×

Suurin osa uuden koulutussivuston sisällöstä on tällä hetkellä saatavilla ainoastaan englanniksi.    Sivuja käännetään parhaillaan EU:n muille virallisille kielille, ja kaikki kieliversiot lisätään sivustolle niiden valmistuttua. 

Neuvoston suositus kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta kielten opetukseen ja oppimiseen

Koska liikkuvuus EU:n alueella on kasvussa, on entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota Euroopan kielellisen monimuotoisuuden tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Kielitaito on keskeinen osa kunnianhimoista visiota, jonka tavoitteena on luoda eurooppalainen koulutusalue. Kielitaito on tarpeen, jos haluaa opiskella ulkomailla ja menestyä kansainvälisillä työmarkkinoilla. Sen avulla voi tutustua vieraisiin kulttuureihin ja saada laajemman näkökulman elämään.

Eurooppalaisen koulutusalueen kehittämiseen kuuluu myös tavoite, että kaikki EU-kansalaiset oppisivat jo nuorina kahta vierasta kieltä. Tutkimusten mukaan tästä tavoitteesta ollaan kuitenkin vielä kaukana.

Peruskoulun päättävien oppilaiden kielitaidon taso on yleisesti ottaen alhainen, ja EU-maiden välillä on suuria eroja kielitaidossa. 

Koska liikkuvuus EU:ssa lisääntyy ja EU:n alueelle saapuu myös runsaasti opiskelijoita EU:n ulkopuolisista maista, monikielisyyden edistäminen on tärkeää.

Euroopan komissio on tehnyt ehdotuksen kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta kielten opetukseen ja oppimiseen. Ehdotuksen tavoitteena on

  • parantaa kieltenoppimista oppivelvollisuusaikana – keskeisenä tavoitteena on Euroopan neuvoston kieliä koskevan yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen (CSFR) mukainen taitotaso
  • tuoda koulutuksessa esiin kielitietoisuutta ja luoda kielten oppimiselle osallistavat puitteet, joissa otetaan huomioon erilaisten oppijoiden kielitaito
  • varmistaa, että kieltenopettajilla on mahdollisuuksia opiskella ulkomailla
  • tunnistaa ja edistää osallistavia ja monikielisiä innovatiivisia opetusmenetelmiä ja hyödyntää EU:n tason välineitä ja foorumeita, esimerkiksi School Education Gateway -portaalia ja eTwinning-verkostoa.

EU-maiden opetusministerit hyväksyivät Brysselissä 22.5.2019 EU:n neuvoston suosituksen kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta kielten opetukseen ja oppimiseen. Hyväksyntää edelsivät Euroopan komission ja EU-maiden väliset neuvottelut.