Navigointipolku

Lisätyökalut

  • Tulostusversio 
  • Pienennä tekstiä 
  • Suurenna tekstiä 

Infrastruktuuri

Tiet

Maanteitä hoitavat kansalliset (tai alueelliset tai paikalliset) viranomaiset. Kuitenkin myös EU antaa rahoitusta parempien teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon aluekehitysrahastojensa, Euroopan investointipankin sekä Euroopan laajuisten verkkojen kautta.

Euroopan laajuiset verkot (TEN-verkot)

Useimmat EU:n tieverkot on rakennettu kansallista näkökulmaa silmällä pitäen. Euroopan laajuisesta liikenneverkosta aiotaan rakentaa liikenneverkko, joka helpottaa tavaroiden ja ihmisten liikkumista EU-maiden välillä.

Tavoitteena on, että verkkoon kuuluu 90 000 kilometriä moottoriteitä ja korkeatasoisia teitä vuoteen 2020 mennessä.

Maanteiden tarkastukset

EU osallistuu TEN-verkkoon kuuluvien teiden turvallisuudesta huolehtimiseen suunnitteluvaiheessa tehtävien turvallisuustarkastusten sekä verkon säännöllisten turvallisuusarviointien kautta.

EU on myös rahoittanut tarkastus- ja arviointihankkeita. Eräs esimerkki näistä on RIPCORD-ISERESTpdf-hanke, jossa tutkittiin erilaisia tapoja, joilla insinöörit voivat tehdä maanteiden turvallisuusarviointeja. Tuloksena oli maanteiden turvallisuusarviointien parhaita toimintatapoja koskevia suosituksia.

EU on myös laatinut koulutussuunnitelman EU:n maanteiden turvallisuusarviointeja tekeville tahoilleEURO-AUDITSpdf-hankkeen puitteissa. Turvallisuusarviointeja tekevien tahojen kouluttaminen tuli tarpeelliseksi uusien EU-lakien myötä, sillä niissä edellytetään kaikkien tieverkkojen arviointia kaikissa EU-maissa, myös sellaisissa, joissa arviointeja ei aiemmin ole juuri tehty.

Tunnelit

Tunneleissa tapahtuvat onnettomuudet voivat olla hyvin vaarallisia. Monet tunnelit ovat vanhoja, eikä niitä ole suunniteltu suuria liikennemääriä varten.

EU-lainsäädännössä säädetään tunnelien turvallisuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista. Niihin sisältyy myös toimia, jotka estävät tunneleiden muuttumisen kuolemanloukuiksi onnettomuuden sattuessa.

Vuoteen 2019 mennessä kunnostetaan yli 1 300 kilometriä pääteiden tunneleita niin, että ne täyttävät korkeimmat turvallisuusstandardit.

EU-rahoitteisessa SAFE-T-hankkeessapdf ehdotettiin toimintamalleja tunnelionnettomuuksien estämiseksi.