätietoja: Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-301/12

10. Mistä saan tietoa jäsenvaltioiden Natura 2000 -alueista? Mistä voin tarkistaa, kuuluuko maa-alueeni Natura 2000 -verkostoon?

Euroopan komissio on laatinut Euroopan ympäristökeskuksen avustuksella julkisen verkkopohjaisen GIS-karttapalvelun, Natura 2000 Viewer -sivuston, jossa näkyy kunkin Natura 2000 -alueen tarkka sijainti EU:n verkostossa. Sivustosta voi hakea ja siellä voi tarkastella mitä tahansa suojelualuetta EU:ssa. Karttojen suuren mittakaavan ansiosta alueiden rajat ja keskeiset maisemapiirteet ovat helposti nähtävissä.

Natura 2000 Viewer -sivustossa on saatavilla myös kutakin aluetta koskeva tietolomake. Tietolomake sisältää tiedot EU:n tärkeinä pitämistä lajeista ja luontotyypeistä, joita varten alue on osoitettu. Siinä ilmoitetaan myös arvioitu kannan koko ja suojelun taso alueella sen osoittamishetkellä.

Tarkempia tietoja Natura 2000 -alueista on saatavissa myös kunkin jäsenvaltion toimivaltaisilta luonnonsuojeluviranomaisilta.

Lisätietoja:

Natura 2000 Viewer
Natura 2000 -tietojen saatavuus
Natura 2000 kaikissa jäsenvaltioissa

11. Tarkoittaako Natura 2000 -alueeksi osoittaminen, että alueella on lopetettava kaikki taloudellinen toiminta? Vaikuttaako se omistajuuteen?

Ihmiset yhdistävät usein luonnonsuojelun tiukkoihin luonnonsuojelualueisiin, joilla ihmisen toiminta on järjestelmällisesti kielletty. Natura 2000 -alueilla noudatetaan toisenlaista lähestymistapaa. Natura 2000 -säännöksissä todetaan, että ihmiset ovat olennainen osa luontoa ja että tavoitteet saavutetaan parhaiten yhteistyöllä.

Alueen osoittaminen Natura 2000 -alueeksi ei siis tarkoita, että kaikki taloudellinen toiminta olisi lopetettava. Joissain tapauksissa muutokset ovat tarpeen niiden lajien ja luontotyyppien suojelemiseksi, joita varten alue on osoitettu, tai niiden suotuisan suojelun tason saattamiseksi ennalleen. Useimmissa tapauksissa käynnissä oleva toiminta voi kuitenkin jatkua entiseen tapaan.

Monilla alueilla lajien ja luontotyyppien säilyminen pitkällä aikavälillä saattaa jopa riippua täysin tällaisen toiminnan jatkumisesta. Tällöin on tärkeää löytää tapoja jatkaa toiminnan tukemista ja tarvittaessa tehostaa toimintaa, kuten säännöllistä niittämistä, laiduntamista tai pensaikkojen raivausta.

Asiassa ei siis voi antaa yleispätevää vastausta. Kaikki riippuu kunkin alueen erityisistä ympäristöolosuhteista ja sosiaalisista ja taloudellisista näkökohdista sekä alueen lajien ja luontotyyppien tarkoista ekologisista vaatimuksista. Tämä on arvioitava aina tapauskohtaisesti.

12. Lopettaako Natura 2000 -alueeksi osoittaminen perinteiset toiminnot, kuten turpeenoton ja metsänhakkuun?

Perinteisiä toimintoja voidaan jatkaa entiseen tapaan, jos ne eivät vaikuta haitallisesti lajeihin ja luontotyyppeihin, joita varten alue on osoitettu. Myös tämä on arvioitava tapauskohtaisesti. Vain näin saadaan selville, vaikuttaako toiminta lajeihin ja luontotyyppeihin. Jos haitallista vaikutusta ilmenee, tutkimuksilla voidaan selvittää vaikutuksen voimakkuus ja paras tapa lieventää sitä tai poistaa se (esimerkiksi toiminnan siirtäminen alueen toiseen osaan tai menetelmien tai niiden ajankohdan muuttaminen), jotta toiminta ei enää heikennä luontotyyppejä ja lajeja, joita varten alue on osoitettu.

13. Saako Natura 2000 -alueilla metsästää?

Metsästys on hyvä esimerkki toiminnasta, jota voidaan jatkaa Natura 2000 -alueella, jos se ei vaikuta haitallisesti lajeihin ja luontotyyppeihin, joita varten alue on osoitettu. Lintu- ja luontodirektiivissä todetaan, että metsästys on hyväksyttävä kestävän käytön muoto, eikä sitä kielletä lähtökohtaisesti Natura 2000 -alueilla. Direktiiveissä jopa määritetään puitteet metsästystoiminnan valvomiseksi, jotta voidaan varmistaa, että metsästys ja metsästettävien lajien terveiden ja elinvoimaisten kantojen säilyttäminen pitkällä aikavälillä ovat tasapainossa keskenään.

Lisätietoja: Kestävän metsästyksen aloitteet

14. Onko virkistystoiminta sallittu Natura 2000 -alueilla?

Ihmiset hakeutuvat luontoon useista eri syistä. Monet haluavat rentoutua kauniin luonnon rauhassa, jotkut lähtevät tutustumaan uusiin alueisiin, ja osa harrastaa luonnossa esimerkiksi uintia, kävelyä, pyöräilyä, kalastusta tai metsästystä. Oli syy mikä tahansa, Natura 2000 tarjoaa ihmisille ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua Euroopan rikkaaseen luontoon ja nauttia siitä.

Tällainen virkistystoiminta on lintu- ja luontodirektiivin säännösten mukaista, kunhan se ei vaikuta haitallisesti alueen lajeihin ja luontotyyppeihin. Toiminnan huolellinen suunnittelu ja luonnonvarojen järkevä käyttö on ratkaisevan tärkeää, jotta toiminnalla ei tuhota juuri sitä asiaa, johon se perustuu.

Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteiden asettaminen

15. Mikä suojelutavoitteiden tarkoitus on ja miten ne asetetaan?

Suojelutavoitteissa on tarkoitus määritellä mahdollisimman tarkasti tietyllä alueella tavoiteltava suojelutaso tai -aste. Kutakin alueella esiintyvää luontotyyppiä ja lajia varten on asetettava tavoitteet.

Ne esitetään usein määrällisinä. Tavoitteena voi olla esimerkiksi tietyn lajin kannan säilyttäminen tietyllä yksilöiden vähimmäismäärän tasolla tai luontotyypin suojeluasteen parantaminen luokasta C luokkaan B kymmenen vuoden aikana.

Natura 2000 -alueiden selkeiden suojelutavoitteiden asettaminen on tärkeää, jotta voidaan varmistaa, että jokainen verkoston alue edistää mahdollisimman tehokkaasti kahden luontodirektiivin kokonaistavoitetta eli kaikkien direktiiveillä suojeltavien luontotyyppien ja lajien suotuisan suojelun tason saavuttamista1 niiden koko levinneisyysalueella EU:ssa.

Suojelutavoitteet ovat aluekohtaisia, ja niiden olisi perustuttava luotettaviin tietoihin alueesta ja sillä esiintyvistä lajeista/luontotyypeistä, niiden ekologisista vaatimuksista sekä niiden jatkuvuuteen alueella kohdistuvista uhista ja kuormituksista. Tämä johtuu siitä, että jokaisella Natura 2000 -alueella on sille ominainen ainutlaatuinen joukko bioottisia, abioottisia ja sosioekonomisia tekijöitä, jotka voivat vaihdella huomattavasti alueelta toiselle myös silloin, kun niillä esiintyy samoja lajeja ja luontotyyppejä.

Lisäksi on suositeltavaa asettaa kaikkia tietyn alueen tai maan suojelualueita tai tiettyjä lajeja tai luontotyyppejä koskevia laajempia (kansallisia tai alueellisia) suojelutavoitteita. Ne helpottavat yksittäisten alueiden suojelutavoitteiden asettamista sekä suojelun strategisten painopisteiden määrittämistä eri alueilla ja niiden välillä. Näin voidaan painottaa toimenpiteitä, joilla voidaan todennäköisimmin parantaa tai säilyttää tietyn lajin tai luontotyypin suojelutaso kyseisellä alueella tai kyseisessä maassa.

Komissio on julkaissut tulkintaa koskevan muistion, jossa annetaan ohjeita Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteiden asettamiseen.

1 Lintudirektiivin tavoite on muotoiltu hieman eri tavoin, mutta päämäärä on sama.

16. Kuka vastaa suojelutavoitteiden asettamisesta? Kuullaanko tässä yhteydessä maanomistajia ja -käyttäjiä?

Suojelutavoitteiden asettaminen kuuluu kunkin jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tehtäviin. Luonnonsuojeludirektiiveissä ei säädetä, miten tämä on tehtävä, sillä kukin jäsenvaltio saa itse päättää direktiivien säännösten täytäntöönpanon muodosta ja menetelmistä. Luonnonsuojeludirektiivien tavoitteena on kuitenkin saavuttaa yhteisön tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien suotuisa suojelun taso ja käyttää Natura 2000 -verkostoa tämän tavoitteen saavuttamiseen.

Suojelutavoitteiden on perustuttava luotettaviin tietoihin. Lisäksi komissio suosittelee, että kaikki asiaan liittyvät osapuolet – maanomistajat, -käyttäjät ja luonnonsuojelujärjestöt – osallistuvat suojelutavoitteiden asettamiseen. Näin on helpompi määritellä suojelutavoitteita, jotka voidaan todella saavuttaa.

Maanomistajilla ja -käyttäjillä on yleensä hyvä käsitys alueen hoidosta, jolla on aikaisemmin saatu joko hyviä tai heikkoja tuloksia suojelun alalla. Lisäksi on tärkeää käydä vastavuoroista keskustelua viranomaisten ja keskeisten sidosryhmien kesken siitä, miten aluekohtaiset suojelutavoitteet ja -toimenpiteet kannattaa määritellä. Keskustelemalla ja viestimällä selkeästi tietyn suojelualueen merkityksestä, roolista ja suojelutavoitteista voidaan myös parantaa kaikkien asiaan liittyvien tahojen tietämystä ja sitoutumista.

17. Mistä saa lisätietoa tietyn alueen suojelutavoitteista?

Jokaisella maalla on oma järjestelmänsä, jota käytetään maan alueiden suojelutavoitteiden julkistamiseen. Suojelutavoitteet voidaan ilmoittaa alueen osoittamista koskevissa päätöksissä tai asiakirjoissa tai asiaan liittyvissä tausta-asiakirjoissa. Ne voidaan julkistaa myös toimivaltaisten luonnonsuojeluviranomaisten verkkosivuilla. Suojelutavoitteet ilmoitetaan ja niistä annetaan lisätietoa yleensä Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelmissa tai mahdollisissa vastaavissa välineissä. Komissio on kehottanut jäsenvaltioita antamaan Natura 2000 -suojelutavoitteista tietoa, joka on helposti saatavilla, merkityksellistä ja helposti ymmärrettävää maanomistajien ja -käyttäjien näkökulmasta.

18. Miten voi varmistaa, mitkä toiminnot ovat Natura 2000 -säännösten mukaisia, jos suojelutavoitteita ei ole asetettu?

Viranomaisten tehtävänä on asettaa suojelutavoitteet kaikille Natura 2000 -alueille. Toisinaan voi kuitenkin käydä niin, että prosessi viivästyy eikä suojelutavoitteita ole vielä asetettu.

Tällöin toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava sidosryhmille, mitä vaikutuksia alueen osoittamisella Natura 2000 -alueeksi on. Niiden olisi erityisesti tiedotettava, onko tiettyjä toimintoja mukautettava tai mahdollisesti kiellettävä, jotta estetään alueen heikentyminen, tai onko joitakin toimintoja edistettävä alueen suojelutason parantamiseksi. Tietolomake on hyödyllinen tietolähde, joka valaisee, miksi jokin suojelualue on osoitettu. Tietolomakkeeseen olisi aina tutustuttava, kun tehdään hoitoon liittyviä päätöksiä (esim. laaditaan hoitoasiakirjoja tai suunnitellaan uusia investointeja).

Vähimmäisvaatimuksena on estää kaikkien tietolomakkeen mukaan alueella merkittävästi esiintyvien merkittävien luontotyyppien ja lajien heikentyminen. Jos tieteellisiä tietoja ei ole saatavilla, olisi toimittava ennalta varautuvan lähestymistavan mukaisesti.

Yksityiskohtaisia tietoja yksittäisiä alueita koskevista vaatimuksista annetaan myös Natura 2000 -alueiden mahdollisissa hoito- ja käyttösuunnitelmissa tai muissa asiaa koskevissa asiakirjoissa (joissa käsitellään esimerkiksi suojelutavoitteita tai alueen osoittamista).

Jäsenvaltiot antavat yleensä tarkkoja tietoja Natura 2000 -alueistaan ja julkaisevat alueen valintaperusteet, suojelutavoitteet, hoito- ja käyttösuunnitelmat sekä suojelutoimenpiteet verkkosivustolla tai muulla tavoin (esim. paikallishallinnon kautta). Jotkin maat toimittavat myös täsmällisiä ja yksityiskohtaisia tietoja kunkin Natura 2000 -alueen maanomistajille ja keskeisille maankäyttäjille (esim. erityisillä ilmoituksilla, kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa, tai perustamalla paikallisryhmiä tai -komiteoita, joissa keskeiset sidosryhmät osallistuvat alusta lähtien alueiden hoitoon, kuten Ranskassa ja muissa EU:n jäsenvaltioissa). Maanomistajat ja -käyttäjät voivat myös tiedustella paikallisilta luonnonsuojeluviranomaisilta tarkempia tietoja tietyistä Natura 2000 -alueista.

Natura 2000 -alueiden hoito

19. Kuka vastaa suojelutoimenpiteiden toteuttamisesta?

Suojelutoimenpiteiden toteuttaminen Natura 2000 -alueilla kuuluu kunkin jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tehtäviin. Luontodirektiivissä (6 artiklan 1 kohta) säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarvittavat suojelutoimenpiteet ja laadittava tarvittaessa tarkoituksenmukaisia käyttösuunnitelmia, jotka koskevat erityisesti näitä alueita tai jotka sisältyvät muihin kehityssuunnitelmiin, sekä tarpeellisia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä, jotka vastaavat liitteen I luontotyyppien ja liitteessä II esitettyjen lajien ekologisia vaatimuksia alueilla.”

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat suojelutoimenpiteet kaikilla erityisten suojelutoimien alueilla. Tätä yleistä suojelua koskevaa järjestelmää sovelletaan kaikkiin liitteessä I mainittuihin luontotyyppeihin ja liitteessä II mainittuihin alueilla esiintyviin lajeihin, lukuun ottamatta niitä, jotka on merkitty Natura 2000 -tietolomakkeessa merkitykseltään vähäisiksi.

Komissio on laatinut ohjeet suojelutoimenpiteiden käyttöönotosta Natura 2000 -alueilla ja julkaissut arvion 6 artiklan 1 kohdan säännöksistä ja niiden käytännön toteutuksesta eri jäsenvaltioissa.

