Esteettömyyttä edistävät välineet
Sivuston työkalut
Kielivalikko
Jos haluat suoraan navigointipolkuun, ohita sivuston työkalut ja kielivalikko
Additional tools
Lippulaivahankkeen tarkoituksena on auttaa EU:ta saavuttamaan työllisyystavoitteensa, jonka mukaan 20–64-vuotiaiden naisten ja miesten työllisyysaste olisi nostettava 75 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Hanke käynnistettiin vuonna 2010 ja se on osa älykkääseen, kestävään ja osallistavaan kasvuun tähtäävää Eurooppa 2020 -strategiaa.
Ohjelma tukee myös EU:n tavoitteita pitää nuoret koulunpenkillä nykyistä pidempään: koulunkäynnin keskeyttäneiden osuus olisi laskettava alle 10 prosenttiin ja korkea-asteen tai vastaavan tason tutkinnon suorittaneiden nuorten aikuisten osuus olisi nostettava vähintään 40 prosenttiin. Tavoitteena on myös poistaa köyhyys- tai syrjäytymisvaara vähintään 20 miljoonalta ihmiseltä vuoteen 2020 mennessä.
Ohjelmaan kuuluu useita konkreettisia toimenpiteitä, joilla
Vuonna 2008 käynnistetyssä Uudet taidot uusia työpaikkoja varten -aloitteessa määritetään komission toimet ammattitaidon parantamisen, ennakoinnin ja yhteensovittamisen tehostamiseksi. Tähän aloitteeseen kuuluvien toimien toteutusta jatketaan.
Vaikka aloitteen ja lippulaivahankkeen nimet muistuttavat toisiaan, lippulaivahankkeen soveltamisala on huomattavasti laajempi ja kattaa joustoturvan, työpaikkojen laadun ja työolot sekä työpaikkojen luomisen. Ammattitaidon parantaminen on yksi lippulaivahankkeen neljästä päätavoitteesta.