Navigointipolku

Virolaiset ja iberialaiset pk-yritykset yhteistyöllä globaaleihin tuloksiin  

Huhtikuu 2012

Matkapuhelin © Yasin Öztürk  

Euroopan vastakkaisilla laidoilla sijaitsevat Baltia ja Iberia eivät ensi näkemällä vaikuta todennäköisiltä kumppaneilta. Yritys-Eurooppa-verkoston avulla kaksi pientä teknologiayritystä näistä maista on kuitenkin luonut kannattavan tiimin laajentaakseen markkinoitaan EU:n ulkopuolelle. Kansainvälistymistä parhaimmillaan.

Fortumo – Viron Tartosta käsin toimiva, SMS-pohjaisiin mobiilimaksuihin erikoistunut palveluntarjoaja on alansa edelläkävijä, joka on laajentanut toimintaansa vaikuttavasti viimeisten 12 vuoden aikana. Pieni yritys toimii nyt yli 60 maassa, ja pääkonttorissa työskentelee 30 henkilöä.

Mantereen vastakkaisella kulmalla uraauurtava espanjalainen yritys NVIA tarjoaa vastaavanlaisia mobiilimaksupalveluja Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kun Fortumo halusi laajentaa toimintaansa Latinalaiseen Amerikkaan, sen oli parasta kääntyä sellaisen yrityksen puoleen, jolla oli asiantuntemusta alueella. Vastapalveluksena Fortumo voisi auttaa NVIA:ta sen Baltiassa ja Itä-Euroopassa suunnittelemassa toiminnassa.

Valitettavasti yritykset eivät tienneet toisistaan – mutta tässä kohtaa Yritys-Eurooppa-verkosto tuli kuvaan mukaan. Kuultuaan Fortumon aikeesta laajentua Latinalaiseen Amerikkaan verkoston edustajat Tartu Science Parkista järjestivät Fortumon ja NVIA:n portugalilaisen tytäryhtiön tapaamisen. Kumppanuus oli syntynyt. Portugalilainen tytäryhtiö – 6 työntekijän yritys – käynnisti hankkeen, ja nykyään suurimman osan yhteistyöstä hoitaa yrityksen espanjalainen konttori.

 "Toimintaan uudessa maassa on investoitava paljon aikaa ja rahaa", sanoo Andrei Dementjev, Fortumon toiminnanjohtaja. "Olimme erittäin iloisia saadessamme apua kumppanilta, jolla oli oikeat suhteet kansallisiin matkapuhelinoperaattoreihin Latinalaisessa Amerikassa." Yritykset ovat nyt kahden vuoden ajan tehneet menestyksellistä yhteistyötä Latinalaisen Amerikan hankkeissa.

Euroopan komission rahoittama Yritys-Eurooppa-verkosto auttaa eurooppalaisia yrityksiä tarjoamalla verkostoitumismahdollisuuksia 48 maassa muiden liiketoimintaa tukevien palvelujen ja tiedotuspalvelujen ohella.

Lisää aiheesta:

  • Enterprise Europe NetworkEnglish – ota yhteyttä paikalliseen verkostoosi, saat henkilökohtaista tukea ja tietoa rahoituksesta, kumppaneista, teknologiasta jne.
  • FortumoEnglish
  • NVIAEnglish

Kaikki menestystarinat

Sivun alkuun
Mutta mikä on pk-yritys?

Uusimmat uutiset

    Kaikki uutisetRSS

    Yrittäjille suunnatut ohjelmat

    • Kansainvälistyminen Enterprise Europe Network
    • Opasta uutta yrittäjää Erasmus for Young Entrepreneurs

    Tätä sivustoa hallinnoi sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosasto
    ja sitä rahoitetaan kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmasta.

    Viimeisin päivitys: 25/11/2013 | Sivun alkuun