Saatavilla on myös yhteenveto tärkeimmistä luontodirektiivin 6 artiklaa koskevista unionin tuomioistuimen tuomioista, joissa käsitellään myös tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttamisvelvoitetta Natura 2000 -alueilla.

20. Miten Natura 2000 -alueen suojelutoimenpiteet määritetään ja otetaan käyttöön? Missä aikataulussa ne on toteutettava?

Suojelutoimenpiteet ovat käytännön toimia, jotka on toteutettava alueelle asetettujen suojelutavoitteiden saavuttamiseksi. Niiden on vastattava alueella esiintyvien luontotyyppien ja lajien ekologisia vaatimuksia. Suojelutoimenpiteitä määritettäessä on otettava huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset näkökohdat sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet. Tämä periaate vahvistetaan luontodirektiivissä (2 artikla).

Tarvittavien suojelutoimenpiteiden määrittämiseksi käytettävissä on oltava luotettava tietopohja, joka koskee alueen olemassa olevia olosuhteita sekä alueella esiintyvien lajien ja luontotyyppien suojelutasoa, uhkia, kuormituksia ja tarpeita sekä yleistä sosioekonomista tilannetta (kuten nykyinen maankäyttö ja -omistajuus, sidosryhmien intressit, meneillään oleva taloudellinen toiminta).

Suojelutoimenpiteet ovat suojelutavoitteiden tavoin yleensä aluekohtaisia, ja ne on määritettävä erikseen kullekin suojelualueelle. Tämä johtuu siitä, että jokaisella Natura 2000 -alueella on sille ominainen ainutlaatuinen joukko bioottisia, abioottisia ja sosioekonomisia tekijöitä, jotka voivat vaihdella huomattavasti alueelta toiselle myös silloin, kun niillä esiintyy samoja lajeja ja luontotyyppejä.

Kun alue on hyväksytty yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi (SCI), jäsenvaltiolla on kuusi vuotta aikaa määrittää tarpeelliset suojelutoimenpiteet ja osoittaa alue erityisten suojelutoimien alueeksi (SAC). Näiden kuuden vuoden aikana olisi paitsi kerättävä kaikki tarvittavat tiedot alueesta myös tiedotettava, keskusteltava ja neuvoteltava kaikkien eturyhmien kanssa siitä, mitä toimenpiteitä olisi toteutettava alueelle asetettujen suojelutavoitteiden saavuttamiseksi.

Luonnonsuojeludirektiiveissä ei säädetä, miten tämä on tehtävä, sillä kukin jäsenvaltio saa itse päättää direktiivien säännösten täytäntöönpanon muodosta ja menetelmistä.

Komissio on laatinut ohjeet suojelutoimenpiteiden käyttöönotosta Natura 2000 -alueilla.

21. Millaisia suojelutoimenpiteitä voidaan ottaa käyttöön?

Kuten aiemmin todettiin, tästä on päätettävä tapauskohtaisesti alueen ekologisten ja sosioekonomisten olosuhteiden perusteella. Suojelutoimenpiteet voivat kattaa seuraavanlaisia toimia:

  • ei mitään, sillä lisätoimenpiteitä ei tarvita vaan alueella riittää, että sen hoitoa jatketaan entiseen tapaan
  • yksinkertaiset toimenpiteet, kuten häiriöiden estäminen lisääntymiskaudella, heinän säännöllinen niittäminen tai metsään jätettävän kuolleen puuaineksen lisääminen
  • merkittävät ennallistamistoimet, kuten vieraslajien laajamittainen poistaminen tai kosteikkojen hydrologinen ennallistaminen.

Joissain tapauksissa myös passiivista hoitoa ja tiukkaa suojelua voidaan pitää suojelutoimenpiteenä, etenkin sellaisten luontotyyppien ja lajien osalta, jotka kärsivät erityisen herkästi kaikenlaisesta ihmisen toiminnasta ja joiden säilyminen vaatii tiukkaan suojeltuja alueita.

Komissio on julkaissut arvion suojelutoimenpiteiden toteuttamistavoista eri jäsenvaltioissa ja joukon esimerkkejä eri suojelutoimenpiteistä, joita on toteutettu erilaisissa sosioekonomisissa olosuhteissa EU:ssa.

Natura 2000 -alueilla voidaan tarvita erilaisia toimenpiteitä, kuten ennallistamistoimia, jotka edellyttävät työtä tiettyinä ajankohtina. Tällaisia toimia voivat olla esimerkiksi kosteikon hydrologian ennallistamistyöt, joidenkin lajien uudelleenistuttaminen, kantojen vahvistaminen ja tarvittavan laitoksen tai infrastruktuurin toteuttaminen. Alueella voidaan myös joutua toteuttamaan säännöllisesti toistettavia toimia kausittain joidenkin luontotyyppien tai lajien kantojen suojelun tason säilyttämiseksi tai parantamiseksi. Tällaisia toimia voivat olla muun muassa niittyjen niittäminen tai laiduntaminen, pensaikkojen säännöllinen raivaaminen ja kosteikkoalueiden hydrologisen järjestelmän hoitaminen. Joidenkin alueiden riittävän suojelun varmistamiseksi voidaan myös joutua toteuttamaan seuranta- ja vartiointitoimia.

Tarvittavat toimenpiteet on valmisteltava huolellisesti, ja niiden virheetön toteuttaminen on varmistettava laatimalla yksityiskohtainen suunnitelma ja tekniset eritelmät. Suunniteltuihin suojelutoimenpiteisiin sisältyy tavallisesti myös seuranta, sillä saavutetut tulokset on arvioitava toimenpiteiden tehokkuuden selvittämiseksi ja tarpeellisten muutosten tekemiseksi.

Natura 2000 -alueiden suojelutoimenpiteiden toteutus onnistuu yleensä parhaiten silloin, kun käytössä on asianmukaiset tiedot ja asiasta tiedotetaan alueella asuvalle väestölle sekä erityisesti keskeisille sidos- ja eturyhmille, joihin toimet vaikuttavat tai jotka osallistuvat niiden toteutukseen. Tiedottamisesta on erityisen paljon hyötyä, jos ulkopuoliset henkilöt (muut kuin maanomistajat, vuokralaiset tai julkiset viranomaiset) voivat vapaasti kulkea alueella ja käyttää sitä. Tiedon ja ymmärryksen lisääminen alueita käyttävien henkilöiden keskuudessa voi olla yksi tärkeimmistä hoitomenetelmistä.

22. Mitä Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmat ovat ja ovatko ne pakollisia?

Jotta voidaan varmistaa, että alueita hoidetaan selkeästi ja avoimesti, Euroopan komissio kehottaa jäsenvaltioita laatimaan Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmia tiiviissä yhteistyössä paikallisten sidosryhmien kanssa. Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien laadinta kuuluu verkostosta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten tehtäviin. Hoito- ja käyttösuunnitelma muodostaa eheän ja tehokkaan kehyksen suojelutoimenpiteiden toteutusta ja seurantaa varten.

Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmia ei ole luontodirektiivin mukaan pakko laatia, mutta ne ovat erittäin hyödyllisiä työkaluja, joiden avulla voidaan

  • kirjata kattavasti alueella esiintyvien luontotyyppien ja lajien suojelutavoitteet sekä ekologiset olosuhteet ja vaatimukset, jotta kaikki saavat selvän käsityksen suojelun kohteista ja perusteista
  • selvittää alueen sosioekonominen ja kulttuurinen tilanne sekä erilaisten maankäyttötapojen ja alueella esiintyvien lajien ja luontotyyppien väliset keskinäiset vaikutukset
  • laatia puitteet kaikkien eturyhmien avoimelle keskustelulle, saavuttaa yhteinen näkemys alueen pitkän aikavälin hoidosta ja sitouttaa toimijat lopputulokseen
  • löytää käytännöllisiä hoitoratkaisuja, jotka ovat kestäviä ja integroitu tiiviisti muihin maankäyttötapoihin
  • vahvistaa erilaisten sosioekonomisten sidosryhmien, viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen vastuualueet tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteutuksessa.

Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmat voidaan laatia nimenomaisesti tietylle suojelualueelle tai integroida muihin kehittämissuunnitelmiin, jos Natura 2000 -suojelutavoitteet ovat selvästi osa näitä suunnitelmia.

23. Onko Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien valmisteluun saatavilla työkaluja?

Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien valmistelua, suojelutoimenpiteiden muotoilua sekä hoidon suunnitteluprosessia varten on saatavilla ohjeistusta Euroopan komission verkkosivulla2. Lisäksi useat maat ovat laatineet asiaa koskevia ohjeita.

Lisäksi Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien laatimiseen, päivittämiseen ja toteuttamiseen voi olla mahdollista saada rahoitustukea EU:n rakennerahastoista (Euroopan aluekehitysrahasto, koheesiorahasto), Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) ja Life-ohjelmasta.

Näitä EU:n varoja on käytetty aikaisemmin huomattavia määriä Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien valmisteluun: maaseuturahastoa on hyödynnetty Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja joissain Saksan osavaltioissa, Euroopan aluekehitysrahastoa Kreikassa, Puolassa, Unkarissa ja Italiassa, koheesiorahastoa Liettuassa ja Life-rahoitusta Kyproksessa, Unkarissa, Liettuassa ja useissa muissa maissa. Näiden rahastojen varoja käytetään jatkossa myös hoito- ja käyttösuunnitelmien tarkistamiseen ja päivittämiseen, kansallisista täytäntöönpano-ohjelmista riippuen.

24. Miten luontotyyppien ja lajien ekologiset vaatimukset määritetään? Edellyttääkö EU:n tärkeänä pitämän lajin/luontotyypin pelkkä esiintyminen alueen hoitokäytäntöjen muuttamista?

Luontotyyppien ja lajien ekologisiin vaatimuksiin sisältyvät kaikki ekologiset tarpeet, mukaan lukien abioottiset ja bioottiset tekijät, joita tarvitaan alueella esiintyvien luontotyyppien (luontotyyppikohtaiset rakenteet ja toiminnot, joita sen säilyminen pitkällä ajalla edellyttää, sekä luonteenomaiset lajit) ja lajien suojelun varmistamiseksi. Vaatimuksiin sisältyvät myös luontotyyppien ja lajien suhteet fyysiseen ympäristöön (kuten ilma, vesi, maaperä, kasvillisuus).

Vaatimukset perustuvat tieteelliseen tietoon, ja ne pitäisi määritellä tapauskohtaisesti. Tämä tarkoittaa, että ekologiset vaatimukset voivat vaihdella lajista tai luontotyypistä toiseen saman alueen sisällä, mutta myös saman lajin tai luontotyypin osalta alueelta toiselle. Ne ovat riippumattomia mahdollisista sosioekonomisista näkökohdista.

EU:n tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien ekologisista vaatimuksista on saatavilla niiden hoitoa edistäviä tarkoituksenmukaisia ja yksityiskohtaisia tietoja kansallisissa ja alueellisissa lähteissä. Lisäksi komissio on julkaissut joidenkin luontotyyppien ja lajien hoito-ohjeita, joissa annetaan asiaa koskevia tietoja.

25. Natura 2000 -alueilla esiintyy usein lajeja ja luontotyyppejä, jotka eivät kuulu lintu- ja luontodirektiivien soveltamisalaan. Onko myös näitä lajeja ja luontotyyppejä varten otettava käyttöön suojelutoimenpiteitä?

Yleensä ei. Lintu- ja luontodirektiivin säännösten täyttymiseksi ainoastaan näillä kahdella direktiivillä suojeltavat ja Natura 2000 -alueella esiintyvät lajit ja luontotyypit edellyttävät suojelutoimenpiteiden käyttöönottoa. Lajit, joita ei sinänsä suojella luontodirektiivillä mutta jotka ovat luonteenomaisia liitteen I luontotyypille tai tarpeellisia yhteisön tärkeänä pitämän lajin suojelun kannalta (esim. muurahaiskekojen suojelu lintuja varten), voivat myös vaatia huomiota. Toimivaltaisten viranomaisten olisi kyettävä antamaan asiasta olennaisia tietoja.

Alueiden hoidossa voidaan ottaa huomioon myös lajit ja luontotyypit, joita ei suojella EU:n luontodirektiiveillä. Jäsenvaltiot sekä yksittäiset maanomistajat ja -käyttäjät saavat täysin vapaasti laatia suojelutavoitteita ja/tai -toimenpiteitä myös sellaisille lajeille ja luontotyypeille, jotka eivät kuulu näiden kahden direktiivin soveltamisalaan. Nämä voivat olla esimerkiksi luontotyyppejä ja lajeja, joita suojellaan tai jotka ovat uhanalaisia kansallisella tai aluetasolla.

26. Ovatko Natura 2000 -alueiden suojelutoimenpiteet pakollisia?

Tarpeellisten suojelutoimenpiteiden vahvistaminen kullekin Natura 2000 -alueelle ei ole vapaaehtoinen säännös vaan pakollinen kaikille jäsenvaltioille. Tämä tarkoittaa, että jokaiselle Natura 2000 -alueelle on määritettävä ja toteutettava tarpeelliseksi katsotut suojelutoimenpiteet (yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-508/04).

On kuitenkin hyödyllistä erottaa toisistaan toimenpiteet, joita pidetään tarpeellisina alueella esiintyvien lajien tai luontotyyppien suojelemiseksi ja ennallistamiseksi, ja toimenpiteet, joita pidetään suositeltavina ja jotka olisi hyvä toteuttaa, jos se on käytännössä mahdollista. Viimeksi mainitut toimenpiteet voidaan ilmoittaa Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelmassa. Niitä voidaan pitää hyvinä käytäntöinä, joilla pyritään parantamaan alueen yleistä luonnon monimuotoisuutta ja jotka ylittävät alueella sovellettavat pakolliset vaatimukset.

Suojelutoimenpiteiden täytäntöönpano ei aina tarkoita aktiivisia hoito- tai ennallistamistoimenpiteitä, kuten haitallisten vieraslajien poistamista tai metsikköjen ikärakenteen monipuolistamista. Niihin voi sisältyä suojaavia toimenpiteitä, joilla esimerkiksi estetään lajien häirintä lisääntymiskauden aikana.

Saatavilla on myös yhteenveto tärkeimmistä luontodirektiivin 6 artiklaa koskevista unionin tuomioistuimen tuomioista, joissa käsitellään myös tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteuttamisvelvoitetta Natura 2000 -alueilla.

27. Miten suojelutoimenpiteet laaditaan?

Suojelutoimenpiteet tulisi kuvata riittävän yksityiskohtaisesti, jotta varmistetaan niiden tehokas toteutus. Olisi ilmoitettava toimenpiteiden sijainti, kuvattava niiden toteutukseen tarvittavat keinot ja työkalut ja annettava tietoa asiaan liittyvien eri toimijoiden tehtävistä ja vastuualueista. Suojelutoimenpiteiden kuvauksessa käytettävän kielen tulisi olla selkeää, jotta toimenpiteet olisivat hyvin ymmärrettäviä.

Suojelutoimenpiteitä tulisi tarpeen mukaan tarkastella ja mukauttaa esimerkiksi jo toteutettujen toimenpiteiden tosiasiallisten tulosten perusteella. Lisäksi on tärkeää ilmoittaa arvioidut kustannukset ja käytettävissä oleva rahoitus sekä asettaa määräaika, jonka puitteissa tarkastellaan toteutettujen suojelutoimenpiteiden tosiasiallista toteutusta ja soveltuvuutta suojelutavoitteiden saavuttamiseen.

28. Kuka päättää, mitä suojelutoimenpiteitä tarvitaan? Kuullaanko tässä yhteydessä sidosryhmiä?

Kunkin maan toimivaltaisten viranomaisten vastuulla on päättää, mitä suojelutoimenpiteitä tarvitaan. Luonnonsuojeludirektiiveissä ei säädetä, minkä tyyppisiä toimenpiteitä olisi toteutettava. Niissä ainoastaan täsmennetään, että toimenpiteiden on vastattava alueella esiintyvien lajien ja luontotyyppien ekologisia vaatimuksia. Kukin jäsenvaltio saa itse suunnitella ja toteuttaa Natura 2000 -alueillaan sentyyppiset toimenpiteet, joita se pitää tarkoituksenmukaisimpina ja tehokkaimpina.

Suojelutoimenpiteiden on perustuttava luotettaviin tietoihin. Lisäksi komissio suosittelee, että maanomistajat ja -käyttäjät sekä muut asiaan liittyvät eturyhmät – kuten paikallisyhteisöjen tai luonnonsuojelujärjestöjen edustajat – osallistuvat aktiivisesti tarvittavien suojelutoimenpiteiden määrittämiseen ja Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien valmisteluun.

Erityisesti maanomistajien ja -käyttäjien tulisi osallistua jo alkuvaiheessa aluekohtaisten suojelutoimenpiteiden laadintaan. Kun nämä toimijat osallistuvat Natura 2000 -alueen suojelutoimenpiteiden suunnitteluun ja valmisteluun, voidaan hyödyntää niiden asiantuntemusta ja osallistaa toimijat aktiivisesti myös määritettyjen toimenpiteiden toteutukseen. Hyvän käytännön mukaisesti kaikkien asianomaisten sidosryhmien aktiivinen osallistuminen varmistetaan esimerkiksi perustamalla ohjausryhmiä tai komiteoita.

Asianmukainen viestintä alusta lähtien auttaa löytämään kompromisseja ja luomaan synergiaetuja jo toteutettujen toimien ja parannusehdotusten välillä. Näin saatu lopputulos on todennäköisesti kustannustehokkaampi ja vie vähemmän aikaa. Lisäksi onnistumisen todennäköisyys kasvaa, sillä näin toimimalla kannustetaan erilaisia sidosryhmiä osallistumaan aktiivisemmin ja sitoutumaan Natura 2000 -alueen hoitoon ja luodaan tähän mahdollisuus.

Kun suojelutoimenpiteet määritetty, niistä tiedotetaan kansalaisille (esim. verkkosivulla, paikallislehdessä tai paikallisviranomaisten virallisissa rekistereissä).

29. Miten päätetään suojelutoimenpiteistä, jotka vaikuttavat todennäköisesti myönteisesti tiettyyn luontotyyppiin tai lajiin mutta saattavat johtaa toisen luontotyypin tai lajin heikentymiseen?

Toisinaan voi käydä niin, että tietty suojelutoimenpide hyödyttää yhtä lajia tai luontotyyppiä mutta voi vaikuttaa kielteisesti toisiin lajeihin tai luontotyyppeihin. Esimerkiksi haitallisen vieraslajin poistaminen voi samalla poistaa joidenkin lintujen elinympäristön. Pienemmät kompromissit ovat arkipäivää, mutta huolellisesti harkituilla suojelutavoitteilla helpotetaan oikean päätöksen tekemistä. On tärkeää tarkastella näitä tavoitteita ja selvittää, mitkä ovat tietyn alueen suojelutoimenpiteiden painopisteet ja vaikuttavatko suunnitellut toimenpiteet todennäköisesti myönteisellä tai kielteisellä tavalla näihin painopisteisiin.

Kompromisseja voidaan usein välttää tai vähentää ajoittamalla toimenpiteet järkevästi, ohjaamalla ne alueen tiettyihin osiin tai jopa hyvittämällä tietyssä alueen osassa syntyvää vaikutusta toteuttamalla samaa luontotyyppiä tai lajia koskevia suojelutoimenpiteitä toisessa osassa.

30. Voidaanko erilaisilla Natura 2000 -alueilla toteuttaa samanlaisia suojelutoimenpiteitä?

Suojelutoimenpiteiden on vastattava kunkin alueen suojelutavoitteita, ja ne ovat yleensä aluekohtaisia. Erilaisilla Natura 2000 -alueilla, joilla on samanlaisia erityispiirteitä ja tavoitteita, voidaan kuitenkin tarvita samanlaisia toimenpiteitä. Tällöin suojelutoimenpiteitä voidaan myös toteuttaa yhteisesti (esim. hoito- ja käyttösuunnitelma voi kattaa useita Natura 2000 -alueita, jotka vaativat samanlaisia toimenpiteitä).

31. Miten tarpeelliset suojelutoimenpiteet toteutetaan?

Toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on määrittää, miten niiden Natura 2000 -alueille määritetyt tarpeelliset suojelutoimenpiteet voidaan parhaiten toteuttaa. Direktiivissä todetaan ainoastaan, että keinoihin voi sisältyä tarpeellisia lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai sopimusoikeudellisia toimenpiteitä. Jäsenvaltiot saavat itse valita toimenpiteet toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

Jäsenvaltioiden on kuitenkin valittava vähintään yksi seuraavista kolmesta toimenpideluokasta ja varmistettava, että suojelutavoitteet voidaan saavuttaa niillä:

  • Lainsäädännölliset toimenpiteet: nämä noudattavat yleensä prosessioikeudessa vahvistettua kaavaa, ja niissä voidaan asettaa erityisiä vaatimuksia, jotka koskevat suojelualueella sallittavia, rajoitettavia ja kiellettyjä toimintoja.
  • Hallinnolliset toimenpiteet: näiden avulla voidaan asettaa määräyksiä, jotka koskevat suojelutoimenpiteiden toteutusta tai muiden toimintojen lupamenettelyä alueella.
  • Sopimusoikeudelliset toimenpiteet: näillä tehdään sopimuksia yleensä hallintaviranomaisten ja suojelualueen maanomistajien tai -käyttäjien välillä.

Näitä kolmea toimenpidetyyppiä ei ole asetettu tärkeysjärjestykseen. Jäsenvaltiot voivat siten valita tietylle Natura 2000 -alueelle vain yhdentyyppisiä toimenpiteitä (esim. pelkästään sopimusoikeudellisia toimenpiteitä) tai monentyyppisiä toimenpiteitä (esim. sekä lainsäädännöllisiä että sopimusoikeudellisia toimenpiteitä). Sitovia edellytyksiä on ainoastaan kaksi. Ensinnäkin toimenpiteiden on oltava tarpeellisia luontotyyppien heikentymisen estämiseksi sekä niitä lajeja koskevien merkittävien häiriöiden välttämiseksi, joita varten alue on osoitettu (luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohta). Toiseksi toimenpiteiden on vastattava alueella esiintyvien luontotyyppien ja lajien ekologisia vaatimuksia (luontodirektiivin 6 artiklan 1 kohta). Nämä ekologiset vaatimukset voivat vaihdella heikentymisen estämisestä suotuisten ekosysteemirakenteiden ja -toimintojen aktiiviseen ennallistamiseen riippuen asianomaisten lajien ja luontotyyppien tosiasiallisesta suojelutasosta.

Proaktiivisia suojelu- tai ennallistamistoimenpiteitä varten voidaan tehdä maanomistajien ja -käyttäjien kanssa sopimuksia esimerkiksi siitä, miten oikeudelliset velvoitteet ylittävien toimenpiteiden kustannukset katetaan. Lisäkustannuksia tulisi tukea mahdollisuuksien mukaan riittävällä rahoituksella, ja määrättyjen käyttörajoitusten aiheuttamia ansionmenetyksiä tulisi korvata. Korvausaste riippuu määrättyjen rajoitusten luonteesta ja tosiasiallisista menetyksistä sekä paikallisista olosuhteista.

Maaseudun kehittämispolitiikkaan kuuluvat Natura 2000 -tuet sekä maa- ja metsätalouden ympäristötuet ovat hyvä esimerkki siitä, miten maanomistajien kanssa voidaan sopia maanhoidosta, jolla varmistetaan luontotyyppien ja lajien suojelu. Natura 2000 -tuilla voidaan kattaa lisäkustannuksia ja Natura 2000 -verkoston velvoitteista aiheutuneita ansionmenetyksiä, kun taas maa- ja metsätalouden ympäristötuilla voidaan kattaa perustason ylittäviä lisäsitoumuksia.

32. Miten maanomistajat ja -käyttäjät voivat osallistua tai vaikuttaa?

Maanomistajilla ja paikallisilla maankäyttäjillä on keskeinen asema Natura 2000 -verkoston toteutuksessa. He tuntevat maansa, ja heillä on laaja kokemus toimenpiteiden toteutuksesta käytännön tasolla. Sen vuoksi nämä toimijat ovat tärkeitä kumppaneita Natura 2000 -verkoston kehittämisessä ja onnistuneessa toteutuksessa.

Natura 2000 -säännöksissä todetaan, että ihmiset ovat olennainen osa luontoa ja että suojelutavoitteet voidaan saavuttaa ennen kaikkea yhteistyöllä. Kaikki toimijat voivat vaikuttaa Natura 2000 -verkoston menestymiseen riippumatta siitä, ovatko ne viranomaisia, yksityisiä maanomistajia tai -käyttäjiä, rakennuttajia, luonnonsuojelujärjestöjä, tieteellisiä asiantuntijoita, paikallisyhteisöjä tai yleisesti kansalaisia.

Kumppanuuksien luominen ja ihmisten yhteen saattaminen on järkevää myös käytännön tasolla. Useilla Natura 2000 -alueilla on jo pitkään ollut jonkinlaista aktiivista maankäyttöä, joka muodostaa olennaisen osan laajempaa maaseutua. Useat alueet ovat luonnon kannalta arvokkaita juuri sen ansiosta, miten niitä on tähän saakka hoidettu, jolloin on tärkeää varmistaa, että nämä toiminnot jatkuvat myös tulevaisuudessa.

Tällä tavalla luontodirektiivillä tuetaan kestävän kehityksen ja yhdennetyn hoidon periaatetta. Tavoitteena ei ole poistaa kaikkea sosioekonomista toimintaa Natura 2000 -alueilta vaan varmistaa, että sitä toteutetaan tavalla, jolla turvataan ja tuetaan alueella esiintyviä arvokkaita lajeja ja luontotyyppejä sekä ylläpidetään luonnon ekosysteemien yleistä terveyttä.

On kuitenkin otettava huomioon, että jotkin Natura 2000 -verkoston metsät ovat luonnon prosessien muovaamia eikä ihmisen toiminnalla ole vaikutettu niihin välttämättä mitenkään. Tällaisten metsien hoidossa olisi pyrittävä säilyttämään niiden luonnollisuus.

Luontodirektiivissä asetetaan toimintakehys ja vahvistetaan saavutettavat yleiset tavoitteet, mutta kukin jäsenvaltio saa itse päättää yksittäisten Natura 2000 -alueiden asianmukaisesta hoidosta yhdessä paikallisten sidosryhmien kanssa. Ensisijaisesti pyritään löytämään paikallisia ratkaisuja paikallisiin hoitokysymyksiin ja edistämään samalla yhteistä kokonaistavoitetta eli säilyttämään tai saattamaan ennalleen yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suotuisa suojelu taso.

33. Onko suojelutoimenpiteiden toteutuksen, tiedotuksen tai sidosryhmien valmiuksien lisäämisen tueksi saatavilla työkaluja?

Natura 2000 -verkoston toteutukseen tulisi kuulua alueiden hoitoon liittyvien paikallisten valmiuksien lisääminen. Toimivaltaisten kansallisten tai alueviranomaisten kannattaa ehdottomasti tarjota neuvontapalveluja kaikille Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien tai suojelutoimenpiteiden toteutukseen osallistuville osapuolille. Osa jäsenvaltioista tarjoaa jo tällaisia palveluja.

Osallistava suunnittelu edellyttää keskeisten tietojen antamista kaikille asiaan liittyville toimijoille ja monitieteisten, teknisesti perusteltujen toimien mahdollistamista. Käsitys perustuu saatavilla olevan tiedon määrään ja laatuun. Tässä yhteydessä on määritettävä kohderyhmät ja suunniteltava tilapäistä tiedotusta, jossa käytetään kullekin ryhmälle soveltuvia erilaisia työkaluja ja materiaaleja. On tärkeää arvioida ja korjata Natura 2000 -alueiden suojelutavoitteisiin ja -toimenpiteisiin liittyviä mahdollisia väärinkäsityksiä.

Natura 2000 -verkostoa varten on perustettu luonnonmaantieteellinen prosessi, jolla helpotetaan suojelualueiden hoitoa koskevien tietojen ja hyvien käytäntöjen vaihtoa ja luodaan yhteistyötä kaikissa jäsenvaltioissa ja kaikilla alueilla. EU:n varoista on saatavilla rahoitusta, jolla lisätään valmiuksia toteuttaa soveltuvia suojelutoimenpiteitä yhdessä keskeisten paikallisten sidosryhmien, kuten viljelijöiden ja metsänomistajien, kanssa. Rahoitusta on erityisesti saatavilla maaseuturahastosta mutta myös Life-välineestä ja muista rahoitusohjelmista.

Natura 2000 -alueiden heikentymisen estäminen

34. Mitä tarkoittaa käytännössä, että alueen ei saisi antaa heikentyä?

Luontodirektiivissä (6 artiklan 2 kohta) vaaditaan jäsenvaltioita toteuttamaan tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien merkittävien häiriöiden estämiseksi, joita varten alue on osoitettu. Lintudirektiivissä (4 artiklan 4 kohta) vaaditaan yleisesti estämään lintulajien elinympäristöjen huonontuminen.

Tässä yhteydessä ”tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamisella” tarkoitetaan sitä, että jäsenvaltio ottaa käyttöön tarvittavat lainsäädännölliset ja/tai sopimusoikeudelliset toimenpiteet, joilla varmistetaan, etteivät luontotyypit heikenny ja ettei lajeja, joita varten alue on osoitettu, häiritä merkittävästi.

Maanomistajien ja -käyttäjien on luonnollisesti noudatettava kaikkia oikeudellisesti sitovia säännöksiä, joita hyväksytään kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla (kuten lupamenettelyt). Jos jäsenvaltio toteuttaa vain sopimusoikeudellisia toimenpiteitä, sen on varmistettava, että kyseiset toimenpiteet ovat ”tarpeellisia” 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti ja että ne toteutetaan niin, että ne estävät luontotyyppien heikentymisen sekä lajeja koskevat merkittävät häiriöt.

  • Jäsenvaltioiden toteuttamilla ”tarpeellisilla toimenpiteillä” pyritään vaikuttamaan tarkoituksellisten toimien lisäksi myös mihin tahansa sattumanvaraiseen tapahtumaan (kuten tulipalo tai tulva) edellyttäen, että tapahtuma on ennustettavissa ja sen alueelle aiheuttamien riskien vähentämiseksi voidaan toteuttaa varotoimia. Ennakoimattomat luonnon häiriöt (kuten myrskyt, tulipalot ja tulvat) kuuluvat luonnon ekosysteemien dynamiikkaan, eikä niitä pitäisi tulkita heikentymiseksi.
  • Jäsenvaltioiden velvoitteella toteuttaa ”tarpeellisia toimenpiteitä” ei myöskään tarkoiteta pelkästään ihmisen toimintaan puuttumista, vaan se koskee myös tietynlaista luonnollista kehitystä, joka voi heikentää lajien ja luontotyyppien suojelutasoa alueella. Esimerkiksi puoliluontaisissa luontotyypeissä tapahtuva luontainen sukkessio voi olla tarpeen pysäyttää toimenpiteillä, jos se saattaa vaikuttaa kielteisesti niihin lajeihin ja luontotyyppeihin, joita varten alue on osoitettu (yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-6/04). Säännöstä ei sovelleta prosessiin, johon ei voida vaikuttaa aktiivisella hoidolla (kuten ilmastonmuutoksen aiheuttama heikentyminen).
  • Vaatimus koskee myös toimintoja, joita harjoitettiin alueella jo ennen kuin se sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Tämä tarkoittaa, että käynnissä oleva toiminta voi olla syytä kieltää tai sitä on muutettava, jos se vaikuttaa alueeseen kielteisesti (unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-404/09).
  • Jäsenvaltioiden on tarpeen mukaan varmistettava, että heikentymisen estäviä tarpeellisia toimenpiteitä toteutetaan myös suojelualueiden ulkopuolella, jos haittavaikutus voi kohdistua alueilla esiintyviin luontotyyppeihin tai lajeihin.
  • Tarpeelliset toimenpiteet on toteutettava ennen kuin alueella ilmenee selviä heikentymisen merkkejä (yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot asioissa C-355/90 ja C-117/00).

Käytännössä tämä tarkoittaa, että Natura 2000 -alueiden maanomistajien ja -käyttäjien on vältettävä kaikkia toimia, jotka vaikuttavat kielteisesti suojeltavien luontotyyppien ekologiseen rakenteeseen ja toimintoihin tai elinympäristöjen soveltuvuuteen suojeltaville lajeille (esim. ruokailu-, levähdys- tai lisääntymispaikkoina). Lisäksi on vältettävä toimia, jotka voivat merkittävästi häiritä suojeltavia lajeja etenkin niiden lisääntymis-, levähdys- tai ruokailuaikoina.

Se, johtaako tietty toiminto tosiasiallisesti alueen heikentymiseen, riippuu myös alueen yleisistä ekologisista olosuhteista ja siellä esiintyvien lajien ja luontotyyppien suojeluasteesta. Jos näihin saattaa kohdistua kielteisiä vaikutuksia, on ryhdyttävä ehkäiseviin toimenpiteisiin. Jos tietyn toimenpiteen vaikutuksista on epäselvyyttä, olisi toteutettava varotoimia.

Aina suositellaan näin ollen tapauskohtaista analyysia. Tarpeelliset toimenpiteet, säännökset ja ehdot voidaan sisällyttää esimerkiksi hoito- ja käyttösuunnitelmiin, jolloin varmistetaan joidenkin olemassa olevien toimintojen toteutus siten, että estetään EU:n tärkeinä pitämien lajien häirintä tai luontotyyppien heikentyminen.

Myös välilliset vaikutukset on otettava huomioon. Joskus voi olla tarpeen toteuttaa ehkäiseviä toimenpiteitä, jotta voidaan estää heikentyminen, joka johtuu Natura 2000 -alueen ulkopuolella tapahtuvista mutta siihen vaikuttavista ulkoisista tekijöistä tai riskeistä, kuten metsäpaloista tai veden ylävirtauksen saastumisesta.

Saatavilla on yhteenveto tärkeimmistä luontodirektiivin 6 artiklaa koskevista unionin tuomioistuimen tuomioista, joissa käsitellään myös velvoitetta toteuttaa tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien merkittävien häiriöiden estämiseksi, joita varten alue on osoitettu.

35. Onko nykyisen hoidon vastattava Natura 2000 -alueen suojelutavoitteita?

Kyllä. Luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaan on estettävä luontotyyppien heikentyminen ja niiden lajien merkittävä häiriö, joita varten alue on osoitettu. Tämä koskee myös toimintoja, joita on harjoitettu alueella jo ennen kuin se sisällytettiin Natura 2000 -verkostoon. Jos tällainen toiminto Natura 2000 -alueella aiheuttaa luontotyyppien heikentymistä tai häiriötä lajeille, joita varten alue on osoitettu, on toteutettava joko tarpeellisia toimenpiteitä, joilla heikentyminen pysäytetään luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti, tai aktiivisia suojelutoimenpiteitä, jotka on vahvistettu direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Tämä voi tarpeen vaatiessa edellyttää, että kielteinen vaikutus lopetetaan joko keskeyttämällä toiminta tai toteuttamalla lieventäviä toimenpiteitä. Jos maanomistajille määrätyt velvoitteet ylittävät tavanomaisen kestävän hoidon käytänteet, voidaan ottaa käyttöön taloudellisia kannustimia tai korvauksia.

Esimerkiksi tiettyjä toimintoja voidaan joutua rajoittamaan tai niiden ajoitusta muuttamaan, jotta alueella pesivä lintulaji ei häiriinny herkkien kausien aikana tai jotta tietyt luontotyypit tai luontaiset piirteet eivät heikenny erityisen herkällä alueella.

Toisaalta jos nykyiset toiminnot vaikuttavat alueeseen myönteisesti, niitä olisi vahvistettava tai optimoitava, jotta voidaan maksimoida hoidon mahdollinen vaikutus suojelutavoitteiden saavuttamiseen.

36. Kuka vastaa heikentymisen estämisvelvoitteen toteutuksesta ja todentamisesta?

Jäsenvaltioiden vastuulla on toteuttaa tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien heikentymisen ja lajien merkittävän häiriön estämiseksi Natura 2000 -alueilla. Velvoite perustuu luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohtaan. Unionin tuomioistuimen äskettäin antaman tuomion mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön täsmällinen, johdonmukainen ja kattava oikeudellinen järjestelmä, jolla voidaan varmistaa kyseisten alueiden tehokas suojelu. Pelkästään hallinnolliset tai vapaaehtoiset toimenpiteet eivät siis välttämättä riitä.

Lisäksi kansallisten ja alueellisten toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on todentaa, että heikentymisen ja merkittävän häiriön estävät toimenpiteet toteutetaan asianmukaisesti. Heikentymistä tai häiriötä arvioidaan käyttämällä lähtökohtana luontotyyppien ja lajien suojeluastetta sillä hetkellä, kun aluetta ehdotetaan yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi. Arvioinnissa on tarkasteltava niitä alkuperäisiä olosuhteita, joita kuvataan Natura 2000 -alueen tietolomakkeessa. Tarvittaessa jäsenvaltiot voivat pyytää Euroopan komissiota päivittämään alueen tietolomaketta tietyin perustein (kuten uudet tieteelliset tiedot tai luonnon tapahtumat). Jos komissio hyväksyy perusteet, päivitetyssä tietolomakkeessa kuvatusta tilanteesta tulee uusi lähtökohta, jonka perusteella arvioidaan mahdollista heikentymistä tai häiriötä. Jos todetaan heikentymistä, on ryhdyttävä ennallistaviin toimiin.

Saatavilla on yhteenveto tärkeimmistä luontodirektiivin 6 artiklaa koskevista unionin tuomioistuimen tuomioista, joissa käsitellään myös velvoitetta toteuttaa tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien merkittävien häiriöiden estämiseksi, joita varten alue on osoitettu.

Uudet toiminnot Natura 2000 -verkostossa

37. Minkä tyyppiset toiminnot vaativat luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan menettelyn? Mitä pidetään luonto- ja lintudirektiivissä tarkoitettuna suunnitelmana tai hankkeena?

Luontodirektiivissä ei määritellä ’suunnitelmaa’ tai ’hanketta’. Oikeuskäytäntö on kuitenkin osoittanut, että näitä käsitteitä on tulkittava laajasti, sillä luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan3 soveltaminen määräytyy ainoastaan sen perusteella, kohdistuuko alueeseen todennäköisesti merkittävä vaikutus. Hankkeen osalta ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin määritelmää sovelletaan nyt myös luontodirektiiviin. Määritelmän mukaan hankkeella tarkoitetaan rakennustyön tai muun laitoksen tai suunnitelman toteuttamista sekä muuta luonnonympäristöön ja maisemaan kajoamista.

Asiassa Waddenzee (C-127/02) selvennetään, että toimintoja, joita on harjoitettu kausittain jo useita vuosia kyseisellä alueella mutta joiden harjoittamiseksi tarvitaan vuosittain myönnettävä määräaikainen lupa, jonka myöntäminen edellyttää aina sekä tämän toiminnan harjoittamismahdollisuuksien että sen alueen, jolla sitä harjoitetaan, uutta arviointia, olisi pidettävä luontodirektiivissä tarkoitettuna erillisenä suunnitelmana tai hankkeena.

Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut, että hankkeet pitävät sisällään

  • toistuvia ja pienimuotoisia toimintoja (C-127/02, C-226/08)
  • toiminnon tehostamisen (C-127/02)
  • toimintojen muutokset (C-72/95)
  • suojelualueen ulkopuolella toteutettavat toiminnot, joilla saattaa olla merkittävä vaikutus alueeseen (C-98/03, C-418/04)

ja että

  • tiettyjen toimintojen yleinen vapauttaminen velvoitteesta ei täytä luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan säännöksiä (C-256/98, C-6/04, C-241/08, C-418/04, C-538/09)
  • hankkeen koko ei ole olennainen, sillä se ei itsessään sulje pois sitä mahdollisuutta, että hankkeella saattaa olla merkittävä vaikutus suojelualueeseen (C-98/03, C-418/04).

’Suunnitelman’ käsitteellä voi olla 6 artiklan 3 kohtaa sovellettaessa myös erittäin laaja merkitys. Strategista ympäristöarviointia koskevan direktiivin 2001/42/EY 2 artiklan a alakohdan mukaan ’suunnitelmilla ja ohjelmilla’ tarkoitetaan

”sellaisia suunnitelmia ja ohjelmia, mukaan lukien Euroopan yhteisön yhteisrahoittamat suunnitelmat ja ohjelmat, sekä niitä koskevia muutoksia

  • jotka kansallinen, alueellinen tai paikallinen viranomainen valmistelee ja/tai hyväksyy tai jotka viranomainen valmistelee kansanedustuslaitoksen tai hallituksen hyväksyttäväksi lainsäädäntömenettelyllä, ja
  • joita lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset edellyttävät”.

Suunnitelman asianmukaisen arvioinnin tarvetta on siten tarkasteltava suunnitelman luonteen, tarkoituksen ja sisällön perusteella eikä vain sen kannalta, kutsutaanko sitä ’suunnitelmaksi’. Suunnitelmia, joilla saattaa olla merkittävä vaikutus alueeseen, ovat esimerkiksi Natura 2000 -alueita koskevat maankäyttö- ja metsänhoitosuunnitelmat.

Tällaisissa suunnitelmissa kannattaa huomioida ja niihin kannattaa sisällyttää täysimääräisesti Natura 2000 -alueen suojelutavoitteet alueeseen kohdistuvien merkittävien vaikutusten estämiseksi. Merkittävän kielteisen vaikutuksen epätodennäköisyys on silti todennettava objektiivisin perustein (suunnitelman seulonta) ja dokumentoitava asianmukaisesti. Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua suunnitelman asianmukaista arviointia ei tarvita, jos tämä edellytys täyttyy.

On hyvä muistaa, että suunnitelmien tai hankkeiden, jotka liittyvät suoraan Natura 2000 -alueen suojeluun (hoito- ja käyttösuunnitelma) tai ovat sen kannalta tarpeellisia, ei tarvitse läpäistä luontodirektiivin lupaprosessia. Tällöin oletetaan yleisesti, että toimenpiteiden vaikutukset Natura 2000 -alueeseen otetaan täysimääräisesti huomioon alueen hoito- ja käyttösuunnittelussa. Siksi arviointia ei tarvitse toistaa. Jos tällaiseen suunnitelmaan tai hankkeeseen kuitenkin sisältyy myös osa-alue, joka ei liity suojeluun, se voi edellyttää asianmukaista arviointia (asia C-241/08), jos alueeseen kohdistuvia merkittäviä vaikutuksia ei voida sulkea pois.

Saatavilla on myös yhteenveto tärkeimmistä luontodirektiivin 6 artiklaa koskevista unionin tuomioistuimen tuomioista, joissa käsitellään myös 6 artiklan 3 kohdan menettelyn soveltamista.

3 Ks. luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan säännöksiä koskevat menetelmäohjeet: https://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/docs/art6/natura_2000_assess_en.pdf

38. Jos suunnitelma tai hanke saattaa vaikuttaa merkittävästi Natura 2000 -alueeseen, hylätäänkö se automaattisesti? Jos ei, miten tilanteessa menetellään? Miten uusien suunnitelmien ja hankkeiden lupamenettelyt toimivat?

Suunnitelmia tai hankkeita, jotka saattavat vaikuttaa merkittävästi Natura 2000 -alueeseen, ei hylätä automaattisesti. Niitä on kuitenkin arvioitava vaiheittain sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin.

Arvioinnin vaiheet ovat seuraavat:

  • Ensimmäinen vaihe: seulonta (screening) – Alkuvaiheessa on tarkoitus määrittää, täytyykö suunnitelma tai hanke arvioida asianmukaisesti luontodirektiivissä tarkoitetulla tavalla. Jos sillä saattaa olla merkittävä kielteinen vaikutus Natura 2000 -alueeseen tai merkittävien vaikutusten todennäköisyyttä ei voida sulkea pois, vaaditaan luontodirektiivissä tarkoitettu asianmukainen arviointi. Seulontavaiheen keskeiset osatekijät kannattaa dokumentoida siltä varalta, että niitä tiedustellaan myöhemmin.
  • Toinen vaihe: luontodirektiivissä tarkoitettu asianmukainen arviointi – Kun on päätetty, että luontodirektiivissä tarkoitettu asianmukainen arviointi tarvitaan, suunnitelma tai hanke analysoidaan yksityiskohtaisesti sen kannalta, miten se voi vaikuttaa joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa Natura 2000 -alueen (tai -alueiden) koskemattomuuteen ja suojelutavoitteisiin.
  • Kolmas vaihe: päätöksenteko – Jos luontodirektiivissä tarkoitetussa asianmukaisessa arvioinnissa todetaan, että alueen koskemattomuuteen kohdistuu haittavaikutus, on selvitettävä, voidaanko näiden vaikutusten poistamiseksi toteuttaa ehkäiseviä tai lieventäviä toimenpiteitä.

Lieventävien toimenpiteiden on oltava suoraan yhteydessä todennäköisiin vaikutuksiin, jotka asianmukaisessa arvioinnissa on määritetty, ja toimenpiteet voidaan määritellä vasta sen jälkeen, kun nämä vaikutukset on perusteellisesti arvioitu ja kuvattu asianmukaisessa arvioinnissa. Lieventävät toimenpiteet on määritettävä asianomaisia lajeja ja luontotyyppejä koskevien luotettavien tietojen perusteella, kuten itse vaikutustenarviointikin. Lieventäviä toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi joidenkin toimien ajoituksen ja aikataulun muuttaminen tai rajoittaminen (esim. vältetään tiettyjä töitä tietyn lajin lisääntymiskaudella). Jos lieventävillä toimenpiteillä voidaan onnistuneesti poistaa tai ehkäistä määritetyt haittavaikutukset, hanke voidaan hyväksyä. Muussa tapauksessa se on hylättävä.

  • Neljäs vaihe: poikkeukset – Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdassa säädetään tietyistä tätä yleissääntöä koskevista poikkeuksista. Jos todetaan, että suunnitelma tai hanke aiheuttaa merkittävää haittaa Natura 2000 -alueelle, se voidaan silti hyväksyä poikkeuksellisissa olosuhteissa, jos vaihtoehtoista ratkaisua ei ole, suunnitelma tai hanke on välttämätön erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä ja Natura 2000 -verkoston yhtenäisyyden säilyttämiseksi toteutetaan tarvittavat korvaavat toimenpiteet. Tällöin asiasta on ilmoitettava Euroopan komissiolle, ja jos vaikutus kohdistuu alueella esiintyviin ensisijaisesti suojeltaviin lajeihin tai luontotyyppeihin, tarvitaan komission lausunto.

Katso vuokaavio 6 artiklan 3 kohdan menettelystä.

39. Mikä on 6 artiklan 2 kohtaan sisältyvän heikentymisen estämisvaatimuksen suhde 6 artiklan 3 kohdan menettelyyn?

Nämä kaksi säännöstä ovat oikeastaan saman kolikon kaksi eri puolta. Luontodirektiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohdan säännöksillä pyritään ehkäisemään Natura 2000 -alueille kohdistuvia merkittäviä kielteisiä vaikutuksia. Direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa velvoitetaan ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin heikentymisen ja merkittävien häiriöiden estämiseksi. Direktiivin 6 artiklan 3 kohta koskee erityisesti uusia suunnitelmia ja hankkeita, jotka saattavat vaikuttaa alueen koskemattomuuteen. Direktiivin 6 artiklan 2 kohdan vaatimuksista ei voida poiketa, mutta 6 artiklan 4 kohdassa säädetään poikkeusjärjestelmästä, joka mahdollistaa kielteisiä vaikutuksia aiheuttavien suunnitelmien ja hankkeiden toteuttamisen tiukasti rajatuissa olosuhteissa (joita voivat olla vaihtoehtoisen ratkaisun puuttuminen, erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt, korvaavat toimenpiteet tms.). Direktiivin 6 artiklan 2 ja 3 kohdan tavoitteet ovat siten pitkälti samanlaisia.

Jos suunnitelma tai hanke on hyväksytty 6 artiklan 3 kohdan vastaisesti, samalla saatetaan rikkoa myös 6 artiklan 2 kohtaa. Näin käy tilanteessa, jossa on todettu sellaisen luontotyypin heikentyminen tai lajin häiriö, jota varten kyseinen alue on osoitettu (asiat C-304/05, C-388/05 ja C-404/09). Kaikkien luontodirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti hyväksyttyjen suunnitelmien ja hankkeiden on täytettävä myös 6 artiklan 2 kohdan vaatimukset.

Saatavilla on myös yhteenveto tärkeimmistä luontodirektiivin 6 artiklaa koskevista unionin tuomioistuimen tuomioista, joissa käsitellään myös 6 artiklan 2 ja 3 kohdan soveltamista.

40. Mitä termillä 'erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy’ tarkoitetaan?

Termillä ’erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy’ tarkoitetaan tilanteita, joissa aiotun suunnitelman tai hankkeen on osoitettu olevan välttämätön. ’Pakottava’ merkitsee sitä, että suunnitelma tai hanke ei ole vain toivottava vaan ehdottoman tärkeä. Se viittaa myös kiireellisyyteen: hanke tai suunnitelma on toteutettava yleisen edun vuoksi mahdollisimman pian.

Ilmaisussa ’erittäin tärkeä yleinen etu’ olennaista on, että vain yleistä etua – riippumatta siitä, ajaako sitä julkinen vai yksityinen taho – voidaan pitää yhtä tärkeänä kuin direktiivin suojelutavoitteita. Tämän yleisen edun lisäksi on oltava erittäin tärkeä, toisin sanoen suunnitelmaa tai hanketta on tärkeydeltään voitava verrata luonto- ja lintudirektiivin yleiseen suojelutavoitteeseen.

Jos suunnitelma tai hanke vaikuttaa haitallisesti Natura 2000 -alueeseen, jolla on EU:n tärkeinä pitämiä ensisijaisesti suojeltavia luontotyyppejä ja/tai lajeja, erittäin tärkeää yleistä etua koskevat edellytykset ovat tiukempia. Tällaiset suunnitelmat ja hankkeet voidaan hyväksyä vain, jos erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt liittyvät ihmisen terveyteen tai yleiseen turvallisuuteen, niillä on ensisijaisen tärkeitä suotuisia vaikutuksia ympäristöön tai ne ovat muulla tavalla niin pakottavia, että komissio on antanut toteuttamista puoltavan lausunnon.

41. Edellyttävätkö myös Natura 2000 -alueiden ulkopuolella toteutettavat suunnitelmat ja hankkeet 6 artiklan 3 kohdan menettelyä?

Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan säännösten mukaan Natura 2000 -alueella toteutettavien toimien lisäksi myös sellaiset suunnitelmat ja hankkeet, jotka saattavat vaikuttaa alueeseen merkittävästi, on arvioitava asianmukaisesti.

6 artiklan 3 kohdan menettelyä sovelletaan siis kaikkiin suunnitelmiin ja hankkeisiin riippumatta siitä, toteutetaanko ne Natura 2000 -alueella vai sen ulkopuolella (esim. ojitus yläjuoksulla).

42. Mitä eroa on luontodirektiivissä tarkoitetulla asianmukaisella arvioinnilla, ympäristövaikutusten arvioinnilla ja strategisella ympäristöarvioinnilla?

Luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisessa asianmukaisessa arvioinnissa sekä ympäristövaikutusten arviointia ja strategista ympäristöarviointia koskevien direktiivien mukaisissa vaikutustenarvioinneissa on paljon yhtäläisyyksiä. Ne myös toteutetaan usein yhdessä osana integroitua menettelyä, ja niihin liittyy samankaltaisia vaiheita (seulonta, arviointi, julkinen kuuleminen, päätöksenteko). Arvioinneissa on kuitenkin myös merkittäviä eroja.

Niistä jokaisella on eri tarkoitus, ja niissä keskitytään eri asioihin. Ympäristövaikutusten arvioinnissa ja strategisessa ympäristöarvioinnissa tarkastellaan yleisesti eläimiin ja kasveihin kohdistuvia vaikutuksia, kun taas luontodirektiivissä tarkoitetussa asianmukaisessa arvioinnissa keskitytään erityisesti Natura 2000 -alueilla suojeltaviin EU:n tärkeinä pitämiin lajeihin ja luontotyyppeihin. Ympäristövaikutusten arvioinnilla tai strategisella ympäristöarvioinnilla ei siis voida korvata asianmukaista arviointia, eikä mikään niistä ole toista tärkeämpi.

Eri arvioinneilla on myös erilaiset tulokset. Ympäristövaikutusten arvioinnin ja strategisen ympäristöarvioinnin osalta viranomaisten ja hankkeen edistäjien on vain otettava saadut tulokset huomioon. Luontodirektiivissä tarkoitetun asianmukaisen arvioinnin tulos puolestaan sitoo oikeudellisesti toimivaltaista viranomaista. Jos luontodirektiivissä tarkoitetussa asianmukaisessa arvioinnissa todetaan, että suunnitelma tai hanke vaikuttaa Natura 2000 -alueen koskemattomuuteen, tai siinä ei voida sulkea pois vaikutuksen mahdollisuutta, toimivaltainen viranomainen ei voi hyväksyä suunnitelmaa tai hanketta sellaisenaan.

Natura 2000 -verkoston lupamenettely ei rajoitu vain tietyntyyppisiin suunnitelmiin ja hankkeisiin. Se on sovellettavissa kaikkiin suunnitelmiin ja hankkeisiin, jotka saattaa vaikuttaa merkittävästi Natura 2000 -alueeseen.

Natura 2000 -alueiden suojelun ja hoidon rahoittaminen

43. Aiheuttavatko Natura 2000 -suojelutoimenpiteet aina kustannuksia?

Eivät aina. Se riippuu hyvin pitkälti toimenpidetyypistä ja alueesta, jossa toimenpiteet toteutetaan. Tietyt suojelutoimenpiteet eivät aiheuta lainkaan kustannuksia tai vähennä tuloja, tai ne voidaan helposti sisällyttää päivittäisiin hoitotoimintoihin ilman ylimääräisiä kustannuksia tai ansionmenetyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi metsikköjen taloudellisesti ja ekologisesti kestämättömän lajikoostumuksen muuttaminen istuttamalla tuottavia puulajeja, jotka vastaavat luontaista kasvillisuutta, tai yksinkertaisesti sen varmistaminen, että alueella jatketaan sellaisia metsänhoitokäytäntöjä, joiden on osoitettu olevan hyödyllisiä alueella esiintyvien lajien ja luontoen hyvän suojeluasteen saavuttamiseksi tai ylläpitämiseksi.

Eräät suojelutoimenpiteet voivat jopa tuottaa taloudellisia etuja lyhyellä tai pidemmällä aikavälillä. Tällaisia ovat esimerkiksi riistalajien metsästysmahdollisuuksien parantaminen, riistavahinkojen vähentäminen, kalastusmahdollisuuksien parantaminen joen kannalta paremman metsänhoidon ansiosta, matkailukiinnostuksen lisääminen, aiempaa ympäristöystävällisempien ja edullisempien metsänhoitomenetelmien käyttöönotto ja maaperän tilan parantaminen.

Alueiden hoidossa on kuitenkin väistämättä toteutettava myös suojelutoimenpiteitä, jotka aiheuttavat kustannuksia, koska niiden toteutus vaatii lisätyövoimaa, ne edellyttävät uusia investointeja uuteen infrastruktuuriin tai laitteistoon tai ne vähentävät omistajan kaupallisia käyttömahdollisuuksia. Näitä on tarkasteltava tapauskohtaisesti.

Komissio suosittelee voimakkaasti, että Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelmassa myös arvioidaan kunkin alueelle määritetyn suojelutoimenpiteen toteutuskustannukset ja tarkastellaan kaikkia mahdollisia julkisia ja yksityisiä rahoituslähteitä paikallisella, kansallisella ja EU:n tasolla. Samalla tulisi selvittää mahdollisuutta käyttää innovatiivisia itserahoitusjärjestelmiä (esim. Natura 2000 -tuotteiden myynti, ekomatkailu, veden laadun säilyttämistä koskevat tuet – ks. esimerkkejä kysymyksessä 45).

44. Miten suuret ovat Natura 2000 -verkoston hoidon kokonaiskustannukset?

Natura 2000 -verkoston suojelualueiden tehokas hoito ja ennallistaminen EU:n 28 jäsenvaltiossa vaatii merkittäviä taloudellisia investointeja. Komissio arvioi vuonna 2007, että EU:n 27 jäsenvaltiota tarvitsevat vuosittain noin 5,8 miljardia euroa verkostoon kuuluvien suojelualueiden hoitoon ja ennallistamiseen. Erilaisten EU:n rahoitusvälineiden käyttö on toistaiseksi jäänyt merkittävästi jäsenvaltioiden määrittämiä Natura 2000 -verkoston rahoitustarpeita vähäisemmäksi ja kattaa näistä vain 20 prosenttia4.

Nämä kustannukset jäävät kuitenkin olennaisesti verkoston alueiden tarjoamien moninkertaisten sosioekonomisten hyötyjen varjoon. Natura 2000 -alueet vaikuttavat ratkaisevalla tavalla Euroopan luonnon monimuotoisuuden suojeluun sekä tarjoavat laajan valikoiman muita ekosysteemietuja ja -palveluja yhteiskunnalle. Komission tuoreiden selvitysten mukaan Natura 2000 -verkostoon osoitetuilta alueilta peräisin olevat hyödyt ovat arviolta 200–300 miljardia euroa vuodessa.

Vaikka nämä luvut ovat vain arvioita, alustavien tulosten mukaan yhteiskunnalle Natura 2000 -verkostosta aiheutuvat taloudelliset hyödyt ylittävät reilusti tämän tärkeän resurssin hoitoon ja suojeluun liittyvät kustannukset, ja tämä on vain murto-osa verkoston mahdollisista hyödyistä.

Täsmällinen kustannusten ja hyötyjen suhde riippuu luonnollisesti useista erilaisista tekijöistä, kuten suojelualueiden sijainnista ja maankäytöstä. Kaikki todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että hyvin hoidettu Natura 2000 -verkosto maksaa takaisin sen ylläpitoon liittyvät kustannukset korkoineen.

Esimerkkejä Natura 2000 -verkoston taloudellisista eduista:

MATKAILU

:

Natura 2000 -verkosto toimii jo tärkeänä moottorina useissa paikallisyhteisöissä houkuttelemalla matkailijoita, joiden kulutus tukee paikallisia talouksia. Arvioiden mukaan Natura 2000 -alueiden vierailijat käyttävät noin 50–85 miljardia euroa vuodessa (tilanne vuonna 2006). Jos tarkastellaan ainoastaan niiden vierailijoiden kulutusta, jotka matkailevat alueella juuri Natura 2000 -nimityksen (eikä vain yleisesti luonnon) vuoksi, vaihteluväli oli 9–20 miljardia euroa vuonna 2006, jolloin vierailupäiviä kertyi noin 350 miljoonaa.

Matkailun ja virkistystoiminnan kokonaismenojen työllistävä vaikutus on 4,5–8 miljoonaa kokoaikaista työpaikkaa. Natura 2000 -nimitykseen liittyvän vierailijoiden kulutuksen työllistävä vaikutus on 0,8–2 miljoonaa kokoaikaista työpaikkaa. Tätä voidaan verrata yhteensä noin 13 miljoonaan kokoaikaiseen työpaikkaan matkailualalla EU:n 27 jäsenvaltiossa (tilanne vuonna 2008). Lisäksi suojelualueet voivat tuoda lisäetuja paikallisille ja alueellisille talouksille houkuttelemalla alueelle suuntautuvia sijoituksia ja parantamalla paikallista julkisuuskuvaa ja elämänlaatua.

VESI:

Toimimalla luonnon pääoman kannalta suotuisasti voidaan säästää rahaa veden puhdistus- ja jakelukustannuksissa. Vedenpuhdistus ja -jakelu ovat tärkeitä ekosysteemipalveluja, joita luonnon ekosysteemit tarjoavat myös Natura 2000 -verkoston kaltaisilla suojelualueilla. Useat Euroopan suurkaupungit, kuten München, Berliini, Wien, Oslo, Madrid, Sofia, Rooma ja Barcelona, hyötyvät luonnollisesta suodatuksesta eri tavoin. Nämä kaupungit säästävät vedenkäsittelymaksuissa ekosysteemien luonnollisen vedenkäsittelyn ansiosta. Säästöt voidaan siirtää kuluttajille, minkä vuoksi EU:n asukkaat maksavat pienempiä peruspalvelumaksuja.

Neljästä Euroopan kaupungista, Berliinistä, Wienistä, Oslosta ja Münchenistä, peräisin olevat tiedot kuvaavat vedenpuhdistukseen ja -jakeluun liittyviä suojelualueiden etuja. Etuja siirtämällä voidaan arvioida, että vedenpuhdistuksen vuotuiset taloudelliset edut ovat 7–16 miljoonaa euroa ja vedenjakelun edut 12–91 miljoonaa euroa kaupunkia kohden. Asukasta kohden edut ovat 15–45 euroa vuodessa sekä vedenpuhdistuksen että -jakelun osalta yhteensä näissä neljässä Euroopan kaupungissa. Tätä voidaan verrata saksalaisen kotitalouden keskimääräisiin vesimaksuihin, jotka ovat 200 euroa vuodessa.

45. Kuka varmistaa verkoston rahoituksen? Onko Natura 2000 -alueiden suojelun tueksi saatavilla EU:n rahoitusta?

Natura 2000 on EU:n laajuinen verkosto, joka perustuu jäsenvaltioiden väliseen solidaarisuuteen. Verkosto on tärkeä yhteinen resurssi, jonka avulla voidaan tuottaa moninkertaisia hyötyjä yhteiskunnalle ja Euroopan taloudelle. Se tarkoittaa kuitenkin myös yhteistä vastuuta, sillä verkoston täysimääräinen toiminta vaatii riittävästi taloudellisia investointeja.

Vaikka Natura 2000 -verkoston rahoitus on pääasiassa jäsenvaltioiden vastuulla, luontodirektiivin 8 artiklassa tunnustetaan tarve myöntää EU:n tukea verkoston hoitoon ja todetaan, että tarvittavien suojelutoimenpiteiden toteutukseen voidaan hakea EU:n yhteisrahoitusta.

Natura 2000 -verkoston hoitovaatimukset on sisällytetty erilaisiin EU:n rahoitusvälineisiin, kuten rakennerahastoihin (EAKR), maaseuturahastoon, Euroopan meri- ja kalastalousrahastoon (EMKR) ja Life-ohjelmaan.

Tähän integroituun lähestymistapaan on päädytty useista syistä:

  • Sillä varmistetaan, että Natura 2000 -alueiden hoito sisältyy EU:n laajempaan maankäyttöpolitiikkaan.
  • Sen ansiosta jäsenvaltiot voivat asettaa painopisteitä ja laatia toimintalinjoja ja toimenpiteitä, jotka vastaavat niiden kansallisia ja alueellisia erityispiirteitä.
  • Sen avulla vältetään erilaisten EU:n rahoitusvälineiden toistoa ja päällekkäisyyttä sekä tähän liittyviä hallinnollisia ongelmia.

Kaudella 2014–2020 on käytettävissä useita rahoitusmahdollisuuksia uusista EU:n rahastoista, mutta useimmiten jäsenvaltion viranomaiset päättävät, onko näitä mahdollisuuksia saatavilla ja miten niitä on käytettävä tietyssä maassa tai tietyllä alueella.

Saatavilla olevan EU:n rahoituksen parhaan mahdollisen käytön varmistamiseksi komissio on kannustanut jäsenvaltioita soveltamaan strategisempaa monivuotista suunnittelua Natura 2000 -rahoitukseen. Tätä varten laaditaan hankkeiden toteutusjärjestyksen sisältäviä toimintasuunnitelmia, joissa määritellään Natura 2000 -alueiden rahoitustarpeet ja strategiset painopisteet kansallisella tai aluetasolla vuosiksi 2014–2020. Näillä suunnitelmilla on nimenomaisesti tarkoitus helpottaa soveltuvien suojelutoimenpiteiden, myös metsätoimenpiteiden, integrointia uusiin toimenpideohjelmiin erilaisia EU:n rahoitusvälineitä varten (SEK(2011) 1573 lopullinen).

46. Voidaanko EU:n maaseudun kehittämistä koskevan asetuksen nojalla toteuttaa Natura 2000 -verkostoa tukevia toimenpiteitä?

Kyllä. Asetuksessa säädetään erityisestä toimenpiteestä, jossa viitataan Natura 2000 -tukiin ja vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisiin tukiin. Uuden maaseuturahastoa koskevan asetuksen ((EU) N:o 1305/2013) mukaan Natura 2000 -tukea myönnetään vuosittain hehtaaria kohden ja sen tarkoituksena on korvata tuensaajille aiheutuneet lisäkustannukset ja tulonmenetykset, jotka johtuvat luonto- ja lintudirektiivien täytäntöönpanoon liittyvistä haitoista kyseisillä alueilla. Tukea myönnetään viljelijöille, yksityisille metsän haltijoille ja yksityisten metsän haltijoiden yhteenliittymille. Asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa sitä voidaan myöntää myös muille maankäyttäjille (30 artikla).

Natura 2000 -tukia on saatavilla toimenpiteisiin, jotka liittyvät verkostoon osoitetuilla alueilla määrättyihin haittoihin ja rajoituksiin ja jotka määritellään hoito- ja käyttösuunnitelmissa tai vastaavissa välineissä. Näiden rajoitusten on oltava luonteeltaan pakollisia, eli kaikkien kyseisten alueiden maankäyttäjien on täytettävä ne. Lisäksi rajoituksilla on oltava yhteys luontotyyppien ja lajien säilyttämistä tai ennallistamista sekä niiden heikentymisen ja häiriön estämistä koskeviin säännöksiin.

Tämä toimenpide on myös metsänomistajien käytettävissä edellyttäen, että jäsenvaltiot sisällyttävät sen maaseudun kehittämisohjelmiinsa.

47. Kuuluuko EU:n maaseudun kehittämispolitiikkaan muita toimenpiteitä, joilla voitaisiin lisätä Natura 2000 -rahoitusta? Kuka voi hyötyä tästä rahoituksesta?

Kyllä, uuteen maaseuturahastoa koskevaan asetukseen sisältyy myös muita toimenpiteitä, joilla voitaisiin lisätä Natura 2000 -rahoitusta. Tärkeimmät niistä ovat seuraavat:

21 artikla: investoinnit metsäalueiden kehittämiseen ja metsien elinkelpoisuuden parantamiseen, mukaan lukien

  • metsitys ja puustoisen maan muodostaminen (22 artikla)
  • peltometsätalousjärjestelmien käyttöönotto (23 artikla)
  • metsäpaloista, luonnonkatastrofeista ja muista katastrofeista, tuholaiset ja taudit sekä ilmastoon liittyvät uhat mukaan luettuina, metsille aiheutuvien vahinkojen ennalta ehkäiseminen ja korjaaminen (24 artikla)
  • investoinnit, joilla parannetaan metsäekosysteemien häiriönsietokykyä ja ympäristöarvoa sekä metsäekosysteemien potentiaalia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen (25 artikla)
  • investoinnit metsätalouden tekniikoihin sekä metsätuotteiden jalostukseen, käyttöönottoon ja kaupan pitämiseen (26 artikla)

34 artikla: metsätalouden ympäristö- ja ilmastopalvelut ja metsien suojelu

35 artikla: yhteistyö.

Uudessa asetuksessa vaaditaan, että vähintään 30 prosenttia maaseudun kehittämisohjelmaa koskevasta maaseuturahaston kokonaisrahoituksesta on varattava ympäristökysymyksiin sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen. Tämä toteutetaan ympäristöön ja ilmastoon liittyviin investointeihin, metsäinvestointeihin (21 ja 34 artikla), maatalouden ympäristö- ja ilmastotoimenpiteisiin, luonnonmukaiseen maatalouteen, luonnonoloista johtuvista tai muista rajoitteista kärsiviin alueisiin sekä Natura 2000 -verkostoon liittyvän tuen kautta.

48. Onko maanomistajien ja -käyttäjien vastattava kaikista lisäkustannuksista tai ansionmenetyksistä?

Tiettyjen suojelutoimenpiteiden toteutuksen edut hyödyttävät koko yhteiskuntaa, joten olisi epäoikeudenmukaista, jos maanomistajien ja -käyttäjien pitäisi kattaa niiden toteutuksen kustannukset, jotka voivat olla suoria kustannuksia tai perusteltuja ansionmenetyksiä.

Jäsenvaltioilla voi olla omat sääntönsä, joiden mukaan tätä kysymystä käsitellään. Usein ne tukevat maanomistajia ja -käyttäjiä pyrkiessään edistämään tietyntyyppistä hoitoa, joka aiheuttaa lisäkustannuksia tai ansionmenetyksiä. Tällaisten kustannuksen kattamiseksi on saatavilla rahoitusta EU:n rahastoista ja etenkin maaseuturahastosta.

49. Pitäisikö Natura 2000 -hoitotoimenpiteiden kustannukset aina korvata?

Joidenkin suojelutoimenpiteiden taloudellista korvausmahdollisuutta on selvitettävä, etenkin jos on kyse toimenpiteistä, jotka estävät omistajaa hankkimasta tuloja, joita muutoin olisi odotettavissa kestävän metsänhoidon yhteydessä, tai jotka edellyttävät lisäinvestointeja mutta eivät tuota tuloja. Esimerkiksi avustukset, sopimukset, verohelpotukset ja tekninen apu ovat mahdollisia tapoja korvata omistajille ansionmenetyksiä, koko yhteiskunnalle tarjottuja palveluja ja tarvittaessa arvonalennusta.

Heikentymisen estäminen on luontodirektiiviin perustuva oikeudellinen velvoite, joka ei lähtökohtaisesti edellytä korvausta. Jäsenvaltioiden on kuitenkin kansallisesta tilanteesta riippuen päätettävä taloudellisten kannustimien tai korvausten käytöstä. Esimerkiksi jos alueella perinteisesti harjoitettuun hoitoon määrätään rajoituksia tai velvoitteita, mikä aiheuttaa ansionmenetyksiä tai lisäkustannuksia, voi olla kannattavaa tarjota asianomaisille maanomistajille asianmukainen korvaus. Näin voi olla myös tilanteessa, jossa ehkäisevä päivittäinen seuranta ei riitä heikentymisen estämisvelvoitteen täyttymiseksi vaan tilanne edellyttää merkittäviä aktiivisia hoitotoimenpiteitä (esim. alueelle levinneen haitallisen vieraslajin poistaminen).

50. Millä EU:n Life-välineen toimenpiteillä tuetaan Natura 2000 -alueiden suojelutoimenpiteiden rahoitusta?

Life-ohjelmasta on aikaisemmin rahoitettu lukuisia luonnonsuojeluhankkeita, ja siitä jatketaan Natura 2000 -alueiden suojelutoimenpiteiden rahoittamista pääasiassa Life-ohjelman Luonto ja luonnon monimuotoisuus -painopistealueen kautta.

Joka vuosi järjestetään ehdotuspyyntö, jossa on saatavilla lähes 100 miljoonaa euroa hankkeisiin, joilla tuetaan yleisesti luonnon ja luonnon monimuotoisuuden suojelua. Life-ohjelman rahoitusosuus on enintään 60 prosenttia valittujen Luonto ja luonnon monimuotoisuus -hankkeiden kustannuksista.

Lisäksi on mahdollista kohdistaa rahoitusta luonnonsuojeluun sellaisten hankkeiden kautta, joihin liittyy olennaisesti viestintää. Tällöin hakijoiden olisi tutustuttava Life-ohjelman Ympäristöhallinnointi ja -tieto -painopistealueen hakemuspakettiin.

Natura 2000 -alueiden suojeluun voidaan hankkia rahoitusta myös osana huomattavasti suurempia hankkeita, joiden kohteena on koko Natura 2000 -verkosto alue- tai jäsenvaltiotasolla. Hakijoille (yleensä valtion- tai aluehallintoja) on saatavilla lisätietoa Life-ohjelman integroitujen hankkeiden hakemuspaketista.

51. Onko kansallisella tai aluetasolla saatavilla muita Natura 2000 -verkostoon liittyviä rahoitusmahdollisuuksia ja kannustimia?

Kyllä. Luonnonsuojeluun voidaan todennäköisesti saada rahoitusta kansallisista ja alueellisista ohjelmista, sillä Natura 2000 -alueiden rahoitus on pääasiassa kunkin jäsenvaltion vastuulla. Joissakin jäsenvaltioissa rahoitetaan kansallisilla varoilla vapaaehtoisia sopimuksia, joiden nojalla Natura 2000 -alueita hoidetaan alueen suojelun kannalta suotuisasti, ja/tai hoitosopimuksia, joilla suojellaan lajeja ja luontotyyppejä.

Tietyissä maissa maanomistajat voivat hyötyä kannustimista, joita ovat esimerkiksi vapautus kiinteistöverosta ja muut veroedut (esim. Belgiassa).

Lisäksi osassa jäsenvaltioita maanomistajat ovat oikeutettuja lisäkustannusten ja ansionmenetysten täysimääräiseen korvaukseen Natura 2000 -alueilla, esimerkiksi Ruotsissa silloin, kun metsäluontotyyppien osoittaminen edellyttää puuntuotannon rajoittamista.

Seuranta ja raportointi

52. Miten voi selvittää, onko tietyn luontotyypin tai lajin suojelutaso parantunut sen koko luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa?

Luontodirektiivin 11 artiklan mukaan jäsenvaltiot huolehtivat yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suojelun tason seurannasta. Kaikkien EU:n tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien suojelutaso arvioidaan säännöllisesti edistymiskertomuksissa, jotka jäsenvaltiot toimittavat kuuden vuoden välein komissiolle luontodirektiivin 17 artiklan ja lintudirektiivin 12 artiklan mukaisesti. Tavoitteena on määrittää kunkin lajin tai luontotyypin suojelutaso sen koko levinneisyysalueella EU:ssa. Tätä varten on otettu käyttöön neljä suojelutasoa kuvaavaa luokkaa: suotuisa (FV), epäsuotuisa/riittämätön (U1), epäsuotuisa/huono (U2), ei tiedossa (XX).

Useissa jäsenvaltioissa (kuten Itävallassa, Saksassa, Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa) on perustettu järjestelmällinen seurantaohjelma, jonka avulla seurataan suojelutasoa eri suojelualueilla.

Lopullisena tavoitteena on tietysti, että kaikkien luontotyyppien ja lajien osalta saavutettaisiin suotuisa suojelun taso luontodirektiivin mukaisesti. Tämä vie kuitenkin aikaa. Luontotyypit ja lajit on valittu sen perusteella, että ne ovat uhanalaisia tai harvinaisia. Tämä tarkoittaa, että useimpien niiden suojelutaso on alun perin huono. Sen vuoksi toteutetut suojelutoimenpiteet tuottavat viiveellä tulosta eli parantavat lajin tai luontotyypin yleistä suojelutasoa EU:ssa.

Tämä tavoite pyritään saavuttamaan kaikin tavoin, ja viimeisimmät suojelutason arvioinnit on julkaistu vuonna 2015.

53. Mitä seurantavelvoitteita yksittäisiin Natura 2000 -alueisiin liittyy? Kuka niistä vastaa? Miten voi selvittää tietyn lajin tai luontotyypin viimeisimmän suojelutason tietyllä alueella?

Kunkin jäsenvaltion tehtävänä on päättää, miten EU:n tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suojelutasoa seurataan kullakin maan Natura 2000 -alueella. Tämä vastuu kuuluu maan toimivaltaisille viranomaisille. Kansallisella tai alueellisella tasolla saadut uusimmat seurantatulokset tulisi julkaista yleisölle esimerkiksi viranomaisten verkkosivulla.

Yksityisillä maanomistajilla tai -käyttäjillä ei kuitenkaan ole velvoitetta seurata maallaan esiintyvien lajien ja luontotyyppien suojelutasoa. Tällainen seuranta on tietysti erittäin suotavaa, sillä seurantatiedot ovat aina hyvin arvokkaita. Niiden avulla voidaan esimerkiksi saada ennakkovaroitus alueen heikentymisestä.

Tietyn lajin tai luontotyypin suojelutaso Natura 2000 -alueella kirjataan ja pidetään ajan tasalla tietolomakkeessa, joka julkaistaan kunkin suojelualueen osalta. Toimivaltaiset viranomaiset ja suojelualueiden hallinnasta vastaavat tahot voivat myös antaa asiasta lisätietoja.

54. Mitä seurantavelvoitteita Natura 2000 -alueiden suojelutoimenpiteisiin liittyy?

Luontodirektiivin 11 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot huolehtimaan yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suojelun tason seurannasta. Direktiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on annettava tietoa Natura 2000 -alueilla toteutetuista suojelutoimenpiteistä sekä arvio näiden toimenpiteiden vaikutuksesta.

Direktiivin 17 artiklan mukaisessa uudessa ilmoitusmallissa (joka otettiin käyttöön kaudella 2007–2012) pyydetään tietoja, joiden perusteella voidaan arvioida, miten Natura 2000 -verkosto on vaikuttanut luontotyyppien ja lajien suojelutasoon ja miten tehokas verkosto yleisesti on.

Uudessa ilmoitusmallissa vaaditaan selvittämään sellaisten hoito- ja käyttösuunnitelmien tai muiden välineiden toteutus, joita jäsenvaltiot käyttävät verkoston hallintaan. Lisäksi on ilmoitettava alueet, joilla on toteutettu korvaavia toimenpiteitä edellyttäviä hankkeita/suunnitelmia, ja lueteltava keskeiset toimenpiteet, joilla on varmistettu Natura 2000 -verkoston yhtenäisyys 10 artiklan mukaisesti.

Jäsenvaltioiden velvollisuutena on raportoida suojelutoimenpiteiden toteutuksesta ja toimenpiteiden vaikutuksesta suojelutasoon, joten on suositeltavaa ottaa käyttöön suojelutoimenpiteitä koskeva seurantamekanismi aluetasolla. Tällaiseen mekanismiin tulisi kuulua mitattavia ja selkeästi todennettavia kriteerejä ja indikaattoreita, jotka helpottavat tulosten seurantaa ja arviointia.

Natura 2000 -verkoston seuranta kuuluu yleensä toimivaltaisten viranomaisten vastuualaan. Luonnonsuojeluviranomaisten sekä maanomistajien ja -käyttäjien välille on suositeltavaa luoda tiiviistä yhteistyötä.

Tulosten seuranta ja arviointi on olennaista, jotta suojelutavoitteita ja -toimenpiteitä voidaan mukauttaa merkittäviin luonnollisiin tai muihin tapahtumiin, jotka voivat vaikuttaa alueella esiintyvien yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suojeluun.

EU:n tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien suojelu niiden levinneisyysalueella Natura 2000 -alueiden ulkopuolella

55. Onko Natura 2000 -verkoston ulkopuolisilla alueilla rooli EU:n tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien suojelussa?

Kyllä. Natura 2000 -verkoston ulkopuolisilla alueilla voi olla merkittävä rooli EU:n tärkeinä pitämien luontotyyppien ja lajien suojelussa, etenkin kun on kyse luontotyypeistä ja lajeista, jotka ovat alttiita pirstoutumiselle tai eristäytymiselle. Verkoston ulkopuolisten alueiden avulla voidaan parantaa merkittävästi verkoston ekologista yhtenäisyyttä ja Natura 2000 -alueiden välisiä toiminnallisia yhteyksiä.

Natura 2000 -verkoston ulkopuoliset alueet voivat tarjota myös lajeille tai luontotyypeille suojapaikkoja osoitettujen alueiden ulkopuolella. Tämä on erityisen arvokas tekijä laajalle levinneiden lajien (esim. karhu ja ilves) ja luontotyyppien (esim. rantametsät) tapauksessa, sillä vain osa (toisinaan alle 50 prosenttia) niiden koko kannasta sisältyy verkostoon. Natura 2000 -verkoston ulkopuolisia alueita tarvitaan suotuisan suojelun tason saavuttamiseksi.

Luontodirektiivin 10 artiklassa kehotetaan jäsenvaltioita ottamaan huomioon maiseman piirteet, jotka ovat erityisen merkittäviä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston muutolle, maantieteelliselle leviämiselle ja geneettiselle vaihdannalle. Tällaisiin toimenpiteisiin voi sisältyä myös maita, joita ei ole osoitettu Natura 2000 -alueiksi. Direktiivin 10 artiklalla on käytännön seuraamuksia maanomistajille ja -käyttäjille ainoastaan silloin, jos jäsenvaltiot ovat ryhtyneet tämän osalta erityisiin toimenpiteisiin. Jotkin maat käsittelevät asiaa kansallisissa tai alueellisissa strategioissaan (esim. ”National Nature Nework” Alankomaissa, ”Ecoforests” Latviassa, ”Schémas Régionaux de Cohérence Ecologique” Ranskassa ja elinympäristöjen kytkeytyneisyysstrategia Espanjassa). Myös vihreää infrastruktuuria koskevassa Euroopan komission aloitteessa kannustetaan jäsenvaltioita ryhtymään asiaan liittyviin toimenpiteisiin.

Natura 2000 -verkoston ulkopuolisten alueiden merkitystä linnuille kuvataan lintudirektiivin 3 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja 4 artiklassa. Direktiivissä vaaditaan jäsenvaltioita ylläpitämään ja hoitamaan suojelualueiden sisä- ja ulkopuolella sijaitsevia elinympäristöjä ekologisten tarpeiden mukaisesti ja estämään elinympäristöjen pilaantuminen tai huonontuminen.

56. Suojellaanko uhanalaisia lajeja myös Natura 2000 -alueiden ulkopuolella?

Kahdessa EU:n luonnonsuojeludirektiivissä vaaditaan suojelemaan tiettyjä lajeja sekä Natura 2000 -alueilla että niiden ulkopuolella ja varmistamaan niiden suojelu koko levinneisyysalueella EU:ssa. Tämä koskee kaikkia luonnonvaraisia lintulajeja EU:ssa sekä luontodirektiivin liitteessä IV ja V lueteltuja muita lajeja.

Lisäksi jäsenvaltioiden on säilytettävä, ylläpidettävä tai palautettava ennalleen kaikkien Euroopan alueella esiintyvien luonnonvaraisten lintulajien elinympäristöjen riittävä moninaisuus ja laajuus (lintudirektiivin 3 artikla). Tämä vaatimus voi edellyttää elinympäristön suojelutoimenpiteitä Natura 2000 -verkoston ulkopuolella.

Kahdessa direktiivissä vaaditaan suojelemaan lajeja niiden koko levinneisyysalueella, minkä varmistamiseksi jäsenvaltioiden on kiellettävä

  • suojeltujen lajien tahallinen tappaminen tai pyydystäminen käytetystä menetelmästä riippumatta
  • pesien ja munien tahallinen tuhoaminen tai ottaminen luonnosta tai suojeltujen kasvien poimiminen, kerääminen, leikkaaminen, irtikiskominen tai hävittäminen
  • lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen
  • näiden lajien tahallinen häiritseminen erityisesti niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-, talvehtimis- ja muuttoaikana
  • luonnosta otettujen yksilöiden hallussapito, kaupan pitäminen ja kuljetus.

Kaikkien maanomistajien ja -käyttäjien on noudatettava kieltoja sellaisina kuin ne on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Saatavilla on myös lisäohjeita lajien suojelua koskevista luontodirektiivin säännöksistä.

57. Voidaanko lajien suojelua koskevista säännöksistä poiketa, ja jos voidaan, missä olosuhteissa?

Poikkeaminen säännöksistä, jotka koskevat lajien suojelua niiden koko levinneisyysalueella (ks. kysymys 46), sallitaan tietyissä olosuhteissa (esim. viljelmiä, karjankasvatusta, metsiä, kalataloutta ja vesistöjä koskevien merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi) edellyttäen, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja että poikkeusten seuraukset eivät ole ristiriidassa direktiivien kokonaistavoitteiden kanssa.

Poikkeuksia koskevat edellytykset vahvistetaan lintudirektiivin 9 artiklassa ja luontodirektiivin 16 artiklassa.

Saatavilla on myös lisäohjeita lajien suojelua koskevista luontodirektiivin säännöksistä.

Viestintä, yhteistyö ja sidosryhmien aktiivinen osallistuminen

58. Mikä rooli maanomistajilla ja -käyttäjillä voi olla Natura 2000 -verkoston toteutuksessa?

Natura 2000 -verkoston toteutus on jäsenvaltioiden vastuulla, mutta sillä on erittäin tärkeitä seuraamuksia maanomistajille ja -käyttäjille. Näiden osallistuminen verkoston toteutukseen onkin ratkaisevan tärkeää. Osallistumiselle on todellista tarvetta, ja siitä on arvokasta hyötyä alusta lähtien. Maanomistajat tuntevat tilansa, soveltavat omia hoitotavoitteitaan ja ovat keskeisessä asemassa alueidensa hoitotoimenpiteiden laadinnassa ja toteutuksessa. Sen vuoksi nämä toimijat ovat tärkeitä kumppaneita Natura 2000 -verkoston kehittämisessä ja onnistuneessa toteutuksessa.

Natura 2000 -alueille on erittäin suositeltavaa valmistella ja laatia hoito- ja käyttösuunnitelmia, joissa käsitellään aluekohtaisia suojelutavoitteita ja esitetään suojelutoimenpiteet. Kaikkien asiaan liittyvien sidosryhmien osallistuminen on tärkeää, jotta voidaan selvittää mahdollisimman laajasti vaihtoehdot, jotka täyttävät erilaiset odotukset, käsitellä ja välttää mahdollisia ristiriitoja ja löytää ratkaisuja sellaisten taloudellisten menetysten (lisäkustannukset ja ansionmenetykset) korvaamiseen, joita alueiden tavanomaiset kestävän hoidon käytännöt ylittävät suojelutoimenpiteet voivat aiheuttaa.

59. Miksi on tärkeää, että erilaiset sidosryhmät osallistuvat luonnonsuojelutavoitteiden ja Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmien määrittämiseen?

Natura 2000 -verkostolla pyritään varmistamaan luonnon monimuotoisuus ottaen huomioon sosioekonomiset ja kulttuuriset vaatimukset. Sen vuoksi on erittäin suositeltavaa yksilöidä etukäteen kaikki asiaan liittyvät sidosryhmät ja ottaa ne mukaan Natura 2000 -alueiden luontotyyppien ja lajien suojelutoimenpiteiden valmisteluun ja laadintaan.

Erityyppiset sidosryhmät voivat osallistua eri tavoin Natura 2000 -alueiden hoitoon. Viranomaisilla sekä maanomistajilla ja -käyttäjillä on keskeisin asema päätöksentekoprosesseissa, mutta myös muiden sidosryhmien näkemykset olisi otettava huomioon. Erityisesti paikallisyhteisöt ja muut maankäyttäjät, kansalaisjärjestöt, metsästäjät ja kalastajat voivat tarjota prosessiin tietämystä ja kokemusta.

Kun kansalaiset osallistuvat tietyn Natura 2000 -alueen suojelutavoitteiden ja -toimenpiteiden suunnitteluun ja valmisteluun, voidaan ottaa huomioon myös alueella asuvien ja työskentelevien tai aluetta käyttävien ihmisten näkemykset. Tämä tarjoaa erinomaisen tilaisuuden luoda ympäristönsuojelua tukeva yhteiskunnallinen ilmapiiri. Onnistumisen todennäköisyys kasvaa merkittävästi, jos eri sidosryhmiä tiedotetaan ja kuullaan alueen hoidossa ja ne saavat mahdollisuuksien mukaan osallistua siihen. Lisäksi tässä yhteydessä voidaan kehittää monialaista ja ammatillista lähestymistapaa ja yhteistyötä sekä luoda mahdollisia synergiaetuja eri toimijoiden välillä.

Osallistamalla kaikki merkitykselliset toimijat voidaan välttää ja ratkaista mahdollisia ristiriitoja sekä hyötyä muiden tietämyksestä ja kokemuksesta. Suojeltavien luontotyyppien ja lajien suojelutasoon vaikuttaa usein erilaisten sidosryhmien (esim. maanviljelijät, metsänhoitajat, metsästäjät, matkailuala) toiminta, joten viestintä eri ryhmien kanssa ja niiden välillä on olennaista integroidun hoidon toteuttamiseksi sekä suojelu- ja muiden tavoitteiden saavuttamiseksi tasapainoisella tavalla.

60. Mitä vaiheita osallistavaan prosessiin sisältyy?

Osallistavien prosessien toteuttamiseen on olemassa useita menetelmiä. Natura 2000 -metsäalueiden hoidon yhteydessä osallistava prosessi voi sisältää seuraavat keskeiset vaiheet:

  • kaikkien asiaan liittyvien sidosryhmien yksilöinti
  • tarvittaessa usean sidosryhmän välisen työryhmän tai ohjauskomitean perustaminen
  • arvojen, oikeuksien, voimavarojen ja alueiden kartoittaminen ja vaikutustenarviointi
  • osallistava vaikutustenarviointi, jossa määritellään myönteiset ja kielteiset vaikutukset
  • suojelutavoitteita koskeva kattava tiedotus ja suunniteltuja toimenpiteitä koskeva keskustelu; kaikille asiaan liittyville sidosryhmille kohdennettu tiedotus
  • tarvittavien toimenpiteiden toteutukseen liittyvien parhaiden keinojen ja mekanismien käsittely ja määrittäminen, jossa otetaan huomioon taloudelliset resurssit, korvaus ja hyötyjen jako
  • ristiriitaisten väitteiden sovittelu käyttäen asianmukaisia riidanratkaisumenettelyjä
  • osallistavan seurantamallin perustaminen, johon osallistuvat kaikki sidosryhmät alusta lähtien: mitä seurataan, miten, milloin, missä ja kenen toimesta
  • neuvontapalvelujen toteutus.

61. Millaista tietoa on julkistettava?

Avoin, julkinen tiedonsaanti on äärimmäisen tärkeää, etenkin kun on kyse suojelutavoitteita ja -toimenpiteitä, velvoitteita, suosituksia ja sopimuksia koskevista tiedoista suojelualueen tasolla sekä kansallisella/alueellisella tasolla. Tarpeellisten kuulemisten lisäksi maanomistajille ja -käyttäjille olisi tiedotettava kattavasti tietyn Natura 2000 -alueen suojelutavoitteiden ja -toimenpiteiden perusteista ja merkityksestä. Sen vuoksi on suositeltavaa julkaista yksityiskohtainen kuvaus suojelutavoitteista ja -toimenpiteistä sekä soveltuvaa tietoa keskeisten luonnon erityispiirteiden sijainnista ja vastaavista suojelutoimenpiteistä. Toisin kuin jotkin muut suunnitelmat, jotka voivat sisältää yksityisiä ja arkaluonteisia tietoja, Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma on tavallisesti julkinen asiakirja (ks. myös kysymys 23).

Olennaisten ja ymmärrettävien tietojen antaminen on erittäin tärkeää, jotta lisätään keskinäistä ymmärrystä ja vahvistetaan sidosryhmien välistä vuoropuhelua. Se on myös edellytys suojelutavoitteita ja -toimenpiteitä koskevalle hyödylliselle keskustelulle. Asianmukaiseen viestintäsuunnitelmaan sisältyy tarkoituksenmukaisia viestintä- ja tiedotusstrategioita, joissa käsitellään muun muassa Natura 2000 -verkoston yleistavoitteita, aluekohtaisia suojelutavoitteita ja -toimenpiteitä. Mahdollisuuksien mukaan voi olla kannattavaa perustaa usean sidosryhmän välinen työryhmä tai komitea ja kehittää avoin prosessi kokouksia ja kuulemisia varten (esim. pyöreän pöydän keskustelut, uutiskirjeet). Sidosryhmille on tärkeää tiedottaa kattavasti Natura 2000 -verkoston tuomien rajoitteiden lisäksi myös sen tarjoamista mahdollisuuksista.

62. Maanomistajien on usein vaikea ymmärtää Natura 2000 -vaatimuksia. Miten tätä tilannetta voitaisiin parantaa?

Vaikka luontodirektiivissä ei säädetä täsmällisistä viestintävelvoitteista, komissio on korostanut, miten tärkeää ja tarpeellista alueiden hoidon kannalta on tiedottaa ja selittää Natura 2000 -verkoston tavoitteita kansalaisille ja erityisesti sidosryhmille, jotka ovat suoraan yhteydessä alueeseen. Komissio on laatinut hyödyllistä ohjeistusta lintu- ja luontodirektiivin yleisistä säännöksistä sekä tarkempia ohjeita eri talouden aloille (ks. ”Article 6 – Sector Specific Guidance”).

Natura 2000 -alueen hoitoa edistävään tiedon lisäämiseen, neuvojen antamiseen, paikallisten valmiuksien kehittämiseen ja osallistavan prosessin käyttöönottoon on saatavilla useita työkaluja (ks. myös kysymys 34).

Natura 2000 laajemmassa kestävän kehityksen yhteydessä

63. Miten Natura 2000 -suojeluvaatimukset otetaan huomioon laajemmissa alueiden käyttöä koskevissa suunnitelmissa sekä kehityssuunnitelmissa ja -politiikoissa?

Natura 2000 -suojeluvaatimukset on otettava huomioon laajempien aluesuunnitelmien sekä kehityssuunnitelmien ja -politiikkojen valmistelussa ja toteutuksessa. Tämä tapahtuu tavallisesti suunnitelmien laatimisen yhteydessä kuulemalla asianomaisia viranomaisia, jotka voivat antaa hyödyllistä tietoa suojeluvaatimuksiin kohdistuvien mahdollisten vaikutusten ennakoimiseksi ja estämiseksi. Keinona voi olla esimerkiksi suunniteltujen toimien sijoittaminen muualle kuin kaikkein herkimmille alueille.

Kaikki suunnitelmat, jotka saattavat vaikuttaa Natura 2000 -alueeseen merkittävästi, on arvioitava luontodirektiivissä tarkoitetulla tavalla asianmukaisesti sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin.

Strategisen ympäristöarvioinnin avulla voidaan arvioida, estää ja lieventää Natura 2000 -alueiden suojeluvaatimuksiin mahdollisesti kohdistuvia vaikutuksia, kun siinä otetaan asianmukaisesti huomioon mahdolliset vaikutukset alueisiin ja asianmukaista arviointia koskevat luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan säännökset. (Ks. myös kysymykset 39 ja 43.)

64. Miten luonto- ja lintudirektiivi toimivat yhdessä EU:n muun ympäristölainsäädännön kanssa (vesipuitedirektiivi, ympäristövaikutusten arviointia koskeva direktiivi, strategista ympäristöarviointia koskeva direktiivi, meristrategiapuitedirektiivi)?

Lintu- ja luontodirektiivi toimivat yhdessä EU:n muun sellaisen ympäristölainsäädännön kanssa, jonka tavoitteena on saavuttaa hyvä ekologinen tila makean veden ja meren ekosysteemeissä. Tällaisia direktiivejä ovat muun muassa vesipuitedirektiivi ja meristrategiapuitedirektiivi.

Sekä luonnonsuojeludirektiiveillä että vesipuitedirektiivillä pyritään turvaamaan terveet vesiekosysteemit sekä varmistamaan samalla tasapaino luonnon/vesien suojelun ja luonnonvarojen kestävän käytön välillä. Synergiahyötyjä on paljon, sillä vesipuitedirektiivin toimien toteuttaminen edistää kaiken kaikkiaan myös luonnonsuojeludirektiivien tavoitteiden saavuttamista. Luonnonsuojeludirektiivien ja vesipuitedirektiivin täytäntöönpanon tukemiseksi ja yhdenmukaistamiseksi koko Euroopan unionissa on laadittu useita ohjeasiakirjoja. Saatavilla on myös yhteenveto EU:n vesi- ja luontolainsäädännön välisiä yhteyksiä koskevista keskeisistä kysymyksistä.

Luonnonsuojeludirektiivit liittyvät myös kiinteästi meristrategiapuitedirektiiviin, sillä ne kaikki koskevat osin luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä meriympäristössä. Niihin sisältyy muun muassa vaatimus kunkin direktiivin soveltamisalaan kuuluvien luonnon monimuotoisuuden osatekijöiden hyvän tilan saavuttamisesta. Vaikka ympäristön hyvä tila (meristrategiapuitedirektiivi), suotuisa suojelun taso (luontodirektiivi) ja kannan koko (lintudirektiivi) eivät välttämättä käsitteinä vastaa täysin toisiaan, ne voivat tukea toinen toistaan. Luonnonsuojeludirektiivien puitteissa toteutetut toimenpiteet voivat edistää merkittävällä tavalla meristrategiapuitedirektiivin laajempien tavoitteiden saavuttamista ja päinvastoin. Saatavilla on myös usein kysyttyjä kysymyksiä meristrategiapuitedirektiivin ja luonnonsuojeludirektiivien välisistä yhteyksistä.

Arvioitaessa suunnitelmien ja hankkeiden vaikutuksia Natura 2000 -alueisiin voidaan hyödyntää yhtäläisyyksiä ja synergiaa luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisen arvioinnin sekä ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin tai strategista ympäristöarviointia koskevan direktiivin mukaisten arviointien välillä. Nämä arvioinnit toteutetaan usein yhdessä osana integroitua menettelyä.

Asianmukaisessa arvioinnissa on kuitenkin keskityttävä Natura 2000 -alueilla suojeltaviin EU:n tärkeinä pitämiin lajeihin ja luontotyyppeihin. Kun hanke tai suunnitelma kuuluu ympäristövaikutusten arviointia tai strategista ympäristöarviointia koskevan direktiivin soveltamisalaan, 6 artiklan mukainen arviointi voi muodostaa osan näitä arviointeja. Sen on kuitenkin oltava arviointiselostuksessa selvästi erotettavissa ja tunnistettavissa tai siitä on raportoitava erikseen (ks. myös kysymys 43).

Lisätietoja:

Tapaustutkimuksia vesipuitedirektiivin, meristrategiapuitedirektiivin ja luonnonsuojeludirektiivien yhteisvaikutuksista ja Perustietopaketti

65. Miten luonto- ja lintudirektiivi toimivat yhdessä EU:n muiden politiikkojen kanssa (aluepolitiikka, YMP, YKP, liikennepolitiikka, energiapolitiikka jne.)?

Luonnonsuojeludirektiivit toimivat yhdessä EU:n muiden politiikkojen kanssa eri tavoin. Näissä politiikoissa otetaan huomioon Euroopan unionissa sovellettavat luonnonsuojelusäännökset ja tuetaan niiden täytäntöönpanoa.

Erityisesti tärkeimmät EU:n rahastot, joista rahoitetaan EU:n keskeisiä politiikkoja (aluekehitys-, koheesio-, sosiaali-, maatalous-, maaseudun kehittämis-, meri- ja kalastuspolitiikka), sisältävät asianmukaisia tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla tuetaan luonto- ja lintudirektiivin sekä Natura 2000 -verkoston täytäntöönpanoa ja kehitystä.

Nykyisessä rahoituskehyksessä Euroopan rakenne- ja investointirahastoista (ERI-rahastot) tuetaan lukuisia temaattisia tavoitteita, joita ovat muun muassa ympäristön suojeleminen ja luonnonvarojen käytön tehokkuuden parantaminen. Temaattiset tavoitteet muunnetaan kutakin ERI-rahastoa erityisesti koskeviksi prioriteeteiksi.

Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja koheesiorahaston investointiprioriteetteihin kuuluvat muun muassa luonnon monimuotoisuuden ja maaperän suojeleminen ja palauttaminen sekä ekosysteemipalvelujen edistäminen, myös Natura 2000:n ja vihreän infrastruktuurin avulla.

Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta tuetaan vesiympäristön luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelua ja ennallistamista, ja siihen liittyy useita toimenpiteitä, joilla pyritään edistämään luonnonsuojeludirektiiveillä suojeltavien lajien ja luontotyyppien suojelemista sekä Natura 2000 -alueiden hoitoa, ennalleen saattamista ja seurantaa.

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) prioriteetteihin kuuluu muun muassa maa- ja metsätalouteen liittyvien ekosysteemien ennallistaminen, säilyttäminen ja parantaminen, erityisesti luonnon monimuotoisuuden ennallistaminen, säilyttäminen ja parantaminen, myös Natura 2000 -alueilla.

Yhteiseen maatalouspolitiikkaan (YMP) on sisällytetty joukko säännöksiä, joilla suojellaan ja parannetaan luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemejä. Tätä kutsutaan viherryttämiseksi, ja siihen kuuluu muiden asianmukaisten toimenpiteiden lisäksi pysyvän nurmen ja ekologisesti myönteisten vaikutusten säilyttäminen ekologisilla aloilla.

Myös yhteinen kalastuspolitiikka sisältää meren ekosysteemien suojelemiseen tähtääviä toimenpiteitä, kuten erityisiä säännöksiä kalastuksenhoitotoimenpiteistä Natura 2000 -alueilla ja muilla merellisillä suojelualueilla.

Liikenne- ja energiapolitiikassa luonnonsuojelua koskevat säännökset otetaan huomioon suunnittelutasolla ja erityisesti suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarvioinnissa. Komissio on julkaissut myös erityisiä ohjeita, jotka koskevat sisävesiliikennettä ja Natura 2000 -verkostoa sekä tuulienergian kehitystä ja Natura 2000 -verkostoa.

Lisäksi saatavilla on ohjeita maa- ja metsätaloudesta ja vesiviljelystä Natura 2000 -alueilla sekä energiankuljetusinfrastruktuurista ja Natura 2000 -verkostosta (ks. ”Article 6 – Sector Specific Guidance” osoitteessa https://ec.europa.eu/environment/nature/natura2000/management/guidance_en.htm).

66. Millaisia ekosysteemipalveluja Natura 2000 -alueet tarjoavat yhteiskunnalle?

Natura 2000 -verkosto tarjoaa hyötyjä yhteiskunnalle ja taloudelle tuottamalla erilaisia ekosysteemipalveluja. Tällaisia ovat muun muassa aineelliset tuotteet, kuten vesi, kestävällä tavalla tuotetut sadot ja puutavara (tuotantopalvelut), sekä prosessit, joilla säännellään veden ja ilman laatua, ehkäistään luonnonuhkia, kuten tulvia ja maaperän eroosiota, ja lievennetään ilmastonmuutosta sitomalla ja eristämällä hiiltä (sääntelypalvelut). Natura 2000 -alueet tarjoavat myös kulttuuripalveluja esimerkiksi tukemalla virkistys- ja matkailutoimintaa sekä ylläpitämällä kulttuuri-identiteettiä ja paikallisidentiteettiä. Arvioiden mukaan Natura 2000 -alueille kertyy vuosittain 1,2–2,2 miljardia vierailupäivää, jotka nostavat virkistystoiminnan hyödyt 5–9 miljardiin euroon vuodessa.

Euroopan komission tukemissa tuoreissa tutkimuksissa arvioitiin Natura 2000 -alueista syntyvien taloudellisten hyötyjen kokonaismäärä. Niiden mukaan – olemassa olevien aluekohtaisten tutkimusten ja eri luontotyyppien tuottamien palvelujen arvon perusteella – Natura 2000 -verkoston maa-alueilta peräisin olevat hyödyt voivat olla tällä hetkellä 200–300 miljardia euroa vuodessa (2–3 % EU:n BKT:stä). Nämä luvut ovat ensimmäinen vuosittaisten hyötyjen määrää kuvaava arvio, joten niitä ei voida pitää tarkkana tuloksena.

Euroopassa noin 4,4 miljoonaa työpaikkaa ja 405 miljardin euron vuotuinen liikevaihto perustuvat suoraan terveiden ekosysteemien säilyttämiseen, ja merkittävä osa näistä ekosysteemeistä sijaitsee Natura 2000 -alueilla. Vaikka nämä luvut ovat vain arvioita, alustavien tulosten mukaan Natura 2000 -verkostosta aiheutuvat taloudelliset hyödyt ylittävät reilusti tämän tärkeän resurssin hoitoon ja suojeluun liittyvät kustannukset. Kustannuksia on arvioitu kertyvän vuosittain noin 5,8 miljardia euroa, joka on vain murto-osa verkoston mahdollisista hyödyistä yhteiskunnalle.

Suojelemalla Natura 2000 -alueita ja vaatimalla suojelutoimia verkosto parantaa ekosysteemien toimintaa ja tuo näin hyötyä yhteiskunnalle ja taloudelle.

Lisätietoja:

Natura 2000 -verkoston kustannukset ja hyödyt
Natura 2000 -merialueiden sosioekonomiset hyödyt

Right navigation